Minulla on ystävä, joka on monet vuodet ollut ensin "työkaverina". Työpaikka vaihtui ensin minulla ja myös hän lähti muihin hommiin.
Monina vaikeina aikoina olen yrittänyt myös muutenkin auttaa, ja samoin hän on minua tsempannut.
Nyt hän on kuitenkin perustanut perheen ja sai toisen lapsen äskettäin. Olis ollut ilta tänään "tyttöjen kesken", mutta en kertakaikkiaan jaksanut lähteä. Syy: kaksi pitkää päivää kahdessa eri työpaikassa yht. 14 tuntia. Tänään vielä tosi kiire aamu.
Onko oikein joskus turvautua valkoisiin valheisiin?
Pääasiana on ollut kuitenkin se, että en ole halunnut loukata ketään. Olen jotenkin niin nyynä sanomaan etten jaksais, haluais, ei kiinnosta nämä lapset. Itselläni ei ole lapsia. En ole mikään lasten vihaaja.
Miten voisin olla kohtelias ja kieltäytyä kohteliaasti?
Tarttisin nyt doctorphilimäisiä neuvoja.Miten itse teette?
Kiitos kommenteista!
Monina vaikeina aikoina olen yrittänyt myös muutenkin auttaa, ja samoin hän on minua tsempannut.
Nyt hän on kuitenkin perustanut perheen ja sai toisen lapsen äskettäin. Olis ollut ilta tänään "tyttöjen kesken", mutta en kertakaikkiaan jaksanut lähteä. Syy: kaksi pitkää päivää kahdessa eri työpaikassa yht. 14 tuntia. Tänään vielä tosi kiire aamu.
Onko oikein joskus turvautua valkoisiin valheisiin?
Pääasiana on ollut kuitenkin se, että en ole halunnut loukata ketään. Olen jotenkin niin nyynä sanomaan etten jaksais, haluais, ei kiinnosta nämä lapset. Itselläni ei ole lapsia. En ole mikään lasten vihaaja.
Miten voisin olla kohtelias ja kieltäytyä kohteliaasti?
Tarttisin nyt doctorphilimäisiä neuvoja.Miten itse teette?
Kiitos kommenteista!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt en kyllä tajua. Mikset voi sanoa suoraan, että olet ihan poikki tehtyäsi 14 h putkeen hommia ja aamulla taas jatkuu sama rumba? Ja niistä lapsista, ottaako hän ne aina mukaan tyttöjen iltaan? Siihenkin voisit sanoa suoraan, että haluat viettää "tyttöjen illat" ilman lapsia. Saa se ystäväsikin hieman lomaa katraastaan. Ei siinä mitään valkosia valheita tarvita eikä saakaan ladella. Valheella on lyhyet jäljet. Ja suora puhe on aina parempi kuin kiertely ja kaartelu.
Valkosia valheita viljellään vain silloin, kun kaveri on saanut masiksen sen johdosta, että on niin älyttömän ruma ja lihava. silloin voi lohduttaa häntä jotenkin, että "sinulla on kuitenkin tosi kauniit silmät" (vaikkei niitä sieltä ihrapoimujen välistä oikeasti hyvin erottaskaan...)
Käsitinkö nyt oikein ?
Valkoinen valhe = tuplatyövuorot
Todellinen syy = ei jaksa kuunnella toisen lapsi juttuja
Jos noin, voit sanoo ens kerralla; kiva että teillä menee hyvin plaaplaaplaa ja lapset kasvaa plaaplaaplaa , mutta jutellaanko meistä välillä ja kerrotaan mitä MEILLE kuuluu ja pidetään vähän rento ja nasta ilta :-)
Se olis reilumpaa ja etkö sinäkin toivoisi noin suoraa reilua puhetta frendiltäsi jos olisit toisen asemassa ?
Kiitos kommenteista. Kai mun kotikasvatus (esim) vaikuttaa siihen , että yrittän olla jotenkin "hienotunteinen"...Ehkä liikaakin.
Joo, olen niin hirveän huono valehtelemaan sitä, että en jaksa raskaan/ raskaiden päivien jälkeen lähteä mihinkään. Kohta täytän 49 ja ystävä kymmenen vuotta nuorempi. Kova ollut aina menemään ja en usko, että kaksi lasta pysäyttävät kovinkaan paljoa. Onhan se hyvä, että lapset otetaan alusta asti mukaan kaikkiin tekemisiin.
Ja nyt olisin nähnyt kuukausi sitten syntyneen Vaavin. Lapset sinänsä eivät minua häiritse eikä heistä jutteleminen, mutta minulla nyt ei tietenkään voi olla omakohtaista kokemusta esim. synnytyksestä. Kaksi muuta entistä työkaveriani (toisella lapsi, toisella ei)olis tullut mukaan ja muista en sit tiedä. Onhan sitä muutakin puhumista kuin lapset. Mutta pakosta kai naisporukassa puhutaan synnytykset yms.
Syy miksi lapset olivat mukana on se, että ilta oli järkätty tämän ystävän kotona.
Vähän kuin tuparit samalla.
No, ensi kerralla yritän olla rehellisempi. Ei ole kiva "emännällekään", jos on tällaisia monta joukossa ja varaa vierastarjoiluja yms.
valkoisen valheen turvin jättäytyä pois tuollaisesta, jos tuntuu ettei vain jaksa. Joskus minullekin käy niin, että olen luvannut mennä kavereiden kanssa ulos ja kun se ilta lähestyy, saatan ollakin niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksa, perun illan jo edeltävänä päivänä valkoisen valheen turvin. Olen ollut viime aikoina muutaman vakavan sairauden vuoksi todella väsynyt, mutta silti olen saanut haukut ailahtelevaisuudesta ja itsekkyydestä, vaikka ystäväni tietää sairaudestani. Eli aina ei edes hyödytä kertoa totuutta.
Uskon, että ystäväsi loukkaantuisi vielä enemmän, jos sanoisit suoraan, ettet nyt millään jaksaisi kuunnella hänen juttujaan lapsista.
Ole rehellinen. Piste.
on myös kieltäytyä
sanomatta syytä.
jättää vain avoimeksi syyn...
selittää vain : ei se nyt vain käy ... =/
Kokeilepa sitä!
Silloin ei tarwi valehdella,
valkoisesti eikä mustasti.