kuinka paljon olet valmis tekemään toisen takia?vaihtamaan paikkakuntaa?luopumaan kissasta/koirasta/muusta lemmikistä?paljonko
on liikaa,mikä liian vähän?
on liikaa,mikä liian vähän?
muutto
rikkinäinen rumpu
172555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei
Olen luopunut ammatistani rakkauden vuoksi.
En näkis sitä noin. Voisin muuttaa, jos paikka kiinnostais. Miks pitäis lemmikeistä luopua jonkun takia?!
ihmiset on nykyään allergisia. Kissa-allergikon on aika hankala esim. muuttaa yhteen kissan omistajan kanssa. Ellei sitten halua hankkia itselleen astmaa. Voi jopa olla niin allerginen, ettei voi yöpyä toisen luona. Jopa toisen vaatteissa olevat kissan karvat tai -hilse voi aiheuttaa ongelmia. Silloin kai kissan omistajan on mietittävä, kumpi menee edelle. Kissa vai ihmiskumppani.
Olen vaihtanut paikkakuntaa, työpaikkaa ja luopunut lemmikistäni. Ja silloin aika alkuvaiheessa vieläpä. Elämä on täynnä riskejä, se ei pelaa joka pelkää. ;)
Minä olisin valmis mihin tahansa, tiedän että vaimoni samoin.
Mutta mistä sun vaimo luopu, jos sä luovuit kaikesta?
elättänyt ja tukenut minua viimeiset 3 vuotta, luopunut omista haaveistaan minun vuokseni. Että aika tosi varma olen. :)
myönnytyksiä meistä kumpikaan tee..ja se on hyvä
esim. jos toinen muuttaa väliaikaisesti ulkoimalle - toinen jää kotiin
kissoja - koiria ei voida hankkia ristikkäin menevien allergiiden takia
pieniin joustoihin ollaan valmiita
en ikinä luopuisi lemmikistä kaverin takia..yleensä kestävämpi suhde ku kaverin kans :)ei ole nyt lemmikkiä...eikä kaveriakaan;D
Joku toinen on hetkessä valmis luopumaan kaikesta ja joillekin aika merkitsee paljon ja joku ei luovu mistään entisestä. Kait se tapauskohtaista on.
lemmikeistä ja muista jos ei allergiaa tms. niin kyllä sopu sijaa antaa, mustasukkaisuuden voi hoitaa kömpimällä toisen kainaloon lisäkaveriksi. =)
Mielestäni kummankin pitää joustaa omalta osaltaan.
Mutta tollasta on niin paljon helpompi sanoa kuin sitten käytännössä tehdä.
Asiahan on hyvin helppo, ensin katsotaan tilanne. Jos toisella on opiskelu kesken ja toisella esim työ, niin otetaan selvää kumpi on mahdollista siirtää kumman luo.
Ja jos on eläin ja toinen on allergikko, katsotaan voiko lemmikkinsä saada jonnekkin kaverille ja kuinka paha se allergia on ja jne.
Ja jos on tahtoa ja hyvää asennetta suhteeseen, niin ei niitä silloin tehdä uhrauksena, yhtään mitään. Vaan ne tulee ihan luonnollisesti.
Jos tuntuu että joutuu luopumaan jostain toisen vuoksi, on syytä harkita onko suhde oikea.
Tai onko valmis vielä isoihin askeleisiin.
Kaikessa suhdeasioissa on hyvä muistaa että kun tulee aika jolloin on tehtävä ratkaisuja, on ne hyvä aina tehdä yhdessä. Ettei ne sitten palaa riidan jatkeena ikävällä tavalla.
Mikään ei ole liian paljoa pyydetty ja mikään ei ole liian paljon annettavaksi, jos asiat käydään yhdessä läpi ja puidaaan plussia ja miinuksia jne. Siitähän se hyvä suhde syntyy, hyvästä tahdosta saada asiat luistamaan.
opiskelupaikkaa ja muutin rakkaani perässä toiseen kaupunkiin. Ja se on ollut ehdottomasti sen arvoista. :)
En luopuisi koiristani. Toki tuskin edes seurustelu/tapailu ikinä pääsisi allergisen tai koiria inhoavan ihmisen kanssa alkua pidemmälle. Eri asia olisi sitten, jos pitkässä parisuhteessa toiselle puhkeaisi allergia, se olisikin aika vaikae tilanne.
Itse omistan kaksi kissaa, kaverillani taas kaksi koiraa. Asumme erikseen, mutta olemme pohtineet
yhteenmuuttoa.Toinen koirista
ei voi sietää kissoja. Mikä neuvoksi, auttakaa
naista mäessä?
siedätyshoitaa, ja ensin tietysti pitää kissat ja koirat eri huoneissa. Aika usein ne tottuu toisiinsa, kun aikaa annetaan ja pikkuhiljaa sidedätetään.
Työ on elämässä lähtökohtana. Siksi työtäni en en toisen ihmisen takia jättäisi. Siitä on kiinni myös paikkakunnan vaihtaminen toisen takia. Eli nykyaikana työn vaihtaminen ei ole yksinkertaista ja siksi myös muuttaminen toiselle paikkakunnalle ei todennäköisesti tulisi kysymykseen. Seurustella toki voi vaikka ei samalla paikkakunnalla asutakaan.
Minulla tilanne on sellainen, että itse en viihdy nykyisessä työssäni, mutta kultani rakastaa omaansa. Haluaisin pois, mutta todennäköisesti jään, kultani takia.On tehtävä
kompromisseja, tässäkin asiassa.
En kovinkaan paljon. Jos pitäisi etukäteen luvata muuttua paremmaksi, luopua jostain tärkeistä asioista, muuttaa yhteiskunnallisia näkemyksiä, vaihtaa oleellisesti pukeutumista tai muuta vastentahtoista ja kitkaisan hankalaa, en edes aloittaisi suhdetta. Orastava tykkääminen alkaisi joka tapauksessa hiipua "laajenevan avaruuden" myötä.
Tunnen itseni jo aika hyvin, ikää on. En tee suinpäin juuri mitään, vaikka saatan vaikuttaa hyväntahtoisen eloisalta, jopa spontaanilta (kaikkea muuta). Mukavuudenhaluista ja itsekästä näkemystäni vahvistaa jo se, ettei kuuluisassa "tässä iässä" juuri rakastuta, riuduta eikä raadeta minkään eteen. Keveää ohimenevää ihastumista enintään, hyvä, jos sitäkään ;). Työt tuppaavat stressaaman tietysti, mutta onneksi löytyy myös hiljaisuutta. Ja musiikkia.
Annan muiden elää, ja elän itse lukemalla muista ihmisistä, heh.