Sanon vaan, että uusperheet eivät kannata. Meillä on avokin kanssa yksi yhteinen lapsi ja hänellä on myös muutama lapsi edellisen vaimon kanssa. Mutta mutta... Itse en osaa tehdä mitään miehen mieleksi kun en pysty samaan kuin hänen ex. En siivouksessa, en vauvanhoidossa, en varmaan seksissä enkä varmaan missään. Minä ottaisin mielummin sellasen elämän, jossa toisen ex olisi katkera eikä tämmöistä missä pitäis olla samanlainen kuin edellinen oli.
uusperheistä
väsynyt äiti
534434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Otan osaa. Itsekkin yritin uusperhettä. Ja meni ihan pieleen. Ex-vaimo käytti kaikki keinot syyllistääkseen exäänsä ja kaiken kaatoi mieheni suku, jolle ei exä ennen kelvannut mutta en kelvannut minäkään. Kaikki puuttui kaikkeen ja loppujen lopuksi kukaan ei tuntenut paikkaansa eikä itseään! Karkuun ja kovaa...ja loppuelämä sinkkuna. Eihän kukaan jaksa jos on sinun lapset, minun lapset ja yhteiset lapset. Kuka kuuluu mihinkin perheeseen? Ja kaikkien ympärillä koko sukunsa määräämässä ja hääräämässä! Älkää hyvät ihmiset erotko jos suinkin mahdollista pysyä siinä perusperheessä!
Niinpä, en tiedä onko huonoa tsäkää vai kyseessä oma paha luonnevika kun aina ottaa päähän. Entisessä liitossa appivanhemmat kohtelivat meitä kun lapsia, kutsuivat jopa itseään äidiksi ja isäksi meidän lapsille.. Nykyisessä liitossa mieheni lapset ovat saaneet vapaan kasvatuksen ja minun taas aika vaativan. Exän kanssa välit ovat hyvät, olemme vanhempina samanlaiset, mutta intohimo on aina ollut hukassa.. Nykyisen miehen kanssa intohimoa riittää liiaksikin, mutta vanhempina olemme vastakohdat. Haluaisin elää arkea exän kanssa ja viettää muuten tähtihetkiä nykyisen kanssa.. Joo joo, täytyis varmaan kasva aikuiseksi, ryhdistäytyä jne. mutta kun taidot eivät riitä! En tiedä miten kaiken voisi yhdistää niin että kaikki olisivat edes vähän onnellisia.
Enpä usko, että syynä ongelmiinne on itse uusperheellisyys vaan ongelmat parisuhteessanne. Miksi miehesi erosi, jos eka vaimo oli kaikessa niin hyvä ja toiseksi miksi miehesi koko ajan mollaa sinua. Teidän ongelmat taitaa enemmänkin juontua miehesi käytöksestä. Ehkä hän ensimmäisen liiton aikana mollasi vaimoa samalla tavalla; miten entinen tyttöystävä oli kaikessa parempi, miten äiti teki parempaa ruokaa ja hoiti kodin paremmin jne. Todennäköisesti miehesi mollaisi sinua aivan samalla tavalla vaikka olisitte ns. ydinperhe.
eivät unohda sitä entistä vaimoa! On turha tunkea toisten elämään, kun varmasti tietää, että mies ei irti päästä entisestä, mutta onhan se koettava, jotta uskoo.
Tuostakin voi jo päätellä kirkkain silmin, että hän oli sinun kanssasi vain , kunhan joku on, tyylillä.
Ja ensimmäistä vaimoaa mies aina haukkui, kun tyttöystävä teki paljon parempaa ruokaa, osasi siivota ja oli muutenkin paljon parempi kuin vaimo. Ja äiti se vasta laittoikin hyviä lihapullia, vaimo ei muuta kuin pilasi lihan jne.
Eikä mies sitten enää kestänyt tätä onnetonta ensimmäistä vaimoa vaan otti eron.
entisen vaimon ja hyvä niin! Elämä jatkuu!... toivottavasti... kaikilla... Uusperhe voi olla aivan sen ensimmäisen perheen kaltainen instituutio (hiukka huono sana tähän) kaikki riippuu niin tasan tarkkaan ihmisistä, ketkä ovat mukana siinä. Se on muuten sellanen juttu, että ihminen joka ei päästä irti menneestä, on hiukka kehittymätön yksilö... mut näitä irtipäästämisjuttuja voi opetella vaikka lueskellen esim. Voi Hyvin-lehteä.
mitä vain mies sanoo. Niin me kaikki ekat vaimotkin uskoimme alussa kaiken, mutta kun totuus vuosien päästä paljastuu, ei se mies niin ihan kuitenkaan ollut...
Pitikö tämä viesti ymmärtää niin, että ei se eka vaimo ole koskaan ollut ykkönen, vaan mies syötti alusta alkaen puppua?
tokista vaimoista, vaan mitä enemmän sen parempi, luulisin.
Ei minunkaan mieheni pysty sitä unohtamaan, että entinen vaimo petti ja jätti miehensä ja lapsena yksin. Lapsi ei vain enää kiinnostanut ja oli hänelle vain pakko. Mutta onneksi kyky luottaa parantui hitaasti mutta varmasti. En minäkään pystyisi unohtamaan helpolla jos joutuisi näkemään miten julma ja itsekäs joku ihminen osaa olla. Ihmisiähän täällä vain ollaan ja jotkut vain ovat tuollaisia, eihän pahoja ja hyviä ihmisiä ole olemassa. Mutta lapsi se siinä joutui kärsimään. Vaikka puhutaan tasa-arvosta, niin jotenkin tuo äidin lapsensa hylkääminen särähtää todella pahasti, vaikka miehetkin tekevät ihan samaa. Sitä kautta oppinut ymmärtämään esimerkiksi juuri joitakin katkeria exiä, jotka tällekin palstalle kirjoittavat.
On kuitenkin erotettava se, että vielä rakastaa ja haluaa entistään ja se, että entinen jää mieleen vain siitä, kuinka julma pystyi olemaan. Mutta kumpaakin sorttia toki löytyy.
Kyllähän tuo uusperhe voipi toimiakin. Itse olen veljeni ja äitini kanssa muuttanut äidin uuden miehen luokse (tietysti tutustuttiin kauan ennen sitä kaikki), ja miehellä on myös yksi oma lapsi. Olin silloin vähän yli kymmenen. Äiti ja tämä uusi mies saivat kaksi lasta, jotka ovat meille sisaruksille tosi tärkeitä! Ei edes tulisi mieleenkään sanoa heitä joiksikin veliPUOLIksi, eikä myöskään tätä uuden miehen lasta, joka ei meille ole edes sukua. Me olemme kaikki läheisiä sisaruksia, ja meitä on aina kohdeltu samanarvoisesti perheessä. Äidin mies on ollut kuin toinen isä meille. Huom. minulla on oma isäkin kuvioissa mukana, ja mitä ihanin on myös hän.
Nyt olen jo vanhempi, mutta sama perhe on edelleen koossa ja voi hyvin. Kaikki ollaan todella läheisiä.
Halusin vain kertoa tämän, jotta joku näkisi tällaisen hyvänkin asian, se kyllä voi toimia, uusperhe nimittäin! :)
Ja alistuu palvontaan. Entäs kun tulee perintöriidat?
Juu, ihan kaikkiko samaa sukua ja ihan sulassa sovussa?
Jo on ihme kun ei edes saman suvun jäsenet ole yleensä noin teennäisesti samaa mieltä.
Jotkut vanhemmat osaavat teeskennellä niin ettei heidän aikana voi riidellä. Kaikki patoo vihan tunteet johonkin teeskentelyn (kaikki hyvin) alle. Ei noin "täydellisiä" sisaruksia voi ollakkaan, sillä kaikki sisarukset tappelee keskenään. Silloin on jotain mätää vanhemmissa jos kaikki teeskentelevät muka sopua.
Normaaleissa perheissä räiskyy ja jos ei niin perhe yhteisö on sairas. Kukaan ei voi todellisia tunteita tuoda ulos vaan pitää näytellä muka jotain "onnellista" mitä ei ole todellisuudessa.
Vihan tunteetkin kuuluu elämään ja perheeseen. Ne tulee myöhemmin ja psykomaattisina sairauksina jos ei niitä saa ikinä purkaa pihalle. Kaikki on sinulle mitä ihaninta, todella outoo. Oletko esikoinen äidillesi?
Suojelitko vanhempiasi niin että sinut manipuloitiin tunteen että vanhempiesi paras on sinunkin paras. Aloit miellyttään kaikkia. Onko sinulla miellyttämisen tarve jotta tuntisit itsesi hyväksytyksi? Hieman alkaa tuntua siltä, sillä esikoisena menin itsekkin siihen ansaan aikanaan. Minut manipuloitiin miellyttään ja peitteleen kaikki ja vihan tunteita ei saanut tuoda ulos. Sairaassa yhteisössä elin kunnes silmäni aukaisin!
Uusperhe ei nimittäin toimi ikinä ellei se ole sairas. Sinun pitää palvoa tätä "yhteisöö" sillä se ei muuten toimisikaan. Sinut on opetettu siihen ja muuta et näekkään. Joskus kun silmäsi aukenevat, näet vasta todellisuuden. Tai sitten et vaan koskaan haluakkaan nähdä mitään koska suojelet äitisi onnea enemmän kuin omaasi!
Miten kehtaat edes väittää tuollaista? Meidän perheessä ei ole sisaruksilla ollut riitoja (paitsi minulla ja vanhemmalla veljelläni pieninä) varmaankaan siksi, koska minulla ja muilla sisaruksilla on sen verran suuri ikäero. Minä olen toiseksi vanhin, veljeni minua pari vuotta vanhempi, ja pienemmät sisarukset yksi 6 vuotta nuorempi, yksi 17 vuotta nuorempi ja yksi 15 vuotta nuorempi. Että mieti ennen kuin alat sairaita teorioitasi sylkemään noin epäkohteliaasti.
Mitä ihmettä sitä jotain perintöä tähän sotkemaan? Meillä ei ole koskaan oltu mitään rikkaita, joilla juurikaan perintöä olisi, eikä olla rahanahneita, joten tuskin perinnöistä tms. tullaan koskaan riitelemäänkään.
Ja tiedoksi sinulle, minä en ole eläessäni teeskennellyt tai näytellyt omia tunteitani, tai pitänyt mitään salassa. Äiti ja isäpuoli eivät myöskään ole teeskennelleet meille mitään, eivätkä peitelleet jos on joskus ollut jotain erimielisyyksiä tai riitoja niinkuin nyt jokaisessa perheessä joskus on.
En ole esikoinen äidilleni, siinäkin sinun mahtavat teoriasi menevät pieleen. Ja kaikki todellakin on mitä ihaninta minulle, minulla on hieno perhe, joka tukee aina kaikessa, ja jota myös minä tuen. Pikkusisarukseni ovat niin rakkaita minulle, etten sitä osaa edes sanoin selittää. Mitä, olisiko ollut normaalimpaa, jos olisin ollut suunnattoman kateellinen tai katkera näille äidin ja isäpuolen "uusille lapsille"?! Sillä sitähän sinä yrität selittää. Sairaaksi väität, jos asiat menevät hyvin.
Kyllä minä olen aina tiennyt myös oman parhaani asioissa, en pelkästään äidin ja perheen parasta. En miellytä, enkä "suojele äidin onnea enemmän kuin omaani". Jos sinulle on käynyt niin, ja nyt olet henkisesti sairas (miltä todellakin vaikutat), niin ei silti tarvitse teorioitasi tyrkyttää kaikille oikeina. Minä ja minun perheeni ei ole sairas yhteisö, ja me olemme onnellisia vaikka sinä kuinka polkisit jalkaa.
Ikävää että sinulle on käynyt elämässä huonosti.
Lopettakaahan nyt jo isot ihmiset toistenne sairaaksi mollaaminen. Olette erilaisia ja teidän taustanne kautta ette ymmärrä / tai halua ymmärtää toisianne. Tänne maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä. Olette molemmat erittäin rajoittuneita henkilöitä. Tuollainen kyvyttömyys toimia konfliktissa kertoo, ettei siellä suuremmoiseksi väitetyssä perheessä ole ollut aivan niin hyvä tunneilmasto kuin halutaan väitää. Olisi siellä luullut oppivan SUVAITSEVUUTTA!!, mutta ei ollenkaan sinnepäinkään. Olet aika herkkä loukkaantumaan, ja sitähän uusperheiden lapset ovat, koska ovat kokeneet monia itsetuntoa romuttavia asioita.
Kuka sanoi, että olen loukkaantunut? Ihmettelen vain kyllä itsekin tätä touhua, ettei voi asiallisesti sanoa asioita, ilman että jotenkin mollaa tai tuputtaa omia teorioitaan toisille väkisin. Siis mitä mm. edellinen kirjoittaja ja sinä olette tehneet.
Mitä sinäkään minun perheestäni tiedät? Kun väität, etten ole suvaitsevaisuutta oppinut. Tämä ei ollut mikään konflikti ensinnäkään. Minun itsetuntoani ei ole kukaan romuttanut.
Ikävää jos sinulla on jotain ongelmaa tämän asian kanssa, koska yrität sinäkin kertoa minulle millainen olen ja millaista elämäni on ollut. Minä en ole missään vaiheessa alkanut toisten elämästä kertomaan, että tällainen sinä olet tai tällaista sinulla on ollut. En voi sille mitään, että minusta se on sairasta - ettehän te voi minun elämästäni juuri enempää tietää kuin sen mitä olen tähän kirjoittanut.
Jotta kiitos ja näkemiin!
Terv. sen edelleen ihanimmista ihanimman perheen jäsen!
Alkuperäinen hieno, kannustava viesti jäi valitettavasti parin hyökkäyksen jalkoihin. Minulle kuitenkin ehti tulla uusperheen lapsen kirjoituksesta niin hyvä mieli, että haluan kiittää rohkaisevasta, myönteisestä palautteesta - kiitos ja yhtä hyvää jatkoa!
Niin, eihän sinulla ole mihin verrata. Ihminen tyytyy siihen minkä saa, ja sinä sitten sait omasta mielestäsi ihanan perheen. Eikös olisikin ollut kivaa, jos oma isä olisi sinua rakastanut? Hänhän se sinun biologinen isä on ja muuten kuuluu perheeseesi ja lähisukuusi..
älä välitä noista sangen ajattelemattomista kommenteista! t.maailman toiseksi ihanimman perheen jäsen :)
Sehän tässä niin surullista onkin, koska omat biologiset vanhemmat "korvataan"..Eivätkä nämä korvaajat koskaan tee lasten suhteen muuta kuin velvollisuutensa!! Turha pitää sitä rakkautena. Oikea lapsen vanhempi pystyy rakastamaan omaa lastaan enemmän kuin tuon "korvaus"-isä tms. Pelttavinta on se, että lapsi aikuistuttuaan pitää tuota korvike-rakkautta oikeana. Katsokaa tälläkin palstalla, kuinka vaikeaa on rakastaa toisen lasta. Se on sitä luultavasti vaikeaa jokaisella. Joissakin perheissä vaan on alettu näyttelemään "onnellisia" , ja jossain vaiheessa siihen on alettu uskomaan lapsia myöten...
Eli sen verran vaan että nämä "uusperheiden kasvatit" ihannoivatkin taustaansa, ja ninpä en kyllä lähtisi näiden daamien mukaan. Biologinen isähän voidaan tarvittaessa korvata, koska siitä on saatu NIIN hyviä kokemuksia..
tuli minullekin kirjoituksestasi. Miksi katkerat ihmiset AINA haluaa levittää sitä toisiinkin, vaikka on ihan selvästi myös niitä, jotka onnistuvat elämään mukavassa sovussa oli sitten uusperhe tai se eka. Kaivamalla kaivetaan, että löytyis jotain ikävää(tuleva perintöriita.)Tosi sairasta!
Kiitos kuitenkin uusperheen lapselle kirjoituksesta, kyllä on toisinkin ajattelevia.
Ei ole sairasta jos sanoo eriävän mielipiteen. Siihenhän uusperheissä puheidenne mukaan kyspsyy, koska on sallivuutta. Ikävää, että perinaiselliseen tapaan alatte hakea liittolasia, ja sitten haukutte sitä "pahaa , ja ilkeää ihmistä". Ihan vaan omantunnon kysymys..eiköhän tämä liittoutuminen ole siellä uusperheenkin sisällä vallitseva tapa silloin kun tulee jotain häslinkiä..Ette valitettavsti pääse mihinkään siitä, että olette uusperheessä kasvaneita lapsia..jonka valitettavasti näkee.
olette uusperheessä kasvaneita lapsia"...
hohoi ihminen!!!
annappa arvo ihmiselle, kasvoi sitten vaikka tynnyrissä, äläkä lietso eriarvoisuutta !
on turhaa luulla olevansa parempi!
Sanoin vain sen, että ihmisen perhetausta näkyy ihmisen käyttäytymisessä. Ja uusperheeläinen rajaa asioita omalla tavallaan..Muka on hyvä perhe, kun omasta biologisesta isästä ei tiedä mitään!!! Ja on niin hyvä olla kun on ollut sisarpuolia...Kysypä äidiltäsi, kunka helvetinmoisen rutistuksen takana on ollut näytteleminen onnellista perhettä...
hehkuttaa kuin on onnellinen, mutta mies ja lapset ovat hiljaa! Se jo kertoo, että ainoa onnellinen ihminen toisten kustannuksella on se naikkonen! lapset eivät omalle osalleen voi mitään, vasta kuin aikuisena, ellei heidän oma äiti heidän puolia pidä. Isä tvähemmin ajattelee lapsensa etua. Hyvin harvoin lapset ovat onnellisia isän uusien naistensa kanssa, vaikka ne naiset niin kuvitteleekin, saapathan rauhan sielulleen!
Jos lapsilta kysyttäisiin, he eivät missään nimessä alistuisi omasta tahdostaan moiseen perheleikkiin. Mutta kuka siitä välittää. Lapsethan on aikuisten mielestä sopeutuvia ja kaiken hyväksyviä olentoja, joilta ei tarvi kysyäkkään mitään. On tyytyminen siihen mitä annetaan, tai olet kiukutteleva pentu, huonosti kasvatettu ihmisen alku.
Miten joku voi olla noin ilkeä? Oikeasti? Onkohan sinulla jotakin patoutumia siellä päässä?
En minä pidä itseäni mitenkään huonompana kuin "tavallisen" perheen lapsia, mutta en pidä myöskään parempana. Aivan samanlaisia tässä ollaan, mitä nyt luonne-eroja joita kaikilla ihmisillä on, suinkaan johtumatta siitä onko kasvanut uusperheessä vai ei.
Kuka sanoi etten tiedä biologisesta isästäni mitään? Kuka?! Hä?! Hä?! Mitä?! Mitä?! Alkaa todella palaa hermo tuollaisten kirjoittajien kanssa, joille ei ole vähääkään järkeä suotu. Minä tunnen kyllä oman biologisen isäni ja olen hänen kanssaan ihan niin läheinen kun vanhempien kanssa yleensä ollaan. Ja nyt aikuisiällä olemme myös hyviä ystäviä. En ole katkera siitä, että äiti ja isä ovat eronneet, tai että äiti on ottanut uuden miehen ja saanut lisää lapsia, olen onnellinen siitä. Se on rikkaus.
Samoin tunnen myös oman äitini (enkä vain luule tuntevani), ja olemme erittäin hyviä ystäviä. Joten eiköhän tuo väitteesi äitini teeskentelemisestä "onnellista perhettä" ole täyttä paskaa (mitä myös sinun pääsi vaikuttaa suurimmaksi osaksi sisältävän).
Miten sen muka näkee millaisesta perheestä tulee? Kerropa kuule se. Vaikutat ennemmin joltakin kaappipsykologilta, joka kehittelee omia teorioitaan ja "julkistaa" ne sitten erinomaisina ja oikeina. Perheitä on monenlaisia, on onnellisia ja vähemmän onnellisia, on myös surkeitakin, riippumatta siitä ovatko ne uusperheitä vai ydinperheitä. Minä nyt satun kuulumaan sellaiseen onnelliseen perheeseen. Miksi sinua niin kovin se ahdistaa? Ei kai se sinulta ole pois.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli siis sanoa uusperheasioiden keskellä painiville ihmisille, että voi käydä myös onnellisesti, niin kuin minulle. Koska asenteesta päätellen täällä yhä vielä kuvitellaan että uusperhe on perheenä jotenkin vääränlainen.
Kiitos sinulle mukavasta kommentista.
Niin, mietin juuri tätäkin, että jos asiat ovat todella huonosti, siinä ei ole mitään epäilyttävää, asiat vaan todella ovat niin. Siis ihmisten mielestä.
Mutta annahan, jos asiat ovatkin hyvin, niin johan kuuluu "kyllä tuossa jotain hämärää on" tai "joku teeskentelee" tai "olette sairaita". Kummallisia ihmisiä, todellakin, nuo jotka tuollaista väittävät. Taitavat vain haluta provosoida.
Mutta enköhän minä edelleenkin elä samalla tavalla ja tunne samalla tavalla kuin mitä ennenkin, joten eipä välitetä niistä sen syvällisemmin! :)
Minkä takia pitäisikään "päästä mihinkään siitä että on uusperheen lapsi"? Minua se ei haittaa yhtään, ja sanon sen kyllä monelle ihmisellekin jonka kanssa tutustun ja juttelen mm. perheasioista. Joten mitä väliä sillä on näkeekö sen minusta, kun kerron se kuitenkin! Olen ylpeä omasta UUSPERHEESTÄNI! Ja ihan jokaisesta sen jäsenestä! Niin! Siitäs sait, in your face!
Kummallinen 'epäilevä Tuomas' olet.
Uusperhe on kahden aikuisen valinta. Lapset sitä joko sopeutuu tai ei sopeudu. Tuo perheen onnellisuus on hyvin subjektiivinen kokemus. Mitä se oikeastaan pitää sisällään?? Minä tarkoitan onnellisuudella ehjää kotia, jossa lasten biologiset vanhemmat asuvat ja rakastavat toisiaan. Rikotussa kodissa on taustalla koko perheen järkyttävä ero, ja siihen ajaneet syyt. Sen jälkeen on edessä pitkä toipumisprosessi. Tässä ohella tulee sitten uuteen perheeseen sopeutumisprosessi. Näitä prosesseja ei tavallisessa ydinperheessä ole ollenkaan!!! Niin että uusperheessä on monenlaista tuskaa sisällään, ja se on ns. heikkojen yhteyttä. Joka saattaa olla hyvin harvinaisessa tapauksessa todellista yhteyttä. Huomattavan useissa tapauksissa uusperheen muoto vaihtelee, koska siihen tullaan ja siitä on helppo lähteä. Uusperhe ei ole alkuunkaan niin pysyvää sorttia kuin ydinperhe.
Ihan kivahan on se, että SULLA menee hyvin.. Tuli vaan tarkasteltua tätä uusperhe-asiaa hiukan laajemmastikin. Se on ihan sama saanko minä täällä sinulta turpaan, mutta tosiasiat pitäisi kyllä pystyä käsittelemään tosiasioina. Ja tuo ääretön tunnelataus.. mihin objektiivisuutesi katoaa?? Onkohan niin, että sisäinen turvattomuutesi pistää liikkeelle outoja voimia. Ei kukaan tasapainoinen ihminen ala verissäpäin hyökkäämään, jos joku uskaltaa hiukan sohaista uusperheen vähemmän iloiseen olemukseen. Käsittelehän omia trumojasi rehellisesti. Et kai sinä halunnut vanhempiesi eroa??
Ihan kivahan on se, että SULLA menee hyvin.. Tuli vaan tarkasteltua tätä uusperhe-asiaa hiukan laajemmastikin. Se on ihan sama saanko minä täällä sinulta turpaan, mutta tosiasiat pitäisi kyllä pystyä käsittelemään tosiasioina. Ja tuo ääretön tunnelataus.. mihin objektiivisuutesi katoaa?? Onkohan niin, että sisäinen turvattomuutesi pistää liikkeelle outoja voimia. Ei kukaan tasapainoinen ihminen ala verissäpäin hyökkäämään, jos joku uskaltaa hiukan sohaista uusperheen vähemmän iloiseen olemukseen. Käsittelehän omia trumojasi rehellisesti. Et kai sinä halunnut vanhempiesi eroa??
En ole hyökännyt verissäpäin, käännä sinä vain asiat ylösalaisin. Ei minulla ole mitään sisäistä turvattomuutta tai traumoja. Eikä minua haittaa, jos joku on eri mieltä, mutta turhaa nyt on TÄLLÄ palstalla tulla väittämään, että uusperhe on aina jotenkin viallinen, ja ainoa oikea on vain se ydinperhe. Hohhoijaa. Tiedät varmaan itsekin, että asioihin ei ole ainoita oikeita tapoja.
Itse asiassa olin silloin kun vanhempani erosivat, niin pieni etten asiasta ymmärtänyt, mutta mitä isommaksi kasvoin, sitä enemmän minusta tuntui että "luojan kiitos erosivat". Vaikka ei se ero silloinkaan muistaakseni kovin pahalta tuntunut. Isää sain nähdä edelleen. En ikimaailmassa ole halunnut, että vanhempani palaisivat yhteen, tai edes olisivat yhdessä, niin huono pari he ovat. Ei ikinä. Näyttää olevan joillakin vaikea ymmärtää.
Mutta kiitos kuule sinullekin kommentista. Et osaa puolustella edes kantojasi ilman että käyt minun ja "minun henkisten traumojen" (joita luulet minulla olevan) kimppuun, ja se kertoo sinun olevan äärimmäisen kehno väittelijä. Joten eiköhän ole parempi että pysyt tästä erossa. ;D
EI tarvitse kysyä mitään. Piste.
lapsia, tai ne eivät merkitse mitään! Piste.
henkilö joka tietää, etteivät lapset määrää perheen asioista, se on aikuisten tehtävä.
Ihmeen moni aikuinen tälläkin palstalla on täysin pihalla vanhempien toimenkuvasta.
ole se, että tekee lasten elämästä helvetin! Lasta on kuunneltava, sillä perheen asiat kuuluvat hänelle yhtä lailla. Ei lapsesta ole hauska asua perheessä, jossa ei ole mitään sananvaltaa, ja mitään merkitystä hänen mielipiteillään.
On kammottavaa, jos lapsi kokee, että vain aikuinen osaa ja tietää, viis hänestä.
Mitä tällainen lapsi osaa päättää aikuisena, jos lapsena riisutaan täysin aseista, eikä hänellä ole mitään virkaa. Ei hän osaa aikuisenakaan avata suutaan eikä uskalla. Menee vaan muiden mukana, silloinpahan hän vasta outo olisi.
Lapsen voi antaa päättää ottaako punaiset vai siniset sukkahousut. Sen sijaan hän ei voi päättää, ottaako vai eikö ota sukkahousuja. Koska lapsen oikut eivät ole aina suhteesa realiteetteihin.
Aikuiset päättävät kenen kanssa asuvat, missä asuvat, miten asuvat.
Kai lapsesi on jo päättänyt että sinun on oltava töissä Linnanmäen hattarakojulla kun se on niin kivaa...
Onhan täällä aina ollut joitakin todella outoja ja kylmiä ihmisiä (kaikkein kauheinta tässä on se, että kyseessä on juuri äidit)... Mutta tätä lukiessa mielestäni ylitettiin jo raja. Olen itse ydinperheessä kasvanut ja sellaisen myös perustanut ja siinä elelen. Mutta mieleeni ei tulisikaan pitää uusperheitä ja varsinkaan siinä kasvaneita LAPSIA huonompina tai haukkua sokeana!
Mutta turha täällä edes yrittää keskustella näiden tiettyjen ihmisten kanssa. Joko sinun olisi itkettävä kuinka kamalaksi elämäsi muuttui uusperheessä tai muuten valehtelet - heidän mielestään. Tai sitten tahallaan halutaan ymmärtää väärin.
Se on todellakin pelottavaa, että täältä äitien ja isien palstalta löytyy ne ilkeimmät ja katkerimmat ihmiset. En enää edes tiedä ovatko he todellisuudessa tuollaisia vai haluavatko vain provosoida muita. Jokatapauksessa älä huomioi sellaisia mitenkään.
on kahden aikuisen valinta myös... eikö? Omalla kohdallani ainakin olisi ollut parempi, että vanhempani olisivat eronneet aikoinaan, sillä niin vaikeaa heillä oli. Se heijastui meihin lapsiinkin todella voimakkaasti, se heidän hirveä riitely (siihen sisältyi siis lyömistä ja alkoholi oli mukana kuvioissa) ja olimme hyvin ahdistuneita. Se vasta oli kamalaa, kun piti näytellä, että meidän perheessä kaikki oli hyvin! Tänäpäivänäkään harva tietää, kuinka rankka oli meidän lapsuus. Jo silloin lapsena päätin ja näkyy myös sisarukseni olevan päättäneet, etten näyttele sellaista onnellista perhettä ikinä, mitä meillä näyteltiin. Ja toipumisprosessi on pitkä... loppua ei näy vielä nelikymppisenäkään... ja se tuska... ei siitäkään näytä pääsevän eroon...
noine vanhoillisine juttuinesi? Vai että sukkahousujen väri..heh hee!
Meillä ainakin päätetään yhdessä useasti mitä syödään, mitä ostetaankaupasta ym. Meillä lapset valitsevat kaupasta vaatteet, mistä tykkää, sillä hehän niitä pitävät, en minä. Enkä edes pidä kaikista, mistä he tykkäävät, mutta se on heidän oma valinta. Ennemmin ostan sen, kuin oman valinna joka olisi kaapissa pitämättömänä. Meidänperhe on tärkeä kokonaisuus, en aseta itseäni millekkään jalustalle, että minä olen äiti ja minun sanani on laki!
Meillä jokainen lapsi on tärkeä ja jokainen tietää kuuluvansa yhtenä tärkeänä osana perheen asioiden päättämiseen. On asioita, jotka kuuluvat vain minulle ja joista vain minä päätän, mutta ne ovat asioita jotka eivät heitä edes koske.
Mutta en voisi kuvitella ottavani jotain miestä tänne asumaan, jos en saisi lapsilta hyväksyntää. Tämä on lasten koti, ja heillä on siihen sanomista.
Minä taidan olla toinen, joka on Siisselin kanssa jämähtänyt jonnekin menneelle aikakaudelle.
Meillä minä (mieheni kanssa) päätän, että mitä lapsemme syövät, koska lapset tulevat kotiin, koska he menevät nukkumaan jne. Jos lapset päättäisivät niistä, niin meillä syötäisiin sipsejä ja hamppareita, hengattaisiin yöt kaupugilla ja nukuttaisiin päivät, eikä käytäisi kouluja.
Nyt minä fossiilina vaadin, että lapset ovat kotona silloin kun sanotaan, heidän on käytävä koulu ja luettava itselleen ammatti jne. Ja miehenkin olen valinnut itselleni, en lapsille.
Meillä päätetään yhdessä. Meillä lapset eivät tykkää hamppareista ja pitsoja tehdään itse, ja kunnon kotiruoka, varsinkin muussi ja lihapullat, kaalilaatikko ja lihakeitto ovat lastemme herkkuja. Ihan tavallista kotiruokaa. En muista koska viimeksi oltais käyty hamppareita syömässä, varmaan ennen joulua.
Täytyy sanoa, että meillä on tosi fiksuja lapsia, ettei yhtään pelota heidän aikuisuus. Osaavat päättää omista asioista, käyttää viikkorahansa järkeväsi ym. Omilla säästetyillä viikkorahoilla tyttäremme on ostanut itselleen mp soittimen, kännykän, mielifarkut, digikameran, ym. EWi meillä ole rahaa pelkkiin karkkeihin ja tiimarin rojuihin laitettu.
Kun lapsille antaa tietyissä asioissa omaa päätös valtaa, he osaavat käyttää sitä fiksusti.
Jos me vanhemmat aina päätämme heidän puolestaan, tulee heistä niitä hampparifaneja ym roskaruuan syöjiä, ja käyttää rahaa turhuuksiin.
Meillä lapset osavat laittaa kännykkänsä aamulla soimaan ja tehdä itse aamupalan. Ei niitä tarvitse heille valmiiksi vääntää.
Myös nuorimmainen pari vuotta sitten aloittaessa koulun, sanoi jo ekana koulupäivänä, ettei saa tulla hakemaan, koska osaan tulla itse. Niin ovat kaikki osanneet.
Kukaan lapsistamme ei halunnut mennä iltapäiväkerhoonkaan, koska halusivat olla kotona ja osasivat itse avata oven, tehdä välipalan. Ei he tarvinneet vahtimista aamusta iltaan.
Vastuu itsestään opettaa lasta enemmän, kuin jatkuva huolehtiminen ja kyttääminen.
Meillä toimii näin.
Mutta joillaanhan on niitä avuttomia lapsia, jotka eivät löydä edes sukkia kaapista saatikka osaa istua ruokapöytään, ellei heitä siihen laita!!! Ja syynä siihen on ylihuolehtivat vanhemmat, jotka sanelevat säännöt miten lapsi saa kotona olla ja mitä tehdä. Se ei ole lapsen vika, jos aikuisena ja nuorema ei osaa voileipää tehdä, tai kysyy äidiltä vielä lupaaa, saanko mennä vessaan!
Joudut päättämään lastesi kanssa asioista, koska muuta kommunikointikumppania ei sinulla ole - mies kun otti ja lähti!
Ymmärrän kyllä, höpäjän minäkin joskus kissalleni, pohdimme yhdessä otetaanko kala sulamaan vai avataanko purkki :D
jos sun jätetyksi tulemises noin koville ottaa. Valitettavsti en pysty sinua auttamaan.
Juu, meillä lapset ovat lapsia, eivätkä pikkuaikuisia, jotka päättäisivät aikuisten asioista.
Me aikuiset olemme aikuisia ja haluamme kantaa vastuun lapsistamme ja nuoristamme antamalla heille turvalliset rajat. Ja myös ne rajat, joita vastaan he saavat huoletta taistella ja huomata, että siinä se aikuinen vain on ja pysyy, huolehtii ja rakastaa ja kantaa viime kädessä nuoresta vastuun.
Meillä ei ole fiksuja lapsia, yksiä luupäitä ovat kaikki tyynni (johtuu varmaan perintötekijöistä). Yksi lapsista pakotetaan 5 kertaa viikossa tekemään koululäksyt, yhden kanssa opetellaan säännöllisesti kelloa (= kotiintuloaikaa) ja yhden kanssa opetellaan jatkuvasti syömistä (=ei saa eri ruokaa kuin muut).
Olen varmaan kauhea vanhempi, mutta en minä keskustele lapsen kanssa siitä, että tekeekö hän läksyt vai ei, notkuuko hän yön kaupugilla vai ei tai laitanko yhdelle lapselle eri ruuan.
asialle. Luulenpa että ymmärsit viestini ydinasian, mutta tahdot kärjistää asioita vaan jotta saisit sääliä´ja myötätuntoa.
Mihin minä sääliä ja myötätuntoa tarvitsen? Minä elän tavallani ja olen tyytyväinen näin.
Kirjoitat:
Mitä isommaksi kasvoin sitä enemmän minusta tuntui että luojan liitos erosivat...OHO!! Oletpa tasapainoisesta perheestä lähtöisin. Siellähän oppii olemaan jopa kiitollinen siitä, että isä ja äiti ovat eronneet!! Ja tietenkin oppii ehkä jotain, koska vanhemmat provosoivat lasta..Ja sitten kirjoitat, kuinka ihana perhe sinulla on ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Ristiriitaista..Eihän sinun äitisi ja isäsikään tule toimeen.
Eiköhän tässä nyt kuitenkin ollut kyse siitä, että valitseeko äiti miehen itselleen vaiko lapsilleen. Joten ei lähdetä eksymään ihan eri aiheisiin. Jokainen kasvattaa lapsensa tavallaan, tuskin täällä kukaan sinunkaan neuvoistasi piittaa.
Halusin tähän sanoa mielipiteeni, että olen myös näiden "fossiilien" puolella uuden puolison valinnan suhteen. Kyllä se äiti tai isä päättää millaisen henkilön ottaa vierelleen ja luokseen asumaan. Lasten hyvä olo on myös tärkeä, mutta normaali äiti/isä osaa kyllä päättää ihan hyvin. Ei lasten jokaista oikkua auta kuunnella, varsinkaan murrosikäiset eivät millään välttämättä hyväksyisi äidille/isälle muuta puolisoa kuin sen oman vanhemman.
FYI: Minun isäni ja äitini kyllä tulevat erinomaisesti toimeen keskenään. Kumpikaan ei ole haukkunut toistaan meille lapsille tai muillekaan, mitä monesti tapahtuu kun isä ja äiti eroavat. Tämä johdosta meillä kaikilla on kyllä erinomaiset välit, niin vaikeaa kuin se sinusta olisikin uskoa. :)
Omasta mielestäni olen ihan normaali ihminen, eikä tasapainoni ole edelleenkään järkkynyt mihinkään.
En enää jaksa jatkaa keskustelua. Olet toivoton. Tiedoksi vaan arvoisalle uusperheen jäsenelle, että useimmat ihmiset eroavat, koska eivät tule toimeen keskenään. Sinun vanhemmat siis tulevat toimeen keskenään, joten miksiköhän he sitten erosivat? Eikun oikeesti..mä kyllä tajusin mitä sinä tarkoitit..Toisaalta kyllä uskon, että jos ihmiset ovat kypsiä ja todellakin henkisesti ehjiä, he saattavat onnistua uusperheensä kanssa. Tämä on käsittääkseni hyvin harvinaista. Ja tämä käsitys pohjautuu siihen, mitä olen ympärilläni nähnyt. Olen siis onnellinen sinun puolestasi, ja kiitän tiukasta ja hyvästä keskustelusta.
Ehkä he eivät tulleet toimeen kun olivat yhdessä, mutta nyt kun eivät ole yhdessä, tulevat ihan hyvin toimeen. Haloo..
Ja kyllä minulla viimeksi kun katsoin, oli silmät tallella ja näkö niissä, joten en ole sokea sen enempää kuin toivotonkaan. Doh.
Aika kusinen paikka! Heti tuli mieleen, että toivottavasti mun exä ei kohtele nykyistä vaimoaan samoin!! Meillä tämä nykyinen mies on leski ja kahdenlapsen yksinhuoltaja. Hän ilmoitti suoraan että minä olen toinen nainen. Hänellä on kaksi vaimoa.. Itse kun en ole leski, en pysty häntä täysin ymmärtämään. Onkohan se edes terveellistä katsella edesmenneen vaimonsa kuvia ja lukea hänen lähettämiä tekstareita. Enpä tiedä. Tuntee itsensäkin pöhköksi kun tuntee jotain omituista (mustasukkaisuutta..?) vainajaa kohtaan. Lapsetkin mieltävät perheekseen entisen perheen vaikka olemme eläneet tällä kokoonpanolla kaksi vuotta. En tiedä mitä pitäisi ajatella, vaikeeta on.