runo

Tää ei oo mun oma.

PORTIT
Kaksi porttia on kuolemalla.
Ensimmäinen, jonka taakse mennään välitilaan,
varttomaan, että sammuu kaikki, ketkä meitä muistaa,
aivot, joitten komeroissa yhä elämme,
ei syöden eikä juoden, muutenkin jo muuttuneina
miltei kieropeilin kuvan kaltaisiksi,
vapauteen melkoiseen jo silti siirtyneinä,
irti vaivoistamme, maininnoitten yltämättömissä,
kuulettamatta parjauksen kieltä.

Toisen portin taakse astut silloin kun ei muistajaa,
ei lasta eikä lähimmäistä eikä tuttavaa,
jonka tajunnassa ehkä liikuit äsken vielä.
Nyt se portti painuu viimeinkin umpeen; aivan hiljaa,
huomaamatta silmän yhdenkään siirryt lopulliseen.
Olet vapaa.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kenen se sit on? B)

Äänestä
  • en muista..löysin sen mtv3:n sivuilta uni osuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ma vaan kirjoitti:

Tää ei oo mun oma.

PORTIT
Kaksi porttia on kuolemalla.
Ensimmäinen, jonka taakse mennään välitilaan,
varttomaan, että sammuu kaikki, ketkä meitä muistaa,
aivot, joitten komeroissa yhä elämme,
ei syöden eikä juoden, muutenkin jo muuttuneina
miltei kieropeilin kuvan kaltaisiksi,
vapauteen melkoiseen jo silti siirtyneinä,
irti vaivoistamme, maininnoitten yltämättömissä,
kuulettamatta parjauksen kieltä.

Toisen portin taakse astut silloin kun ei muistajaa,
ei lasta eikä lähimmäistä eikä tuttavaa,
jonka tajunnassa ehkä liikuit äsken vielä.
Nyt se portti painuu viimeinkin umpeen; aivan hiljaa,
huomaamatta silmän yhdenkään siirryt lopulliseen.
Olet vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu