"Kaikella ja kaikessa on sellaisessa muodossa olevaa elämänenergiaa, että siihen voi olla yhteydessä ja tämän yhteyden välityksellä saada tietoa kyseisen kohteen tilasta. Tätä yhteyttä eivät maantieteelliset välimatkat rajoita, siksi hypnoosissa on näiden haltioiden välityksellä mahdollista saada tietoa kaikkein kaukaisimmiltakin seuduilta." - Suggestiopohjaisten opastamismenetelmien käyttö eri kohdealueilla, 2000, julkaisija Suomen Hypnoosiyhdistys.
Että näin.........mitäpä tuohon on lisäämistä, paitsi että taitaa SHY:n uudella hallituksella olla tuossakin selittelemistä ja miettimistä mitä yhdistyksen julkaisuissa on sepusteltu.
Että näin.........mitäpä tuohon on lisäämistä, paitsi että taitaa SHY:n uudella hallituksella olla tuossakin selittelemistä ja miettimistä mitä yhdistyksen julkaisuissa on sepusteltu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitääkö paikkaansa että Hypnologia-lehteä oltaisiin lakkauttamassa?
Mikseivät kansalliset mielenterveyspoolit ja järjestöt puutu Hypnologian mahdolliseen lakkautamiseen. Siinähän häviää oiva kohde projisoinneille.
Miten Hypnoosiliitto suhtautuu asiaan?
Tämä on kaikkia kuluttajia ja veronmaksajia koskeva asia, onhan kyseessä myös yhteiskunnan varat. Ja kurssitukset menettävät ilmoittajansa.
Miten Tehy suhtautuu asiaan!
Vastauksia tietäviltä......!
TODELLAKIN ON HIEMAN TÄRKEÄMPÄÄ TEKEMISTÄ !
TERVEISIN KAIKKI TAHOT
Maallikkojärjestöt ovat ns. omakustannusjärjestöjä eli niissä ei käytetä varomarkkoja. Maallikkojärjestöt saa tehdä mitä lystäävät ja eivät ole tilivelvollisia tämän palstan pölhöille....!
Olisi syytä jäsentenkin tietää, mitä näissä yhteyksissä on puuhattu, ja kenen tilille ovat vähät rahat päätyneet, ehkä erään mutkan kautta.
"Tajunnan yhteisön yhteisen hengen" rahat menivät jonnekin - Rivakka mukajuristinen nuijankopautus oli vievinään selvitysvallan tavalliselta jäseneltä. Voi sen vielä tarkistaa, luulisin.
Avustusrahoja tiettävästi on tullut, mutta myöskin mennyt. Ja eikös vanha viisas Pertamo jo niiden yhtiöittämisten perään kysellyt? Ehkä ymmärsin väärin, ehkä meni kaikki tosi hyviin tajuntoihin.
Maallikkojärjestöt ovat riippumattomia veromaksajien rahoista. Järjestöt ei saa avustuksia julkisilta tahoilta. Järjestöjen toiminta kerätään jäsenilta jäsenmaksujen muodossa. Veronmaksajat ei siis joudu maksamaan penniäkään näistä asioista. On siis aivan saman tekevää miten järjestöt sitten oman koulutuksensa ja toimintansa tekevät. Siihen ei voi puuttua kukaan muu paitsi itse jäsenenä olevat...!