Fruikkari

muuta venäjälle kun tunnut olevan aateen mies kolhoosiin töihin
13945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

siellä ei elätetä tukipeejä ja joutokohvia.

Äänestä

Mistä ihmeestä nimim. Fruikkarille jää niin paljon aikaa kirjoitella täällä jatkuvasti. Kiinnitin tähän huomiota ja niinpä seurasin milloin ja miten paljon aikaa käyttää asiansa esittämiseen. Aikaa hänellä kuluu monia monituisia ja omituisia tunteja päivässä ja eri kellon aikoina. Siispä täytyy miettiä, että onko Fruikkari työtätekevä, eläkkeellä vai työtön. Työtätekevänä työn teosta ei tule mitään jos täällä kaiket päivät kirjoittelee. Siispä hänen täytyy olla eläkkeellä tai työtön. Työttömällä aika kuluisi työn etsimiseen eikä aikaa jäisi niin paljon täällä hengailuun. Siispä johtopäätös on, että Fruikkari on ELÄKKEELLÄ.

On vielä selvitettävä, miltä alalta ja miten vanha Fruikkari on . Jostain hän on saanut opittua sanan "markkinatalous" senverran usein se esiintyy tekstissä. Siispä hänellä on talouskoulutus. Koska johdonmukaisuus ailahtelee ja termit menevät ristiin joskus, niin hänen koulutuksensa on MERKONOMI. Mutta minkä ikäinen Fruikkari on? Hän osaa jonkin verran tukijärjestelmää ja muistaa aikaa ennen EU:a. Jos merkonomikoulutus loppui 20-vuotiaana ja sen jälkeen sai aatteen "markkinatalous" versus maatalous Eu aikaa on ollut noin 10 vuotta muistaa aikaa ennen Eu:a 10 vuoden ajalta, niin siitä tulee iäksi noin 40 VUOTTA.

Siis Fruikkari on noin 40-vuotias eläkkeellä oleva merkonomi. Ihan hyvä, että jollakin on näin suuri mielenkiinto maataloustukiasioihin Suomessa ja siinähän ne sormet saa liikettä, kun näpyttelee kirjaimia.

Äänestä
  • ihmettele miten heillä ´he käyttävät työaikansa kirjoittelemalla agitoimalla tyhminä pitämiään isäntiä.

    Äänestä

  • Yksivaihtoehto on puolueen palkkaama trolli:0

    Äänestä

  • olen 40-vuotias graafisen alan yrittäjä. Vapaa-aikaa minulla on aika ajoin liikaakin. Tämä johtuu siitä, että teen lähinnä projektilountoisia töitä. Teen viikossa noin 10-120 tuntia töitä ja lopun mahdollisen työajan joudun viettämään koneen ääressä.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    olen 40-vuotias graafisen alan yrittäjä. Vapaa-aikaa minulla on aika ajoin liikaakin. Tämä johtuu siitä, että teen lähinnä projektilountoisia töitä. Teen viikossa noin 10-120 tuntia töitä ja lopun mahdollisen työajan joudun viettämään koneen ääressä.

    Hienoa että esittäydyt, Tässä itsekin: maaseudulta kaupunkiin muuttanut ja siellä on/off töissä kevyissä sisähommissa palkansaajana silloin kun on töitä.

    työtunnit maalla 50-100 h/viikko. Nyt 0- 50 h/viikko.Joten aikaakin on töiden lomassa tai ilman niitä lueskella täällä.

    Ihmetyttää hieman asenteesi:
    valaiseppa hieman miksi olet kiinnostunut maataloudesta?
    onko sinulla pohjatietoa vai mutu tietoa maataloudesta?
    Miksi syytät maanviljelijöitä tukiaisista?
    eivät he ole mitään päätöksiä tehneet,valtio tekee ne.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Työajalla ei ole merkitystä, vain sillä mitä työssään saa aikaiseksi.

    Ei minua maatalous sinänsä kiinnosta. Tukijärjestelmä on sitäkin kiinnostavampi. Sillä ei ole mitään perustelua olemassaololleen, mutta silti vielä porskuttaa poliittisella tahdolla. Olisi muuten oivallinen tapa esimerkiksi aiheuttaa tuhoa kepussa, kun vaan saataisiin asiat esille.

    Kävin nuorempana maatilalla silittämässä lampaita. Siinä se pohjatieto. Onneksi tukijärjestelmän ymmärrykseen ei tarvita käytännön lypsykokemuksia. En ole toisaalta missään väittänytkään tuntevani maataloutta.

    En ole missään vaiheessa syyttänyt viljelijöitä tukiaisista. Olen kyllä syyttänyt kepua ja MTK:ta. Ja olen kyllä nimitellyt viljelijöitäkin (en yksilöitä) moraalittomiksi loisiksi, koska käyttävät hyväkseen yhteiskunnan heikkouksia ja välillisesti myös tappavat. Nimittäin viljelijät ovat se ainoa syy minkä takia poliitikot heidän asiaansa ajavat.

    Ainoa mitä saat aikaan on jäte, ei siinä tuottavuudesta ole kansantaloudellista hyötyä.

    lue fruikkari:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000024&conference=4500000000000713&posting=22000000013959651

    Härmälä taisi olla vaan Manun juoksupoika.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Työajalla ei ole merkitystä, vain sillä mitä työssään saa aikaiseksi.

    Ei minua maatalous sinänsä kiinnosta. Tukijärjestelmä on sitäkin kiinnostavampi. Sillä ei ole mitään perustelua olemassaololleen, mutta silti vielä porskuttaa poliittisella tahdolla. Olisi muuten oivallinen tapa esimerkiksi aiheuttaa tuhoa kepussa, kun vaan saataisiin asiat esille.

    Kävin nuorempana maatilalla silittämässä lampaita. Siinä se pohjatieto. Onneksi tukijärjestelmän ymmärrykseen ei tarvita käytännön lypsykokemuksia. En ole toisaalta missään väittänytkään tuntevani maataloutta.

    En ole missään vaiheessa syyttänyt viljelijöitä tukiaisista. Olen kyllä syyttänyt kepua ja MTK:ta. Ja olen kyllä nimitellyt viljelijöitäkin (en yksilöitä) moraalittomiksi loisiksi, koska käyttävät hyväkseen yhteiskunnan heikkouksia ja välillisesti myös tappavat. Nimittäin viljelijät ovat se ainoa syy minkä takia poliitikot heidän asiaansa ajavat.

    Eih, menee hermot tollaseen "graafisen alan yrittäjään". Ei sulla hirveesti älyä oo suotu. Et ymmärrä maataloudesta etkä taloudesta mitään, ja silti kirjoitat täällä jatkuvasti juuri niistä kahdesta asiasta.
    Vastaisit joskus edes sinulle asetettuihin kysymyksiin!!

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Työajalla ei ole merkitystä, vain sillä mitä työssään saa aikaiseksi.

    Ei minua maatalous sinänsä kiinnosta. Tukijärjestelmä on sitäkin kiinnostavampi. Sillä ei ole mitään perustelua olemassaololleen, mutta silti vielä porskuttaa poliittisella tahdolla. Olisi muuten oivallinen tapa esimerkiksi aiheuttaa tuhoa kepussa, kun vaan saataisiin asiat esille.

    Kävin nuorempana maatilalla silittämässä lampaita. Siinä se pohjatieto. Onneksi tukijärjestelmän ymmärrykseen ei tarvita käytännön lypsykokemuksia. En ole toisaalta missään väittänytkään tuntevani maataloutta.

    En ole missään vaiheessa syyttänyt viljelijöitä tukiaisista. Olen kyllä syyttänyt kepua ja MTK:ta. Ja olen kyllä nimitellyt viljelijöitäkin (en yksilöitä) moraalittomiksi loisiksi, koska käyttävät hyväkseen yhteiskunnan heikkouksia ja välillisesti myös tappavat. Nimittäin viljelijät ovat se ainoa syy minkä takia poliitikot heidän asiaansa ajavat.

    työssäsi aikaiseksi? Mitä HYÖTYÄ siitä on ja kenelle?

    Tuossa tulikin varsin hyviä linkkejä ja vinkkejä, luku-iloa.

    Mitä tulee tuohon ihme MTK ja kepu asetelmaan, en ymmärrä ole koskaan ymmärtänyt sitä, 2000-luvulla voimme tuollaisia puheita pitää jäänteinä kivikaudelta

    Ihmetyttää kovin tuollaiset puheet ja olettamukset ei kaikkea mitä äidinmaidossa saa pidä uskoa todeksi.

    Linkit laajentavat maailmankatsomusta.

    Näkyyhän tuo kiinnostavan maatalous sinua kovinkin kun olet notkunut täällä kommentteinesi.

    Tämä on keskustelupalsta, aatteen palon palstat ovat jossain muualla,

    Hyviin tapoihin kuuluu asiallinen käytös ja kirjoittelutapa, noin pienenä vinkkinä tietänet yrittäjänä hyvät tavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rille kirjoitti:

muuta venäjälle kun tunnut olevan aateen mies kolhoosiin töihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu