Kela

Mitä tehdä? Asia on monimutkanen ja hankala.
Olen raskaana viikkoja jo 22. Olen ollut sairaslomalla viikosta 8 lähtien, koska työni on TODELLA raskasta. Alussa sairaslomaasain koska ammupahoinvointi ja painon lasku oli liian suurta.Laihduin viisi kiloa. Sitä jatkui melko pitkään ja vasta viitisen viikkoa sitten huono oli loppui. Olen pieni kokonen ja laiha joten viisi kiloa oli raju painonlasku. Alussa ei ollut mitään onglmia Kelan kanssa, koska heille kelpasi A-todistus, mutta neljä viikkoa sitten heille piti toimittaa B-todistus. Ensimmäisellä kerralla meni läpi ja rahat tuli tilille.
Seuraavalla lääkärinvastaanotolla mietimme lääkärini kanssa, että pidempi sairasloma olisi järkevä vaihtoehto joten hän antoi saikkua siihen saakka että äippäloma alkaa... Toimitin Kelalle uuden B-todistuksen. Olen nyt odotellut heidän päätöstä kolme viikkoa ja tänään tuli paperi jossa luki "Emme voi arvioida työkykyänne toimitetun lääkärintodistuksen perustella. Toimittakaa kyseisestä ajankohdasta alkaen hoitavan lääkärin toditus, jossa on sairasvakuutuslain mukainen diagnoosi."

Soitin sinne ja kysyin etää mitä helvettiä, että miks vast nyt ilmotetaan ja muuta sellasta ni valittelivat vain että heillä on ruuhkaa.
Kaikki laskut maksamatta ja nyt ei ole edes varmaa että tulenko saamaan päivärahaa enää. Mitä pitäisi tehdä?
Jos vaikka joku osaisi auttaa..
Anteeksi kaikki kirjotusvirheet sun muut, aika tunne tilassa tällä hetkellä. :(
6670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ota lainaa, paikkoja on vaikka millä mitalla

ge-money, ellos, hallens, hetilainaa.fi jne jne.

itsekin lainaan rahaa muille korkoa vastaan mutta

en tällä hetkellä

Äänestä
  • mitä lyhempi laina, sen hirveempi korko!

    Äänestä

Ensinnä saisit olla iloinen, että päätös tuli kolmessa viikossa, siellä on todella tuhansia todistuksia tutkittavana. Yleensä aika on 2 kk.
Mikäli katsoo, että osaa hoitaa vastuun lapsesta, pitäisi ihan oikeasti myös olla selvillä Kelan käytännöstä, eli B-todistus on toimitettava hyvissä ajoin, jos ei kestä katkoja maksuista.
Toimi nyt niin kuin Kela pyytää eli hanki sellainen todistus, että Kela voi tehdä päätöksen, jos diagnoosi on ollut väärä, niin se ei ole Kelan vika. Siellä ei arvailla tai mietitä, että kyllä tämä varmaan tarkoittaa sitä.
Takautuvasti saat maksut, jos todella olet työkyvytön.
Missä on lapsen isä tai isovanhemmat, eikö ole mahdollista saada pientä apua heiltä.

Äänestä
  • Ikäväähän se on, kun näitä joutuu odottamaan.

    Se tietysti on lääkärin ammattitaidottomuutta, ettei diagnoosia ole B-lausuntoon kirjoittanut (eipä sitä muuten pyydettäisi -sitä ei tuolloin kyllä ole b-lausunnon tekstissäkään).

    Raskaushan ei ole sairausdiagnoosi eikä sairaus. Raskauden perusteella ei sairauspäivärahaa myönnetä. Sinulla on oltava joku sairaus, joka estää työnteon. Vakava keskenmenon vaara (jatkuvat ennenaikaiset supistukset) riittävät raskaan työn (ja kevyemmänkin) ollessa kyseessä.

    Lääkäreille on kyllä opetettu kriteerit päivärahan myöntämiseksi, jotkut vaan ovat nukkuneet nämä opetukset -vaikka lääkärintodistusten laadinta on hyvin olennainen osa lääkärin työtä.

    Täytyy sekin muistaa, että lääkäri saattaa "kiltteyttään" kirjoitta, mitä potilas pyytää, vaikka edellytyksiä esim. sairauspäivärahaan ei olisikaan -yleensä kyllä jättää arvioimatta työkyvyn tällöin, jolloin rivien välistä ilmoittaa olevansa sitä mieltä, että potilas on työkykyinen...

    Sairauspäivärahaa ei automaattisesti myönnetä lääkärintodistuksista huolimatta, on oltava sairausvakuutuslain mukaisesti työkyvytön.

    Ja Kelassa ON pitkät jonot; hakemuksia on tuhansia ja työntekijöitä vähennetään kaiken aikaa.

    Äänestä

  • mmmmmmmm kirjoitti:

    Ikäväähän se on, kun näitä joutuu odottamaan.

    Valitettavasti ruuhkat pahenee. Eläkkeelle lähtee Kelasta väkeä kiihtyvällä vauhdilla. Uusia ei palkata tilalle. 'kehittyvä atk' hoitaa hommat.
    Ja työt siirretään maaseudulle tehtäviksi.
    Suuriin kaupunkeihin jää vain rivi asiakaspalveluluukkuja.

    Töitä siirretään eniten seuduille, joista on lähtöisin asiasta päättävät ex-poliitokot, nykyiset
    johtajat :)
    Vaalipiiriä on muistettava.

    Äänestä

ota sosiaali toimistoon yhteyttä ota ne laput mukaan mitä sait kelalta, ja kerro tuo tilanne siellä. kysy onko mahdollista hakee toimeentulo tukea siksi aikaa että tää tilanne saahaan ohi! Kela on toisinaan ihan sairaan ajattelematon... niiden pitäis käsitellä jokainen hakemus ja asiakas hlö kohtaisesti, yksi kerrallaan! eikä silleen massana.
itelläki kokemusta samantyylisestä toiminnasta... meillä oli jo silloin kaks lasta ja kyse oli siis isyys loman ajan päivärahasta....otettiin soskun kautta se! onnistuu silleenki ku sanoo et on haettu mutta on menny liikaa aikaa jo et ei oo vara oottaa enää ku laskut on maksettava...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Julia kirjoitti:

Mitä tehdä? Asia on monimutkanen ja hankala.
Olen raskaana viikkoja jo 22. Olen ollut sairaslomalla viikosta 8 lähtien, koska työni on TODELLA raskasta. Alussa sairaslomaasain koska ammupahoinvointi ja painon lasku oli liian suurta.Laihduin viisi kiloa. Sitä jatkui melko pitkään ja vasta viitisen viikkoa sitten huono oli loppui. Olen pieni kokonen ja laiha joten viisi kiloa oli raju painonlasku. Alussa ei ollut mitään onglmia Kelan kanssa, koska heille kelpasi A-todistus, mutta neljä viikkoa sitten heille piti toimittaa B-todistus. Ensimmäisellä kerralla meni läpi ja rahat tuli tilille.
Seuraavalla lääkärinvastaanotolla mietimme lääkärini kanssa, että pidempi sairasloma olisi järkevä vaihtoehto joten hän antoi saikkua siihen saakka että äippäloma alkaa... Toimitin Kelalle uuden B-todistuksen. Olen nyt odotellut heidän päätöstä kolme viikkoa ja tänään tuli paperi jossa luki "Emme voi arvioida työkykyänne toimitetun lääkärintodistuksen perustella. Toimittakaa kyseisestä ajankohdasta alkaen hoitavan lääkärin toditus, jossa on sairasvakuutuslain mukainen diagnoosi."

Soitin sinne ja kysyin etää mitä helvettiä, että miks vast nyt ilmotetaan ja muuta sellasta ni valittelivat vain että heillä on ruuhkaa.
Kaikki laskut maksamatta ja nyt ei ole edes varmaa että tulenko saamaan päivärahaa enää. Mitä pitäisi tehdä?
Jos vaikka joku osaisi auttaa..
Anteeksi kaikki kirjotusvirheet sun muut, aika tunne tilassa tällä hetkellä. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu