Melko hämmentävää kuunnella maammelaulua virolaisten hiihtäjien menestyessä Torinossa. Oisko jo aika vaihtaa maammelaulu porilaisten marssiin? Käsitykseni mukaan Viro otti ennen Suomea laulun kansallishymnikseen ja tämän takia se ensisijaisesti kuuluisi Virolle.
Maammelaulu
soi taas
71033
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
joskus edes saamme sitä kuulla. Meille sopii hyvin sama kansallislaulu:Olemmehan veljeskansoja.
Ehtivät mokomat aikoinaan ensin. Mitäpä tuo toisaalta haitaakaan, kuullaanpa edes eestiläisten ansaitsemana tämä Maamme -laulu olympialaisissa.
Aikoinaan myös Finlandia -hymni oli eräässä maassa kansallislauluna. Kyse oli Biafra -nimisesta Nigeriasta eronneesta maakunnasta, joka sittemmin taas sulautui Nigeriaan kovien vaikeuksien jälkeen. Muistanette Biafran nälkäänäkevät lapset.
Kerran otin asian puheeksi työyhteyksistä hyvin tuntemani virolaisen kanssa. Sanoin, että miksi teidän täytyy peesata meitä tuossa asiassa, kun teillä on niin kaunis se Gustav Ernesaksin laulu "Mu isamaa on minu arm" (Todella kaunis; tuli tunnetuksi Viron laulavan vallankumouksen = uudelleen itsenäistymisen aikana).
Virolainen kaveri sanoi närkästyneenä, että "tehän meitä peesaatte, meillä tätä Paciuksen sävelmää laulettiin kansallislauluna aikaisemmin kuin teillä". Ja esitti, että "miksi ette ota kansallislauluksenne Finlandian hymniosaa, joka olisi todella upea".
Onneksi olin hiljattain ostanut ja lukenut Maamme-laulun 150-vuotisjuhlajulkaisun "Soi sana kultainen". Siinä kerrotaan juurtajaksain sen ensi esitys ylioppilaiden juhlissa Gumtäktin (Kumpulan) kentällä Helsingissä 1848. Pacius oli säveltänyt tuon Runebergin runon juuri tuota tilaisuutta varten.
Kerrotaan myös, miten ja milloin laulu tuli Viroon siellä alkaneen heimokansainnostuksen vuoksi. Se tapahtui vasta 1860-luvulla, siis toistakymmentä vuotta myöhemmin.
Kyllä maamme-laulu kuuluu meille paitsi siksi, että sen säveltäjä oli Suomessa asuva ja työskentelevä saksalaissyntyinen Pacius, se myös sävellettiin meitä varten ja esitettiin täällä ensiksi. Virolaiset siis peesaavat, mutta haitenneeko tuo mitään. Hyvä, että heidän ansiostaan laulu kuullaan näissäkin olympialaisissa, joissa sitä ei taideta suomalaisille soittaakaan.
En tiedä, miksi virolaiset uskovat olevansa laulun alkuperäiset omistajat. Sitä ei pystynyt tuo mainitsemani virolainen kaverinikaan selittämään, enkä ole varma, uskoiko hän minun kertomustani. Mutta totta se on.
Eesti Vabariigi riigihümn on koorilaul "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm", mille viisi lõi 1848. aastal saksa päritolu Soome helilooja Fredrik Pacius. Eestikeelsed sõnad kirjutas laulule Johann Voldemar Jannsen. Eestis lauldi seda esimest korda Eesti esimesel laulupeo ilmalikus kavas peo teisel päeval 1869. aastal. Koos rahvusliku liikumise ja rahvusteadvuse kasvuga Eestis 19. sajandi lõpul sai "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm" Eestis väga populaarseks. Niisama tuntud ja armastatud oli algul üliõpilastele kirjutatud laul ka Soomes. Kui Eesti ja Soome end pärast Esimest maailmasõda iseseisvateks riikideks kuulutasid, sai Paciuse meloodia, mida Eestis ja Soomes lauldi erinevate sõnadega ja ka erinevas tempos, mõlema maa riigihümniks. Ametlikult kinnitas Eesti Vabariik Fredrik Paciuse "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm" Eesti riigihümniks pärast Vabadussõja lõppemist 1920.
maammelaulun virolaisien kuuluisi saada omakseen (niillehän se kuuluukin).
Taas Suomi on matkinut muita maita, tällä kertaa jopa pöllinyt toisen maan maammelaulun.
Eikö Suomi osaa mitään tehdä itse? Vittu mikä kansa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=662&posting=22000000014201687
No kuuleppas... kyllä se kansallislaulu joka meille soi pitää olla Finlandia hymni!