Kävin tänään hakemassa uudet prillini, ja niiden kanssa katselu tuntuu vähän oudolta. Eli onko normaalia, et silmälasit vääristävät sivuilta ja ylä- ja alapuolelta? Kävellessä nimittäin tuntuu, et äärialueiden hahmotus on vähän vaikeaa, aivan kuin "kaatuisi". Malliltaan uudet lasit ovat siimamalliset, entiset minulla oli hengettömät.
Tää kysymys voi kuulostaa oudolta, mutta nämä ovat jo neljännet lasini ja yhdenkään aikaisemman kanssa ei tällaista tuntemusta ole tullut. Lisäksi oikeaan silmään tuli -0,25 hajataittoa lisää, ja tuntuu et silmällä on vaikeuksia mukautua uuteen arvoon, koska se tuntuu kipeytyvän näiden uusien lasien kanssa. Tiedän toki, että silmän tottuminen vaatii aikaa, mutta ihmettelen näitä näköaistimuksia, koska kertaakaan aikaisemmin ei uusien lasien kanssa ole tuntunut tältä.
Voikohan hionnassa olla jotain häikkää? Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuinka paljon sulla on vahvuutta. Lasit mulla ainakin vääristää sivusta ja erityisesti kun vahvuus muuttu -8,50 -> -9,00 nii maailma pieneni tajuttomasti. Mitä enemmän vahvuutta niin sitä enemmän voi lasit vääristää.
Ei mulla ole miinusta ku -1,50 kummassakin silmässä, ja sekin pysyi aivan samana kuin edellisissä laseissa. Ainoa muutos mikä näihin uusiin laseihin tuli oli toi oikean silmän hajataittoisuuden lisäys.
Mikäli linssityyppi taitekertoimineen muuttuu. Silmälasien pintaväli eli matka sarveiskalvosta linssin takapintaan muuttuu. Lasien kallistuskulma muuttuu. Muun muassa nämä voivat aiheuttaa muutoksen, mihin aivoilla menee hetki sopeutua. Onhan myös mahdollista että lasien asennuksessa on tapahtunut virhe. Silmäteräväli ei ole kohdallaan, linssi vaihtunut vahingossa, hajataitto silmässä ja linssikorjaus asennuksineen ei vastaa toisiaan...
Tiedän tämän, sillä takana on noin 40000 valmistettua silmälasiparia. Ihmiset niitä vaan tekee ja kaikille sattuu virheitä...
Katso muutama päivä. Mikäli edelleen asia askarruttaa, käy kertomassa liikkeessä. Lasit ja asennus voidaan jälkikäteen tarkastaa.
Hei,
jos luet vielä tätä palstaa voisitko kertoa, poistuiko ongelmasi ajan kuluessa? Itsellä on nimittäin sama ongelma... Myös muilta olisi kiva kuulla kokemuksia, voiko kyseessä olla vain ensimmäisten päivien totuttelua.
Onko tämä oire parantunut jo, vai pitääkö mennä takas optikolle
Ostin näyttöpäätelasit eilen. Vasemmalla linssillä näkyy hyvin, mutta oikea vääristää kuvaruudun kahdella tavalla: oikea reuna on matalampi kuin vasen ja näyttö on leveämpi yläosasta kuin alaosasta.
Soittelin jo Silmä Asemalle Tampereen Lielehteen. Pyysivät, että totuttelisin ensin muutaman päivän. No, totutellaan ja katsotaan miten käy.
Toinen asia minkä huomasin on, että etäisyys ei ole ihan oikea. Max. käden mitan päähän näkee parhaiten, mutta sen jälkeen hieman huonommin. Koska minulla on iso ruutu, työskentelyetäisyys on käden etäisyydestä vielä parikymmentä senttiä. Kysyin tätä optikolta, mutta hän vastasi, että no broblem, etäsyys ei ole niin tarkka juttu. Mutta kyllä se vaan näyttää olevan.