Minkä verran biologiset lapsenne teille merkitsevät sen jälkeen, kun sijaislapsia on otettu?
Itse en ole tuntenut merkitseväni vanhemmilleni tuon taivaallista sen jälkeen, kun sijaislapsia alkoi tulla. Äitini väittää minun olevan hänelle tärkein, tosin hän sanoo sen niin vihaisella ja tiuskivalla äänensävyllä, ettei se kuulosta järjin uskottavalta. Sijailapsetkin ovat kertoneet äitini sanoneen heille, etten merkitse hänelle juuri mitään. Lisäksi sijaislapset ovat sanoneet äitini häpeävän minua ja toivovan, että minä olisin sijaslapsi.
Äitini on myös antanut sijaislasten kohdella minua suurinpiirtein miten sattuu. Sijaislasten sanottua tai tehtyä minulle jotain pahaa, on äitini syyttänyt minua. Sen sijaan minun haukkuessa sijaislapsia, on äitini jälleen haukkunut minua. Sijaislapset siis saavat tehdä melkein mitä tahansa vain, koska ovat sijaislapsia.
Kuten monesti olen äidillenikin sanonut, niin MINULLAhan ei ole sijaisvanhempia, jotka minusta välittäisivät. Elleivät vanhempani minusta välitä, niin ei minusta välitä kukaan. Isovanhempanikin ovat kaikki kuolleet ja heilläkin oli elinaikanaan 10 biologista lapsenlasta minun lisäksi.
Itse en voi käsittää tilannetta, sillä itse arvostan ydinperhettä todella korkealle ja itselleni olisi itsestään selvää, että jos sijaislapsia olisi, olisivat biolapset aina etusijalla. Monesti olen miettinyt, miten ikinä pystyn rakastamaan omia lapsiani kun ei minuakaan ole rakastettu...?
Miksi te vanhemmat edes hankitte biologisia lapsia kun sijaislapset kuitenkin menevät edelle?
Itse en ole tuntenut merkitseväni vanhemmilleni tuon taivaallista sen jälkeen, kun sijaislapsia alkoi tulla. Äitini väittää minun olevan hänelle tärkein, tosin hän sanoo sen niin vihaisella ja tiuskivalla äänensävyllä, ettei se kuulosta järjin uskottavalta. Sijailapsetkin ovat kertoneet äitini sanoneen heille, etten merkitse hänelle juuri mitään. Lisäksi sijaislapset ovat sanoneet äitini häpeävän minua ja toivovan, että minä olisin sijaslapsi.
Äitini on myös antanut sijaislasten kohdella minua suurinpiirtein miten sattuu. Sijaislasten sanottua tai tehtyä minulle jotain pahaa, on äitini syyttänyt minua. Sen sijaan minun haukkuessa sijaislapsia, on äitini jälleen haukkunut minua. Sijaislapset siis saavat tehdä melkein mitä tahansa vain, koska ovat sijaislapsia.
Kuten monesti olen äidillenikin sanonut, niin MINULLAhan ei ole sijaisvanhempia, jotka minusta välittäisivät. Elleivät vanhempani minusta välitä, niin ei minusta välitä kukaan. Isovanhempanikin ovat kaikki kuolleet ja heilläkin oli elinaikanaan 10 biologista lapsenlasta minun lisäksi.
Itse en voi käsittää tilannetta, sillä itse arvostan ydinperhettä todella korkealle ja itselleni olisi itsestään selvää, että jos sijaislapsia olisi, olisivat biolapset aina etusijalla. Monesti olen miettinyt, miten ikinä pystyn rakastamaan omia lapsiani kun ei minuakaan ole rakastettu...?
Miksi te vanhemmat edes hankitte biologisia lapsia kun sijaislapset kuitenkin menevät edelle?
Vastaukset 37
Vanhimmat
minkä ikäinen nyt olet?
se kertoo paljon, kun sn saa selville.
kuulostat valitettavasti peräti perus murkulta. näet tilanteen mustavalkoisena: heitä rakastetaan , minua ei lainkaan. ja uskot kyseenalaistamati, jos sijoitetut lapset sanovat sinulle äitisikin sanoneen heille, ettet mitään merkkaa...
tunteesi tosin on sinulle olemassa ja siten tunteena oikea, mutta onko se todella objektiivinen totuus?
miksikö meillä on sekä bio- että sijaislapsia? siksi, että halusimme suurperheen. siksi että lapsia ei aina tehdä vaan saadaan. niin bioja kuin sijaislapsiakin. siksi, että on järkyttävää ajatella lapsia huonoissa kotioloissa pyrkimättä auttamaan konkreettisesti.
oletko koskaan kysynyt isältäsi tilanteesta?
tunnetko olevasi tyhjää myös hänelle?
Iästäni sen verran, että olen 23-vuotias eli kaukana "murkku"-vuosista!!!
Tilannetta en todellakaan näe mustavalkoisena, vaan olen seurannut tätä HEL*ETTIÄ kohta 10-vuotta.
Isälleni en ole niin ilmaa, kuin äidilleni, mutta valitettavasti äitini on saanut asennettaan tartutettua isäänikin siten, että isänikin osoittaa välittävänsä vähintään saman verran sijaislapsista.
Ps. Arvasin, että minua jälleen syytettäisi, vaikka kihlattunikin vanhempineen on ollut todistamassa tilannettani omin silmin.
Ensi viikolla olenkin menossa kertomaan sijaislapsia vanhemmilleni sijoittaneelle sosiaalityöntekijälle tarinani, jota en koskaan ole päässyt kertomaan (vanhempani nimittäin löivät, uhkailivat ja syyttelivät minua jos hiiskahdinkaan mielipiteestäni sosiaaliviranomaisten tarkastuskäynneillä)...
Olet toki fikusna nuorena aikuisena tietoinen siitä, että fyysinen ja psyykkinen ikä eivät kulje käsi kädessä?
edelleen kuulostat kovin kypsymättömältä ja jos koet sen syyllistämiseksi niin oma on ongelmasi. asioista on voitava puhua oikeilla sanoilla eikä hymistellä tyyliin " voi pientä ressua".
miksi vanhempasi hakkasivat sinua? mitä paljastuksia he pelkäsivät sinun sosiaalipuolelle tekevän? senkö, että pitävät sijoitettuja sinua parempana ja laiminlyövät sinua? miksi siitä pitää sinua estää tai hakata. senhän luulisi olevan vain hyvä, että pitää sijoitettuja tasa-arvoisina eikä alempina.
Loukkaantuneen kirjoituksen perusteella on tyhmää lähteä arvostelemaan häntä ja sitä onko hän mustavalkoinen. Osuiko itseäsi arkaan paikkaan kuin noin älähdit?
Mitäs jos hänen elämänsä on ollut juuri tuollaista mitä hän sanoi?
Niin ja itse sinulle, jonka vanhemmat ottivat sijaislapsia oman kustannuksella. Oletko kuinka paljon yrittänyt keskustella äitisi kanssa?
Se, haluaako ihminen vanhempien välittävän itsestään vai ei, ei katso ikää. Minulla ei ainakaan olisi mitään sitä vastaan, että minua kohdeltaisiin inhimillisesti iästä riippumatta. Sijaislapsista yksi (21-vuotias) pitää hirveää huutoa siitä, että hänen isoäitinsä ostaa hänen serkulleen kalliimpia lahjoja kuin hänelle.
Vanhempani hakkasivat ja uhkailivat sillä ajattelivat, että jos kerron mielipiteeni, otetaan sijaislapset heiltä pois. Kumpa niin olisi käynytkin!
Vanhempani eivät todellakaan pitäneet minua ja sijaislapsia tasa-arvoisina, vaan sijaislapsia parempi-arvoisina ja minua mitättömyytenä, jonka tulisi kestää kaikki ehjässe perheessä kasvetun lapsuuden takia!
Ps. Kun nuorempana pyysin äidin rakkautta, kehotti äitini minua hakeutumaan TREAPIAAN!!!MIETI TÄTÄ, KUSIPÄÄ!!!!!!
Pps. Minkä ikäinen itse mahdat olla ja miten olet mahtanut lapsiasi kohdella?
Monesti olen yrittänyt, mutta äitini ei tunnu ymmärtävän. Puhuu vaan siitä, mitä sijaislapset ovat kokeneet.
Tee äidillesi selväksi että olet tosissasi. Kirjoita kirje, jossa purat kaiken rauhallisesti ja perustellen?
Yritä selittää kuinka pahalta hänen kohtelunsa on sinusta tuntunut?
Kerro hänelle esimerkkejä miksi koet mitä koet.
Yritä.
Jos ei kuitenkaan onnistu, yritä päästä eteenpäin. Katkeruus ja viha eivät satuta äitiäsi eikä teillä asuneita sijaislapsia.
vanhemmiltasi
heikon vanhemmuuden takia?
Näin tämä elämä kiertää.......
Jutut heikosta, kadonneesta vanhemmuudesta ovat täyttä roskaa!
Osa sosiaaliviranomaisista
ja näistä hurskastelijoista
on totaalisesti kadottanut todellisuuden
tajunsa ja omien virheiden näkemisensä.
Virheet on niin helppo tunnistaa toisissa äideissä ja isissä
mutta ei koskaan omissa teoissa ja sanoissa!
Tämän kirjoituksesi sävy kertoo, ette ole varmaan 23-vuotias.
Odota muutama vuosi, että pahin murkkuikä menee ohi. Tiedätkö, että myös sellaisilla biolapsilla tulee tuollaisia ajatuksia, joilla ei ole sijaislapsisisaruksia. Se kuuluu tuohon ikään.
Aivan varmasti vanhempasi rakastavat sinua. Voi olla, että olet jäänyt vähemmälle huomiolle, jos sijaissisaruksesi ovat olleet vaativia. Ja kuinka uskot heidän puheeseensa? Uskoisit äitiäsi mielummin.
Olen samaa mieltä äitisi kanssa, että terapia olisi hyvä juttu sinulle. Saisit sielä purkaa pahaa oloasi.
Anna ajan kulua, kyllä se siitä!
Koska tavataan, niin näytän henkilöllisyystodistuksesta, että olen. Olen syntynyt Helsingissä, Naistenklinikalla hieman ennen tämän kuun puoltaväliä vuonna 1983!!!!!Tarkkaa päivämäärää en kerro, ettei kukaan tunnista ja ala urputtaa, mutta tosiaan, olen valmis näyttämään halukkaille henkilöllisyystodistukseni koska tahansa...
Terapiasta sen verran, että siitä EI ole ollut apua. Kävin pari vuotta sitten terapiassa ja söin masennuslääkkeitäkin, kunnes lääkäri ja terapeutti sanoivat, ettei auta...!!!!
Olen syntymästäni lähtien sairastanut isältäni perittyä autismin lievempää muotoa olevaa sairautta nimeltä Aspergerin syndrooma. Tästä johtuen en ole koskaan viihtynyt isossa porukassa ja sijaislasten ottaminen oli PAHINTA mitä vanhemmat psyykkeelleni saattoivat tehdä.
AS-lapsena olisin myös kaivannut tavallista enemmän huomiota ja vanhempien arvostusta, mitä en myöskään saanut. Kiitos sairauteni, vanhempani päättivät kurittaa minua lyömällä ja tukistamalla, sillä en ollut tavallinen lapsi. Sairauttani ei ole koskaan huomioitu, sillä ulospäinhän näytän aivan terveeltä, kuten sijaislapsetkin. Edes anteeksipyyntöä en ole kuuna päivänä kuulluut, ja tämäkin aivan totta.
Satun tuntemaan tämän kyseisen biolapsen ja valitettavasti hänen kertomansa on aivan totta.
Niin, ja iältäni olen 30-vuotias (kysyisit sitä kuitenkin)
siis tiedät ja olet vuosia vierestä seurannut lapsen pahoinpiteyä ja syrjintää????
ETKÄ OLE TEHNYT MITÄÄN!
olet siis osasyyllinen tuon lapsen kärsimyksiin.
On se kumma, että sinä koko ajan haukut niin biolasta, kuin muitakin, jotka vaan mitenkään ovat biolapsen puolella. Itse et ainakaan arvosta sijaisperheiden biologisia lapsia lainkaan, minkä vuoksi oletkin joko TEINI tai TODELLA V-MÄINEN SIJAISÄITI! Mikäli olet sijaisäiti, toivon hartaasti, että saat mahdollisimman vähän omia lapsia, jos taas olet teini, toivon, että jäät lapsettomaksi.
Ps. Mitä parikymppinen nainen olisi voinut sanoa biolapsen vanhemmille heidän käytöstään muuttaakseen, eiväthän vanhemmat kuuntele biolastakaan, vaikka hänkin on jo 23-vuotias...?
sanoit olevasi 30v. ja seuranneesi tilannetta pitempään, näin ymmärsin. siis, että todella tiedät mistä puhut etkä ole yhden mutu-tuntuman perään liikkeellä.
mutta näyttääkin olevan laskutaidoissanikin vikaa, kun tässä viestissä oletkin alkuperäistä kolme vuotta nuorempi ja vain kerran(?) tilanteen nähnyt.
ja jos todella olet 7v akluperäistä vanhempi NIIN TARKOITAN, ETTÄ JOS TILANNE OLI MIELESTÄSI NIIN PAHA sinun olisi kuulunut tehdä asiasta ilmoitus vaikka MANNERHEIMIN lasten ja nuorten puhelimiin.
älkää nyt hyvät nuoret meitä aikuisia ihan pönttöinä pitäkö! jopa täällä korvessa jaetaan joka syksy koululaisille ala-asteelta yläasteelle kortti, jossa on puhelin numero johon ottaa yhteyttä, jos "vanhemmat ovat lapselle pahoja". on jaettu ainakin vuodesta 1996 alkaen jolloin lapseni koulun aloitti. ja jos ap on syntynyt -83 on hän silloin ollut 13v. ihan riittävän vanha soittaakseen apua jos todella olisi tarvinnut.
ainakin meillä tulee hyvin helposti uhkaus soittaa itselle apua kuna siat ei mene omanmielen mukaan. siis joo.
Olin 14 -vuotias, kun koko helvetti alkoi ja soitinkin kerran näitä sijaislapsia sijaittavalle henkilölle, mutta vaikka ITKIN ja sanoin, ETTEN KESTÄ, niin ei hän minua pystynyt auttamaan. Otti vaan asian puheeksi seuraavalla käynnillä, minkä seurauksena äitini alkoi huutaa ja lyödä sosiaaliviranomaisen lähdettyä. Että se siitä apua soittamisesta.
Ps. 3 vuotta nuoremmalla tarkoitettiin tietenkin sitä, että Susanne oli 21-vuotias, kun helvetti kohdallani alkoi. Vanhempani eivät koskaan ole kuunnelleet minua puolustavia puheita, eivät Susannea, hänen ollessa 21-vuotias sen enempää kuin nytkään. Eivätkä minuakaan nyt ollessani 23-vuotias...
Pps. "meitä aikuisia", joopa, aikuiseltahan niin vaikutatkin.
Käytätkö alkoholia liikaa tai jotain muuta huumaavaa ainetta?
Kysymykseni onkin aiheeton koska luin tuossa juuri että sairastat Aspergenin syndroomaa. Se selittää jo paljon. Voisitko kuitenkin yrittää unohtaa mennet asiat ja keskittyä johonkin mukavaan ja kiinnostavaan asiaan ja kaikki sen takia vain ettet katkeroituisi. Ajattele vain joskus kurjaa lapsuuttasi. Ei enempää kuin on tarpeen. Toki on hyvä että kirjoitat menneistä asioista, sekin jo helpottaa, ja mitä enemmän niistä puhut, sitä vähemmän sinulla on tarvetta niistä puhua.
Ehkä joku kaunis päivä sinua ei kiinnosta niistä asioista ollenkaan puhua.
Äidin kuuluu rakastaa kaikkia lapsiaan saman verran, olivat ne sitten sijoitteja tai biologisia.
Olen pahoillani äitisi puolesta, että hän oli niin kypsymätön.
Erilaistakaan lasta ei saa koskaan lyödä, eikä tukistaa. Ei ihme, että olet ollut masentunut. Toivottavasti kihlattusi ja hänen perheensä pystyvät sinua tukemaan!
>Miksi te vanhemmat edes hankitte biologisia lapsia kun sijaislapset kuitenkin menevät edelle?<
Silloin, kun me hankimme biologisia lapsia, olin huomattavasti nuorempi enkä koskaan edes ajatellut, että meillä joskus olisi sijoitettuja lapsia.
Biologisten lapsieni kanssa keskusteltiin sijaislapsista ennen kuin he meille muuttivat ja sanoin silloin, kuten myöhemminkin välillä muistutan heille, että he ovat AINA erityisiä minulle ja vaikka sijaislapsia rakastankin, se ei ole heiltä pois.
Meille biologiset lapset tulivat itsestään...
Sijoitetut ovat harkittuja.
Molempia rakastetaan saman verran.
olen itsekin monesti sijaisäitinä ajatellut, olenko tehnyt oikean ratkaisun. Meillä itsellämme on kolme omaa lasta, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Sijaislapseksi saimme yhden tytön lisää. Keskustelimme aluksi omien lastemme kanssa, tästä asiasta ja jokainen tietenkin ymmärsi sen omalla tavallaan. Sijaislapsi on meillä ollut jo viisi vuotta ja tavalla ja toisella olemme saaneet arjen pyörimään niin, ettei kukaan ole jäänyt jyrättäväksi.
Olemme pyrkineet oikeudenmukaisuuteen, jossa tavalla tai toisella omat lapset kuitenkin pyritään huomioimaan tämän takia enemmän, ovathan he saaneet yllättäen viisivuotiaan siskon. Sijaislapsemme saa meiltä huomiota, mutta hänen biovanhemmatkin ovat läheisessä välissä tyttäreensä. Joten hän saa sieltäkin runsaasti huomiota.
Sijaisperheen yksi perustehtävä ON sopia tapaamiset biovanhempien kanssa, säännöllisin väliajoin ( mikäli biovanhemmat ovat yhteistyökykyisiä). Tämän foorumin kautta olen valitettavasti joutunut usein toteamaan että, näin se ei ole.(raha on ensisijainen)
Turvallisen elämän takaaminen kaikille lapsille on kaiken A ja O. En koskaan pysähdy miettimään annanko enemmän rakkautta omille lapsille kuin sijaislapselle, koska tiedän ja he tietävät että ovat etusijalla elämässämme. Sijaislapsemme ei tästä kärsi, koska hän usein tapaa omia biovanhempiaan ja saa kaiken rakkauden heiltä. Kotimme ei ole tunteeton kuitenkaan häntä kohti. Kyllä hän saa ja tietää saavansa sen lämmön ja turvallisuuden mitä meillä on hänelle tarjota.
Ehkä sinun äidilläsi oli rahan merkitys etusijalla ja koska sijaislapsista maksetaan hyvin, oli hän ehkä päättänyt luoda heille paremmman ympäristön kuin sinulle.
Ja koska tässä nyt tuli puheeksi raha, niin sijaislapsestamme saamme lapsilisän ja elatustukea. Eli tähän sijoituspuuhaan lähdimme sopimaan, me vanhemmat keskenäämme. Sosiaaliviranomaiset siunasivat tietenkin päätöksemme.
Virkistävää välillä kuulla kommentteja sijaisperheeltä, jolla on toiminta kunnossa ja järkevää.
ei kuulosta siltä, että voisi mitenkään olla mahdollista.
On se niin mukavaa, kun teidän paremmissa oloissa kasvaneiden on niin hemmetin vaikeaa ymmärtää väkänkään poikkeuksellisempaa tapausta.
Omat vanhempani ovat sijaisvanhempia ja meidän perheeseemme on sijoitettu 5 sijaislasta ollessani 12-vuotias. Nykyään olen 22, enkä asu enää vanhempieni luona.
Olen perheemme ainoa biologinen lapsi, ja olin tottunut siihen, että sain vanhempieni jakamatonta huomiota, olin heidän pieni prinsessa. Ennen sijaislapsien tuloa vanhempani keskustelivat kanssani siitä, miten elämä muuttuisi lasten tulon jälkeen. Olin oikeastaan aika innoissani, koska olin ollut välillä hyvin yksinäinen (oli paljon kavereita, muttei sisaruksia) ja nyt saisin kaipaamiani sisaruksia.
Aluksi meille tuli 3 lasta, jotka olivat vain vähän minua nuorempia. Heillä oli paljon ongelmia,joten jäin ikäänkuin heti ulkopuoliseksi perheessämme. Haluan korostaa, että äitini ja isäni rakastivat minua paljon, mutta heillä ei ollut minulle enää niin paljon aikaa kuin ennen. meni muutama vuosi, ja sitten meille sijoitettiin taas uusi lapsi. Se ei kuitenkaan muuttanut tilannetta mihinkään suuntaan.
5 vuotta sitten meille sijoitettiin vastasyntynyt vauva. Vauvan tulon jälkeen kaikki muuttui entisestään. Äitini keskittyi vain ja ainoastaan uusimpaan tulokkaaseen. Ymmärsin sen kuitenkin hyvin, sillä pieni lapsi tarvitsee paljon aikaa ja huomiota. Minusta kuitenkin silti tuntui, että minut oli syrjäytetty lopullisesti, sillä nyt vanhemmillani oli uusi pieni prinsessa.
Nykyään näen vanhempiani melko harvoin, vaikka asummekin melko lähekkäin. Välillä tuntuu pahalta, ettei äidilläni ole aikaa minulle. En ole katkera sijaislapsille, koska uskon että saisin saman verran huomiota vaikka sijaislapset olisivatkin aivan oikeita sisaruksiani. Olin vaan pienenä tottunut niin jakamattomaan huomioon, että minulle oli järkytys, kun kotonamme oli muitakin huomionkipeitä lapsia.
Asiat kotonamme ei siis missään vaiheessa ollut huonosti, vaikka välillä murrosiässä niin ajattelinkin. Nykyään näen asiat laajemmin, ja ymmärrän, että vanhempani rakastavat minua hyvin paljon, vaikka he eivät ehdi minua tapaamaan.
asia on niin, että mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän aikaa per lapsi. Mut ei se tarkoita et sitä vähemmän rakkautta per lapsi. Rakkauden määrä on rajaton eli sitä riittää eikä ole muilta pois, mutta aika valitettavasti on.. Jos rakkautta mitataan ajankäytössä niin silloin voi kokea olevansa ei-rakastettu. Minua ainakin äitinä kolmelle harmittaa se, ettei aikaa ole isommille (kouluikäisille) niin paljoa kuin haluaisin kun vauva vie ajastani suurimman osan. Onneksi kuitenkin meillä isommat sanovat, että tietävät et rakastan yhtä paljon. Itkien joskus heille sanon, kuinka ikävä on heitä kun haluaisin olla aina läsnä heidän jutuissaan, mut ku juuri silloin täytyy syöttää vauvaa ym. Olenkin siksi jättänyt esim kotityöt vähemmälle että olisi edes se aika heille kun vauva nukkuu. Yhdessä kuitenkin nautimme vauvan hymyistä ja jutuista eivätkä isommat koe olevansa mitenkään ulkopuolisia eivätkä mustasukkaisia vaan ottavat osaa vauvanhoitoon yms.
siitä, että vanhempasi sentään sanovat välittävänsä. Omat vanhempani kuin osottavat vain sijaislasten olevan tärkeitä. Mielestäni on myös uskomatonta, miten vähän vanhempani sijaislapsilta odottavat. Jos joku sijaislapsista tekee pahaa, esim. on potkinut minua karatepotkuilla vatsaan, eivät vanhempani ole tehneet, eivätkä sanoneet juuri mitään. Sääntöjen tulisi ehdottomasti olla samat myös sijaislapsille!
Voin monien vuosien kokemuksella kertoa sinulle, ettei näiltä sijaislapsilta moniltakaan pysty vaatimaan samaa, mitä biologiselta.
Usein heillä on diagnoosi tai sitten vain muuten häikkää jollakin alueella. Usein he ovat myös jääneet varhaislapsuudessa vaille huomiota, ja siitä on syntynyt vaurioita heille. Heistä ei ole samaan. ( póikkeuksiakin on toki)
Heillä on olla alkoholivaurioita lievässä määrin ym.
Näin ainakin meillä.
Meillä bio on myös jäänyt vähemmälle huomiolla olosuhteiden pakosta. Hän on ollut helppo ja kiltti ja kunnollinen aina.
Olisin antanut hänelle ehkä aikaa enemmän jos olisin ymmärtänyt sen tarpeen aikaisemmin.
Olemme kuitenkin puhuneet asiasta ja ´meillä on nyt usein kahdenkeskisiä matkoja ja juttuja. Ei se ole vieläkään myöhäistä ottaa äidiltäsi aikaa!
Lapseni, kerroit, että olet kirjoittanut tälle palstalle, joten luin tekstiäsi järkyttyneenä siitä, minkä kuvan annat minusta. Tiedät, etten ole pahoinpitelijä. Myönnän, että olen sinua aikoinani tukistanut, kun olit pieni. Yhden kerran muistan erityisesti: tukistin sinua niin kovasti, että sinulta lähti hiuksia päästä. Kauhistuin itsekin raivoani ja pyysin sinulta silloin kyynelsilmin vilpittömästi anteeksi. Tekemistä on vaikea saada tekemättömäksi, mutta lupasin, etten enää koskaan sinua tukista, enkä ole sitä tehnyt enkä tietenkään ole sinua hakannut milloinkaan. Kuinka voit sellaista edes väittää! Ottaessani sijaislapsia perheeseen halusin koko sydämestäni tarjota kodin sellaisille lapsille, joilla ei ollut mahdollisuutta jatkaa elämää omassa kodissaan. Samalla uskoin voivani auttaa sinua kehittämään sosiaalisia taitojasi, joissa sinulla aivan ilmeisesti oli puutteita. Olen varmaankin odottanut sinulta liikoja, koska et pystynyt sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja lapsiin. Tiedät, että olen sinua mahdollisuuksien mukaan mm. taloudellisesti tukenut kaiken aikaa, kun sinulla on ollut vaikeaa ja järjestänyt pieniä virkistymismatkoja, vienyt ulos syömään, teatteriin, ym. Eikö sekään ole välittämistä ja rakastamista, että näin ajattelen tuovani opiskelijan elämääsi vaihtelua ja pieniä iloja? Olen järjestänyt sinulle ammattiapua ja lähtenyt sinne mukaasi, mutta itse et ole halunnut terapiaa jatkaa. Olen edelleen sitä mieltä, että tarvitset ulkopuolisen ammattiauttajan apua, koska en näköjään tulehtuneiden suhteidemme vuoksi pysty itse sinua auttamaan. Olet minulle luonnollisesti kaikkein tärkein, oma lapseni, mutta tottakai sijaislapsilla on myös oikeus olla minulle tärkeitä ja minulla on oikeus kiintyä myös heihin. Tämä aspergerin todennäköisyys on vasta tullut tietoisuuteeni, en ole osannut ottaa sen vaikutuksia aiemmin siis huomioon, mutta, kuten tiedät, sitäkin asiaa olen nyt parhaani mukaan hoitamassa. Kanssakäymisessämme on vain se vaikeus, että tunnen olevani koko ajan hyökkäysten kohteena. Tämän enempää en tällä palstalla halua asiaa käsitellä, mutta kuten sanottu, teen kaikkeni auttaakseni sinut tästä traumaattisesta tilanteesta, jos itse olet yhteistyöhaluinen.
Ai et ole pahoinpitelijä! Mitä tukistaminen ja läpsiminen on olevinaan, ellei pahoinpitelyä? Järkyttävää, että tukistit minua ensimmäistä kertaa ollessani ALLE 2-VUOTIAS! Muistan, että se tapahtui eteisessä, lipastojen vieressä ja pidin lipastosta tukea, sillä en kävellyt ym. hyvin. Olin jopa niin pieni, etten edes tiennyt, mitä tukistamisella tarkoitettiin. Tästä kerrasta lähtien olen kantanut kerta toisensa jälkeen suurempaa kaunaa sinua kohtaan. Kuinka saatoit tukistaa ym. vaikka tiesit aivan varmasti, että tukistaminen KIELLETTIIN LAILLA vuonna 1984!?
En muista, että kertaakaan olisit ainakaan itkenyt minua tukistettuasi ja pieni anteeksipyyntö yhdestä raivoisasta tukistuksesta on aika pientä, ottaen huomioon sen, että tukistit minua säännöllisesti, keskimäärin n. 2-3 kertaa viikossa, ainakin kerran jopa 5 kertaa päivässä! Mikäli vanhempi niin usein tuntee tarvetta tukistaa lastaan, on vikaa kyllä jossain aivan muualla kuin lapsessa.
Ethän sinä sen yhden kerran jälkeen olekaan tukistanut, mutta se varmasti johtuukin melko suurelta osin siitä, että olin silloin ja olen tänä päivänä niin pitkä, että joutuisit kurkottamaan ylöspäin ym. tukistaaksesi...
En väitä, että nyrkein olisit hakannut, mutta lukuisia kertoja olet läimäytellyt mm. selkään ja olkapäihin, myönnä pois.
Mikäli lapsi tarvitsee ammattiapua vanhempiensa ammatin takia, ovat vanhemmat menneet aivan liian pitkälle, sen tajuat toivottavasti itsekin.
Vaikea uskoa olevani kaikkein tärkein, kun olet antanut sijaislasten kohdella minua suurin piirtein miten sattuu (potkia, haukkua ja vähätellä porukalla sekä kohdistaa henkistä kiusantekoa (jopa jouluaattona). Koskaan et ole edes sanonut mitään pahan teosta sijaislapsille. Johtuneeko sitten siitä, etteivät he ole biologisia lapsiasi...?
Usein minusta on tuntunut siltä, että kohtelet lapsia sitä paremmin, mitä enemmän rahaa heistä saat. Minua huonoiten, sillä minusta ei makseta ja nuorimpia sijaislapsi parhaiten, sillä heistä maksetaan eniten. Tuntuu siltä, että hankit minut aikoinaan vain velvollisuuden tunteesta.
Hyökkäyksen kohteena olet siksi, että itse altistit minut jatkuvien ja kaiken lisäksi FYYSISTEN hyökkäysten kohteiksi koko lapsuuteni ajan.
Taloudellista tukea olet kyllä antanut myös sijaislapsille, mutta aikaa, et nuoruus vuosinani antanut minulle senkään vertaa, että KERTAAKAAN olisit edes tullut käymään huoneessani kysymässä mitä minulle kuuluu. Näin ollen minun oli äärimmäisen helppo viillellä itseäni (viillot olet nähnyt itsekin) ja harkita itsemurhaa mm. kirjoittamalla siitä, eihän minulla ollut pienintäkään pelkoa siitä, että yht'äkkiä tupsahtaisit huoneeseeni!
Sanot, ettet tiennyt Aspergerin syndroomasta mitään, ennenkuin nyt. Et niin, mutta syntymästäni lähtien tiesit, että minulla oli aivovaurio, joten ET VOI väittää uskovasi minun olevan sellainen kuin olin vain ilkeyttäni. TIESIT, etten ollut tavallinen lapsi!
Yhteistyö haluinen olen kyllä, mutta miten voisin koskaan unohtaa lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyviä traumoja. Ikinä et myöskään VILPITTÖMÄSTI ole pyytänyt minulta ANTEEKSI!!!
Ps. Kuinka aina kehtaat puhua minulle siitä, että minun tulisi asettua muiden asemaan ja ettei ketään saa pitää roskakorina, kun et itsekään ole KERTAAKAAN asettunut minun asemaani ja olet monesti antanut minulle tavaroita, joita itse olet ollut heittämässä pois, kuten huonokuntoiset alpakka-tarjottimet jouluna. Eivät ne minunkaan mielestäni kauniita olleet, mutta minulla ei, toisin kuin sinulla, ole varaa parempiin...Täytyy tyytyä siihen, mitä sinä heität pois..
kannattaa hakea asiantuntija-apua. Se ei poista kipeää menneisyyttä, mutta antaa ehkä eväitä parempaan elämänlaatuusi tulevaisuudessa. Millaisen elämän haluat? Olet nyt päättämässä itse omista asioistasi. Kinastelu ja syyttely ei varmaankaan pidemmän päälle helpota oloasi. Kunnon terapia ja katseen suuntaaminen tulevaisuuteen saattaa auttaa, jos niin päätät.
ja ikuisesti on oma biologinen lapsi sydämessä. Ihan varmasti myös sinun vanhemmillesi.
Sijaisperheessä saattaa muhia monenlaisten suhteiden sotkujen verkosto. On aika yllättävääkin minkälaisten tilanteiden eteen sijaisvanhempana joutuu, saati sitten biologisena lapsena sijaisperheessä.
Valitettavasti vanhempien valvonta ja keinot (voimat) eivät aina olekaan riittäviä. Sinä olisit tarvinnut enemmän huomiota.
Sinä ehkä pystyt rakastamaan omia lapsiasi kaikella sillä energialla, mitä olet elämäsi aikana pitänyt vihaa? Osaisitko kääntää negatiiviset kokemuksesi voimaksesi, voimakkaaksi haluksi tehdä oikein, oikeammin ja enemmän kuin sinua kohtaan ollaan tehty?
Joku ulkopuolinen ihminen, terapeutti olisi varmaan hyvä apu näissä voimien keräämisessä. Ikäsi huomioiden olet omillasi. Sinä päätät, mihin suuntaan haluat lähteä. Miksi et käyttäisi vierelläsi/edessäsi olevia apuvoimia hyväksesi tiellä uuteen, parempaan elämään?
ympärilleen.
Täälläkin palstalla käy aika ajoin
"lauma ihmisiä",
jotka sormi ojossa syyttelevät
biovanhempien
kadonneesta vanhemmuudesta,
heikosta vanhemmuudesta,
ja jopa ymmärtämättömyydestä? jne.
Yhtään sellaista "tuomiota"
ei ole tämän biolapsen kohdalla kuulunut.
Missäs te nyt olette
te tuomion lukijat.
Vai onko sijaisvanhempina toimivien
vanhempien sallittua ja hyväksyttyä
"kadottaa" oma vanhemmuus tai olla jopa heikko!
Mistä on kysymys.
Ei ainoatakaan tuomiota ...
tapanani ei ole tuomita. Ei biovanhempia eikä sijaisvanhempia. Ainakin meidän kohdalla sitä harrasti bioäiti ihan tarpeeksi itsekin. Ja nyt kun on enää bioisä jäljellä, niin hänkin osaa katsoa peiliin ja viimeksi tänäiltana kiitteli ja kehui meitä sijaisvanhempina.
Täydellisiä emme ole kukaan. On vaan erilaisia ongelmia. Toiset haittaavat ympäristöä enemmän kuin toiset - varsinkin lapsia.
toivon, että kasvun myötä myös tämä biolapsi löytäisi äitinsä, vanhempansa, uudelleen. Toivon sitä kaikille tälläkin palstalla kävijöille, että kaikille annettaisiin uusi mahdollisuus. Niin kauan on toivoa, kun on elämää.
ehdottanut tälle "läiskijälle",
että lapsi olisi pitänyt huostaanottaa jo heti pienenä; kaksivuotiaana.
(Outoa myös etteivät sosiaalivirkailijat ole puuttuneet biolapsen tilanteeseen; ammattilaiset.)
Sellaista olisi varmaan saanut lukea joka riviltä,
jos olisi ollut kyseessä
paljon "parjattu" huostaanotetun lapsen bioäiti.
"Luetaanko lakia" eri lailla
joillekkin vai mistä
johtuu ajatusmaailman kahtiajakoisuus.
- - - - - -
"Suurin osa ihmistä ui myötävirtaan,
haluavat olla enemmistössä; voittajapuolella.
Ovat siinä joukossa, jotka lyövät lyötyä, potkivat maassa makaavaa.
Itse olen halunnut olla heikomman puolella, puhumassa hänen puolestaan, pitämässä hänen puoliaan."
Perjantain dokumenttiohjelman päähenkilö Professori Antti Eskola