SATU JEMINASTA JA MAKESTA INCI-MAASSA ☻☺
Jemina oli juuri päässyt parturi-kampaaja –koulutukseen ammattiopistoon. Ensimmäinen vuosi meni pähkäillessä hiusten kosmeettisia käsittelyjä, tuotetietoutta, mikrobiologiasta ja hiusalan kemiaa. Opettaja puhui ihan käsittämättömiä kemian tunnilla, heitteli kalvoja tunti toisensa jälkeen piirtoheittimelle, raahasi kauneudenhoitoalan tuotteita näytille ja vaati oppilaita lukemaan pullon kyljessä alhaalla hyvin pienellä präntättyjä tuoteselosteita, joista ei saanut mitään selvää – ne katsos olivat INCI –kieltä. Niinpä oppilaat tunti toisensa jälkeen laativat INCI-luetteloita ja selasivat INCI-luetteloa yhtä hartaasti kuin muinaiset Jukolan veljekset aapista.
Väsyneenä Jemina saapui kerran koulun jälkeen kotiin. Seuraavalla viikolla olisi koe juuri kosmetiikan kemiasta ja olisi pitänyt oppia paljon lisää. Jemina heittäytyi vuoteelle ja nukahti syvään ja levottomaan uneen. Unessa tapahtui seuraavaa:
Jemina lähti koulua pakoon etelänmatkalle. Hän bookkasi itsensä Mallorcalle, ja onnellisena hän astui lentokoneeseen yhdessä poikaystävänsä Maken kanssa. Lennettiin tunti, lennettiin toinen ja viimein kapteeni ilmoitti matkustajille, että joudutaan tekemään pakkolaskun lähimmälle lentokentälle, koska toinen koneen moottori alkoi jostain syystä lakkoilla. Lentoemäntä tarkisti, että jokainen oli ottanut esille happinaamarit sekä kiinnittänyt turvavyöt. Jostain syystä happinaamariin virtasi hieman liikaa ilokaasua, joka on kemialliselta nimeltään N2O. Niinpä lentokone laskeutui alas ja rullasi rauhallisesti lentokentälle ja kyydissä olevat matkustaja olivat oudoissa tunnelmissa ja kokivat seuraavaa:
Lentoemäntä ilmoitti, että jokaisen on annettava passinsa laskeutumispaikan virkailijoille ja he joutuisivat olemaan paikan lähellä olevassa hotellissa tilapäismajoituksessa vuorokauden ja pyysi matkustajia laskeutumaan rauhallisesti portaita alas heitä odottavaan linja-autoon. Matkustajat kysyivät, missä maassa ollaan, niin paikalle saapui maahanmuuttoviranomainen joka kuulutti: ”Hyvät matkustajat! Tervetuloa INCI-maahan. Maamme virallisena kielenä on sovellettu INCI-kieli ja muita kieliä emme edes osaa puhua. Siispä jokaisen on otettava mukaan INCI-sanakirja, jotta pystyisimme kommunikoimaan. Niinpä kummastuneet matkustajat saivat käteensä INCI-sanakirjan suomi-INCI-suomi.
Jemina ja Make laskeutuivat muiden matkustajien mukana lentokoneesta. Bussi vei heidät hotelliin, jonka nimenä oli ”International New Customers Inn”. Jemina ja Make saivat huoneen nro 8. He astuivat huoneeseen, joka oli muodoltaan ja kalusteiltaan kuin suoraan futurismista, kaikki kalusteet olivat muodoltaan avaruudellisen selkeitä. He peseytyvät ja purkavat kassinsa ja lopulta alkoi tulla nälkä ja jano. ”Lähdetään katsomaan, jos ravintolassa olisi meille iltapalaa”, sanoi Make ja käsi kädessä he menivät hissillä alas kohti hotellin ravintolaan. Ystävällinen ravintolanpitäjä osoitti heille pöydän ja heidän eteensä annettiin MENU. ”Mitä ihmettä, enhän minä ymmärrä tästä mitään!”, sanoi Jemina. ”Juomaksi suositellaan aquaa! Myös voi saada jäiden kera aquaa, jossa on aromeja, aspartaania ja asesulfaamia K:ta ja säilöntä- sekä väriaineita. Keittona tarjotaan 2 dl Z-lientä, jossa on kiehuvan kuumaa aquaa, jossa on sekoitettuna 65% kasviksista saatua tärkkelystä sekä Spirulina spp, glukoosisiirappia, kovetettua palmuöljyä, natriumkloridia, E621:tä, laktoosia, maitoproteiinia, aromia, proteiiniuutteita, ja värejä E150d sekä E101. Jälkiruuaksi on tähtimummon aqua-hyytelöä, jossa on aquaa, väriaineita, gelatiinia, proteiineja, hiilihydraatteja, etanolissa liekitettyä actinidia chinensista, sakkaroosia, hieman humulus lupulusta, tyydyttämättömiä rasvahappoja, kuituja ja natriumia.” Lisäksi on saatavilla caffeinea kiehuvassa aquassa, jonka päälle on liuotettu vaahdotettua laktoosi-rasvahapposeosta. ”Tilataan vain, minulla on sudennälkä. Ei väliä, vaikka leipänä on kuivia levyjä, joissa on proteiinia, hiilihydraatteja, tyydyttämättömiä rasvahappoja, ravintokuitua ja natriumsodiumia.” Päälle voi sitten sipaista sydänystävällistä seosta, jossa on tyydyttyneitä, kertatyydyttämättömiä, monityydyttymättömiä rasvahappoja, omega-3 sekä omega-6, kolestrolia, ravintokuitua, natriumia sekä vitamiineja. Make ja Jemina osoittivat sormellaan valitsemiaan tuotteita, sikäli, kun sanakirjaltaan ehtivät.
Väsyneet matkalaiset palasivat hotellihuoneisiinsa. Pöydällä oli lappu, että aquassa kylpeminen on täällä INCI-maassa erittäin kallista, ja heidän on ensin kylpyhuoneen oven tunnistimen edessä vilautettava mikrosiruaan rannekkeestaan, jotta INCI-maa voisi veloittaa aqua-laskun suoraan heidän VISA-tililtään. Näin sitten tapahtui. Kylpyhuoneessa oli saatavilla koneen automaattipainikkeista valittuja aineita sopivassa suhteessa: aqua, sodium laureth sulfate, cocamide DEA, sodium chloride, glycerin, cocamidopropyl betaine, lauryl glycoside, styrene/acrylates copolymer, isopropyl myristate, prunus amygdalus dulcis fruit extract, parfum, propylene glycol, tetrasodium EDTA, panthenol, , PEG-18 glyceryl oleate/cocoate, persea gratissima, sodium benzoate, phenoxyethanol, metyldibromo glutaronitrile, imidazolidinyl urea, citric acid jne… Jos oli jollekin aineelle allerginen, saattoi tämän aineen painikkeen jättää pois ja sitten kone sekoitti sopivan annoksen kylpijälle pesuainetta, joka laskeutui polyvinyylityynyssä ammeen viereiseen kouruun automaattisesti. Myös veteen saattoi sekoittaa sopivia seoksia painelemalla nappeja, jos vain tiesi, mitä haki. Opaskirjassa oli erilaisia reseptejä joka makuun ja oli myös hajusteettomia ja värittömiä vaihtoehtoja. Kone sekoitti niin saippuan, shampoot ja hoitoaineet eri tarpeiden mukaan.
”Ihmeellistä!”, huusi Jemina. Innostuksissaan hän paineli kylpyhuoneen koneen kaikkia nappuloita ja kone alkoi tauotta syytää shampoota, saippuaa ja hoitoainetta ja sitä suli kylpyammeen veteen, joka alkoi täristä hierovan allassuihkun voimasta ja vaahto alkoi nousta ja nousta. Viimein vaahto hukutti Jeminan ja Maken alleen, tunki ulos hotellihuoneen ovesta ja virtasi alas portaita receptioniin saakka. Samassa alkoivat hälyttimet soida ja kiukkuisen näköiset INCI-virkailijat imivät nesteimureilla vaahdot pois. Vartijat raahasivat Jeminan ja Maken pakolliselle INCI-kielikurssille. He eivät pääsisi sieltä, ennen kuin olisivat läpäisseet INCI-kielen kolmannen taitotason testin… Ja tietenkin kaikki veloitettiin heidän VISA-tililtään. ”Entä, jos kate loppuu, ennen kuin läpäisemme INCI-testit?”, kysyi Jemina vartijalta. ”Ei hätää, direktiivikäsikirjamme mukaan pääsette etuoikeutetuiksi orjiksemme INCI-työmaalle, jossa keräilette INCI-raaka-aineita alihankkijoiltamme ja pakkaatte niitä loputtomiin ja loputtomiin…” sanoi vartija.
Jemina heräsi huutoonsa. Kylmä hiki virtasi otsalla ja onnellisena hän totesi: ”Olen vapaa, olen totisesti vapaa, olen Suomessa, omassa sängyssäni!” Jemina soitti Makelle ja kertoi unestaan. Make kertoi nähneensä vielä oudompaa unta samaan aikaan, jossa hän unessa vaelsi Jeminan kanssa INCI-maan ylivartijan linnassa, joka oli goottityylinen rakennus, josta ei ollut ulospääsyä labyrinttimäisista huoneista, jos ei osannut oikeaa INCI-tunnussanaa. Ja jos ei osannut tunnussanaa oikein, joutui aina palaamaan edelliseen huoneeseen, jossa oli uusi INCI-tunnus hänen opeteltavakseen arvottu… ja rangaistusruuaksi sai ainoastaan aquaa ja kuitupitoista proteiini-rasva-natriumkloridi levyä. Sen sijaan, jos osasi oikein INCI-nimen, sai suuhunsa makean palan mössöä, jossa oli laktoosia, tyydyttyneitä rasvahappoja, soya lechitiniä, vanillinia, natriumkloridia, sakkaroosia… Lisäksi sai lisätujauksen N2O:ta oikeasta vastauksesta ja niin iloinen matka jatkui…

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.