kuonokopasta

Mietin tässä, että onko muilla kokemuksia kuonokopan käytöstä koiralla(pennulla, aikuisella) kun omistaja on pois kotoa. Itselläni on pentu(14vk), ja tiedän toki että tuhoja syntyy. Mutta omalla kokemuspohjallani tämä rontti tekee niitä erityisen paljon, enkä haluaisi odottaa että jotain suurempaa tapahtuisi. Jotkut käyttävät häkkiä, jotkut kuonokoppaa. Lepäisi sitten päivän rauhassa kun koko aikaa ei jotain tarvitsisi(=pääsisi) tuhota?

Alussa laitoin aktivointipalloa, lelua ja luuta tarjolle kotoa lähtiessä, mutta tässä tapauksessa tuhot vain lisääntyivät. Hieman on rauhoittunut kun tarjolla on vain luu, mutta päivästä riippuen jälkeä on..

Asumme kerrostalokaksiossa, ja roinaa on kaikissa huoneissa paljon, joten yhden huoneen tyhjentäminen kaikesta tuhottavastakaan ei oikein onnistu.. Nyt tulee kyllä sekava teksti. Mutta siis, kertokaa minulle kuonokopan hyödyistä/haitoista. Ja muutkin vinkit ovat tervetulleita :)
171929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

miettiä vähän enemmän sitä koiran hankintaa?????? suoraan sanottuna erittäin surullista lukea tuollaisia kysymyksiä. mitä jos vanhempasi olisivat laittaneet sut pakkopaitaan kun olit pieni ja sulla oli laatikoiden avaamis vaihe. näin he olisivat päässeet helpommalla ettet olisi tutkinut/sotkenut joka paikkaa.

Äänestä
  • Tämä rassaa niin pirusti. Jos koira tuhoaa ja kysellään parista vaihtoehdosta siihen, niin "oisko sun pitäny miettii vähä tarkemmin koiranhankintaa?!". Suoraan sanottuna erittäin surullista lukea tällaisia näsäviisaita kysymyksiä! Se koira on ja pysyy, halusittepa tai ette!

    Ainakaan kukaan lapsi ei SYÖNYT kaikkea mahdollista, sohvia, laukkuja, kaappeja, ovia, seiniä, ja lapsi viedään päivähoitoon jos ollaan kauemman aikaa poissa. Onko koiralla tätä mahdollisuutta?!

    Itse vastaaja. Itsekin olen pohtinut kuonokopan hankkimista, mutta suosittelisin kuitenkin, että jos se on mitenkään mahdollista, tyhjentäkää yksi huone toiseen. Kerroit että on vaikeaa, mutta kannattaa yrittää, ei se pentuaika niin mielettömän pitkä ole kuitenkaa. Olen kuitenkin kuullut näistä jotka ovat kuonokoppaan turvautuneet, enkä voi kyllä syyttää. Omassa seinässä on 4 koloa ja nojatuolissa reikä.

    Äänestä

  • kunhan olen kirjoitti:

    Tämä rassaa niin pirusti. Jos koira tuhoaa ja kysellään parista vaihtoehdosta siihen, niin "oisko sun pitäny miettii vähä tarkemmin koiranhankintaa?!". Suoraan sanottuna erittäin surullista lukea tällaisia näsäviisaita kysymyksiä! Se koira on ja pysyy, halusittepa tai ette!

    Ainakaan kukaan lapsi ei SYÖNYT kaikkea mahdollista, sohvia, laukkuja, kaappeja, ovia, seiniä, ja lapsi viedään päivähoitoon jos ollaan kauemman aikaa poissa. Onko koiralla tätä mahdollisuutta?!

    Itse vastaaja. Itsekin olen pohtinut kuonokopan hankkimista, mutta suosittelisin kuitenkin, että jos se on mitenkään mahdollista, tyhjentäkää yksi huone toiseen. Kerroit että on vaikeaa, mutta kannattaa yrittää, ei se pentuaika niin mielettömän pitkä ole kuitenkaa. Olen kuitenkin kuullut näistä jotka ovat kuonokoppaan turvautuneet, enkä voi kyllä syyttää. Omassa seinässä on 4 koloa ja nojatuolissa reikä.

    koirista palstalle:
    siellä sinulle annetaan kunnon ohjeet, kuinka koiranpennun saa kuriin.;)

    tässä linkki

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000014188430

    Äänestä

Toivottavasti olet provo?

Pääseekö koira edes kunnolla juomaan jos sillä on kuonokoppa, menee rääkkäämisen puolelle pitää pikkupentua noin?

Aktivointi leluista yms. sen verran, että tuo lähestymistapasi on kyllä väärä. Yksin ollessaan koiran pitäisi mieluusti levätä. Riehua ja leikkiä voi sitten, kun on seuraa. Näillä yksinolo aktivoinneilla tehdään monista (usein pienikokoisia rotuja) yksinään räksyttäviä seinänaapurin kauhuja. Tai toisaalta paikkojen hajoittajia, kun lelujen viehätys katoaa keksitään omia leluja vaikkapa sähköjohdoista.

Äänestä

Mitä jos ostaisit häkin ja pentuaitauksen, yhdistäisit ne ja sijoittaisit ne johonkin sellaiseen huoneeseen jossa on tilaa ja jossa ne voivat olla kunnes pentu on vanhempi? Toki pentu täytyy opettaa oleman yksin ja pennulle täytyy järjestää tekemistä ja mahdollisuus liikkua sekä sisällä että ulkona ja seurustella oman väen kanssa silloin kun olette kotona, eikä noin pientä pentua voi mitenkään jättää yksin kotiin yli 8 tunnin ajaksi, mutta alkuun pääsemiseksi pakollisen yksinolon ajaksi tuo voisi olla hyvä ratkaisu. Häkin ovi siis jätetään auki, sinne laitetaan pennulle oma pehmeä peti, ja pentuaitaus viritetään niin että häkin oviseinämä muodostaa yhden "seinän", ja pentuaitaukseen laitetaan pennulle sanomalehtiä, vesikuppi ja turvallisia leluja sekä puruluita. Siellä pentu saa sitten omien tavaroidensa kanssa mellestää ihan rauhassa eikä tarvitse pelätä pennun turvallisuuden (vierasesineen nieleminen voi olla kohtalokasta!) eikä kodin esineiden ja huonekalujen puolesta. :)

Reilunkokoisen häkin saa noin 100 eurolla ja pentuaitaus maksaa suunnilleen sen satasen myös, hinta vaihtelee hieman valmistajasta, koosta ja myyjästäkin riippuen, kannattaa siis kysellä. Eivät ole ilmaisia, MUTTA kyllä se tavallisesti halvemmaksi tulee kuin esim. pennun tuhoaman sohvakaluston uusiminen tai vierasesineen poisto suolistosta leikkauksella päivystysaikaan. ;)

Kuonokoppaa en käyttäisi koiran jäädessä yksin, koska pennun täytyy saada juoda niin halutessaan ja läähättää kuumissaan ollessaan (koirahan "hikoilee" suun kautta). Lisäksi vähän pennun "mallista" riippuen koppaa ei välttämättä saa laitettua niin tiukalle, että se varmasti pysyy päässä koko päivän kuitenkaan kiristämättä.

Äänestä
  • neuvo...hyvä näin.:)

    Äänestä

  • joku asiallinenkin kirjoitti:

    neuvo...hyvä näin.:)

    asioita ny pahasti piäleen.lues toi haukullisen vastaus ja tajuu kans mitä luet!

    Äänestä

on vasta 14viikkoa, joten sinun kannattaisi nyt ruveta opettamaan sille mitä saa, ja mitä ei saa pureskella. Nyt se kannattaa opettaa, se on joka ikisen kuluneen päivän jälkeen aina hankalampaa. Tiukka kuri (en tarkoita väkivaltaa) ja selvät säännöt niin hieno hauva siitä tulee, eriasia jos koira olisi vuoden vanha... Eli ei kannata tuon ikäiselle edes harkita kuonokoppaa tai häkkiä.

Äänestä
  • kokemuksen vankka äänihän se siinä puhuu. Itse sanoisin takinkääntäjäksi. Häkkiä ja kuonopantaa ehdottaa itse. Senjälkeen poistaa juttujaan.

    Äänestä

Itsekin olen kuonokoppaa miettinyt. sekarotuinen isokokoinen pentuni on nyt puolivuotias ja yksin ollessaan syö kaiken, seinien laastia myöten. kun olen kotona, uskoo kylla kun sanon ei ja jattaa tavarat rauhaan. mutta jos jatetaan kotiin vaikka kuinka lyhyeksi aikaa, syö ja tuhoaa kaiken. mennytta ovat jo sohvakalusto ja patja (kun hölmöna jatin aluksi olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen) eteisesta vaatenaulakko ja kaksi ovea seka tietysti kaikki kengat ja takit. etta hermot alkavat kiristya jo melkoisesti ja kuonokoppaa etsin. tassa maassa ei vain oikein viela kotielaimina koiria pideta, joten kuonokopan, hakin, aitauksen tms löytyminen on kiven takana. mutta katsellaan ja etsiskellaan.

Äänestä
  • miks koneessasi on ööt mutta ei äät

    Äänestä

  • >

    Kokeilepa vaikka Petenkoiratarvike.com :
    Häkkejä: http://www.petenkoiratarvike.com/index.php?cPath=104&osCsid=4169100598b4201cb230deae9db9d0e2
    Pentuaitauksia: http://www.petenkoiratarvike.com/index.php?cPath=120_110

    Noita myydään myös hyvinvarustetuissa lemmikkieläintarvikeliikkeissä, hinta tosin voi liikkeessä olla hieman korkeampi. Myyjä, ostit sitten netistä tai liikkeestä, osaa varmasti auttaa sopivan koon löytämisessä ja neuvoa pennun totuttamisessa uuteen järjestelyyn sekä kertoa häkin ja aitauksen oikeista, turvallisista käyttötavoista. Rohkeasti vaan kysymään! :)

    Äänestä

  • ~hannah~ kirjoitti:

    >

    Ensinnakin, koneessa on ö siksi etta se kuuluu kyseisen maan aakkosiin, mutta tuo toinen kirjain ei, joten suonette anteeksi vajavaisen oikeinkirjoituksen :) Tarkoitin todellakin, etta taalta ei noita koiratarvikkeita juurikaan löydy, asun siis Lahi-idassa ja tama koira lemmikkina -juttu on taalla melkoisen vieras kasite. Oma koiranikin on kujalta löytynyt pentuna, ja olen kylla sita mielta etta vaikka joutuisikin paivisin kuonokoppaa pitamaan, ei tuo kohtalo ole niin paha kuin noiden kaduilla asuvien kaltoin kohdeltujen koirien. On ainakin rakastava koti, ruokaa, katto paan paalla, paljon leikkimista ja kivaa puuhaa. :) Ja kuonokopan lahettaminen suomesta tulee halvemmaksi kuin hakin lahettaminen ;)

    Äänestä

  • kohtalotoveri kirjoitti:

    No se selittää asian, minä oletin että asut Suomessa. Jotain lähempänä sijaitsevia nettiputiikkeja vois kokeilla löytää, mutta kulttuurin tietäen voi olla hieman hankalampi homma. Eri asia sitten jos Italiasta tai vaikka Sveitsistä tilaa, ei tule yhtä pitkä matka kuin Suomesta. Itse voi yrittää tehdä, häkin tekeminen on himpun verran vaativampi juttu mutta tiedän että pentuaitauksia on tehty mm. kompostikehikoista, semmoisista vihreällä muovilla päällystettyä metalliverkkoa olevista kompostikehikkoelementeistä, sidottu vaan nippusiteillä yhteen. Ehkä jotain vastaavaa löytyy sieltäkin päin maailmaa..?
    Tuossa olet kyllä oikeassa, on se lemmikin elämä parempaa kuin kulkukoiran, vaikka se lemmikki sitten joutuisikin kuonokoppaa pitämään lyhyitä aikoja yksin ollessaan - täytyy vain muistaa sitten varmistaa se ettei koppa ole liian tiukalla ja että se on sopivan kokoinen niin, että koira VARMASTI pystyy juomaan ja hengittämään vapaasti.

    Äänestä

turha sitä on itseään stressata kun on poissa. kuonokoppa naamaan ja sillä selvä.
Yksinkertaisesti kaikkiin koiriiin ei tehoa pitkänkään kaavan kautta "totuttaminen yksinoloon". Eroahdistus sekottaa toisilla nupin,vaikka kuinka kiltti olisi omistajan läsnäollessa!!
Ja,koira kyllä pystyy juomaan kuonokoppa päässä,eikä se päästä lähde,jos oikean kokoinen on! Eläinkauppaan vaan koiran kanssa ja sovittamaan oikean kokoista!!

Äänestä

Ensinnäkin on tosi tärkeää että koirasi osaa sanan EI jos meinaat sitä käyttää niin kuin joku täällä neuvoo. Tiedän moni kun sanoo ei uudestaan ja uudestaan koiralleensa ja kun ei ikinään olla sitten kehuttu kun se on lopettanut sen "pahan" teon niin niten koira olisi voinut tietää mitä sana EI tarkoittaa edes.

Itse, pienelle rodulle laitoin heti pennusta asti aitauksen niin että se sai liikkua noin puolessa keittiössä. Tämän tein ihan vain sen takia että koirani ei tarvinnut ajatella että koko taloa tarvitsee vahtia. Koirani ei ole ikinään jyrsinyt mitään mutta luulen vaikka koirani nyt aikuisena saa liikkua koko asunnossa että tämä alkuvaihe on ollut hyvä sille. Koirani kutakuinkin vain nukkuu kun minä olen poissa ja niinhän me halutaan että asiat olisi.

Äänestä

Hyviä neuvoja tuli, kiitos kovasti. Meillä kyllä on toimittukin aamuisin niin, että on käyty n. puolen tunnin ulkoilulla, syöty, tehty pikapissit ja yksin. Kun olen kotona, ei se edes yritä tehdä asioita joita se yksin tekee. Joten kai se on vain vähän tylsistynyt. Joutuu olemaan arkena yksin n. 6,5 tuntia. Olkkari on nyt näkemisen arvoinen, kun kaikki roina on tungettu epämääräisesti sen ulottumattomiin :) rotukin varmasti vaikuttaa vilkkauteen? Tässä epelissä on nimittäin lk collieta, suomenpystykorvaa ja luultavasti suomenajokoiraa. Hyvin vähän onneksi haukkuu, ja se vähäkin on saatu kitkettyä hyvin.

Meillä on kuitenkin myös kissa, jolle se joskus haukkuu. Pitänee kokeilla sitä linkkiä, missä ohjelma äänittää pari tuntia. Nyt en ehdi enempää kirjoitella, mutta keskustelun jatkuessa palaillaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mando kirjoitti:

Mietin tässä, että onko muilla kokemuksia kuonokopan käytöstä koiralla(pennulla, aikuisella) kun omistaja on pois kotoa. Itselläni on pentu(14vk), ja tiedän toki että tuhoja syntyy. Mutta omalla kokemuspohjallani tämä rontti tekee niitä erityisen paljon, enkä haluaisi odottaa että jotain suurempaa tapahtuisi. Jotkut käyttävät häkkiä, jotkut kuonokoppaa. Lepäisi sitten päivän rauhassa kun koko aikaa ei jotain tarvitsisi(=pääsisi) tuhota?

Alussa laitoin aktivointipalloa, lelua ja luuta tarjolle kotoa lähtiessä, mutta tässä tapauksessa tuhot vain lisääntyivät. Hieman on rauhoittunut kun tarjolla on vain luu, mutta päivästä riippuen jälkeä on..

Asumme kerrostalokaksiossa, ja roinaa on kaikissa huoneissa paljon, joten yhden huoneen tyhjentäminen kaikesta tuhottavastakaan ei oikein onnistu.. Nyt tulee kyllä sekava teksti. Mutta siis, kertokaa minulle kuonokopan hyödyistä/haitoista. Ja muutkin vinkit ovat tervetulleita :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu