Saunalahti tuo markkinoille Pohjoismaiden ensimmäisenä operaattorina GSM-puheluiden kotialuehinnoittelun. Reviiri-palvelussa valitsemaltasi kotialueelta soitetut puhelut maksavat enintään euron päivässä kaikkiin kotimaisiin normaalihintaisiin GSM- ja lankanumeroihin, päivästä ja kellonajasta riippumatta. Kotialuehinnoittelun ansiosta voit soittaa kotoasi tai esimerkiksi työpaikaltasi puheluita miettimättä puhelun kestoa ja minuuttihintoja.
Saunalahti Reviiri -lisäpalvelun rekisteröinnin yhteydessä voit valita kotialueen, jonka alueelta soitetut puhelut maksavat enintään euron päivässä kaikkiin normaalihintaisiin matkapuhelin- ja kiinteän verkon numeroihin. Voit varmistua soittavasi kotialueelta puhelun alussa kuuluvan äänimerkin perusteella. Kotialueen tunniste on nähtävissä myös puhelimen näytöltä, mikäli puhelimen solutunnistetietojen näyttö on kytketty päälle.
Saunalahti Reviiri -lisäpalvelua voi käyttää kaikilla GSM-matkapuhelimilla merkistä ja mallista riippumatta. Lisäpalvelun voi tilata veloituksetta kaikkiin Saunalahden liittymiin (ei yritysliittymät). Reviiri-palvelussa ei ole avaus- tai kuukausimaksuja, eikä sen käyttäminen vaadi määräaikaisia liittymäsopimuksia.
Saunalahti Reviiri -palvelu on ensi vaiheessa tarjolla Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Turun seutu on jaettu kahdeksaan kotialueeseen. Palvelu laajenee jatkossa myös muihin kaupunkeihin.
http://saunalahti.fi/tiedote/tiedote.php?index=2379

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sori tuli väärään osioon.
Hyvä näiden tenalaistenkin tietää että parempiakin vaihtoehtoja on.
Taas saunalahti yrittää kusettaa, voi helvetti.
Dna:lla on niin halvat liittymät, että tuommoinen ei ikinä kannattaisi.
Dna helmi puhelut 2c/min ja viikonloppuna 1,2c/min
Dna aarre puhelut 0,0059c/min ja viikonloppuina jopa 0,035c/min.
Minullakin on laskut alle 15e vaikka puhun 1500 minuttia danoihin ympäri maata ja muutaman lankapuhelun tai muun lisäksi, 1500 ilmaista tekstaria kruunaa kaiken.
etkö taaskaan tajua, että sun denallas ei voi soittaa kuin siihen hintaan sikiviä sisäsiitto puheluja. Sen sijaan sauniksen palvelulla voi soittaa kaikkiin liittymiin ja lankanumeroihin yhdellä eurolla.
Denan huijaus on nimen omaan siinä, ettei sillä voi soittaa halvasti muihin operaattoreihin.
Älä innostu liian aikaisin, ei ole tullut vielä mitään hinta-ja muita ehtoja, ja voi olla, ettei koko juttua edes tule.
Miksi pitäisi soitella ympäri maata kun me ollaan kaikki sisäsiittoisia denanisteja (kaveripiiri tai se soittorinki)? sisäsiittoisuudesta on etua :D ei tarvitse maksaa ylimääräistä. Mistä ihmeen huijauksesta tässä on kyse,, ihme sälli.. Liittymän ehdot on laadittu ja tuotu asiakkaitten tietoisuuteen 2cnt minsa oma operaattori jotkut operaattorit paahtaa sitten laatia liittymätyyppejä jossa on halvempaa kilauttaa eri operaattorille.. ette vooooiiii olla noin tyhmiä mitä esitätte!?!
ja mitä helvettiä luulet hyötyväsi halventavilla puheillasi?. . taitaa olla pilasoittajan/räksyttäjän ominaisuus,, 4cnt lyhempi pippeli. Lisää vaan halventavia puheita,, se vaan juurtaa entistä vahvemmin juuret omaan operaattoriin. Et taida olla mikään myyntimies, luulee että asiakkaita haukkumalla saadaan vaihtamaan operaattoria buuhaaaaaaahahahahahaahasa
Sulla oli vain pari virhettä tuossa jutussa.
On paljon halvempia dna:n puhelut kuin saunalahdella ja toiseksi saunalahti ei ole lainkaan operaattori enää, vaan osa elisaa.