Fiesta vaahtoaa?

Murheenkryyni on -91 1.1 Fiesta.Se kerää kummallista vaaleaa vaahtoa tai ennemminkin kuraa huohottajan sihtiin.Siis siihen joka toimittaa samalla öljyntäyttökorkin virkaa venttiilikopan päällä. Vaahdon väri on niinkuin olisi päässy vettä öljyn sekaan. Silti alakerran öljyt on kuin uudet. Auto on ollut tuttavallani jo reilun vuoden koko ajan sama ongelma päällä. Kone oli atomeina viime talvena (toisen ongelman takia) eikä vaahdotus loppunut uusien tiivisteidenkään avulla. On kokeiltu erimerkkisiä öljyjäkin mutta ei. Probleemasta ei havaittu muita haittoja kuin kosmeettinen ja tukkii huohottimen. Onko jollain kokemusta asiasta tai muita vinkkejä. Onko tietoa kuinka nirso Fiesta on öljymerkin ja laadun päälle.
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on "kylmälimaa", majoneesin näköistä tököttiä. Kun hieman muistelet, että pakoputkesta tulee vettä liki yhtä paljon kuin polttoainetta palaa ja sylintereissä on enemmän tai vähemmän ohivuotoa, niin ohivuodon mukana menee myös vesihöyryä kampikammioon. Kampiakselin pyöriessä moottoriöljyä singahtelee ja osa pisaroista on hyvin pieniä. Öljysumu kohtaa myös vesihöyryä, kuuma usva kulkeutuu huohotusvirtauksien mukana ja tiivistyminen tapahtuu johonkin kohtaan moottorissa. Esimerkiksi Kadettin E-mallissa kannatti muutaman kerran vuodessa suorittaa huohotusletkun mähnänpoistopuhallus, tai tuupata jollakin puikolla kangastukko letkun läpi. Se on oikeastaan vain hyvä, jos töhnä kerääntyisi kohtaan mikä on helppo puhdistaa. Jos olet tunnetuimmat laatuöljyt kokeillut, mitään muuta poppakontia tuskin on, mutta älä ainakaan laita moottoriin liikaa öljyä.

Äänestä
  • mutta lopussa oli vihjaus että öljymerkillä vois olla eroa mutta ei ole, mutta korkki kannattaa putsata talvella ainaki 2 tuhannen välein jokainen auto tekee saman jos on samanlainen huohotusjärjestelmä ei siis vika

    Äänestä

  • masi kirjoitti:

    mutta lopussa oli vihjaus että öljymerkillä vois olla eroa mutta ei ole, mutta korkki kannattaa putsata talvella ainaki 2 tuhannen välein jokainen auto tekee saman jos on samanlainen huohotusjärjestelmä ei siis vika

    Kirjoitin lyhyesti ja tarkoitin lähinnä, että jos on kokeillut tunnetuimpia laatuöljyjä ja kylmälimaa silti muodostuu, niin kaupan pöytien alta tuskin löytyy jotain ennestään tuntematonta "syperöljyä", jota käyttäen limaa muodostuisi huomattavasti vähemmän. Mutta, jos olisi kokeillut halvimpia mahdollisia kaupoista löytyviä öljyjä, ominaisuuksien ero laatuöljyihin voisi ehkä olla kylmäliman määrässäkin havaittavissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tenttu kirjoitti:

Murheenkryyni on -91 1.1 Fiesta.Se kerää kummallista vaaleaa vaahtoa tai ennemminkin kuraa huohottajan sihtiin.Siis siihen joka toimittaa samalla öljyntäyttökorkin virkaa venttiilikopan päällä. Vaahdon väri on niinkuin olisi päässy vettä öljyn sekaan. Silti alakerran öljyt on kuin uudet. Auto on ollut tuttavallani jo reilun vuoden koko ajan sama ongelma päällä. Kone oli atomeina viime talvena (toisen ongelman takia) eikä vaahdotus loppunut uusien tiivisteidenkään avulla. On kokeiltu erimerkkisiä öljyjäkin mutta ei. Probleemasta ei havaittu muita haittoja kuin kosmeettinen ja tukkii huohottimen. Onko jollain kokemusta asiasta tai muita vinkkejä. Onko tietoa kuinka nirso Fiesta on öljymerkin ja laadun päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu