mäkinen GS?

Heipparallaa!
Kuinkas mäkistä Golden Sands on? Sinne mieli tekisi, mutta kuullut olen, että on kovin maastoista. Taksiasema on kuulema mäen päällä, jos Varnaan haluaa mennä? Albenassa olen ollut, hotelli sijaitsi "alakaupungissa", ongelmia ei ollut. Sunny Beach ei kauheasti kiinnosta, Bulgaaria kylläkin.
4707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä ollut maasto mitenkään erityisen mäkistä. Toki pieniä korkeuseroja kävellessä rannalta hotellille, mutta ei ollenkaan pahoja. Myöskään taksiasema ei ole minkään jyrkän mäen päällä.

Äänestä

"alakaupunki" kun se ei ole ole kaupunki ollenkaan? se on tasanen pieni lomakeidas, jossa on yks mäennyppylä.

Äänestä

Kultahietikko on rakennettu rinteeseen ja siellä on ns. 3 eri päätietä, korkeuseroja jonkin verran. Erityisen paljon rappusia, jotka lyhyentävät matkaa hotelleilta rantaan.

Kultahietikolla monilla hotelleilla on omat taksikuskit sekä kuljettajia päivystää monessa kohtaa loma-aluetta, joten ei välttämättä tarvitse kiivetä päätielle Varnaan mennessä. Tosin taksit ovat edullisempia päätien varresta.

Kultahietikolla on myös viihtyisä rantakatu, ja jos ei aina jaksa kävelen kiertää voi hypätä minijunan kyytiin ( sillä pääsee sekä rantakatua että myös ylemmäs hotellialueelle).

Äänestä
  • Hauska "keskustelu" pikku asiasta, mutta joillekin tärkeäkin ymmärrettävistä syistä.

    Kultahietikolla useasti käyneenä (15 vuoden aikana noin 30 kertaa), en ole koskaan kiinnittänyt edes huomiota, että siellä olisi "erikoisen paljon rappusia".

    Kokonaisuutena ottaen kävelyteitä on runsaasti, ei edes äkkiä erota mikä on "päätie" ja mikä ei, niitä on ympäriinsä niin paljon.

    Siellä sun täällä on jokunen rappunenkin tieltä toiselle tai hotellilta toiselle. Jos ei halua tietä pitkin kävellä, voi vähän oikaista.
    Pitkiä rappusia, joita on harvassa, ei ole pakko kävellä sen paremmin ylös kuin alaskaan,
    voi käyttää loivia kävelyteitä.
    Niitä menee ristiin rastiin alueella.

    Ohikulkutieltä (joka ei ole mikään Kultahietikon "päätie") vaan sen ulkopuolelta menevä paikallistie, voi saada edullisemman paikallistaksin myös menemällä alaportille ja sieltä tien varteen. Sieltä voi myös yhtä vaivattomasti nousta bussiin, joka vie näppärästi Varnan keskustaan puolessa tunnissa, lippu ei maksaa "mitään", 50 senttiä ehkä ensi kesänä ?
    Ei ole mitään järkeä mennä ylös päätielle taksia pyydystämään, jos hotelli ei satu olemaan sen läheisyydessä.

    Kultahietikolla takseja on joka mutkan takana, niitten taksat vain ovat noin kolminkertaiset paikallistakseihin verrattuna.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kookos kirjoitti:

Heipparallaa!
Kuinkas mäkistä Golden Sands on? Sinne mieli tekisi, mutta kuullut olen, että on kovin maastoista. Taksiasema on kuulema mäen päällä, jos Varnaan haluaa mennä? Albenassa olen ollut, hotelli sijaitsi "alakaupungissa", ongelmia ei ollut. Sunny Beach ei kauheasti kiinnosta, Bulgaaria kylläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu