Kaverini Arin vanhemmat olivat paljon poissa kotoa töittensä takia ja kaiken lisäksi rikkaita. Lapset, jos nyt seitsemäntoista ja kaksikymmentä vuotiaita nuoria voi enään lapsiksi sanoa olivat paljon keskenään ja huolehtivat paljolti kaupassa käynneistä ja siivouksesta. Rahaa he saivat riittävästi ja vapautta vanhemmista oli tasaiseen tahtiin. Kateeksi kävi silloin.
Monta kertaa kun olin lähdössä viettämään iltaa kaupungille, menin sitä kautta. Hyvä paikka ottaa pohjia, saunoa, heittää tikkaa ym. Niiden parin - kolmen vuoden aikana kun siellä kyläilin, sain nähdä kuinka Arin siskosta, Sadusta kasvoi nuori, kaunis naisenalku. Satu taisi olla siinä kuudentoista kun hän alkoi selvästi flirttailla minulle. Vaihtoi liian pitkiä katseita, tuli saunasta pyyhe ympärillään ja jäi peilin eteen harjaamaan hiuksia tai nosti hamettaan ja kysyi onko sukkahousun sauma suorassa ja kaikkea muuta pientä kiusaa minun pääni menoksi. Ehkä minä olin helppo kohde kiusata, koska olin muutaman vuoden vanhempi ja lisäksi olin melkeinpä ns. perhetuttu, eli ei niin vaarallinen. Ja jotenkin se tuntui siltä, että eihän sitä nyt kaverin pikkusiskoa .
Kun tämä kertomani juttu tapahtui, olin itse reilu kaksikymppinen ja Satu taisi olla siinä seitsemäntoista tai vähän alle. Oli jo syksy ja illat alkoivat olla hämäriä. Grillattiin Arin kanssa makkaraa, juotiin viinaa ja heitettiin tikkaa. Ne taisivat olla kesäkauden päättäjäiset tai jotain sinnepäin. Oltiin sovittu, että juodaan ja syödään siellä ja jätetään baarikierros väliin.
Iltasella Satu tuli kotiin ja yllättyi iloisesti kun olin kylässä. Hänellä oli mukanaan kaunis tyttö nimeltä Karita. Heillä oli kädessä muovipussi, mikä kilisi tutun kuuloisesti. Pussikaljaa. Kaverini oli näreissään,
- Kuka teille kaljaa on ostanut?
- Yks kaveri vaan, Satu vastasi
- Et sitten juo paljoa, isä ja äiti tulevat huomenna kotiin.
- Ei ei, me vaan vähän maistellaan, kuului vastaus ja naurua päälle. Tytöt menivät sisälle.
Ari oli selvästi ottanut vastuunkantajan, vanhemman roolin ja Satu oli luonteeltaan iloisempi ja vilkkaampi. Olin varsinkin viimeaikoina alkanut oikein odottamaan hänen näkemistään ja vierailut olivatkin tiuhentuneet aina kun vanhemmat olivat poissa. Ari ei osannut ymmärrettävistä syistä katsoa siskoaan samalla tavalla kuin esimerkiksi minä, mutta oli joskus kertonut, kuinka vaikeaa on pitää silmät poissa Sadun kavereiden pepuista ja rinnoista. Ymmärrän hyvin miksi.
Sadusta oli äkkiä kasvanut nuori nainen, pitkä, hoikka vaalea kaunotar, eikä tämä kaverinsakkaan ollut yhtään huonompi, nätit kasvot, punaiseksi värjätyt hiukset ja kiinteä peppu. Hän taisi olla hieman Satua vanhempi, ehkä vuoden tai oli ainakin vanhemman näköinen.
Arin kanssa jatkettiin tikkan heittoa ja makkaran grillausta. Kului hetken aikaa ja tytöt tulivat kaljapullot ja makkara paketti kädessään ulos.
- Mekin halutaan grillata makkaraa, sanoi Satu
Tytöt taittoivat itselleen tuolit ja istuutuivat meidän kanssa keskelle pihaa, grillin ympärille. Sadun kaveri oli paljon hiljaisempi kuin Satu eikä jutellutkaan paljoa meidän kanssa vaan tytöt tirskuivat enimmäkseen keskenään. Satu otti paketista kylmän grillimakkaran ja näytti kaverilleen
- Arvaa mikä tämä on? hän kysyi hymyillen ja keikutteli makkaraa nyrkissään
- Makkara, sanoi Karita ja molemmat alkoivat nauramaan
Tytöt olivat levottomalla tuulella ja Satu heittelikin aina väliin jotain puolituhmaa ja vihjailevaa juttua. Kaveriani harmitti siskonsa käytös ja hänen ilmeestä näki mitä hän ajatteli. Rasittava pikkusisko ja sen penikka kaveri tästä vielä puuttuivat, ilme oli kärsivä, mutta hän ei puhunut mitään. Vielä pari vuotta sitten sisko olisi ajettu pois pelleilemästä, mutta nyt hän sai jäädä.
- Antaa lasten leikkiä, ei ne kuitenkaan pitkään jaksa valvoa, sanoin ja irvistin tytöille
- Vai lasten, et ole itsekkään kuin pari vuotta meitä vanhempi, sanoi Satu ja näytti päristäen kieltään
- Oi kuinka kaunis kieli, näytä vielä, sanoin ja Satu myllisti entistä tiukemmin.
Jälleen kerran molemmat tytöt purskahtivat nauruun ja tirskuivat ja sättivät meitä. He alkoivat olla jo ihan mukavassa humalassa. Kaverini kiehui raivosta ja marssi sisälle vessaan.
Satu käytti tilaisuutta hyväkseen, tuli viereeni ja kysyi, - Jäätkö sä meille yöksi ?
- Jään jos pääsen sinun viereen nukkumaan, sanoin irvistäen.
- Ai kuinka kiva, asia on sitten sovittu, sanoi Satu ja molemmat tytöt kikattivat taas minkä ehtivät.
No johan oli, ajattelin, enkä ottanut juttua todesta, vaikka ajatuksena se oli kyllä käynyt mielessä. Katselin molempia tyttöjä ihan uusin silmin. Olikohan ne vielä neitsyitä ja miltähän tuntuisi olla kahden nuoren kauniin tytön kanssa sängyssä. Huosuissa alkoi kuumottaa.
Ilta eteni ja kello läheni kahtatoista, oli jo aika hämärää ja ilma viilenyt. Tytöt lähtivät sisään. Me jäätiin vielä hetkeksi juomaan ja istuskelemaan pihalle. Hetken päästä Satu kävi huutelemassa ovelta,
- Milloin te tulette sisälle?
- Mitä se sulle kuuluu, kaverini huusi ja alkoi taas keittää.
- Ärsyttäviä nuo pikkusiskot, hän sanoi ja puisteli päätään.
En kommentoinut asiaa kummemmin. Minä kyllä pidin tyttöjen seurasta, varsinkin kun he oli pienessä sievässä, eivätkä ujostelleet ollenkaan, päin vastoin.
- Voitaishan me kohta siirtyä sisään, sanoin - Kellokin on jo vaikka mitä ja täällä on kylmä.
- Ok sanoi kamuni ja alettiin pistää tavaroita kassaan ja hetken päästä siirryttiin sisään.
Tytöt istuivat sohvalla, yöpaidat päällä ja lukivat teksti teeveestä jotain nuorten palstaa.
- Moneltako te laitatte nukkumaan? kysyi Satu
- Sekään ei kuulu sinulle, vastasi kaverini ärtyneenä.
Menimme keittiöön polttelemaan ja istuskelemaan. Otettiin siinä vielä kaljat ja Arilta alkoi selvästi potku loppumaan. Hän päätti lähteä nukkumaan.
Molempien siskosten huoneet olivat käytävän varrella. Vain vessa oli huoneiden välissä. Huoneet olivat pitkiä, mutta kapeita. Kun kaverini kysyi haluanko nukkua hänen huoneessaan, sänkynsä vieressä lattialla vai tehdäänkö peti olohuoneen lattialle, valitsin ilman muuta olkkarin. Ari kävi varastossa ja toi minulle patjan ja muut tarvittavat nukkumisvälineet. Paiskasin patjan olohuoneen lattialle ja heitin muut tavarat sohvalle. Tytöt olivat vielä katsomassa tv: tä ja Satu nappasi minun tyynyn ja peiton ja veti ne päällensä. Hän pyöritti päätään tyynyllä ja rullasi peittoa jaloillansa, muka tehden itselleen petiä sohvalle.
Ari toivotti yöt ja meni huoneeseensa vetäen oven perässään kiinni. Minä istahdin Karitan kanssa samalle sohvalle ja katselin vielä tv: tä. Siellä pyöri vielä joku myöhäinen elokuva jota tytöt seurasivat. Satu nousi peiton alta ja kysyi saako tulla viereeni istumaan.
- Mihin sä meinaat mahtua, kysyin, kun tämä on parisohva ja meitä on jo tässä kaksi.
- Kyllä mahtuu ihan hyvin, sanoi Satu ja pomppasi peittoineen minun ja Karitan väliin laittaen pään minun reidelle ja jalat Karitan syliin.
- No jo on .... sanoi Karita ja vaihtoi samantein toiselle sohvalle.
- Hih hih hii, Sadulla oli taas hauskaa.
Elokuva oli jo lopuillaan ja Satu makasi yhäkin pää sylissäni. Mitä jos Ari olisi tullut huoneestaan ulos niin mitähän hän olisi tilanteesta ajatellut. Ja minulla oli ongelmia kun en oikein tiennyt missä olisin käsiäni pitänyt. Toinen käsi oli sohvan käsinojalla ja toinen Sadun selän takana. Olisin mielelläni voinut nostaa peittoa ja kokeilla Sadun vartalon kaaria, mutta jokin sanoi päässäni, että siinä on kaverin sisko, eikä sitä voi kokeilla. Karita istui toisella sohvalla jalat sängyllä ja yöpaita vedettynä koko vartalon päälle. Välistä kuvittelin näkeväni hänen pikkuhousunsa paidan helman alta, mutta voi olla että se oli vain toiveunta.
Hetkenpäästä elokuva loppui ja tytötkin tekivät lähtöä nukkumaan.
- Tuutko sä nyt mun viereen, kuiskasi Satu ja hymyili leveästi
- Voi niin mielelläni tulisin, mutta ei se nyt kuitenkaan ehkä sovi, vastasin ja purin hammasta yhteen.
- No mieti nyt kuitenkin vielä, sanoi Satu, käännähti nopeasti poispäin ja lähti kaverinsa perässä kohti huonettaan.
Seurasin katseella näitä kahta kaunotarta ja kirosin mielessäsi, että miksi en mennyt jo mukana. Sinne katosivat pitkine säärineen Sadun huoneeseen. Sijasin lakanan ja peiton patjalleni ja riisuin housut ja paidan pois. Tyttöjen huoneesta kuului jotain kolinaa ja hihitystä. Olikohan Satu ihan tosissaan, vai oliko tämä taas jotain sen flirttileikkejä.
Kello läheni kahta eikä uni meinannut tulla silmään, ei sitten millään.Tyyny tuoksui ihanasti Sadun hajuvedelle ja se sai minut tuntemaan oloni levottomaksi. Nuuskaisin peittoakin, sama hajuveden tuoksu oli siinäkin. Tälle levottomalle ololle olisi tehtävä jotain. Nostin takapuoltani ja laskin alkkarit polviin. Aloin hiljakseltaan hieroa penistäni ja kuvittelin olevani Sadun kanssa kuumassa suudelmassa. Se tehosikin hyvin, hetkessä muna seisoi tukevasti ja minä hyväilin itseäni rauhalliseen tahtiin. Tyttöjen huoneesta kuului vieläkin jotain kikatusta. Eivät kait he arvanneet mitä minä tein, tuskin. Kiihottaisikohan tyttöjä jos näkisivät minut vetämässä käteen. Mistäpä sitä tietää mitä ne siellä nytkin keskenään puuhaavat, monia ajatuksia pyöri mielessäni siinä masturboidessani. Jatkoin hitaasti penikseni hierontaa ja juuri kun pohdin, että mihin spermani päästäisin, en kai voi peittoakaan sotkea, Satu tuli huoneestaan ulos. Minulla oli suora näkymä käytävälle. Hänellä oli päällään vain valkoiset pikkuhousut. Pienet kauniit rinnat loistivat vaaleampina kuin muu vartalo, kun hän hiipi käytävällä ja meni vessaan. Hänen vartalonsa oli todella täydellinen nuoren naisen jäntevä, kaunis vartalo.
Voi ihme, että minua alkoi panettamaan oikein todenteolla. Vessasta kuului vaimeaa lirinää kun Satu pissasi ja minä jatkoin itseni tyydyttämistä. Hetken kuluttua paperirulla rämähti ja vessa vedettiin. Satu avasi hiljaa vessan oven ja tuli ulos. Hän seisahti paikallaan ja vilkaisi olohuoneen suntaan, minuun päin, mutta ei varmaankaan nähnyt hämärällä käytävällä mitään, kun oli juuri ollut valoisassa vessassa. Hän oli kyllä todella kaunis käytävän kuulaassa valaistuksessa. Pitkät hoikat sääret ja tiukat reidet. Mukava pyöreä peppu ja hoikka vyötärö. Rinnat olivat juuri käteensopivat ja tököttivät ihanasti nännit pystyssä. Hän pysähtyi juuri sen aikaa, että ehdin nähdä hänet kunnolla ja lähti sitten hiipimään kohti huonettaan.
Olikohan hän tietoinen, että en nukkunut vielä. Tuohan saattoi olla viimeinen yritys ja vinkki minulle. Jos se oli sitä niin se kyllä tehosi. Hän oli siis oikein todella tosissaan siinä, että rakastelisin hänen kanssaan, ei kai hän muuten itseään esittelisi ja antaisi noin varmoja singnaaleja. Arikin varmaan jo nukkuu, eikä saa koskaan tietää .... Näin vakuuttelin itselleni kun nousin patjalta ja nostin alkkarit ylös ja nappasin peiton hertioilleni ja lähdin hiipimään kohti tyttöjen huonetta.
Kaverini huoneesta kuului onneksi kuorsausta, se oli hyvä. Jatkoin hiipimistä, vessan kohdalta näin että Satu oli jättänyt huoneensa oven raolleen ja sieltä hohkasi himmeä valo, sekin oli hyvä. Menin ovelle peittoon kääriytyneenä ja koputin ihan hiljaa ovenpieleen.
- Kuka siellä, kuului hiljainen kuiskaus.
Avasin ovea ja kurkistin sisään. Tytöt olivat tehneet kahdesta patjasta yhteisen pedin lattialle ja makasivat siellä peitto kaulaan asti nostettuna, katsellen minua.
- Saako tulla sisään, kysyin hiljaa kuiskaten.
- Joo
Luikahdin nopeasti huoneeseen ja työnsin oven hiljaa kiinni.
Kumpikaan tytöistä ei puhunut mitään. Huoneen perällä paloi keltainen himmeä yövalo. Istahdin kovalle patjattomalle sängylle. Huoneessa tuoksui ihana hajuveden ja nuoren naisen pimpan tuoksun sekoitus, tai sitten vain kuvittelin.
- Voiko mä nyt tulla sun viereen, kysyin hiljaa
Satu ei puhunut mitään, mutta siirtyi keskemmälle patjoja, lähemmäksi Karitaa. Pudotin oman peiton pois ja laskeuduin Sadun viereen, livahtaen hänen peittonsa alle. Käännyin kyljelleni ja menin ihan kiinni ihoon.
- Hei vaan, täällä onkin mukavampaa kuin yksin olohuoneen lattialla.
- Kiva kun tulit, kuiskasi Satu
Nappasin sängyltä oman peittoni itselleni pään alle, tyynyksi ja laitoin käteni Sadun vatsan päälle. Hän makasi seljällään, liikkumatta ja odotti mitä tapahtuisi. Karita oli vieressä peitto päällään, muka nukkuen, silmät kiinni ja luulen, että tuskin edes hengitti
- Enpä ole ennen ollutkaan kahden kauniin naisen kanssa samaan aikaan samassa sängyssä, kuiskasin Sadun korvaan
- No nyt sinulla kävi sitten tuuri, Satu kuiskasi takaisin
Sivelin kädelläni Sadun poskea. Voi kuinka ihanan pehmeä ja sileä iho hänellä oli. Laskin pääni hänen yläpuolelleen ja suutelin, hyväilin niin hellästi kuin vain osasin ja pystyin. Hivelin rintoja ja koskettelin kovettuneita nännejä ja toisella kädellä silitin hänen pitkää, hoikkaa kaulaa, samaan aikaan suudellen pehmeitä huulia. Satu lämpenikin nopeasti ja vastasi suudelmiini koko ajan kiihkeämmin imien huuliani, kieltäni ja hengittäen koko ajan kiivaammin.
Kuljetin kättäni alaspäin kohti pikkareita. Oma miehuuteni puristi kovana housuissani kun laitoin sormeni Sadun pikkareiden päälle ja liikutteln sitä klitorikselta aina vaon alaosaan saakka. Pimppa tuntui ihanan pehmeältä kun painelin housua reijän kohdalta ja pyöritin häpyhuulia auki. Alkkarit kastuivatkin nopeasti ja muuttuivat nihkeämmiksi. Aloin hitaasti hinata hänen pikkareita pois jalasta. Satu nostautti peppuansa, että sain housut sujuvasti pois jalasta.
Heitin pikkuhousut sängylle ja siirsin peiton kokonaan pois päältämme. Peiton alta paljastui koko hänen kaunis vartalonsa, rinnat, pyöreä lantio ja pitkät kauniit jalat ja sääret. Hinasin omat alkkarini pois jalastani. Penis ponnahti iloisesti ylöspäin koko mela punaisena hohtaen ja oli onnellinen kun oli vihdoinkin päässyt vapauteen, pois ahdistavista housuista. Mutta vielä tiukempaan paikkaan se oli jo hetken päästä menossa.
Suutelin Sadun kuumia pehmeitä huulia ja liutin kättäni hänen jalkovälissä. Häpyhuulet olivat pehmeät ja liukkaat. Huoneessa leijui ihanan pehmoinen pimpan tuoksu. Satu luki ajatukseni ja tarttui kädellään kiinni kaluuni. Pyöritin sormeani reijän tuntumassa, pienten häpyhuulien sisäpuolella ja aina välillä käytin sormea klitoriksen päällä ja taas takaisin huulten väliin, sormeani koko ajan syvemmälle sisään laittaen. Satu alkoi vastata hiplailuuni ja keinutti lantiotaan samassa rytmissä kun sormeni touhusi hänen sisällään. Hän oli todella tiukka, sisään ei olisi mahtunutkaan enempää kuin sormi kerrallaan. Satu puristi munaani tiukemmin, mutta ei kuitenkaan runkannut sitä edestakaisin. Vilkaisin Karitaa. Hän oli kääntynyt kyljelleen ja seurasi touhujamme kiihoittuneen näköisenä.
Nousin Sadun päälle ja suutelin häntä kiihkeästi. Kovana seisova kaluni oli Sadun reisien välissä ja hän varmastikkin tunsi sen. Levitin hänen jalkansa erilleen toisistaan ja vedin omat jalkani koukkuun, asetin reidet tiukasti Sadun lantiota vasten ja nousin pystyyn. Hän ymmärsi heti mikä oli homman nimi ja nosti jalkansa ylös. Keppini oli suoraan pimpin kohdalla valmiina sukeltamaan sen pohjaan ja Sadun varpaat kutittelivat rintakehääni. Tartuin kädellä munaani ja muokkasin sillä häpyhuulten väliin itselleni suoraa liukasta reittiä. Satu värähteli, kun heiluttelin munaani turvonneiden huulten välissä, koskettaen aina hetkittäen terskan päällä klitorista. Nyt alkoi olla valmista. Asetin munani pienten häpyhuulten väliin, levitin Sadun jalat levälleen ja laskeuduin käsieni varaan, juuri ihokosketusetäisyydelle ja aloin hitaasti, työntö työnnöltä kaivautua syvemmälle Sadun tiukkaan ja kuumaan vaginaan.
Reikä tuntui taivaalliselta. Satu huokaili ja voihki, kun yritin päästä hellästi syvemmälle hänen sisäänsä. Reikä oli niin tiukka etten raskinut työntyä kaksikymmentä senttisellä paksuhkolla elimelläni suoraan sisään, vaan kaivauduin hitaasti, milli milliltä syvemmälle. Satu veti päätäni alas, suuteli huuliani ja raapi niskaani kiihkon ja kivun vallatessa hänen vartaloaan. Välillä hän puristi jalkojaan lantiotani vasten ja yritti pitää minua paikallaan. Olin päässyn jo pari senttiä sisään enkä meinannut enään tässä vaiheessa perääntyä. Nousin taas ylös ja otin häntä jaloista kiinni. Puristin sääret rintaani vasten, asetin kovan kaluni kädelläni pimpan reijälle ja tein lantiollani muutaman nopeamman lyhyen työnnön. Satu nytkähti rajusti, tiukka reikä antoi periksi ja kaluni upposi puoleenväliin hänen sisäänsä. En tiedä oliko hän ollut vielä tähän asti neitsyt ja immenkalvo repesi vai eikö hän vain ollut ennen saanut näin paksua ja siksi reikä oli ihan liian tiukka minun kalulleni. Ei hän ainakaan enään näyttänyt kärsivän joten jälkimmäinen vaihtoehto oli todennäköisempi.
Pidin Sadun jalkoja ylhäällä ja työnsin koko kalun hänen sisäänsä. Nyt homma alkoi sujua. Aloin työnnellä edestakaisin, pitäen aluksi koko keppini mahdollisimman syvällä kuumassa kosteassa kolossa ja pikkuhiljaa vaihdoin pidempiin ja voimakkampiin työntöihin. Satu alkoi taas huohottamaan ja nautti nyt täysin rinnoin kalustani. Päästin hänen jalkansa alas ja painoin ne reidestä koukkuun vatsan päälle. Runsas tulvahdus pulpahti pimpsasta ulos ja kasteli koko jalkovälin ihanan liukkaksi.
Voimakas litinä täytti koko huoneen kun pumppasin parhaani mukaan Sadun reikää.
Yhtäkkiä muistin, että Karitakin oli samassa sängyssä. Hän oli kääntynyt takaisin selälleen, mutta oli kuitenkin pää meihin päin ja silmät puoleksi auki. Peitto hyppi vartalon keskikohdalla, eikä epäilystäkään siitä mitä hän teki, hän tyydytti itseään peiton alla. Se oli erittäin kiihottava näky. Hänen kauniit jalkansa näkyivät peiton alta ja pienet varpaat kipristelivät rytmikkäästi hieronnan tahdissa. Työntelin Satua ja seurasin Karitan masturbointia. Täydellistä. Kun tunsin, että orgasmini alkoi olla lähellä, kumarruin uudestaan Sadun päälle ja rauhoittelin lantioni tahtia. Kuiskasin hiljaa Sadun korvaan, että nyt on Karitan vuoro saada munaa.
Annoin kaluni tulla ulos Sadusta. Hän huokasi helpotuksesta ja laski jalkansa romauttaen ne suoraksi maahan.
Käännähdin Karitan viereen ja yritin heilauttaa peittoa pois hänen päältään. Hän silminnähden säikähti ja tarttui peittoon kiinni pitäen sitä päällään. Laskeuduin lähemmäs häntä ja kuiskasin
- shhh, nyt on sinun vuorosi, rentoudu ja nauti.
Karita ei puhunut mitään. Otin uudestaan peitosta kiinni ja vedin sitä hitaasti pois hänen päältään. Nyt hän ei vastustellut. Vedin peittoa pois ja huomasin että hänellä oli vielä yöpaita päällä ja ohuet mustat pitsiset pikkuhousut jalassa. Hän oli kai hieronut itseään pikkareiden päältä. Siirryin hänen jalkopäähänsä ja vedin peiton kokonaan pois. Karita tuijotti Sadun nesteistä kostunutta, kiiltävää kaluani. Kumarruin eteenpäin ja otin ohuista pitsipikkareista molemmilta puolen kiinni. Ne lähtivätkin näppärästi jalasta. Levitin Karitan jalkoja hieman levälleen. Tumman punaisena hohtavat turvonneet häpyhuulet näkyivät hänen mustan karvoituksen seasta.
- Ota yöpaita pois, sanoin
Karita nostautti peppuaan, veti yöpaitansa vyötärölle, nousi istumaan ja riisui yöpaitansa pois päältään. Hänen rintojaan peittivät vielä mustat rintsikat ja pitkät punaiset, seksikkäät hiukset. Hitaasti hän avasi hakaset ja pudotti liivit viereensä.
Siinä minulla oli näky, joka on säilynyt vuosikaudet kirkkaana mielessäni. Kaksi alastonta kaunotarta. Toinen makoili kyljellään seuraten vuorostaan minun ja Karitan puuhia ja toinen istui vieressä, kauniit rinnat pystyssä, odottaen mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.
Istahdin Sadun ja Karitan väliin. Kaluni oli hieman laskeutunut ja olin taas valmis jatkamaan puuhastelua. Otin toisella kädellä Karitaa hellästi niskan takaa kiinni, suutelin häntä suulle, toisen käden hyväillessä hänen rintojaan ja laskin hänet selälleen ja itseni kyljelleen hänen viereensä. Aloin suudella Karitaa kaulalta ja huulilta, käsieni jatkaessa rintojen hellimistä. Hän oli aluksi totinen ja piti huliaan visusti viivasuorana yhdessä. Muutamia pieniä herkkiä suudelmia, huulille, kaulalle, toinen, kolmas ja hän alkoi varovaisesti vastata suudelmiini. Tunsin Sadun kosketuksen selkäni takaa. Hän tuli ihan kiinni minuun ja alkoi kädellään hyväillä penistäni. Tartuin Satua ranteesta kiinni ja ohjasin muutaman kerran hänen kättään edestakaisin pitkin penikseni vartta. Hän ymmärsi heti idean ja alkoi runkata kaluani, esinahan rullatessa tiukalle pohjaan ja taas takaisin terskan päälle.
- Ah ihanan tuntuista, jatka vaan, sain päästettyä suustani
Karitakin rohkaistui ja otti pallit käteensä ja alkoi puristella ja pyöritellä niitä sormissaan. Taivaallisen tuntuista hoitoa. Työnsin käteni Karitan jalkoväliin ja pyöritin kättäni klitoriksen päällä samaan tahtiin kuin tytöt runkkasivat minua. Aloin taas lähenemään orgasmia. En halunnut vielä purkautua, en ennen kuin olin nainut Karitankin kanssa.
Nousin tyttöjen välistä ja siirryin Karitan jalkojen väliin kontalleni. Karita levitti jalkansa ja minä laskeuduin hänen päälleen työntyen samalla hänen sisäänsä. Kalu upposi märkään reikään kuin itsestään. Hän ei ollut lähellekkään niin tiukka kuin Satu. Aloin naida nautinnollisesti työnnellen lyhyitä työntöjä ihan reijän suulla. Karita työnsi lantiollaan vastaan ja pakotti minut joka kerralla aina syvemmälle sisäänsä. Mitä syvemmälle työnnyin sitä voimakkaammin hän huohotti ja kääntelehti allani. Vielä muutama lantion painallus ja kolkuttelin jo pohjaa.
Keppini paksuin kohta ihan penikseni juuressa levitti Karitan pimpan ihan äärimmilleen ja hän alkoi väristen sykkiä allani. Pimppa puristui tiukasti kaluni ympärille ja aallot kulkivat pitkin Karitan vartaloa. Pyöritin kaluani vielä hetken syvällä hänen sisällään ennen kuin pysähdyin ja annoin hänen nauttia orgasmistaan. Juuri oikea aika pysähtyä, tunsin pienen nykäyksen palleissani. Orgasmini oli taas tulossa, mutta sain sen pidettyä vielä sisälläni. Kun Karitan värähtely alkoi vaimeta niin vetäydyin pois hänen sisältään ja nousin ylös.
- Nai vielä minuakin, Satu sanoi yllättäen ja näytti sormellaan pimpan suuntaan.
- Selvä, mutta tule kontalleen tähän Karitan päälle, nain sinua takaapäin.
Satu toimi salamana ja käännähti Karitan vatsan päälle istumaan. Molempia tyttöjä se nauratti.
- Pylly tännepäin pystyyn ja suutele Karitaa, komensin tiukasti
Satu totteli ja pyllisti ihanan pyöreän peppunsa minuun päin. Menin taakse, silittelin hetken hänen kiinteitä pakaroitaan ja tartuin lantiosta kiinni. Keppi huulille ja taas mentiin. Tällä kertaa kaluni upposi helposti pimpsaan, Satu nytkähti ja taivutti selkäänsä kaarelle. Auts, vähän varovaisemmin. Aloin pumpata lantiollani tasaisesti kiihtyvään tahtiin pitäen häntä tiukasti otteessani. Sadun rinnat heiluivat ja hivelivät Karitan rintoja. Satu pyöräytti kätensä Karitan niskan alle ja alkoi todellakin suudella häntä suulle. Hänen vaaleat hiuksensa roikkuivat Karitan kasvoilla ja suusta tuli jatkuvaa vaimeaa ininää. Tytöt suutelivat ja minä kovensin työntöjäni. Satu alkoi vääntelehtiä ja oli selvästi valmis kohta laukeamaan. Kiihdytin vauhtia ja nain häntä niin nopeasti kuin pystyin. Satu väänsi selkänsä kaarelle ja jännittyi aivan liikkumattomaksi. Pimpassa alkoi tuntumaan painetta ja se puristui niin pieneksi ja tiukaksi kuin vain oli mahdollista minun olessa yhä sisällä. Hiljensin rauhallisesti vauhtia ja annoin Sadun tulla kaikessa rauhassa. Hän pysyi pitkään liikkumatta, jäykkänä ennen kuin alkoi nytkähdellä minun rauhallisen työntelyn tahtiin. Sitten hän rojahti Karitan päälle ja minun kaluni valahti pimpasta ulos.
Tytöt makasivat tovin päällekkäin ja Karita silitteli läähättävää Satua hiuksista. Pidin seisokkiani yllä runkkaamalla hitaasti itseäni.
- Oletteko jo nähneet kun mies saa siemensyöksyn, kysyin hymyillen
Karita nyökkäsi ja Satu puisteli päätään.
- Nyt on minun vuoroni tulla, sanoin ja laskeuduin tyttöjen viereen selälleni maaten.
Satu oli taas heti ja innokkaana mukana touhussa. Hän tuli oikeaan kainalooni ja Karitan kaappasin vasemmalle puolelle. Tyttöjen rinnat hivelivät nännejäni ja saivat aikaan mukavia väristyksiä. Satu kumartui puoleeni ja alkoi suudella minua joka puolelle, huulille, poskille, kaulalle, korvalehtiä, ja kätensä hän laittoi niskani alle ja teki pientä kutittavaa liikettä sormillaan kaulan sivuilla. Karita siirtyi istumaan jalkojeni väliin, tarttui pehmein, lämpimin käsin kiinni kalustani, taivuttaen sen suoraan ylöspäin kattoa kohti ja alkoi runkata jo todella herkässä tilassa olevaa terskaani, toisella kädellään hän puristeli ja hieroi pallejani.
- Aivan ihanan tuntuista, sain juuri ja juuri sanottua
Tytöt osasivat kyllä hoitaa homman. Satu suuteli ja kosketteli minua joka puolelle, Karita runkkasi kaluani, puristaen sitä juuri sopivalla voimakkuudella. Vatsasta alkoi vääntää ja palleissa salamoi. Tunsin sperman lähtevän liikkeelle.
- Nyt tulee, kuiskasin kähisevällä äänellä
Satu kääntyi kaluni suuntaan ja Karita runkkasi entistä kiivaammin. Penis ja pallit sykkivät voimakkaasti ja siemennestettä alkoi spruikkia kaikkialle. Vapisin ja tärisin nautinnosta kun sperma lensi kaarella joka puolelle sänkyä ja vatsaa. Hetkessä nautinto muuttui melkeinpä kivuksi ja pysäytin Karitan käden.
- Kiitos ihanaa, sanoin ja nousin istumaan. Olin yltäpäältä spermassa ja alapää nautinnollisen herkkänä.
- Kiitos tytöt, se oli ihanaa, otetaan joskus uusiksi, sanoin hymyillen ja nousin istumaan tyhjälle patjattomalle sängylle. Sadun valkoiset pikkarit olivat sängyllä. Nuuhkaisin niitä ja nappasin lattialta myös Karitan mustat silkkipikkarit.
- Nämä minä saan sitten pitää muistona, sanoin leveästi hymyillen ja nappasin peiton hartioilleni
Kumpikaan tyttö ei puhunut mitään. Satu meni Karitan kainaloon ja veti peiton heidän päälleen.
- Hyvää yötä toivotin ja hiippailin takaisin olohuoneen patjalle.
Ja ihan vahingossa Satu sai vaihtokauppana pikkreistaan minun koira aiheiset bokserini joita en muistanut poimia mukaan, enkä enään aamulla voinut niitä mennä hakemaan.

Vastaukset 62
Vanhimmat
Toi oli tosi hyvä arvosana on 10
Mun kaverin sisko on kans tosi kuuma pakkaus. Antaiskohan se mulle :o)
Hieno tarina! Onko oikeesti totta?
Arin nimi ei oikeasti ole Ari, mutta muuten tosi tapahtuma. Terveisiä Sadulle ja Karitalle jos sattuvat joskus tämän lukemaan ;-)
hyi saatanan sika ne olivat alaikäsii et silleen nussi omaa ikäsiä adios
mutta olet oikeassa. Satu oli silloin alle 18. Se onkin jäänyt vähän kaihertamaan mieltä, mutta Karita taisi olla jo täysi-ikäinen ,,,, en huomannut kysyä papereita. Nooo, sellaista sattuu ....
paras tarina mitä oon lukenu pitkiin aikoihin
Mulla on juuri samanlaisia kokemuksia.
Tää on kuin suoraan mun tarinasta.. Paitsi että mä olen se olisin se Satu...!!!
että olet todella tämän tarinan Satu? Haluan ehdottomasti tavata sinut ja Karitan, jookosta!
Treffataanko =)
löydän sen sun -m- tarinan?
Kuitenkaan Se Satu. Se satu on jo tietääkseni naimisissa. Asutaan nykyään eri paikkakunnilla, en tiedä varmasti.
et ainekaan vielä täältä..
en ole tämän tarinan Satu, vaan minun on "tarinassani", olen kuin tämä Satu tässä jutussa..
Klassinen tapaus, veljen reilusti nuorempi sisko ihastuu veljensä kavereihin. Tätä tapahtuu jatkuvasti.
vaan ei minulle kun joskus sais edes yhtä
versio tarinastani löytyy sääri sivustolta jonne lähetin sen julkaistavaksi --
http://www.sunpoint.net/~miina2002/listat/kaverin_siskoa.html
--
KIITOS kaikille palautteen antaneille!
Muuten, onko tosta tapahtumasta kauanki?
Niin se aika rientää, mutta parhaat hetket säilyvät kirkkaina mielessä.
että kauan, kuinka niin? Kuulostaako tutulta? Olisi aika jännittävää jos joku asianomainen sattuisi lukemaan ja pohtisi kuka olen ja onko itse tarinassa.
hyvä juttu ja jos oli totta niin kaimallani ja karitlla oli nähtävästi ihana yö.
on kyllä hassua jos se Satu oli peräti minun ikäinen niin että sillon vasta mennyt neitsyt kun ajatelee että ollut niinkin hyvä vartalo ja varmasti vientiäkin on ollut aika lailla, tai sitten hän on vain pystynyt pitämään itsensä aika hyvin kurissa. T. Satu
Totta kai tosi tarina. Eka ei mahtunut ky yksi sormi, niin hetken lämmittelyn jälkeen työnnät kaksikymmentä senttistä ja tietysti paksua elintäsi sinne, ilman kumia tietenkin molempia tyttöjä. Ja sit ku meinaa nalli palaa mietit hetken koulun ruokalistaa ja voit jatkaa taas ja lopuksi voit järjestää tytöille "lentonäytöksen".
Ihan kiva tarina muuten.
Eihän kuulosta oikein uskottavalta ,,,, mutta onneksi ! joskus elämä on tarua ihmeelisempää =o)
Kiihotuin ;)
Sairaan hyvää tekstii. Kuten ed. niin kyllä mieskin kiihottuu moisesta!!!
En kerennyt lukea kaikkia kommentteja, mutta tuli mieleen et tää varmaan on naispuolisen kirjoittama juttu... Enhän oo kauheasti väärässä!?
Muuten, erinomainen tarina.
Et ole ihan kauheasti väärässä, ainoastaan puoleksi. Tämä on kuitenkin juuri sen toisen sukupuolen kirjoittama ,,,,,, tai jos olen nainen niin sitten mulla on järjettömän ISO klitoris, joka lepotilassa heilahtelee reisieni välissä ja kovettuessaan pyrkii spruikkimaan valkoista paksua nestettä ;o)
snoopydog
En minäkään ehtinyt kaikkia kommentteja lukemaan, mutta tää on ehdottomasti miespuolisen kirjottama juttu. Tää saattaa olla totta, mutta tyttöjen orgasmit on luultavasti kuviteltuja... Mäkin haluaisin naida sellaisen miehen kanssa joka saa jopa kahdelle naiselle orgasmin saman panon aikana, minä kun en ole saanut orgasmia vielä yhdenkään miehen kanssa (ikää 20 ja miehiä ehkä 15)... Joten sorry mut en usko tarinaa ihan kaikilta osin todeksi...
Toivotaan, että joku päivä löydät miehen, jonka kanssa saat orgasmisi. Nykyinen naiseni saa 1 - 3 orgasmia kun rakastellaan , ei aina mutta melkein. Olet vielä niin nuori, sinulla riittää aikaa harjoitella.
Mutta en oikein ota uskoakseni siltikään...
aika... hyvä kertomus =)... tykkäsin tosta tosi paljo... =) mut tulikohan sulle mieleen et jos noi tytöt ei käytä pillereitä niin ne saattaa olla kumpikin raskaana..?
Olet oikeassa. Se vain jotenkin lipsahti ja vielä paljaalla ilman kortsua. Ei kumpikaan tyttö tullut raskaaksi, onneksi oli sen verran järkeä päässä, että en laskenut lastia sisään vaan .... Taidettiin kaikki olla niin kiihottuneita ettei kellään käynyt mielessä jotta kumiakin pitäisi käyttää. Voihan olla että tytöt söivät pillereitä, nykyinen tyttöystävänikin aloitti pillerit 15 v.
tää sun kertomus oli todella hyvä. kun sen luin okein ajatuksen kanss tuntui kuin olisin itse ollut sinä...en tiiä ,olispa munkin elämässä joskus noin helliä ja herkkiä hetkiä,tiettyjen tyttöjen kanss......no......se on elämää vaan,mut tosi hyvä juttu
no toteuta ne hyvä mies..vai oletko niin saamaton..??
Kaikki mukavimmat asiat tapahtuvat yleensä yllätyksinä ....You never know ....
:D Luuletko -?- että naisen/naisten saaminen on aina pelkästään siitä miehestä kiinni, sen saamattomuudesta yms?!? Minä en pekun asioista tiedä, mutta oletko ajatellut, että naisillakin voi olla jotain päätösvaltaa asiassa!?! :D
Musta toi on tosi hieno! Tuleeko lisää? Jos tulee ni millon?
Kiitos palautteesta. Kirjoittelen taas joskus lisää. Minulla on vielä muutama maukas tositarina mielessäni, mitä on tapahtunut tässä lyhyen elämäni aikana. Julkaisen ne joskus. Jos joku pitää jalkafetissi fantasia tarinoista niin sellaisen pyöräytin tarinasivulle nimimerkillä SD-snoopydog http://www.sunpoint.net/~miina2002/listat/tarinoita.html
mikä herkku...tämän tarinan pariin palaan yhä uudelleen....nam...haluaa lisää:)
Kuulostaa hyvältä. Olen iloisesti yllättynyt, että tarinani maistuu myös kauniimmalle sukupuolelle.
Saisinko minäkin saman kohtelun???
vai että semmosta?
just just...!
Olipas kyllä vaan hyvä stoori..:)
Minkä ikänen oot nykyään?
kyllä kai tässä kohta jonkun kympin villitys alkaa painamaan päälle ;o)
Aijjaa... No sehän on vaan hyvä että on elämänkokemusta. Mä kuvittelin koko ajan että olet joku parikymppinen, mutta ilmeisesti ootkin jo 50?
Noo... itse olen parikymppinen.
ei nyt sentään vielä 50, ensin pitää suorittaa 30, sitten 40 ja sitten vasta ...
Aijaa... Viidenkympin villityksestähän vain villitys nimeä käytetään;)
mutta olen ajatellut villitä itseni jokaisen täyden kympin kohdalla.
Pakko lukea uudestaan ja uudestaan! Tässä viriää taas mieleen kun itse olin 16 ja puuhastelin salaa itseäni viisi vuotta vanhemman kundin kanssa..
voin sanoa myös että nautin kirjoittaa tätä ja verestellä vanhoja muistoja
Ajatelin vaa, ku tuntuu jotenki tutulta
16?
Oli kyl tosi hyvä tarina!
Kiihottusin oikeen kunnol..
Yksityiset yhteydenotot sähköpostiin [email protected]
Lisää seikkailujani tulossa tässä taas joskus, mm. toinen kerta Sadun kanssa ym.
SD =)
Tosi hyvä tarina! Kiitos vaan. Lisää tarinoita tulossa? :)
Millos on tulossa lisää tarionoita?
Odotan innolla, olet tosi hyvä kirjoittamaan:)
=)
Mistä oot tään kopioinu ?
toi tarina oli vähän niiku mun elämästä no se oli samanlaine
IHANA TARINA!!!
Joo hyvä oli, mutta yks juttu: nostautti takapuoltaan? eiks se oo nosti? :D
Kyllä se voi olla nostautti, ainakin yksi tyttö halauaa aina takaapäin otettaessa, että takapuolta nostetaan.