pakko lukea kirja

haluatko mielikuvituksessasi samaistua 16-vuotiaaseen joka lukee mielisairaan pornoaddiktin elämänpelkoista örvellystä? pervoa.

toi Nancy on kyl liian pitkä kirja. En oo "lällympien" tarinoiden ystävä, voi se kirja olla rankkakin, mutta siis ei kovin pitkä mielellään. millaine juoni tuossa rakauskertomuksessa on?

jane kirjoitti:

toi Nancy on kyl liian pitkä kirja. En oo "lällympien" tarinoiden ystävä, voi se kirja olla rankkakin, mutta siis ei kovin pitkä mielellään. millaine juoni tuossa rakauskertomuksessa on?

Tyttö ja poika rakastuu, ja sitten se tyttö kuolee. Näin yksinkertaistetusti. :) Mutta paljon parempi kirjasta luettuna.

Ei pidä pelästyä kirjan pituutta, Nancy pitää kyllä otteessaan koko vajaat 400 sivuaan. Mutta jos et koulutehtävääsi ehdi sitä lukea, niin kokeile joskus muulloin. Suosittelen.

old_profile_2588 kirjoitti:

Tyttö ja poika rakastuu, ja sitten se tyttö kuolee. Näin yksinkertaistetusti. :) Mutta paljon parempi kirjasta luettuna.

Ei pidä pelästyä kirjan pituutta, Nancy pitää kyllä otteessaan koko vajaat 400 sivuaan. Mutta jos et koulutehtävääsi ehdi sitä lukea, niin kokeile joskus muulloin. Suosittelen.

nancy on varmasti yksi mukaansatempaavimmista kirjoista mitä oon lukenu. luin sitä vuosi sitten kirjoitusten aikaan, ja piti pyytää piilottamaan se koska muuten en olisi muuta tehnytkään:)

hessu-kissa kysyit että olenko lukiossa vai ysillä, niin oon ammattikoulussa ekalla. Se kirja saisi siis olla mikä vaan nuortenkirja tai oma-elämänkerta.

En osaa sanoa mistä kirjoista pitäisin koska niinkuinjo sanoin en oo lukenut yhtään kirjaa kannesta kanteen. Lukeminen on ollut aina sellasta koulukirjojen pakolla lukemista ja vapaaaikaani en oo käyttänyt juuri lukemiseen, jos koulukirjat lasketaan siis pois. Mutta ainakaan fantasia ei vois vähempää kiinnostaa, kauhuelokuvat menee mut kirjana nekin on niin tylsiä, ehkä eniten kiinnostaa rakkaustarinat tai jotkut traagiset kohtalot, en tiedä..

kiitos asiallisesti vastaineille :)

jane kirjoitti:

hessu-kissa kysyit että olenko lukiossa vai ysillä, niin oon ammattikoulussa ekalla. Se kirja saisi siis olla mikä vaan nuortenkirja tai oma-elämänkerta.

En osaa sanoa mistä kirjoista pitäisin koska niinkuinjo sanoin en oo lukenut yhtään kirjaa kannesta kanteen. Lukeminen on ollut aina sellasta koulukirjojen pakolla lukemista ja vapaaaikaani en oo käyttänyt juuri lukemiseen, jos koulukirjat lasketaan siis pois. Mutta ainakaan fantasia ei vois vähempää kiinnostaa, kauhuelokuvat menee mut kirjana nekin on niin tylsiä, ehkä eniten kiinnostaa rakkaustarinat tai jotkut traagiset kohtalot, en tiedä..

kiitos asiallisesti vastaineille :)

suosittelisin ehkä noita Jostein Gaarderin kirjoja (varsinkin "Appelsiinityttöä", mikäli suruvoittoinen ja kaunis rakkaustarina kiinnostaa. Ei ole kuitenkaan lainkaan imelä tai muu ällötys, vaan oikeasti hieno. Sivuja on 167 :) ja Vreelandin "Sinistä neitoa". Näissä koskettavia kohtaloita riittämiin. Voisin luetella loputtomiin lukuvinkkejä, koska olen itse ihan hullu lukemaan, mutta... Toivottavasti nyt johonkin ehdit perehtyä.

Hessu-kissa kirjoitti:

suosittelisin ehkä noita Jostein Gaarderin kirjoja (varsinkin "Appelsiinityttöä", mikäli suruvoittoinen ja kaunis rakkaustarina kiinnostaa. Ei ole kuitenkaan lainkaan imelä tai muu ällötys, vaan oikeasti hieno. Sivuja on 167 :) ja Vreelandin "Sinistä neitoa". Näissä koskettavia kohtaloita riittämiin. Voisin luetella loputtomiin lukuvinkkejä, koska olen itse ihan hullu lukemaan, mutta... Toivottavasti nyt johonkin ehdit perehtyä.

minä suosittelen taasen:
ROGERS, ROSEMARY
kuumat yöt ja polttavaa hiekkaa.
en muista kumpi oli ensimmäinen osa, mutta toinen on jatkoa toiselle..
mutta voi ihan hyvin lukee vain toisen..

Cathy Kellyn kirjat ,Marian Keyesin kirjat . Maeve Binchyltä vaikka Ystävyyden piiri mut kaikki muutkin on hyviä . Sidney Sheldonin kaikki mut erityisesti esim. Enkelten raivo . Nora Robertsit...Belva Plainin tai Jacgueline Briskinin kirjat...

Hunter S. Thompson: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa: Aika raju, mutta viehättävä.

William S. Burroughs: Nisti: Raju, mutta viehättävä.

tohtori Gonzo kirjoitti:

Hunter S. Thompson: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa: Aika raju, mutta viehättävä.

William S. Burroughs: Nisti: Raju, mutta viehättävä.

suosittelet 16-vuotiaalle luettavaksi tällaisia. En ymmärrä.
Mitä viehättävää on todellisuuspakoisessa, romantisoidussa dekadenssissa, jossa joku henkilökohtaisten traumojensa tähden sivupoluille nyrjähtänyt tekee hourailustaan taidetta "onnistuneella" verbalismillaan ja fiilistelyllä joka tosiasiassa on täysin vailla sisältöä?
Fiilisten "rajuus" ja tyylin "viehättävyys" voi kyllä tuottaa mielikuvia jotka sopivissa olosuhteissa altistavat nuoren lukijan samankaltaiseen todellisuuspakoiseen käyttäytymiseen, mutta kun ollaan siinä vaiheessa että hänestä itsestään on tullut nisti tai ainakin nappailija, rajuus ja viehättävyys onkin jo kaukana.
Erään ystäväni isä vei hänet (oli silloin noin 15-vuotias, tyttö) elokuvateatteriin katsomaan todellisuuteen perustuvaa huumetarinaa Christiane F.:stä, tarkoitus antaa huumevalistusta ja esimerkin piti olla varoittava. Kuinka ollakaan Christiane F:n rappio toimi suojattua elämää eläneen nuoren tytön tunne-elämässä käänteisesti ja mieleen jääneet kuvat tuottivat sitten aikanaan halua kokeilla aineita kun niitä tuli saataville. Tämä on tietysti ääriesimerkki mutta näinkin voi käydä.
Ystäväni on taistellut huumeista vapautumiseksi noin kymmenen vuotta, välillä pääsee irti ja lankeaa taas. Paremmassa vaiheessa tuli vähän perhettäkin perustettua, nyt lapset on laiminlyötyjä ja joutuu pelkäämään mitä äidille tapahtuu kun on milloin missäkin kunnossa ja välillä kuukausia ettei ota lapsiin mitään yhteyttä. Ei liene kovin viehättävää ajatella äitiä kaipaavia, itkeviä lapsia joille kaverit sanoo että hei, näin teidän äidin eilen puistossa yhden tyypin sylissä, niiden silmät seisoi päässä ja kuola valui suusta.
Kirjallisuudessa tällainen elämä voidaan toki kääntää rajuksi ja viehättäväksi, mutta se on yksipuolistettua kuvausta ja oikeastaan kyse on tarkoitettu aikuisille suunnatuista saduista, vähän samaan tapaan kun joku lukee reginaa tai sinä minää, toinen jonka mielestä regina on ihan lällyä etsii sitten fiilistelynsä W.S.B:n kirjoista, tyyli on erilainen mutta asian funktio sama.

parta kirjoitti:

suosittelet 16-vuotiaalle luettavaksi tällaisia. En ymmärrä.
Mitä viehättävää on todellisuuspakoisessa, romantisoidussa dekadenssissa, jossa joku henkilökohtaisten traumojensa tähden sivupoluille nyrjähtänyt tekee hourailustaan taidetta "onnistuneella" verbalismillaan ja fiilistelyllä joka tosiasiassa on täysin vailla sisältöä?
Fiilisten "rajuus" ja tyylin "viehättävyys" voi kyllä tuottaa mielikuvia jotka sopivissa olosuhteissa altistavat nuoren lukijan samankaltaiseen todellisuuspakoiseen käyttäytymiseen, mutta kun ollaan siinä vaiheessa että hänestä itsestään on tullut nisti tai ainakin nappailija, rajuus ja viehättävyys onkin jo kaukana.
Erään ystäväni isä vei hänet (oli silloin noin 15-vuotias, tyttö) elokuvateatteriin katsomaan todellisuuteen perustuvaa huumetarinaa Christiane F.:stä, tarkoitus antaa huumevalistusta ja esimerkin piti olla varoittava. Kuinka ollakaan Christiane F:n rappio toimi suojattua elämää eläneen nuoren tytön tunne-elämässä käänteisesti ja mieleen jääneet kuvat tuottivat sitten aikanaan halua kokeilla aineita kun niitä tuli saataville. Tämä on tietysti ääriesimerkki mutta näinkin voi käydä.
Ystäväni on taistellut huumeista vapautumiseksi noin kymmenen vuotta, välillä pääsee irti ja lankeaa taas. Paremmassa vaiheessa tuli vähän perhettäkin perustettua, nyt lapset on laiminlyötyjä ja joutuu pelkäämään mitä äidille tapahtuu kun on milloin missäkin kunnossa ja välillä kuukausia ettei ota lapsiin mitään yhteyttä. Ei liene kovin viehättävää ajatella äitiä kaipaavia, itkeviä lapsia joille kaverit sanoo että hei, näin teidän äidin eilen puistossa yhden tyypin sylissä, niiden silmät seisoi päässä ja kuola valui suusta.
Kirjallisuudessa tällainen elämä voidaan toki kääntää rajuksi ja viehättäväksi, mutta se on yksipuolistettua kuvausta ja oikeastaan kyse on tarkoitettu aikuisille suunnatuista saduista, vähän samaan tapaan kun joku lukee reginaa tai sinä minää, toinen jonka mielestä regina on ihan lällyä etsii sitten fiilistelynsä W.S.B:n kirjoista, tyyli on erilainen mutta asian funktio sama.

Kuule kyse on kirjallisuudesta. Jos jonkun ihmisen elämä on mennäkseen vituralleen, niin siinä ei tarvita inspiraatiota sen enempää kirjoista kuin elokuvistakaan. On ehkä hiukan hankala keskustella tällaisesta aiheesta, ellet edes ymmärrä Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa kirjan syvintä sanomaa (joka on harvinaisen humanistinen) tai ajattelee Nistiä sisällöttömänä. Ja kun eitä voinut oikein vakavissaan Aku Ankkaakaan suositella, kun sitä ei kyseisen henkilön maikka välttämättä laske kirjallisuudeksi.

parta kirjoitti:

suosittelet 16-vuotiaalle luettavaksi tällaisia. En ymmärrä.
Mitä viehättävää on todellisuuspakoisessa, romantisoidussa dekadenssissa, jossa joku henkilökohtaisten traumojensa tähden sivupoluille nyrjähtänyt tekee hourailustaan taidetta "onnistuneella" verbalismillaan ja fiilistelyllä joka tosiasiassa on täysin vailla sisältöä?
Fiilisten "rajuus" ja tyylin "viehättävyys" voi kyllä tuottaa mielikuvia jotka sopivissa olosuhteissa altistavat nuoren lukijan samankaltaiseen todellisuuspakoiseen käyttäytymiseen, mutta kun ollaan siinä vaiheessa että hänestä itsestään on tullut nisti tai ainakin nappailija, rajuus ja viehättävyys onkin jo kaukana.
Erään ystäväni isä vei hänet (oli silloin noin 15-vuotias, tyttö) elokuvateatteriin katsomaan todellisuuteen perustuvaa huumetarinaa Christiane F.:stä, tarkoitus antaa huumevalistusta ja esimerkin piti olla varoittava. Kuinka ollakaan Christiane F:n rappio toimi suojattua elämää eläneen nuoren tytön tunne-elämässä käänteisesti ja mieleen jääneet kuvat tuottivat sitten aikanaan halua kokeilla aineita kun niitä tuli saataville. Tämä on tietysti ääriesimerkki mutta näinkin voi käydä.
Ystäväni on taistellut huumeista vapautumiseksi noin kymmenen vuotta, välillä pääsee irti ja lankeaa taas. Paremmassa vaiheessa tuli vähän perhettäkin perustettua, nyt lapset on laiminlyötyjä ja joutuu pelkäämään mitä äidille tapahtuu kun on milloin missäkin kunnossa ja välillä kuukausia ettei ota lapsiin mitään yhteyttä. Ei liene kovin viehättävää ajatella äitiä kaipaavia, itkeviä lapsia joille kaverit sanoo että hei, näin teidän äidin eilen puistossa yhden tyypin sylissä, niiden silmät seisoi päässä ja kuola valui suusta.
Kirjallisuudessa tällainen elämä voidaan toki kääntää rajuksi ja viehättäväksi, mutta se on yksipuolistettua kuvausta ja oikeastaan kyse on tarkoitettu aikuisille suunnatuista saduista, vähän samaan tapaan kun joku lukee reginaa tai sinä minää, toinen jonka mielestä regina on ihan lällyä etsii sitten fiilistelynsä W.S.B:n kirjoista, tyyli on erilainen mutta asian funktio sama.

En myöskään näe mitää moraalista ongelmaa siinä, että suosittelen kyseisiä kirjoja 16-vuotiaalle. En tiedä millä vuosisadalla olet suorittanut kasvatustieteen opintojasi, mutta nykyään mm. viestinnän teoriassa otetaan huomioon, ettei ihminen ole pelkästään tomppeli, johon kaadetaan informaatiota. Ja vielä: Nykyajan nuoret käyttävät informaation lähteenään hyvin paljon nettiä. Minun mielestäni sieltä löytyy paljon sellaista tavaraa, joka aidosti ihannoi kuvailemiasi asioita.

Tri Gonzo kirjoitti:

Kuule kyse on kirjallisuudesta. Jos jonkun ihmisen elämä on mennäkseen vituralleen, niin siinä ei tarvita inspiraatiota sen enempää kirjoista kuin elokuvistakaan. On ehkä hiukan hankala keskustella tällaisesta aiheesta, ellet edes ymmärrä Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa kirjan syvintä sanomaa (joka on harvinaisen humanistinen) tai ajattelee Nistiä sisällöttömänä. Ja kun eitä voinut oikein vakavissaan Aku Ankkaakaan suositella, kun sitä ei kyseisen henkilön maikka välttämättä laske kirjallisuudeksi.

Teen myönnytyksen. Kirjoissa voi olla sanomaa(kin). Ja kyllä Burroughsin teoksissa varmasti jonkinlaista sisältöä on ja onhan ne tyylillisesti mielenkiintoisia. Ensimmäinen kommenttini oli siis turhan yksipuolinen.

*äitiparta hieroo nenäänsä ja hykertelee*
En tunnista itsessäni masokistisia piirteitä mutta tuntuu aina miellyttävältä saada isku nenäänsä silloin kun kokee että se tulee ihan aiheesta.

Myönnytykseni on kuitenkin vain puolinainen.
Kyseisten kirjojen suosio perustuu suurelta osin kamakulttuurin ja muun dekadenssin viehätykseen joka suurimmalta osin (en sano että kokonaan) on todellisuuspakoista höpinää.

W.S.B:ltä on olen lukenut ainoastaan yhden kirjan ja senkään nimeä en nyt muista. Thompsonilta tuli nuoruudessa luettua Suuri hainmetsästys. Niin että suosittelemiisi kirjoihin on tietysti vähän vaikea ottaa kantaa.
Yhden lukemani Burroughsin ja Thompsonin Hainmetsästyksen perusteella päättelin että suosittelemasi kirjat sisältävät kamaromantiikkaa, jolloin suuri osa niiden viehätyksestä perustuu glorifoituun (en tiedä tuliko sana oikeassa muodossa, suomenkielistä vastinetta on vaikea keksiä, sädekehäistettyyn) vastuullisuuden pakenemiseen, joka on mielestäni säälittävän ikävää ja sairasta.
Kamaromanttisia kirjoja en suosittele, varsinkaan 16-vuotiaalle joka on juuri herkimmässä iässä ottamaan tuollaisista vaikutteita.
Psykiatrisen alan opiskelijoille voisin niitä suositella esimerkkinä kuinka verbaalisesti lahjakas nisti sädekehäistää kärsimystä tuottavan elämäntapansa: toisaalta myöntää olevansa koukussa ja elävänsä huonosti, toisaalta samaan aikaan antaa mielikuvan että kyseinen elämä on jotenkin enemmän elämää kuin huumehöyryjä tuntemattomien "tavallisten" ihmisten elämä.

Kuten sanottu en ole kyseisiä teoksia lukenut joten arvioni voi osittain osua väärään.
Muuten Tri Gonzo, henkilökohtainen kysymys:
Oletko sama henkilö kuin Herra Jack?

parta kirjoitti:

Teen myönnytyksen. Kirjoissa voi olla sanomaa(kin). Ja kyllä Burroughsin teoksissa varmasti jonkinlaista sisältöä on ja onhan ne tyylillisesti mielenkiintoisia. Ensimmäinen kommenttini oli siis turhan yksipuolinen.

*äitiparta hieroo nenäänsä ja hykertelee*
En tunnista itsessäni masokistisia piirteitä mutta tuntuu aina miellyttävältä saada isku nenäänsä silloin kun kokee että se tulee ihan aiheesta.

Myönnytykseni on kuitenkin vain puolinainen.
Kyseisten kirjojen suosio perustuu suurelta osin kamakulttuurin ja muun dekadenssin viehätykseen joka suurimmalta osin (en sano että kokonaan) on todellisuuspakoista höpinää.

W.S.B:ltä on olen lukenut ainoastaan yhden kirjan ja senkään nimeä en nyt muista. Thompsonilta tuli nuoruudessa luettua Suuri hainmetsästys. Niin että suosittelemiisi kirjoihin on tietysti vähän vaikea ottaa kantaa.
Yhden lukemani Burroughsin ja Thompsonin Hainmetsästyksen perusteella päättelin että suosittelemasi kirjat sisältävät kamaromantiikkaa, jolloin suuri osa niiden viehätyksestä perustuu glorifoituun (en tiedä tuliko sana oikeassa muodossa, suomenkielistä vastinetta on vaikea keksiä, sädekehäistettyyn) vastuullisuuden pakenemiseen, joka on mielestäni säälittävän ikävää ja sairasta.
Kamaromanttisia kirjoja en suosittele, varsinkaan 16-vuotiaalle joka on juuri herkimmässä iässä ottamaan tuollaisista vaikutteita.
Psykiatrisen alan opiskelijoille voisin niitä suositella esimerkkinä kuinka verbaalisesti lahjakas nisti sädekehäistää kärsimystä tuottavan elämäntapansa: toisaalta myöntää olevansa koukussa ja elävänsä huonosti, toisaalta samaan aikaan antaa mielikuvan että kyseinen elämä on jotenkin enemmän elämää kuin huumehöyryjä tuntemattomien "tavallisten" ihmisten elämä.

Kuten sanottu en ole kyseisiä teoksia lukenut joten arvioni voi osittain osua väärään.
Muuten Tri Gonzo, henkilökohtainen kysymys:
Oletko sama henkilö kuin Herra Jack?

Aluksi: Ei, en ole Herra Jack. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen kerta, kun edes kirjoitin tälle palstalle.

Niin taisin kirjoittaa melko kiivaaseen sävyyn, mutta kun oletin alkuun, että olisit yksi niistä ihmisistä, joiden maailmankatsomus on kapeaakin kapeampi. Olen iloinen, että olin väärässä. Minusta on hienoa, jos eri mieltä olevat ihmiset voivat keskutella. Siksi olin myös tahallisen hyökkäävä, koska halusin nähdä, voinko aiheuttaa keskustelua. Kirjallisuus nykyään vain ei tunnu herättävän ihmisissä tunteita samala tavoin kuin esim. jääkiekko (joo, kyllä minä seuraan mielenkiinnolla myös Leijonien pelejä).

Sellaisena esimerkkinä kirjasta, jonka suosio saattaa perustua dekadenssin viehätykseen ja joka suurimmalta osin on höpinää,pitäisin erästä kotimaista salanimellä julkaistua teosta. Enpäs kerro suoraan, mikä se on, mutta annan lisää vihjeitä. Se ilmestyi 2004 ja sen nimessä mainitaan maamme pääkaupunki ja tusina. Kyseinen kirja ei ole edes rankka, vaan ainoastaan keskenkasvuinen yritys olla sellainen. Eikä se ole hyvin kirjoitettu, kuten nyt puheena olleet W.S.B:n tai H.S.T:n kirjat. Sitä en missään nimessä suosittelisi kenellekkään, joka haluaa lukea jonkin kirjan, koska minulta se vei uskon kotimaiseen nykykirjallisuuteen, kunnes ihan sattumalta luin Jusa Peltoniemen "Jäähyväiset sukuromaanille".

Huh,huh. Kylläpä tuli tekstiä, mutta kirjallisuudesta keskusteleminen herättää kiihkoilijan minussa.