Mieheni pelasi aikoinaan koripalloa ylimmällä tasolla ja piti usein kavereidensa kanssa saunailtoja. Liika usein meillä.
Sillloin joukossa oli myös uusi vahvistus rapakon takaa. Mies ei ollut tottunut vielä Suomen juomatapoihin. Kävi niin, että muu porukka saunomisten jälkeen poistui ulko- ovesta ja jätti vahvistuksen mun hoiviini sammuneena.
Olin silloin nuori tyttö, 21- vuotias mieheni ollessa minua hieman vanhempi 28v.
Katselin myöhälle televisiota vahvistuksen nukkuessa pyyheineen viereisellä sohvalla. Mies korjasi asentoaan ja musta iso veltto elin tuli näkyviin pyyhkeen alta.
Aikani katseltuani tuota isoa kullia alkoi ajatukseni liikkua sen imemisessä. Kävin makuuhuoneessa vaihtamassa yövaatteet päälle. Nallepikkarit ja mieheni pelipaita joka paljasti vaaleita tissejäni hieman.
Olin riisunut jo pikkarinikin pois sormeillessani itseäni. Tungin ne sohvan rakoon miehen tehdessä elonmerkkejä. Pelipaita peitti alapääni jalkojeni ollessa sohvalla.
Mies pyysi vettä hajamielisenä ja veden saatuaan virkosi hieman paremmaksi. Seisoin miehen edessä odottaessani vesilasia takaisin ja tunsin alapääni sykkivän kiimasta.
Mies pahoitteli aiheuttamaansa näkyä. Sanoin sen olevan okei ja möläytinpä näkeväni ensimmäistä kertaa niin suurta ja kaunista elintä. Mies katsoi kauan vaaleaa hoikkaa vartaloani ja otti kädestäni kiinni.
Minut vedettiin syliin pyyhkeen päälle ja tunsin elimen kovettuvan allani. Nostaessani pelipaitaani pois yltäni mies tarrautui tissiini ja alkoi nuolla ja näykkiä nänniäni.
En uskaltanut antaa miehen tulla sisääni vaan maistelin ja hellin tuota isoa kalua. Sainpa oman osanikin ja nukuin raukeasti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
...aika matalalla, kun heti ruvetaan hoitelemaan miehen pelikaveria, jos tuo nyt totta edes oli.
Jos nyt kuitenkin lakkaist jeesustelemasta. Täytyyhän tytön jotain hyvää saada.
eihän tuohon usko erkkikään!