Vaatteita

UFF-myymälästä löysin itselleni siistin ja täysin ehjän mustan minihameen 8 eurolla. Merkiltään Lindex ja kokoa 44. Tangossa myös paljon muita hameita, myös xl-kokoja. Tällä hetkellä näyttää olevan myymälöissä "ale", joten en tiedä mikä on tilanne juuri nyt. Kannattanee käydä kurkkaamassa. Sukkahousuja olen ostanut mm. tarjoustalosta. Esim. mustat ribbisukkahousut alle 10 euroa ja vaikka kokomerkintä loppui 48/50, niin ovat kuitenkin jopa isot minulle, joten hain vielä pienemmät. Sain myös edullisesti italialaiset 50 den opaque sukkahousut muutamalla eurolla. Kokojakin löytyi, ts malli on reilu. Tarjoustalossa näyttää muutenkin olevan hyviä sukkistarjouksia. Käykäähän siskot katsomassa.
21467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saa 1 ecellä jotain pirkkasemmossii.

Äänestä

Joo UFFista löytyy monenlaista, tosi kiva käydä. Voi sovittaa rauhassa vaikka maskuliininakin - kukaan ei älä rypistellä nenäänsä. Itse asiassa hiljaa mielessääni ajattelen (ihan hirveän kerettiläisesti!!) että mahtavaa kun suomalaisten naisten painonhallinta heittää volttia - sittenpähän kantavat kassikaupalla pieneksi jääneitä ihan käyttämättömiäkin vaatteita meikäläiselle tarjolle.

Syökäähän, suomalaiset! Riskissä kunnossa on mukavaa ja ainahan väljät collage-asut voi ottaa käyttöön.

hieman huumorimielelläkin

Kata

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ostamassa kirjoitti:

UFF-myymälästä löysin itselleni siistin ja täysin ehjän mustan minihameen 8 eurolla. Merkiltään Lindex ja kokoa 44. Tangossa myös paljon muita hameita, myös xl-kokoja. Tällä hetkellä näyttää olevan myymälöissä "ale", joten en tiedä mikä on tilanne juuri nyt. Kannattanee käydä kurkkaamassa. Sukkahousuja olen ostanut mm. tarjoustalosta. Esim. mustat ribbisukkahousut alle 10 euroa ja vaikka kokomerkintä loppui 48/50, niin ovat kuitenkin jopa isot minulle, joten hain vielä pienemmät. Sain myös edullisesti italialaiset 50 den opaque sukkahousut muutamalla eurolla. Kokojakin löytyi, ts malli on reilu. Tarjoustalossa näyttää muutenkin olevan hyviä sukkistarjouksia. Käykäähän siskot katsomassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu