Voinko rokotuttaa?

Misu 5kk on madotettu Axilurilla kolmena päivänä ohjeen mukaan. Mitään merkkiä madoista tai toukista ei ole ulosteen mukana tullut.
Misulla on ollut jo viikon toinen silmä lievästi tulehtunut.se ei ole parantunut eikä pahentunut eikä levinnyt toiseen silmään.
Onko tämä esteenä rokottamiselle siis toi silmä.Misu on muuten terve.
8405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä odottele sen silmätulehduksen pahenemista tai paranemista, vie eläinlääkäriin pikaisesti ja samantienhän voi ne rokotuksetkin hoitaa, en usko että se silmän tila estää rokotuksia.Silmässä voi olla sellainen tulehdus. ym joka ei välttämättä mene ajallaan pois. Kiltti, käytäthän kissasi lääkärissä?

Äänestä

Jos misu ei ole ennen käynyt lääkärissä, on se hyvä käyttää yleistarkastuksessa jokatapauksessa. Lääkäri sitten katsoo voiko rokottaa. Silmätulehdus vaatinee antibiootin, koska ei ole vielä parantunut.

Äänestä
  • Kävin Pieneläinklinikalla..Misu oli oikein kiltisti siellä koirien keskellä omassa kopissaan.
    Silmässä ei näkynyt mitään erikoista tulehdusta eikä muutakaan vikaa.Molemmat silmät tutkittiin.Tulehdus oli vain toisessa.Sekin oli sen verran lievä että rokotteen pystyi antaamaan samalla.Misu järjesti mielettömän rimpuilun kun silmiin laitettiin varjoainetta tutkimusta varten..muuten meni hyvin.

    Misu on terve ja reipas lääkärin mukaan...lisäksi sitä kehuttiin rohkeaksi ja hauskaksi katiksi.Kastraation voi tehdä muutaman viikon päästä.
    Sain toista lajia silmätippoja.Voi olla että Misun silmää on ärsyttänyt hanan alla roikkuminen.Misu menee tippuvan hanan alle tassuttelemaan ja kurkkimaan.
    Sain 44 e:n hintaan yleistutkimuksen ja rokotteen...ei paha hinta ollenkaan!

    Äänestä

  • Misun kasvattaja kirjoitti:

    Kävin Pieneläinklinikalla..Misu oli oikein kiltisti siellä koirien keskellä omassa kopissaan.
    Silmässä ei näkynyt mitään erikoista tulehdusta eikä muutakaan vikaa.Molemmat silmät tutkittiin.Tulehdus oli vain toisessa.Sekin oli sen verran lievä että rokotteen pystyi antaamaan samalla.Misu järjesti mielettömän rimpuilun kun silmiin laitettiin varjoainetta tutkimusta varten..muuten meni hyvin.

    Misu on terve ja reipas lääkärin mukaan...lisäksi sitä kehuttiin rohkeaksi ja hauskaksi katiksi.Kastraation voi tehdä muutaman viikon päästä.
    Sain toista lajia silmätippoja.Voi olla että Misun silmää on ärsyttänyt hanan alla roikkuminen.Misu menee tippuvan hanan alle tassuttelemaan ja kurkkimaan.
    Sain 44 e:n hintaan yleistutkimuksen ja rokotteen...ei paha hinta ollenkaan!

    Kiva että meni noin hyvin. Ja kohta on leikkaus huolehdittu. Kannattaa varata tehosterokotus heti, jos ette jo varanneet, jonot voi olla pitkiä. Samalla saa katsottua onko silmä parantunut.

    Hauska miten lääkärillä luonne pääsee koetukselle, meillä ikiliikkujalta saatiin jopa verikoe ilman rauhoitusta, väittäisin että kissa ymmärsi olevan oman parhaansa kyseessä :) Toinen taas pelkäsi niinpaljon kirvelevää piikkiä, että lääkäri luuli kissan olevan kovastikin kipeä. Jos lääkärireissut eivät ole aina vain ahdistavia ja kivuliaita kokemuksia, kissa ei välttämättä ala ollenkaan pelkäämään niitä (ja kuljetuskoppaa).

    Äänestä

  • sip-su kirjoitti:

    Misu nukkuu nyt kuljetuskopassaan...Ostin sen kolme päivää sitten ja otin luukun pois jotta Misu tottuisi koppaan.Se otti sen heti nukkumapaikakseen.Annoin sen tutustua koppaan 3 päiväää ennen kuin pistin kalterit ekan kerran paikalleen.Autossa se tosin yritti sitten purra kaltereita poikki ja ojenteli tassuja ristikon välistä hauskasti.
    Misu nuuhki tutkimuspöydän päästä päähän lääkärissä kun lääkäri kirjoitti reseptiä. Oli kiva olla Misun kanssa siellä kun se oli niin reipas.Istuttiin kolmen Doobermannin kanssa odotushuoneessa eikä Misu ollut moksiskaan.Ei tainnut jäädä mitään kammoa..

    Mites se kastraatio pitäs ajoittaa. Aion käyttää sen tuolla maaseudun klinikalla kun tulee yli puolet halvemmaksi.Voiko sen teettää viikkoa ennen tehosterokotetta? Jos ei niin kuinka paljon jälkikäteen?
    Misu on nyt vähän väsynyt kovasta rimpuilusta ja päiväunet on jääneet vähiin kun on reissattu koko päivän.
    Vähän jännitin kun madotin vasta alkuviikosta sen.Jännitän tuleeko mitään oireita rokottamisesta.Sitten se on aivastellut noin pari kertaa päivässä.Se ei ole kuitenkaan flunssaisen oloinen ja lääkäri kuunteli keuhkot eikä sieltä löytynyt mitään.
    Olin ajatellut käyttää Misun vain terveystarkastuksessa mutta lääkäri oli sitä mieltä että sen voi nyt myös rokottaa.
    Axilurkuuri meni hyvin..ei tullut pahoinvointia eikä ripulia.Ei ole myöskään näkynyt matoja.Lääkekin meni alas maiskuttelemalla piimän seassa.

    no voi raukkaa...se niiskuttaa ja pärskii.Miten sitä vois hoitaa muuten kun pysymällä sisällä?
    Onko vaarallista kun rokotuksesta puhkee flunssa? Vai kuuluuko se asiaan?

    vaikka vasta tehosterokotuksen jälkeen. Voisi teoriassa varmaan leikata tässä välissäkin mutta voisi olla kissalle kivempi saada parantua täysin rauhassa, ettei heti lähdetä uudelleen retuuttamaan. Kolli tosin parantuu muutamassa päivässä. Voisit kysellä ell mielipidettä tähän?

    Jos kissa sai flunssarokotteen, siitä voi tulla pieni flunssa. Sen pitäisi parantua itsestään ihan muutamassa päivässä. Minkä nimisen rokotteen kissa sai?

    Äänestä

  • Sae kirjoitti:

    Se oli kolmoisrokote jossa oli rutto- ja flunssarokote.
    Nyt illalla se on taas ihan kunnossa kun aamulla vielä pärski. Nyt ei ole aivastanut kertaakaan aamupäivän jälkeen.
    Taidan viedä sen tässä välissä operaatioon jos ei ole ihmeempää väliä ja kisu on hyvässä kunnossa. Pelkään nimittäin että merkkaileminen alkaa kohta.Se ottaa sellaisen nopean spurtin kohti ovea kun avaan sen.On tosi työ että saan sen jäämään sisälle kun itse lähden kouluun aamuisin...sama parvekkeen oven kanssa.Misu ei ole edes ollut pihalla valjaissakaan vaan kopassa autoon mennessämme.Tänä aamuna se meni omaan kuljetuskoppaansa valmiiksi kun vedin kenkiä jalkaan.Halusi kai varmistaa että pääsee mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Misun kasvattaja kirjoitti:

Misu 5kk on madotettu Axilurilla kolmena päivänä ohjeen mukaan. Mitään merkkiä madoista tai toukista ei ole ulosteen mukana tullut.
Misulla on ollut jo viikon toinen silmä lievästi tulehtunut.se ei ole parantunut eikä pahentunut eikä levinnyt toiseen silmään.
Onko tämä esteenä rokottamiselle siis toi silmä.Misu on muuten terve.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu