olen menossa,
mihin matkalla.
Loputonta taivaltani,
kuljen aatoksissain.
Jäänyt vuosia taakseni mun,
työtä, murhettakin monta.
Jäi työ, kun sairastuin,
nyt liekö tarkoituksetonta.
Ei, ei ole se kuitenkaan,
pitää vain itseä muistuttaa.
Monta on aihetta iloon,
monta hymyyn, rakkauteen.
mihin matkalla.
Loputonta taivaltani,
kuljen aatoksissain.
Jäänyt vuosia taakseni mun,
työtä, murhettakin monta.
Jäi työ, kun sairastuin,
nyt liekö tarkoituksetonta.
Ei, ei ole se kuitenkaan,
pitää vain itseä muistuttaa.
Monta on aihetta iloon,
monta hymyyn, rakkauteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Todella hieno runo sinulta :)
Vähän surullinenkin kyllä :/
Itseään pitää tosiaan muistutella aina joistain asioista. Vaikka se saattaa vähän kipeää käydäkin.
Surullisuus,
se kyllä kulkee
mukana tuossa -
väistämättä.
Se näkyy ja tuntuu,
ja koskettaa kovin.
Paljon sisältyy siihen,
ilonkin keskellä -
murheet sumentavat
aurinkoistakin päivää,
mutta - se on elämää.
Ellei meillä olisi murheita,
niin kuinka me voisimmekaan
nauttia iloista -
emmehän edes tieäisi silloin,
mitä ne ovat.
Ilon ja surun tasapaino.
Se on tärkeä.
Ilman surua ei osaa arvostaa iloa.
Ja ilman iloa ei voi selvitä suruista.