Tyttö 6vk.n ikäinen, rintamaitoa tulee nihkeästi , taitaa riittää päivän ja illan ajaksi(kasvaa hyvin) mutta annetaan korviketta nukuttaessa lisäksi (ei nukahda muuten).Nukkuu yöt n.22-4.30. Sitten taas rintaa. Onko vastaavia? Neuvolasta kysyin tuota pitkää nukkumista , mutta se on kuulema ok.
korviketta illalla
Annika
81860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Iltaisin vauvat tankkaavat, joten monet vauvat ovat silloin koko ajan rinnalla. Hyvä tapa on antaa vähän korviketta rintamaidon lisäksi, jotta saa itsensä kylläiseksi ennen yöunia. Tämä kuitenkin johtaa helposti osittaisimetykseen siirtymiseen, ts. pulloa menee rinnan lisäksi muillakin aterioilla, mikä on äidille paljon raskaampaa kuin pelkkä imetys.
Meillä vauva ollut koko ajan osittaisimetyksellä, iltaisin korviketta menee paljon, öisin ja aamuisin tuskin lainkaan. Tyttö 3 kk, on alkanut juuri nukkua kokonaisia öitä.
Meillä imetetään 3 kk vauvaa niin päivällä kuin illallakin. Pari kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa tankataan tiheään tahtiin (noin 45 min välein), ja unta riittää viitisen tuntia eteenpäin. Yön aikana imetän kerran. Voi olla, että korvike vähentäisi tuota illan tankkausta, mutta olen kuitenkin ajatellut imetyksen olevan parempi vaihtoehto. Aletaan sitten mussuttaa perunaa, kun tuntuu siltä, ettei maito enää riitä.
Jokainen tekee tavallaan. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.
Mä imetän poikaa pääsääntöisesti mutta iltatankkausten lisäksi annan siinä välissä myös korviketta ja poika nukkuu viidestä tunnista eteenpäin heräten kerran yössä syömään. Ja pojalla ikää 2kk 1vko.
hienoa jos saat nukkua noin pitkät yö unet, kuin myös lapsesi! Nukkuessa tapahtuu paljon kasvua ja kehitystä. ei siitä ole haittaa lapselle. toiset nukkuu tuossa vaiheessa vain 3h ja toiset ne nukkuvat jopa 12h säännöllisesti!!
ootko koittanu illalla tarpeeksi tarjota rintaa ja imettää? illalla voi tuntua että vauva on levoton, kitisee yms. sitten tuntuu, että nyt sillä on nälkä vaikkei olisikaan. vauvat on usein levottomia ja tankkaavat maitoa illalla ennen kun käyvät nukkumaan pitemmälle unipätkälle. kannattas koittaa istua illalla vaikka sitten tunti tai kaksi imettämässä jos niin pitää tehdä.
vauva säätelee imemisellään maidon tuloa ja jatkuva korvikkeen antaminen vähentää maidon tuloa ja vastasyntynyt ei pääse eden kasvattamaan maitomäärää tarvittavalle tasolle jos osa tarvittavasta maidosta korvataan korvikkeella.
anna korviketta sitten vasta jos vauvan pissan määrä vähenee. vaippoja pitäisi kulua 5-7 päivässä. riippuen vaippamerkistä ja vauvan kakkaamis tiheydestä. voit käydä myös neuvolassa ylimääräsillä punnituksilla jos pelkäät ettei äidinmaito riitä.
vauvasi nukkuu hyvin yöllä. siksi hän saattaa tankata illalla ennen nukkumaan käymistä. rinnoista tulee aina vähän maitoa vaikka ne tuntuisivat tyhjiltä. mitä pidempään vauva imee sitä rasvasempaa maitoa tulee. mitä enemmän imetät sitä enemmän maitoa myös tulee. välillä vauvoilla on tiheän imemisen kausia, mutta ne menevät ohi kun vauva saa tissitellä sillon kun haluaa. niin maitoa tulee enemmän ja vauva voi taas syödä harvemmin.
Oletko ajatellut että aina se äiskän maito ei riitä iltaselle ja ei ole tarpeeksi täyttävää!!!
"Oletko ajatellut että aina se äiskän maito ei riitä iltaselle ja ei ole tarpeeksi täyttävää!!!"
Hmm... Kysyjän lapsi oli 6vkon:n ikäinen. Kyllä varmasti ihan rintamaito on tarpeeksi täyttävää ;)
ei se rinta maito välttämättä ole tarpeeksi täyttävää.kokemuksella tiedän.mulla poika oli parin viikon ikäinen kun ei paino ollut noussut tarpeeksi ja neuvolasta neuvottiin antamaan lisäksi korviketta.vaikka itsestä tuntui että maitoa tuli liiaksi asti.niin eipä vaan riittäny.ja kun syötin tunnin parin välin niin siitäkin kulma tiesi ettei rinta maito ravitse tarpeeksi,kulma liian usein piti syöttää.