Itäkeskuksen lukio

Päätin peruskoulun viime keväänä ja aloitin opinnot kotipaikkakuntani peruslukiossa. Haluaisin kuitenkin ensi vuonna aloittaa opintoni Itäkeskuksen lukiossa kielipainotteisella linjalla. Kyselin jo alustavasti myös koululta voisiko sinne päästä mahdollisesti opiskelemaan. Mutta siis, nyt te hyvät ihmiset kertokaa kokemuksianne tästä koulusta! Varsinkin ne jotka painottavat opiskelunsa kieliin. Onko joku muu aloittanut opiskelunsa Itäkeskuksen lukiossa käytyään ensin vuoden jotain toista lukiota? Kiitos vastauksista.
9589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No, minä kävin kyseistä kielilinjaa. Silloin kun sinne pääsin (1998) keskiarvorajat olivat aika korkealla, nykyään taitavat olla alle kasin. Luin neljää kieltä (ea, ru, italia, latina).. espanja, ranska ja saksa taivat olla muita vaihtoehtoja pari kurssia japanin ja kiinan alkeita (ainakin joskus oli). Ei sitä kielipainotteisuutta oikeastaan huomaa.. samoilla kursseillahan siellä ollaan peruslinjalaisten kanssa. Peruslinjalaiset voivat valita täysin samoja kursseja kuin kielipainotteisellakin, ainoana erona on, että kielilinjalla joitakin pakollisia kursseja (esim. matematiikan) voi korvata kielten soveltavilla kursseilla, ja että yo-papereihin tulee sitten se merkintä kielipainotteisuudesta. Niitä soveltavia kursseja tosiaan on ihan mukavasti ainakin englannista ja ruotsista. Muissakin aineissa tietty, koska se on suhteellisen iso koulu.

Sitten siitä koulusta noin yleensä. Yksi asia mikä vituttaa on että osa luokista on peruskoulun käytössä, joten siellä joutuu sietämään varhaisteinien metelöintiä. Hyvät kokemukset liittyvät lähinnä joihinkin opettajiin, siis muutama oikein mukava yksilö sieltä löytyy.
Siellä on ihan toimiva jakso- ja kurssijärjestelmä, eli viisi jaksoa ja yhden aineen tunteja on kolme kertaa viikossa, eli tunnit kestävät 75 minuuttia. Voi kuulostaa rankalta jos siihen ei ole tottunut, mutta paremmin siinä pystyy keskittymään kuin lyhyillä tunneilla.
Jos on jotain erityistä kysyttävää niin kysy..

Äänestä
  • olen nyt ko. koulussa toikalla. vaihdoin itäkeskukseen vasta nyt,eli kävin ensimmäisen vuoden toista lukiota. kielipainotteisuuden ja peruslinjalaisen ero ei todella käy koulunkäynistä mitenkään ilmi, koska kursseja voi valita kuka tahansa riippumatta siitä, missä ryhmässä on... Koulu on kokonaisuudessaan mukava. ruokalan koossa(saati ruuassa) ei tosin ole kehumista, mutta kyllä se siitä. tunnit saattaa aluksi tuntua pitkiltä, mutta kun niitä on vain 4 tai 5,niin koko koulupäivä tuntuu lyhyemmältä...
    olen samaa mieltä edell. kirj. kannsa,että mukavia opettajiakin löytyy..=)

    Äänestä

  • Mitä sä tykkäsit tosta koulusta? Oliks siitä sun mielestäs hyötyy opintoja jatkettaessa tai vaikkapa kesätöitä hakiessa? Entä oliko toi koulu miten paljon periaatteessa tavallista lukiota rankempi? Siis kun kielissähän on monesti sanakokeita, aineita, jne. Oliko niitä sitten tyyliin sanakoe per viikko per kieli ja aine per jakso per kieli? Tai jotain tohon suuntaan...

    Äänestä

  • tyttönen kirjoitti:

    olen nyt ko. koulussa toikalla. vaihdoin itäkeskukseen vasta nyt,eli kävin ensimmäisen vuoden toista lukiota. kielipainotteisuuden ja peruslinjalaisen ero ei todella käy koulunkäynistä mitenkään ilmi, koska kursseja voi valita kuka tahansa riippumatta siitä, missä ryhmässä on... Koulu on kokonaisuudessaan mukava. ruokalan koossa(saati ruuassa) ei tosin ole kehumista, mutta kyllä se siitä. tunnit saattaa aluksi tuntua pitkiltä, mutta kun niitä on vain 4 tai 5,niin koko koulupäivä tuntuu lyhyemmältä...
    olen samaa mieltä edell. kirj. kannsa,että mukavia opettajiakin löytyy..=)

    Mitä koulua kävit ennen? Siis jotain peruslukioo vai johonkin muuhun painotettuu vai amista? Miksi vaihdoit? Miten hait Itäkeskuksen lukioon? Soititko erikseen rehtorille vai haitko yhteishaussa? Entäs jouduitko uusimaan kursseja?

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Mitä sä tykkäsit tosta koulusta? Oliks siitä sun mielestäs hyötyy opintoja jatkettaessa tai vaikkapa kesätöitä hakiessa? Entä oliko toi koulu miten paljon periaatteessa tavallista lukiota rankempi? Siis kun kielissähän on monesti sanakokeita, aineita, jne. Oliko niitä sitten tyyliin sanakoe per viikko per kieli ja aine per jakso per kieli? Tai jotain tohon suuntaan...

    En ole opintoja vielä jatkanut, niin on vaikea sanoa miten paljon kielipainotteisuus vaikuttaa esim. yliopiston hakuihin. Tuskin paljoakaan.
    Ja kuten sanoin, tuo kielilinja ei eroa mitenkään tavallisesta lukiosta, ei edes kielten tuntien osalta, koska peruslinjalaiset käyvät samoja kursseja. Eihän siellä voida kielilinjalaisille ylimääräisiä tehtäviä antaa, tai vastaavasti laittaa peruslinjalaisia 'kärsimään' lisätehtävistä vain siksi että joku muu siinä koulussa käy kielipainotteista. Jollain opettajilla on tapana pitää sanakokeita useinkin, mutta kai se on ihan tavallista muissakin lukioissa. Ehkä nuo kielten soveltavat kurssit ovat enemmän kielilinjalaisille suunnattuja.

    Laitan tähän noita kielikurssien määriä, niin voit verrata normaaleihin lukioihin (en tiedä, mutta olettaisin että valinnanmahdollisuuksia on enemmän?).. tämä on siis vuoden 2000 kurssiesitteestä, ei löytynyt uudempaa:

    ruotsi 13, englanti 14, ranska 13, saksa 16, venäjä 11, espanja 13, italia 10, latina 8, japani 3.

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Mitä koulua kävit ennen? Siis jotain peruslukioo vai johonkin muuhun painotettuu vai amista? Miksi vaihdoit? Miten hait Itäkeskuksen lukioon? Soititko erikseen rehtorille vai haitko yhteishaussa? Entäs jouduitko uusimaan kursseja?

    olin ihan tavallisessa lukiossa ennen kun vaihdoin itikseen. vaihdoin aika monestakin eri syystä, mutta pääasiassa huonojen maikkojen takia. Soitin rehtorille ja kysyin, olisiko se mahdolliste,että vaihtaisin toiseksi vuodeksi itäkeskukseen, hän pyysi minua käymään koululla, katseli todistustani, kyseli muutamia ns. "virallisia" kysymyksiä ja sanoi,että olen tervetullut... ei sen kummempaa. Ai, tosin, minulla oli itäkeskus jo yhteishaku-valintana, ja olisin jo silloin päässyt sinne, kepeästikin, mutta päätin mennä sinne toiseen kouluun, koska se oli ykkösvalintana. Yhtäkään kurssia en ole joutunut uusimaan siksi että vaihdoin koulua. Voin katsoa nykyiset kielten kurssien lukumäärät hetkisen päästä. en ehdi laittaa niitä vielä tähän.. Missä koulussa olet nykyään?
    Meinaatko vaihtaa?

    Tällä hetkellä olen kotipaikkakunnallani lukiossa yleislinjalla (mahdollista valita myös musiikkilinja). Vaihtamisesta en osaa vielä oikein sanoa. Riippuu vielä niin kovin monesta asiasta. En edes ole soitellut vielä rehtorille pääsisinkö edes opiskelemaan. Satuin vaan tuossa aijemmin tökkäämään mailin opinto-ohjaajalle joka sanoi että periaatteessa saattasin päästäkkin. Ainut ongelma tässä lähinnä on se että en haluaisi muuttaa 600km:n päähän kotoa ja yksin asumaan.

    se on tietysti iso juttu muuttaa, varsinkin noin kauas... tosin, tunnen erään tytön, joka on myös lukion toisella luokalla, ja muutti juuri itse kauempaa helsinkiin opiskelemaan, ja on ainakin tähänmennessä pärjännyt ihan hyvin..
    Mutta onnea, mitä sitten päätätkin...

    Äänestä

Oletko harkinnut sellaista kuin IB-linjaa? Eli siis jos et ole, niin ihan lyhyesti se on kansainvälinen ylioppilastutkinto. Siellä opiskellaan kaikki muut paitsi kielet englanniksi ja on suppeampi ainevalikoima. Mutta ei tulisi mitään turhia kuviksia, liikuntaa, uskontoa etc. Ja kieliä itsessään on suht. vähän mutta pre-ib:llä voit valita enemmän ja keskustella koulujen ib-koordinaattoreiden kanssa asiasta. Suosittelen! Ei tosin ellei englanti sytytä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jonna kirjoitti:

Päätin peruskoulun viime keväänä ja aloitin opinnot kotipaikkakuntani peruslukiossa. Haluaisin kuitenkin ensi vuonna aloittaa opintoni Itäkeskuksen lukiossa kielipainotteisella linjalla. Kyselin jo alustavasti myös koululta voisiko sinne päästä mahdollisesti opiskelemaan. Mutta siis, nyt te hyvät ihmiset kertokaa kokemuksianne tästä koulusta! Varsinkin ne jotka painottavat opiskelunsa kieliin. Onko joku muu aloittanut opiskelunsa Itäkeskuksen lukiossa käytyään ensin vuoden jotain toista lukiota? Kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu