Penkkarit

Muistaako joku 50-luvun penkkareita? Silloin Joensuussa ajeltiin hevosilla. Juhlissa oli hauskaa ilman alkoholia. Tyttölysen oppilaat juhlivat tyttöjen kesken saunoen ja tanssien ensimmäisten rock-levyjen tahdissa. Luokanvalvojaopettaja, joka oli pappi, kävi tarkistamassa, ettei mitään siveetöntä ollut tekeillä. Ja hauskaa oli! Taitaa nykyisten nuorten mielestäolla esihistoriaa.
3378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

teimme historiaa ajelemalla ruotsinkielisen abi-luokan kanssa samalla bussilla, suurella sellaisella, ja lauloimme omien laulujemme ohessa välillä myöskin ' Ruotsin kansallislauluksi' silloin kutsumaamme "Fadderia-fadderallaa" yhtä lailla kuin "Kun sais joskus reissullansa nättiä poikaa halata..." ynnä muita...Y h t e i s ajelu pitkin kaupungin katuja oli ruotsalaisten aloite. Mutta se ei toistunut silti myöhempien abi-luokkien kohdalla.

Juhlat vietimme erään luokkatoverimme kotona maalla, Kansallispankin asunnossa, sinne eivät ruotsalaiset päässeet mukaan. Olivat alkoholittomat, hauskat pidot.

Äänestä

Avolavakuorma-autolla pitkin kaupunkia ja karkkeja heiteltiin "penskoille".
"Iltatilaisuudessa" olimme erään luokkatoverin kotona, missä meillä ei ollut mitään valvojaa, sillä kaverin vanhemmat olivat saaneet määräyksen pysyä yökylässä.
Meihin luotettiin, eikä turhaan. Tanssimme ja hassuttelimme aamuun asti ja pikkutunneilla nauroimme aivan hysteerisesi väsymyksestä.
Minä olin silloin jo iso daami, enkä tahtonutkaan aiheuttaa tädilleni, jonka luona asuin, mitään harmia. Kaikki luokkamme pojat olivat mukavia kavereita, eikä kukaan styylannut kenenkään luokkakaverin kanssa. Siitäkin joukosta on kolme poissa lopullisesti, kuolleet suht'koht nuorina.
Luokkakokouksessa ajattelen aina, että kuinka tuokin*******on noin läskistynyt ja joku toinen kalju. Itsehän sitä ei vanhene ollenkaan :DDD

Äänestä

Aika monella näiden palstojen kirjoittajista on mieluisat penkkarimuistot, mutta turhasta avoimuudesta viisastuneena haluaa säilyttää herkät muistonsa susien repimiseltä. Lue sivistyssanoista ja seuraa edellisen kirjoittajan torahampaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeisKyt kirjoitti:

Muistaako joku 50-luvun penkkareita? Silloin Joensuussa ajeltiin hevosilla. Juhlissa oli hauskaa ilman alkoholia. Tyttölysen oppilaat juhlivat tyttöjen kesken saunoen ja tanssien ensimmäisten rock-levyjen tahdissa. Luokanvalvojaopettaja, joka oli pappi, kävi tarkistamassa, ettei mitään siveetöntä ollut tekeillä. Ja hauskaa oli! Taitaa nykyisten nuorten mielestäolla esihistoriaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu