Mikä on vanhenemisaika petosrikoksessa ja meneekö törkeän puolelle kun kyse on hiukan yli 10.000 euron "puhalluksesta" ? Kavala leski/äitipuoli otti kuolinpesän käteisvarat ja veronpalautukset haltuunsa olematta edes kuolinpesän osakas.Rikosvahinko vielä lisääntyi kun kuolinpesän osakaat joutuivat maksamaan perintöveron anastetuista rahavaroista.
vanhenemisaika
Igor
62262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvin todennäköisesti kyseessä ei ole petos - ellei ole tapahtunut oikeudenomistajiin nähden erehdyttämistä tai erehdyksen hyväksi käyttöä.
Kyseessä on todennäköisesti kavallus tai varkaus riippuen siitä, onko tekijällä ollut oikeus esim nostaa varoja tililtä (tällä tarkoitan lähinnä sitä, että esim pankkitiliin voi olla nosto-oikeus, vaikka oikeutta käyttää sanottuja varoja ei olekaan, koska rahat ovat toisen omistuksessa (kuolinpesä)). Jos tekijällä esim oli nosto-oikeus toisen omistamaan tiliin, on teko arvioitava kavalluksena.
Ja oletko aivan, ettei ollut esim keskinäistä testamenttia? Jollette tee jakovaatimusta, leski saa ihan oikeutetusti pitää pesän jakamattomana _hallussaan_ (joka ei tarkoita, että hän saisi käyttää vainajan varoja, omiaan kylläkin). Hallussaolleet varat jaetaan normaalitilanteessa lesken kuoltua niin kuin ne olisi jaettu haltuunottohetkellä.
avioehto, joten leski ei ollut pesän osakas eikä hänellä ollut kuolinpesältä tilinkäyttöoikeutta.
Siitä huolimatta tyhjensi kolme pankkitiliä tilisiirroin ja sai viekkaudella veronpalautukset omalle tililleen esiintymällä Helsingin verotoimistossa pesänhoitajana. Puolisoiden koti oli lesken nimissä, joten asunto ei kuulunut kuolinpesään. Isäni oli dementoitunut ja pitkäaikashoidossa, jolloin leski siirteli rahoja itselleen, mutta sille emme voi mitään kun tapahtui isäni eläessä.
Millä perustein leski sai pankissa siirrettyä rahaa? Siis ymmärsin, että käyttöoikeutta ei ollut? Ilmeisesti ei valtakirjaakaan siis. Millä perustein pankki on siirrot tehnyt - lienee syytä tutkia?
Pesänhoitajana esiintyminen lähtökohtaisesti johtaisi petoksen arviointiin. Vaikea sanoa menestymismahdollisuuksista tietämättä yksityiskohtia.
Isänne elinaikana olisi mahdollisesti tullut tutkia edunvalvojan määräämistä omaisuuden suojaamiseksi.
Jos Teillä on oikeusturva kunnossa (esim kotivakuutus jne), suosittelen ehdottomasti asianajotoimiston puoleen kääntymistä!
niin voihan leskelle kettuilla. Laittakaapa verovirastoon kysely "Onhan rouva N. N. tehnyt lahjaveroilmoituksen herra M. M.:n kuolinpesästä saamasttan 10000 €:n lahjasta" ja kopio tiliotteesta liitteeksi.
10 000 euron kavallus on rajatapaus. Törkeänä vanhenemisaika on 10 vuotta. Ei törkeänä vanhenemisaika on 5 vuotta.
On huomattava, että vaikka rikos vanhenisi, ei velka vanhene samalla. Velka vanhenee 10 vuodessa viimeisestä perinnästä.