KELAN.

Sairaslomalla, itseni kohdella ei ole toteutunut vaikka lääkäri todistuksen on kirjoittanut, koska kelan; ta tuli keltainen päätös, (jo kolmannen kerran emäni aikana) lieneekö nämä terveyskeskus ja keskussairaalan (Jorvi) lääkärit epäpäteviä kun kelalla on otsaa antaa toistuvasti kielteinen päätös, seuraava valitus instanssi lienee tuo eduskunnan oikeusasiamies, potilaalta ei näitä vikoja puutu mm, Vaikeat selkävaivat, diabetes ja siintä johtuvat liität kaikki sairaudet, mm valkuais-arvot olleet mittauksia tuhat kertaiset yli ohje arvojen mm. ja tietenkin silmät saneet poltto hoitoa monta kertaa, neuro loogisista muutoksista puhumattakaan, lisäksi astma kihti, nämähän ei tietenkään ole mitään perusteita sairaslomalle, näin ainekin tulee ymmärtäneeksi kela kielteisistä päätöksistä.
Yks perustelu tuli mieleen kun olet ns. eläke putkessa niin ei mitä sinä sairaslomalla
tekisit, mutta ei sairaslomalle määrätty voi työttömyys kortistojakaan kaunistelle.
101418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

omat asiantuntijalääkärinsä päätöksiä tekemässä, ei siinä terveyskeskuslääkäreiden eikä muidenkaan lääkäreiden lausunnot yksistään paina.
Sinulleko on kirjoitettu sairaslomaa terv.keskuslääkärin ja Jorvin lääkärin toimesta ja KELA ei sitä sairaslomaa hyväksy? Näinkö on?
Millä diagnooseilla sitä sairaslomaa on kirjoitettu,miten pitkäksi aikaa?

Olet siis nyt työelämässä, näin ymmärsin. Jos kerran sinulle on sairaslomaa kirjoitettu niin itse asiassa et edes lain mukaan saisi olla työssä!

Valitettavasti en saanut kirjotuksestasi oikein kunnolla selvää. Siis olet tällä hetkellä sekä sairaslomalla (terv.keskuslääk.tahi Jorvin sair.lääk.kirjoittamalla) ja kuitenkin työssä?

Olethan toimittanut KELA:n erikoislääkäreiden lausunnot?

Äänestä
  • No kyllä alkuperäisen kirjoittajan oikea paikka onkin sairaslomalla, jos kirjoitusasu on huonompaa kuin alaluokkalaisella. Tai jos muutaman rivin kirjoittamiseen tarvitsee teknistä tukea, esikatselua. Oletko kirjoittanut hakemuksesi yhtä epäselvästi, en yhtään ihmettele jos ne on hylätty?

    Äänestä

mutta käytä ensi kerralla tuota esikatsele-tomintoa ja korjaa mahdolliset kirjoitusvirheet, niin meidänkin on mahdollista auttaa, kun saamme tekstistä selvän.

Äänestä
  • sori, että oli epäselvästi, kieliasun tarkistus ei ilmoita kaikista virheitä.
    Olen työtön sairaslomalainen tai nyt työtön.
    voi olla ettei nuo ulkoperäistaustaiset lääkärit osaa näitä suomen kelan tapoja.

    Äänestä

  • kohtelusta kirjoitti:

    sori, että oli epäselvästi, kieliasun tarkistus ei ilmoita kaikista virheitä.
    Olen työtön sairaslomalainen tai nyt työtön.
    voi olla ettei nuo ulkoperäistaustaiset lääkärit osaa näitä suomen kelan tapoja.

    ettei ne ulkomaan elävät ymmärrä kelan touhuja, mutta voisin melkein lyödä vetoa ettei alkuperäiskansan lääkäritkään niitä ymmärrä.

    Tarkoitin tuolla esikatselulla sitä, että itse luet kirjoittamasi tekstin painamalla "esikatsele kohtaa" ja teet siihen mahdolliset korjaukset.

    Äänestä

Mies henkilö oli sairas ja hänelle kirjoitettiin kuntoutustuki lausuntoa sairaalasta!kun hän vihdoin oli saamassa päätöksen oli päätös kielteinen jossa siis kelan lääkärit ilmoittivat henkilön olevan kykenevä työhön..ainut iso mutta tässä oli se että henkilö joka TODETTIIN TYÖKUNTOISEKSI JA TERVEEKSI?oli ehtinyt kuolla kyseiseen sydänsairauteen muutama viikko ennen KIELTÄVÄÄ LAUSUNTOA!mielenkiintoista?
-lisää:isäni joka omaa ureheilija taustan sairastaa reumaa/sydänsairautta jne.ja vaihtoi sairauksien takia toiseen työhön jossa työsuhdetta ei vakinaistettukaan sairauksien takia.lääkärit kirjoitti lausuntoja/kela näitä hylkäili.ei kelpaa työhön/ei ole sairas..
rasitustestissä sairaalassa sai sydänkohtauksen sitten,ja vähän myöhemmin aivoveri tulpan.Kela hyväksyi viimein henkilön sairaaksi!prosessi taisi kestää vuoden päivät!
-keskos lapselleni anottiin hoitotukea=sairaanlapsen hoitokustannuksiin"anoimme pienintä joka oli markoissa silloin noin 300mk/kk.=hylättiin hakemus=keskosuus ei ole sairaus ynm perusteilla.tein uuden hakemuksen!SAMALLA LÄÄKÄRIN LAUSUNNOILLA KUIN AIKAISEMMAT!kelasta tuli päätös että olemme oikeutetut saamaan KOROTETTUA HOITOTUKEA(SUHT VAIKEAN KESKOSUUDEN AIHEUTTAMIEN SAIRAUKSIEN JOHDOSTA)korotettu hoitotuki siis myännettiin(800mk kk.)anoimme alussa pienempää.lapsi oli terve kelan mielestä!uudessa hakemuksessa lapsi olikin jo korotetun tuen verran sairas!
mielenkiintoisia nämä jutut kyllä ja tuntuu että valittaa täytyy aina tai muuten et saa sitä mikä kuuluu.
itse olen kuntoutustuki päätöstä odottanut nyt jo tuli 4kuukautta täyteen.sain puhelimitse vihdoin sen verran selvyyttä että se on hyväksytty.maksusta ei aavistustakaan vielä että kauvanko se lopulta vie!vaikka varmassa jo merkintäkin(kiireellinen).

Äänestä

MUTTA KESTÄÄKÖ HYLKÄÄVÄKIN PÄÄTÖS KUUKAUSIA ETTÄ SAA TIEDOKSI SEN KELASTA?

Äänestä
  • hylyn tulokin kestää, ne käsitellään tulojärjestyksessä, ei siinä järj. että kuka saa tai kenen hakemus hylätään.

    Äänestä

  • sen.. kirjoitti:

    hylyn tulokin kestää, ne käsitellään tulojärjestyksessä, ei siinä järj. että kuka saa tai kenen hakemus hylätään.

    Onneksi on tuo työttömyys korvaus, kun kela mielestä on työkykyinen niin saa työttömyyskorvausta, sitä kela ei pysty estämään.

    Äänestä

  • valittanut kirjoitti:

    Onneksi on tuo työttömyys korvaus, kun kela mielestä on työkykyinen niin saa työttömyyskorvausta, sitä kela ei pysty estämään.

    No, yksinkertaisesti lääkärinlausunnossa ei ole riittävästi mainittu todettuja löydöksiä sairauksista. Eli sairauskuvaukset ovat sen verran lieviä, että niiden kanssa pitäisi pystyä työskentelemään kohtuullisesti. (Pientä vikaa sinne tänne tulee kaikille iän myötä, mutta ei tee työkyvyttömäksi.)

    Nimenomaan niitä löydöksiä pitää sairaudesta olla että voidaan todeta työkyvyttömäksi. Yksin asianomaisen oma sairauden kokeminen ei riitä. Oliko lääkärinlausunto huolellisesti laadittu?

    **********
    Ja joku mainitsi hoitotuen saadun samoilla todistuksilla, joista ensin oli saanut hylkäävän päätöksen. Olikohan nyt niin, että ensin oli vaan toimitettu lääkärinlausunto ja niukasti täytetty hakemus, sitten valituksen liitteeksi yksityiskohtainen kertomus sairaudesta ja avuntarpeesta. Alunperinkin olisi tullut myöntö huolellisesti täytetyllä hakemuksella. (Hakemus hoitotuessa on n. 1/2 ratkaisuun vaikuttava tekijä KOSKAAN ei KOSKAAN pidä viitata liitteenä olevaan lääkärinlausuntoon. Se on lääkärin näkemys, hakemuksessa ilmoitetaan hakijan näkemys.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOHTELUSTA kirjoitti:

Sairaslomalla, itseni kohdella ei ole toteutunut vaikka lääkäri todistuksen on kirjoittanut, koska kelan; ta tuli keltainen päätös, (jo kolmannen kerran emäni aikana) lieneekö nämä terveyskeskus ja keskussairaalan (Jorvi) lääkärit epäpäteviä kun kelalla on otsaa antaa toistuvasti kielteinen päätös, seuraava valitus instanssi lienee tuo eduskunnan oikeusasiamies, potilaalta ei näitä vikoja puutu mm, Vaikeat selkävaivat, diabetes ja siintä johtuvat liität kaikki sairaudet, mm valkuais-arvot olleet mittauksia tuhat kertaiset yli ohje arvojen mm. ja tietenkin silmät saneet poltto hoitoa monta kertaa, neuro loogisista muutoksista puhumattakaan, lisäksi astma kihti, nämähän ei tietenkään ole mitään perusteita sairaslomalle, näin ainekin tulee ymmärtäneeksi kela kielteisistä päätöksistä.
Yks perustelu tuli mieleen kun olet ns. eläke putkessa niin ei mitä sinä sairaslomalla
tekisit, mutta ei sairaslomalle määrätty voi työttömyys kortistojakaan kaunistelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu