Yhdellä kaverin kaverilla on tyttökissa, joka tuntuu tekevän aika tiuhaan tahtiin kissanpentuja. Kissa saa juosta vapaana. Pennut luovutetaan aika vastuuttomiin koteihin. Kysellään mm. koulussa, että haluatko kissanpentuja? Perheen teini-ikäinen tyttö oli paiskonut ovia niin yksi kisunpentu oli jäänyt oven väliin ja kuollut.
Rakkaan kissani kuoleman jälkeen minulle tarjottiin kahta kissanpentua. Vanhemmat eivät suostuneet, koska kisumme kuolemasta oli niin vähän aikaa vasta. Emme ottaneet pentuja, vaikka olisin halunnut antaa niille paremman kodin. Pennut luultavasti tapettiin tai sain sellaisen kuvan, että niin on tehty ennenkin. Tuli syyllinen olo, kun en voinut pelastaa raukkoja.
Mielestäni tässä olisi aihetta ilmoittaa eläinsuojeluvalvojalle. Tosin en tiedä perheen sukunimeä. Voisin kyllä kysyä kaveriltani. Äiti sanoo, ettei minun pitäisi murehtia kaiken maailman elukoita, mutta surettaa tuommoinen. Voisin ainakin antaa jonkin vihjeen sähköpostilla eläinsuojeluvalvojalle. En asu kyseisen perheen naapurissa, mutta lähitienoilla kuitenkin. Kukaan muu ei tunnu välittävän.
Ilmoitanko siis? Mitä mieltä te muut olette?
Rakkaan kissani kuoleman jälkeen minulle tarjottiin kahta kissanpentua. Vanhemmat eivät suostuneet, koska kisumme kuolemasta oli niin vähän aikaa vasta. Emme ottaneet pentuja, vaikka olisin halunnut antaa niille paremman kodin. Pennut luultavasti tapettiin tai sain sellaisen kuvan, että niin on tehty ennenkin. Tuli syyllinen olo, kun en voinut pelastaa raukkoja.
Mielestäni tässä olisi aihetta ilmoittaa eläinsuojeluvalvojalle. Tosin en tiedä perheen sukunimeä. Voisin kyllä kysyä kaveriltani. Äiti sanoo, ettei minun pitäisi murehtia kaiken maailman elukoita, mutta surettaa tuommoinen. Voisin ainakin antaa jonkin vihjeen sähköpostilla eläinsuojeluvalvojalle. En asu kyseisen perheen naapurissa, mutta lähitienoilla kuitenkin. Kukaan muu ei tunnu välittävän.
Ilmoitanko siis? Mitä mieltä te muut olette?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä mielestäni tuollaisesta on aiheellista ilmoittaa. Ensinnäkään kissa ei saa juosta vapaana taajama-alueella. Ja missä tahansa asuikaan, kissa ei saa mennä muiden pihoille ja se pitää olla ulkona valvonnan alaisena. Jo tämä on riittävä syy loukuttaa kissa ja viedä se eläinsuojeluyhdistykseen.
Lisäksi mielestäni on vastuutonta ja moraalitonta tuollainen touhu, ja itse ainakin lasken sen eläinrääkkäykseksi. Kissan terveys kärsii jos se joutuu tekemään useita pentueita vuodessa, eikä se ilmeisesti ole pennuillekaan hyväksi! Kerää kolehti kissan leikkausrahoihin tai ilmoita eläinsuojeluyhdistykseen.
Hyvä että sinunlaisiasi huolehtijoita on vieläkin :)
Pitäisi saada sukunimi ja osoite selville. Pelottaa vaan hiukan, että jos saavat selville, että minä olen mennyt soittelemaan. Pitää siis olla varovainen. En tunne perhettä hyvin, mutta usein heillä on ollut nuita kisuja tarjolla. Ovat kyllä koittaneet etsiä niille kotia, mutta aika laiskanlaisesti. Pitää ottaa vielä asioita selville ja sitten ilmoittaa. Joskus tuntuu, että huolehdin liikaakin :) Aina kun meen jonkun uuden tutun luo niin oon heti tarkastamassa, että onko kisut leikattu ja niiden ulkoilusysteemit. Alan olla jo melkein vainoharhainen.
Eläinsuojeluasioissa ilmoituksen voi tehdä myös anonyyminä, enkä tiedä onko viranomaisilla muutenkaan mitään velvollisuutta kertoa mistä ilmoitus on tullut - jos tapaus on noinkin selvä. Ilmoita siis!
voi tehdä nimettömänäkin. Itsepähän sitten saa perhe arvailla (jos kiinnostaa) kuka ilmoituksen on tehnyt, mutta kannattaa se ehdottomasti tehdä! Otat vain nimen selville, ei muuta kuin yhteydenotto eläinsuojeluviranomaisiin, niin he hoitavat loput. Ei ole sinun tehtäväsi nuuskia tarkempia tietoja.
Ja mitä tulee tuohon tuttujen luona käymiseen ja kissojen hoidon kyttäämiseen, niin ehkä sä vähän voisit rajoittaa ;D
Voisin kyllä vähän rajoittaa tosiaan :D En mä nyt suoraan kysele, että "onkos kissat leikattu ja juokseeko ne vapaana kans?" Ei ihan noin. Saatan ohimenen kysästä, että onko leikattuja. Kaikilla kavereilla on kyllä harmittavan paljon vapaana juoksevia kisuja..leikattuja tosin.
älä viivyttele enempää, vaan ilmoita mahdollisimman pian, että joutuvat vastuuseen karmeista tekosistaan. itse olen todellinen eläinten ystävä enkä salli lainkaan tollasta:(((.
Et todellakaan huolehdi turhia, äidilläsi sensijaan olisi asenteissa korjaamista niinkuin kyseisillä kissanomistajillakin. Tuollainen touhu on epäterveelistä emokissalle, kuten myös niille jatkusvasti syntyville pennuille ja yleisille asenteillekin kissoja kohtaan. Pentujen pitäisi aina päästä ehdottoman hyväksi tarkastettuihin koteihin, huonoissa kodeissa niitä on aivan liikaa muutenkin!
Voit soittaa eläinsuojeluvalvojalle, sähköposti ei ole niin tehokas keino. Pennuttamisessa kun ei varsinaisesti ikävä kyllä ole mitään laitonta, niin esv:llä on ensisijaisesti työsarkana varsinaiset laittomuudet. Mutta jos esität huolesi puhelimessa, niin toivottavasti esv käy neuvomassa eläimenpidosta, sekä tarkastamassa olot muuten. Missään nimessä sinun nimesi ei kulkeudu puhelusta eteenpäin, eihän sinun ole pakko edes sanoa nimeäsi! Kunhan nimen ja osoitteen osaat sanoa.
Ole kiltti ja ole se, joka asian pistää eteenpäin, kukaan muu kun ei sitä välttämättä tee. Varsinkin silloin, kun pennut ovat vielä emolla, olisi hyvä saada esv tarkastamaan paikka. Eläinsuojeluilmoituksen tekeminen ei ole ollenkaan niin suuri juttu, kuin mitä se hyvää se voi saada aikaan. Parhaassa tapauksessa emokissa leikataan ja sitä aletaan hoitaa niinkuin eläintä kuuluukin.
kyllä. Odotan vain kaverilta vähän tarkempia tietoja tuon kissan oloista, kun kaverin sisko tietää enemmän. Haluan olla varma, että heillä on vielä tämä kissa tallella ja että onko sitä vielä leikattu. Niin ja osoitekin pitäisi vielä selvittää. Tällä hetkellä kissalla ei ehkä ole pentuja, mutta kevät on tulossa. Älä huolehdi. Minä soitan.