Hei.
Tyttäreni, 21-vuotias, muutti pois kotoa melkein vuosi sitten. Hän asuu kyllä samassa kaupungissa kuin minä. Opiskelee täällä yliopistossa. Hän on ainoa lapseni, ja aika hiljainen tyttö, kavereita ei ole ollut yhtään teini-iän jälkeen.
Minua huolettaa hirveästi kun hän ei koskaan käy kylässä luonani, eikä edes soittele eikä tekstaile. Suunnilleen kerran kuussa olen saanut hänet lähtemään kanssani elokuviin.
Lähetin hänelle tänään tekstiviestin ja kysyin mentäiskö elokuviin lähiaikoina. Hän vastasi vain että ei kiitos. Kysyin sitten että miksi hän haluaa olla minuun niin minimaalisessa kontaktissa, ja että jankutanko liikaa. Hän vastasi että jankutan, ja että hän haluaa tilaa itselleen. Tiedän kuitenkin että olen aina kohdellut häntä kunnioituksella, en esim ramppaa hänellä kylässä ollenkaan. Olen käynyt hänen luonaan muutaman kerran, ja silloinkin olen soittanut etukäteen ja kysynyt että sopiiko. Enkä soittele juuri muutenkaan. Pari kertaa kuussa lähetän tekstiviestin ja kysyn että miten menee.
Kertokaa te kokeneemmat vanhemmat että onko tämä normaalia, ja onko minun vain paras antaa hänen olla rauhassa. Vai pitäiskö minun ottaa selville onko hänellä jotain suuria ongelmia? Minusta on hienoa että hän on nyt niin itsenäinen, niinhän sen pitää ollakin, mutta on niin surullinen olo kun tuntuu ettei hän välitä minusta tippaakaan. Ja samalla on jatkuva huoli päällä, kun en tiedä yhtään että miten hänellä menee, kun hän ei koskaan kerro mistään mitään.
Kertokaa te nuoret mitä minun pitäisi mielestänne tehdä, ja olenko ihan syyttä huolissani. Suurkiitos jos viitsitte vastata!
Tyttäreni, 21-vuotias, muutti pois kotoa melkein vuosi sitten. Hän asuu kyllä samassa kaupungissa kuin minä. Opiskelee täällä yliopistossa. Hän on ainoa lapseni, ja aika hiljainen tyttö, kavereita ei ole ollut yhtään teini-iän jälkeen.
Minua huolettaa hirveästi kun hän ei koskaan käy kylässä luonani, eikä edes soittele eikä tekstaile. Suunnilleen kerran kuussa olen saanut hänet lähtemään kanssani elokuviin.
Lähetin hänelle tänään tekstiviestin ja kysyin mentäiskö elokuviin lähiaikoina. Hän vastasi vain että ei kiitos. Kysyin sitten että miksi hän haluaa olla minuun niin minimaalisessa kontaktissa, ja että jankutanko liikaa. Hän vastasi että jankutan, ja että hän haluaa tilaa itselleen. Tiedän kuitenkin että olen aina kohdellut häntä kunnioituksella, en esim ramppaa hänellä kylässä ollenkaan. Olen käynyt hänen luonaan muutaman kerran, ja silloinkin olen soittanut etukäteen ja kysynyt että sopiiko. Enkä soittele juuri muutenkaan. Pari kertaa kuussa lähetän tekstiviestin ja kysyn että miten menee.
Kertokaa te kokeneemmat vanhemmat että onko tämä normaalia, ja onko minun vain paras antaa hänen olla rauhassa. Vai pitäiskö minun ottaa selville onko hänellä jotain suuria ongelmia? Minusta on hienoa että hän on nyt niin itsenäinen, niinhän sen pitää ollakin, mutta on niin surullinen olo kun tuntuu ettei hän välitä minusta tippaakaan. Ja samalla on jatkuva huoli päällä, kun en tiedä yhtään että miten hänellä menee, kun hän ei koskaan kerro mistään mitään.
Kertokaa te nuoret mitä minun pitäisi mielestänne tehdä, ja olenko ihan syyttä huolissani. Suurkiitos jos viitsitte vastata!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen itse nuori, enkä olen varma auttaako tämä viesti yhtään mitään. Mutta kirjoitan kuitenkin.
Kirjoituksesi perusteella sinusta sai käsityksen, että olet todella hyvä äiti. Välität mitä lapsellesi kuuluu ja haluat olla hänen kanssaan hyvissä väleissä. Kuulostat erittäin asialliselta.
Koska sinun ja tyttäresi välit menivät tuollaiseksi? Onko teillä aina ollut hieman etäiset välit? Onko teillä ollut jokin suuri riita joskus?
En osaa sanoa, enkä ole varma, mutta kuulostaa siltä että tyttärelläsi kaikki eivät olisi kovin hyvin :/ Ehkä hän on masentunut? Eikö hänellä ole yhtään kaveria? Poikaystävää? Vaikka ei sillä, en itsekkään aio koskaan hankkia poikaystävää. Viihdyn yksin :) Voihan toki olla, että myös tyttäresi vain sattumoisin viihtyy yksin... En tiedä.
alle sen, on varsin lyhyt aika, Ystäväiseni. Tuskinpa tyttärelläsi on yhtään mitään. Hän haluaa vain kokeilla omillaan olemista. Pakkohan hänen on siihen kuitenkin jossain vaiheessa viimeistään totuttautua.
Olen itse kyllä nuori, mutta sanonpa silti, mitä ajattelen. Olin muuttamassa tänä vuonna pois kotoa ja en todellakaan nähnyt tulevaisuudessa itseäni ravaamassa kotonani koko ajan. Tai soittelemassa kotiin tai muutoinkaan pitämässä yhteyttä.
Vaikka se ehkä kuullostaa julmalta, muutto pois olisi merkinnyt perheeni jonkinlaista "blokkaamista". He ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta omassa kodissani asuessani en tahtoisi heitä välttämättä nähdä kuin harvoin. Johan olemme melkein parikymmentä vuotta viettäneet melkein 24/7 yhdessä.
Ehkä tyttäresi vain on niin itsenäinen ja omaa rauhaansa kaipaava, ettei halua olla yhteydessä. Ei siitä kannata olla huolissaan, vihainen tai surullinen. Hän rakentaa nyt omaa elämäänsä ja niin ikävältä kuin se ehkä kuullostaakin, hän ei ehkä kaipaa sinua siihen niin paljoa kuin ennen.
Säilyttäkää hyvät välit, mutta kunnioittakaa toisianne. Parasta varmaan olisi, jos puhuisitte asiat halki, jotta tietäisitte kumpikin mitä toinen ajattelee.
Kuullostaa hankalalta tilanteelta! Mietin tässä että millaiset välit sinulla on ollut tyttäresi kanssa kun hän vielä asui kotona? Jos teillä oli hyvät välit niin minusta tilanne on tällä hetkellä hälyttävä! Hän on eristäytyvä, ei tahdo pitää yhteyttä jne... minua tämä kyllä huolestuttaa tuollainen. Olen itse lähihoitaja ja siksi ehkä aihe"herätti"
kuulostaa iha järkevält :) mullaki on iha kiva mutsi mut sit ku muutan nii ei mua sitä enää sillee ois ikävä et haluisin vaa olla iteksee ja omis puuhis sil meidän maailmat menee iha eri mestois et vaikka se on reilu äiti nii en mä sen kaa jaksais hengailla ..
Sinun kannattaa pitää tyttöösi hyvää väliä, anna hänen olla rauhassa kyllä hän pian sinun kanssa haluaa olla jos hänellä oikeita ongelmia on... MINUN MIELI PITEENI älä ole yhtään huolissasi...
Itse olen nyt kohta 20 ja muuttanut muutama kuukausi sitten pois opiskelemaan (vaikka kesäksi sinne todennäköisesti taas mennään takaisin asumaan). Mutta itse olen kuitenkin erittäin onnellinen siitä etäisyydestä minkä olen saanut äitiin. Menen kyllä aina viikonlopuiksi kotiin kun en jaksa olla kauaa putkeen siellä kämpällä yksin.
Sinuna en olisi huolissani. Anna tyttärellesi tilaa, ja vasta jos alkaa tosissaan näyttää siltä että on syrjäytymälllä, puutu asiaan. Moni kokee stressaavana sen että äiti soittelee ja pyytelee leffaan ja muualle ja että sinne on pakko mennä kun on omasta äidistä kyse.