Kuka muka uskoo noita haukkumisjuttuja

Useasti monet ooppeleitten haukkujista ovat niitä
jotka eivät ole omistaneet ja kuuntelevat
kavereilta juttuja joissa joissakin voi olla totta
mutta aika paljon paskaa. Tietysti joissakin
opeleissa on ruostevikoja, paljonhan se riippuu
miten sitä pitää ja alkusarjan autot merkistä
riippumatta ovat osa maanantaikappaleita joka
merkissä. Ajettiinhan sunnyllakin 800tkm, miksei
opelillakin? Autoa pitää huoltaa eikä vaan ajaa ja
vaikka tuntuisi ettei kaikki ole kunnossa ja
varoitusvalot vaan vilkkuu. Meidän perheessä on
ollut sormin laskettavissa opeleita ja sellaisia
vikoja mitä foorumissa kirjoitellaan ei ole
yhdessäkään ollut. Autoilla on ajettu
jokapäiväistä ajoa, kilometrejä vuodessa
toistakymmentätuhatta ja hyvällä huolenpidolla
autot ovat pysyneet kunnossa ja viattomina.
9676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itselläni on Corsa vm.94 ja on toiminut tosi
hyvin. Olet oikeassa että tälle foorumille
kirjoitetaan tosi paljon valetta. Monilla
tuttuillanikin on Ooppeli ja nekin on toimineet
hyvin. Jos mulla ois enemmän rahaa ostaisin sen
uuden Corsan. Sen verran siistin näköinen ja
oloinen auto, vaikkei tässä nykyisessäkään ole
mitään valittamista.

Äänestä

Eli olen myös tyytyväinen obelisti! Nykyinen on
uusi astra eikä sen parempaa ajettavaa olekkaan!

Äänestä

Hello!

Itselläni on V6 Vectra vuodelta -93 & olen siihen
vähintäänkin tyytyväinen & minua ainankin
hymyilyttää ellei suorastaan naurata ihmiset,
jotka yrittävät soimata & kertoo kaikkii
tarinoita, koska tilanne vaan on sellanen, jotta
ne ei ihan oikeesti tiedä asiasta loppujen
lopuksi yhtään mitään, vai mitä olette mieltä?!?

Siis kateellisten panettelua...
Ei muuta kuin kauppaan tai pörssi käteen, niin
sieltähän niitä saksalaisia laatuautoja löytyy,
eikä tarvitse itkeä joka paikassa & joka
asiasta!!!

T: GM Racin Team

Äänestä
  • Ei noista mustamaalamisista kannata välittää.
    Kumman hyvin ovat opelit minullakin kestäneet.
    Ajettavuuden ja hyvien kokemuksien takia nykyinen
    autonikin on Astra :)

    Äänestä

Ihan kohtalainen peli oli, mitä nyt
vuoti öljyä kuin seula. Ei ollut ainoa
öljyä vuotava Opeli. Muutaman kanssa
on myös käynnistysongelmia ollut. Ja
pikkuvikaa löytyy aina. Ainoa merkki,
joka on meikän tielle jättänyt. Tai
no onneks hajos heti kotipihan eteen.
Mutta oli ylipäätänsä hyvä peli hintaansa
nähden. Ja en nyt pahalla Opelia muistele.
En tosin aio ostaakaan sellaista enään, mutta
siihen on ihan syynä se, että vaihdoin Bemuun.
Hyvä-parempi-paras UKNOW :)

Äänestä

Mutta minä ajan vuodessa 85000km ja vaihdan autoa
parin vuoden välein, tarvitsen dieselin,
farkkusellaisen. Nyt ajan peugeotilla, ihan hyvä
perusauto, joskin turkasen kallis ostaa. Tuskin
ostan seuraavaksi autoksi, taidan vaihtaa
Nipponmerkkeihin.

Mutta olen ajanut myös opeleilla, kolmeen opeliin
yhteensä 380tmk mittariin. Ja en uskonut, että
paskan ostin, ennenkuin kolmannella kerralla.
Auto ruostuu sikamaisesti, kitinät ja natinat
tulevat jo sadassa tonnissa esiin, huolto on
turkasen kallis.

Siis jos kylmästi kuluja lasketaan, Opel Omega
oli kalliimpi kaikenkaikkiaan kuin MB C220 (ei
farkku) kilometriä kohden. Jos lasketaan, että
ajettuja kilometrejä on vaihdossa n 160000,
vakuutusmaksut, 6% korko autolle, korjaus,
rengas, pesu- ja autoveromaksut sekä autosta
saatava hinta sitä 2 vuotisena 160tkmajettuna
myytäessä, on järjestys seuraava kalleimmaksi
tullut auto ensin, perustuu omaan kirjanpitooni,
siihe oikeaan, ei siihen, jonka valehtelen
verottajalle: 1) Opel Omega 2)Toyota Camry
(ihme, vaikka muuten tuntui halvalta!) 3)Opel
Senator 4)MB C220 5)Peugeot 406 6)Opel
Kadett.

Kadett oli todella halpa ajaa, tosin se oli
pieni, laiska ja ruosteinen. Mutta silloin
nuoruudessa oli vielä "seikkailuhenkeä".

Äänestä
  • "Auto ruostuu sikamaisesti, kitinät ja natinat
    tulevat jo sadassa tonnissa esiin, huolto on
    turkasen kallis. "


    Käyttäjänä lienet huomannut, että Opel huollot
    ovat kai markkinoiden halvimmat, kun taas P
    huollot ovat siitä toisesta päästä. Vai olisiko
    tilanne muuttunut?

    Omasta P405 maksoin itseni kipeäksi.

    No, Opelille huollon saa huoltosopimuksen, joten
    hinnan voi vakioida.

    Äänestä

opeleissa on valmisteaine heikkouksia , sen takia
osat eivät kestä niin pitkä aikaista kulutusta!
itse olen opel liikkeessä töissä ja olen itse
todennut sen.ja huomaa että opeli on suunniteltu
tietokoneella ja siinä näkyy INSINÖÖRIEN
kädentaidot kun täytyy purkaa puolet moottorin
lisälaitteista kun vaihtaa esim. V6 2.5
sytytystulpat.olis sitä vähän voinut enemmän
käyttää maalaisjärkeä kun autoa ei ole näköjään
suunniteltu korjattavaksi!

Äänestä
  • Älä yleistä, Ei ainakaan mun opelissa sellasta
    ongelmaa ole et pitää purkaa puol konetta
    tulppien vaihtamiseks.. Mä omistan Opel Ascona B -
    79 ja mun mielestä ovat aika esillä siinä =D.
    Ja ei ruostetta eikä muuta kitinää tai sellasta.
    Ei uskos et oot jossain Opel liikkeellä töissä
    jos tollasta puhut..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aksa kirjoitti:

Useasti monet ooppeleitten haukkujista ovat niitä
jotka eivät ole omistaneet ja kuuntelevat
kavereilta juttuja joissa joissakin voi olla totta
mutta aika paljon paskaa. Tietysti joissakin
opeleissa on ruostevikoja, paljonhan se riippuu
miten sitä pitää ja alkusarjan autot merkistä
riippumatta ovat osa maanantaikappaleita joka
merkissä. Ajettiinhan sunnyllakin 800tkm, miksei
opelillakin? Autoa pitää huoltaa eikä vaan ajaa ja
vaikka tuntuisi ettei kaikki ole kunnossa ja
varoitusvalot vaan vilkkuu. Meidän perheessä on
ollut sormin laskettavissa opeleita ja sellaisia
vikoja mitä foorumissa kirjoitellaan ei ole
yhdessäkään ollut. Autoilla on ajettu
jokapäiväistä ajoa, kilometrejä vuodessa
toistakymmentätuhatta ja hyvällä huolenpidolla
autot ovat pysyneet kunnossa ja viattomina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu