Pukeutuminen

Miten naisten pitää pukeutua hurghadassa ja luxorissa---kaupungilla..rannalla luxorin reissussa
72063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kertaa käyneenä, voin sanoa, että jos ei halua herättää turhaa huomiota kaduilla niin pukeutuu asiallisesti housuihin tai hameeseen lyhyt hihaisia puseroita voi pitää. Rannalla voi pukeutua miten haluaa.
Hurghadassa myös kaduilla pukeutuminen vapaampaa, mutta Luxorissa pukeutuisin säädyllisemmin.
Kannattaa ottaa pitkähihaisia puseroita myös mukaan, jos menee haudoille siellä on tosi polttava auringon paiste.

Äänestä

Itse käytin kaduilla liikkuessa nilkkoihin asti kietaisuhametta ja t-paitaa, pitkää mekkoa taikka polven alle housuja. Itse liikuin paljon keskenäni parin pienen lapsen kanssa ja lähinnä hyväksyviä katseita sain. Eräskin paikallinen mies sanoi että olen kuin paikalliset naiset lapsikatraan kanssa.
Kyllä siellä näkyi jokunen turisti mikroshortseissa, mutta paljon katseita sai osaksi. Tosin miesten kanssa liikkeellä että en osaa sanoa jos naisporukassa olisivat olleet.
Vaikka me emme ymmärräkkään heidän uskonnon kaikkia tempauksia, niin suosittelisin kuitenkin olemaan maassa maan tavalla. Turhaa provosointia kannattaa välttää.

Äänestä
  • Tää on taas tätä ääripääkeskustelua. Kyllä kai pitkän hameen ja mikroshortsien väliin mahtuu aika monta vaihtoehtoa.Pidemmät shortsit ja t-paita oli ihan ok Luxorissa päivisin ja illalla oli sen verran viileämpi, ettevät pitkät housut haitanneet.Nuorella tyttärelläni ei taas auttanut vaikka ois ollut huivikin päässä, kyllä miehet olivat kimpussa kokoajan, vaikka liikkuikin vanhempiensa kanssa.

    Äänestä

  • kaapu kirjoitti:

    Tää on taas tätä ääripääkeskustelua. Kyllä kai pitkän hameen ja mikroshortsien väliin mahtuu aika monta vaihtoehtoa.Pidemmät shortsit ja t-paita oli ihan ok Luxorissa päivisin ja illalla oli sen verran viileämpi, ettevät pitkät housut haitanneet.Nuorella tyttärelläni ei taas auttanut vaikka ois ollut huivikin päässä, kyllä miehet olivat kimpussa kokoajan, vaikka liikkuikin vanhempiensa kanssa.

    Luxorissa tosiaan näki kaikenlaista vaatetusta, toppeja oli monilla ja samaten shortseja ja lyhyehköjä hameita, eniten tietysti jos oleili vain hotellin lähistöllä, mutta kyllä myös kaupungilla. Suurin osa näytti ehkä kuitenkin kunnioittavan kulttuuria ja käyttävän hiukan pidempiä shortseja. Joka tapauksessa paikalliset tuijottivat koko ajan ja kommentoivat, oli sitten vaatetta enemmän tai vähemmän.

    Äänestä

  • Egyptistä palannut kirjoitti:

    kulttuurissa varmasti ihmeteltävää kun täältä pohjoismaista tulee valkolaisia käymään, olipahan meillä vaatetta kun napapiirillä tai ei ollenkaan.

    rannoilla saa käyttää bikineitä,uikkareita ym mitä haluaa,alasti ei saa olla.

    Hautapaikoissa mielellään olkapäät ja polvet peitettyinä, tosin sekin asia on täällä puhuttanut että tarvitseeko,mutta ehkä näissä hauta,museo ym paikoissa se olisi suotavaa.

    Äänestä

  • se heidän kirjoitti:

    Juu, en mitenkään pahalla tarkoittanutkaan sitä, että ihmettelevät.
    Monet tulivat kaduilla pyytämään, saako ottaa kuvan. Jännähän se vaan on miettiä, miten erilainen sitä siellä onkaan.

    Äänestä

  • Egyptistä palannut kirjoitti:

    Juu, en mitenkään pahalla tarkoittanutkaan sitä, että ihmettelevät.
    Monet tulivat kaduilla pyytämään, saako ottaa kuvan. Jännähän se vaan on miettiä, miten erilainen sitä siellä onkaan.

    pahalla tarkoittanut mitään. onhan se varmasti heillekin kokemus sinänsä kun tulee erilaisia,siis täysin erilaisia kulttuuriltaan heidän maahan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hame? kirjoitti:

Miten naisten pitää pukeutua hurghadassa ja luxorissa---kaupungilla..rannalla luxorin reissussa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu