Metsästys

Suomeen pitäisi perustaa pieni ammattimetsästäjien joukko, joka pitää huolen eläinkannan määrästä.

Kaikki harrastelijat ja amatöörit saisivat lopettaa sotaleikkinsä. Ei tarvitsisi ampuilla toisiaan eikä viattomia ohikulkijoita.
6652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tässä ei ole mitään mieltä. Mistään ei löydy sitä määrää ammattimetsästäjiä, että hirvikantaa voisi mitenkään hallita.

Eikä löydy sitä määrää vapaaehtoista väkeä, joka tekisi riistan- ja luonnohoitotyötä. Metsästäjiä on 300000, 6% väestöstä. Se on aivan tolkuttoman iso vapaaehtoistyötä tekevä joukko - mikään muu luonnonsuojelutaho ei tee samanlaista työmäärää luonnon hyväksi kuin metsästäjät.

Ammattimetsästäjiä ei ole mahdollista elättää millään varoilla edes puolta tuosta porukasta. Toiseksi metsästäjien vahingonlaukset ym. ovat pientä siihen verrattuna mitä aikaansaavat ei-metsästävät kansalaiset puukkoineen, nyrkkeineen ja aseineen.

Jos turvallisuutta ajattelit lisätä, olisi parempi alkaa ensimmäiseksi miettiä keinoja, jolla naisten pahoinpitelyt, lasten pahoinpitelyt, tapot ja murhat saadaan yhä vähenemään lisää.

Jos ihmisiä kuolee 0-1 vuodessa metsästysonnettomuuksissa, ihmisiä kuolee sentään kymmenkertainen määrä suoraan tappamalla/murhaamalla. Autojen alle jää porukkaa useita satoja. Hirvikolareissa kuolee kymmeniä vuosittain.

Vaikka 100000 metsästäisi ammatikseen maassamme, hirvikanta lisääntyisi ja sitä kautta yhä enemmän vammautumisia, kuolemaa ja onnettomuuksia tulisi tilastoihin vuosittain. Niinpä äkkiseltään fiksulta tuntuva idea kääntyisi itseään vastaan; ihmisiä sattuisi huomattavasti enemmän, satakertaisesti verrattuna metsätyksen aiheuttamiin satunnaisiin onnettomuuksiin.

Lopputuloksena on siis, että eipä kannata lopettaa vapaaehtoistyötä siksi, että joku onneton toheloi aseensa kanssa. Tämä asehan lähtee vielä tohelolta pois, joten virkavalta toimii ja aseeseen ei pääse enää hölmöilyn jälkeen käyttämään.

Äänestä

Mutta sen sijaan voisi olla pienpetopyytäjiä asialla ammattilaisina. Siinä olisi jo jotain järkeäkin ja sitä voisi ihan OIKEASTI alkaa kehittelmään. Nykyään kun ei porukat ehdi tai viitsi paneutua riittävästi pienpetokantojen hoitoon.

Äänestä

Mites käy sorsanmetsästyksen, kun tää lintutauti tulee suomeen? haudataanko saaliit? minä en ainakaan käsittele yhtään vesilintua enkä metsälintua. Pyssyt joutaa siis kaappiin.

Äänestä
  • Jaa-a, kuule!
    Esititpä hyvän kysymyksen mutta se jäänee
    vaille vastausta - toistaiseksi!
    Itse en todennäköisesti mene syksyllä sorsajahtiin vaikka toisaalta ne mahdollisetsi sairaat linnut pitäisi poistaa mahdollisimman nopeasti. Mutta.... kenellä on se Viisastenkivi jotta tietäis miten toimia oikein!

    Äänestä

Taitaisi tuo ensimäinen lause vaatia vähän perusteluja,toi toinen onkin aivan selvä juttu.

Äänestä

voisi puolustusvoimat hoitaa. Samalla tulisi käytännön harjoittelua tappamishommiin! Hirvisaaliitkin voisi jakaa Pelastusarmeijan leipäjonoon ja varuskuntiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ammatiksi kirjoitti:

Suomeen pitäisi perustaa pieni ammattimetsästäjien joukko, joka pitää huolen eläinkannan määrästä.

Kaikki harrastelijat ja amatöörit saisivat lopettaa sotaleikkinsä. Ei tarvitsisi ampuilla toisiaan eikä viattomia ohikulkijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu