vahingonkorvausta

Sisäministeriön mukaan kännykkäliittymien tietoturvariski johtuu tavasta, jolla TeliaSonera on käsitellyt sisäasiainhallinnon salaisia ja luottamuksellisia henkilö- ja mobiililiittymätietoja. Ministeriö lähetti tiedotteen asiasta iltapäivällä ja kertoi vaativansa TeliaSoneralta vahingonkorvausta.

- Sisäasiainministeriö ei ole väittänyt, että kaikkiin TeliaSoneran liittymiin tai verkkoihin liittyisi tietoturvariskejä. Olemme puhuneet vain sisäasiainhallinnon käytössä olevista mobiililiittymistä, täsmentää kansliapäällikkö Ritva Viljanen ministeriön tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan ainakin osa sisäasiainhallinnon käytössä olevista mobiilipäätelaitteista ja TeliaSoneran mobiililiittymistä tullaan mahdollisimman pikaisesti vaihtamaan. Ministeriö kertoo arvioineensa tarvittavia toimenpiteitä asiantuntijoiden kanssa.

Sisäministeriö kehottaa edelleen työntekijöitään välttämään luottamuksellisten tietojen puhumista ja välittämistä matkapuhelimissa. Ministeriön mukaan ongelma tuli sen tietoon viime viikon lopulla, jolloin myös henkilöstöä varoitettiiin.

- Turvallisuusviranomaisen pitää aina varautua ennakolta ja varautua pahimpaan. Turvallisuusriskejä ei voi ottaa. Ministeriölle on tässä tilanteessa tärkeintä varmistaa henkilöstönsä turvallisuus. Tapauksen yksilöinti voi edelleen vaarantaa muun muassa rikostorjuntatehtävissä toimivien poliisimiesten turvallisuuden, kansliapäällikkö Viljanen toteaa tiedotteessa.

Ministeriö ilmoittaa esittävänsä TeliaSoneralle vahingonkorvausvaatimuksen.

TeliaSonera on luvannut kertoa oman näkemyksensä asiasta myös keskiviikon kuluessa.
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=53464
7611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olisi aika ihmeellistä, jos muissa liittymissä ei olisi tietoturvaongelmia. Miksi Sonera olisi tehnyt nimenomaan tärkeimpien viranomaisten liittymät turvattomiksi ja tavalliset liittymät olisivat turvallisia?
Sonera tiedottamista ei kannata uskoa, sillä firmalla pitkät valehtelemisen perinteet. Taitaa olla ihan firman toimiala.
Tieturva-asioissa Soneralta on saatu paljon näyttöä, ihan käräjäoikeuteen asti.
Nyt valvoviin viranomaisiin vauhtia ja äkkiä!

Äänestä
  • Telia-Soneran mukaan yhtiön ja sisäministeriön välisessä kiistassa on kyse sähköpostiviestistä, jossa on lähetetty tietoja sisäministeriön matkapuhelinliittymistä. Viesti oli osa sisäministeriön liittymien siirtämistä Telia-Soneralta Elisalle, jonka ministeriö oli valinnut operaattoriksi liittymien kilpailuttamisen myötä.

    Telia-Soneran mukaan yritys lähetti sähköpostitse ministeriön ja Telia-Soneran yhteistyöryhmälle asiakastiedot ministeriön matkapuhelimista ministeriön niitä pyydettyä. Telia-Soneran mukaan sähköpostiviesti ei sisältänyt teletunnistetietoja tai mitään muuta luottamuksellisena pidettävää tietoa. Sisäministeriö esitti kuitenkin viime perjantaina huolensa siitä, että toimitettujen tietojen avulla voitaisiin salakuunnella ministeriön matkapuhelinliittymiä. Myöhemmin ministeriössä oli Telia-Soneran mukaan huolestuttu myös siitä, että yhteistyöryhmässä mukana olleiden Telia-Soneran työntekijöiden sähköpostit olivat Ruotsissa sijaitsevalla palvelimella.

    Telia-Soneran johtajan Esa Korvenmaan tiedotteessa vakuutetaan, että sivulliset eivät pääse käsiksi Telia-Soneran verkossa kulkeviin sähköposteihin.

    ELI EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ ITSE GSM-LIITTYMÄN KANSSA..JA TOI MINISTERIÖ ON VAIN OTTANUT HERNEEN NENÄÄN VAIN SEN TAKIA ET YHDESTÄ LIITTYMÄSTÄ ON LASKUTETTU 1 EURO LIIKAA HEHEE...........

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Telia-Soneran mukaan yhtiön ja sisäministeriön välisessä kiistassa on kyse sähköpostiviestistä, jossa on lähetetty tietoja sisäministeriön matkapuhelinliittymistä. Viesti oli osa sisäministeriön liittymien siirtämistä Telia-Soneralta Elisalle, jonka ministeriö oli valinnut operaattoriksi liittymien kilpailuttamisen myötä.

    Telia-Soneran mukaan yritys lähetti sähköpostitse ministeriön ja Telia-Soneran yhteistyöryhmälle asiakastiedot ministeriön matkapuhelimista ministeriön niitä pyydettyä. Telia-Soneran mukaan sähköpostiviesti ei sisältänyt teletunnistetietoja tai mitään muuta luottamuksellisena pidettävää tietoa. Sisäministeriö esitti kuitenkin viime perjantaina huolensa siitä, että toimitettujen tietojen avulla voitaisiin salakuunnella ministeriön matkapuhelinliittymiä. Myöhemmin ministeriössä oli Telia-Soneran mukaan huolestuttu myös siitä, että yhteistyöryhmässä mukana olleiden Telia-Soneran työntekijöiden sähköpostit olivat Ruotsissa sijaitsevalla palvelimella.

    Telia-Soneran johtajan Esa Korvenmaan tiedotteessa vakuutetaan, että sivulliset eivät pääse käsiksi Telia-Soneran verkossa kulkeviin sähköposteihin.

    ELI EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ ITSE GSM-LIITTYMÄN KANSSA..JA TOI MINISTERIÖ ON VAIN OTTANUT HERNEEN NENÄÄN VAIN SEN TAKIA ET YHDESTÄ LIITTYMÄSTÄ ON LASKUTETTU 1 EURO LIIKAA HEHEE...........

    "Myöhemmin ministeriössä oli Telia-Soneran mukaan huolestuttu myös siitä, että yhteistyöryhmässä mukana olleiden Telia-Soneran työntekijöiden sähköpostit olivat Ruotsissa sijaitsevalla palvelimella"

    Niin. Kaikkihan Soneran (asiakkaiden ja työntekijöiden postit ovat/kulkevat nykyisin Ruotsissa Telian pääkonttorissa olevilla TeliaSoneran (myös sen Skanova)palvelimilla, koska syksyn muutostöissä, haluttiin keskittää
    ne palvelut sinne, saman ylläpidon piirin Ruotsin kanssa, mm. ehkä jotta Suomessa päätiin eroon vanhentuneesta entisen, Inetin postipalvelintekniikasta.
    Mitkään lait eivät kuitenkaan tosiaankaan
    muuttuneet, eli suomalaisten Soneran työntekijöiden ja asiakkaiden posteissa
    toimitaan Suomen lakien mukaisesti, ja
    tuskin tietoja pääsee vääriinkäsiin
    TeliaSoneran omasta Suomen ja Ruotsin välisestä
    liikenneyhteydestäkään, kun mm. itse satun
    tietämään, että mm. tämä postiliikenne kulkee siellä hyvin salattuna.

    Äänestä

  • kun postit mm. Ruotsissa kirjoitti:

    Siis toimitaanko Ruotsissa Suomen lakien mukaan? Jos joku RUOTSISSA lukee suomalaisten sähköposteja niin joutuuko joku Suomessa vastuuseen? Vahingonkorvaus lienee ainoa mahdollinen tapa saada TeliaSonera edes taloudelliseen vastuuseen.
    Suomalaisten virkamiesten sähköpostiviestit ovat jo ulkomailla. Miten selvittää onko tietoja joutunut ulkovaltojen tiedustelupalvelun käsiin? Virka-apu pyyntö niille itselleen?

    Jossain tiedotteessa puhuttiin myös salakuuntelun mahdollisuudesta. Siihen ei pelkillä teletunnistetiedoilla kykene.

    Äänestä

Jos sisäministeriö on niin huolissaan tietoturvastaan, niin heidän kannattaisi ajatella kahdesti, ennen kuin alkavat syyttelemään pörssiyhtiötä julkisuudessa. Jotenkin tuntuu siltä, ettei ministeriössä nyt kaikilla mene hissi ihan ylös asti (tämä on luottamuksellista tietoa).

Äänestä
  • Outo keissi ennenkuin tulee lisäselvyyttä.
    TeliaSoneran sähköpostit suojatussa verkossa?
    Ministeriöön astiko?
    Valtion sisäistä turvallisuusdataa vuodettu
    valtion rajojen ulkopuolelle Ruotsiin?
    Ministeriö ulkoistanut HR-toimintoja matkapuhelin-
    operaattorille? Operaattorilla 15 yksilöivää
    tunnistetietoa sisäministeriön asiakashenkilöllisyydestä. Nimi, työpaikan katuosoite ja virka-asema ei vielä riitä 15?
    Vaikuttaisi tällä hetkellä siltä, että kumpikin
    osapuoli on toiminut vastoin viisautta?

    Äänestä

Sisäministeriö oli keskiviikkona yhteydessä TeliaSoneran johtoon ja pyysi, ettei kännykkäliittymien tietoturvariskiä yksilöitäisi julkisuudessa. Kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan yhtiö vaaransi tiedotteellaan ministeriön hallinnonalan työntekijöiden turvallisuuden ja loukkasi asiakassuhteen luottamuksellisuutta.

Mitä yksilötietoja on annettu? Ritva Viljanen tekee asiasta nyt kärpäsestä härkäsen EROA VILJANEN,kun ei sinulla ole muuta tekemistä,ja onhan se selvä että sonera antaa oman vastineen asiasta,ja suomi ei ole kumminkaan mikään jenkit et täällä kohta etsitään poliisien koteja.Jos ihmisen haluaa löytää niin ei siihen tarvitse puhelin tietoja,on suomi sen verran pieni maa..

http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=53494

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.............................. kirjoitti:

Sisäministeriön mukaan kännykkäliittymien tietoturvariski johtuu tavasta, jolla TeliaSonera on käsitellyt sisäasiainhallinnon salaisia ja luottamuksellisia henkilö- ja mobiililiittymätietoja. Ministeriö lähetti tiedotteen asiasta iltapäivällä ja kertoi vaativansa TeliaSoneralta vahingonkorvausta.

- Sisäasiainministeriö ei ole väittänyt, että kaikkiin TeliaSoneran liittymiin tai verkkoihin liittyisi tietoturvariskejä. Olemme puhuneet vain sisäasiainhallinnon käytössä olevista mobiililiittymistä, täsmentää kansliapäällikkö Ritva Viljanen ministeriön tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan ainakin osa sisäasiainhallinnon käytössä olevista mobiilipäätelaitteista ja TeliaSoneran mobiililiittymistä tullaan mahdollisimman pikaisesti vaihtamaan. Ministeriö kertoo arvioineensa tarvittavia toimenpiteitä asiantuntijoiden kanssa.

Sisäministeriö kehottaa edelleen työntekijöitään välttämään luottamuksellisten tietojen puhumista ja välittämistä matkapuhelimissa. Ministeriön mukaan ongelma tuli sen tietoon viime viikon lopulla, jolloin myös henkilöstöä varoitettiiin.

- Turvallisuusviranomaisen pitää aina varautua ennakolta ja varautua pahimpaan. Turvallisuusriskejä ei voi ottaa. Ministeriölle on tässä tilanteessa tärkeintä varmistaa henkilöstönsä turvallisuus. Tapauksen yksilöinti voi edelleen vaarantaa muun muassa rikostorjuntatehtävissä toimivien poliisimiesten turvallisuuden, kansliapäällikkö Viljanen toteaa tiedotteessa.

Ministeriö ilmoittaa esittävänsä TeliaSoneralle vahingonkorvausvaatimuksen.

TeliaSonera on luvannut kertoa oman näkemyksensä asiasta myös keskiviikon kuluessa.
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=53464

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu