Arkkienkeli Mikael

ON MUUTOKSEN AIKA! (Seuraava viesti on arkkienkeli Mikaelilta):

"Rakkaimmat valotyöntekijät, energiat ovat muuttuneet! Tulemme kertomaan tästä enemmän tulevan kuukauden aikana. Uudet energiat ovat tulleet Sinitähtilasten myötä ja äskettäin tapahtunut valokehojenne uudelleenkalibrointi luo merkittäviä muutoksia teidän järjestelmässänne. Maa, kuten tekin, olette siirtymässä eteenpäin ylösnousemuksen matkallanne. Monet teistä tulevat kokemaan oireita, jotka voivat muistuttaa teitä aikaisemmista ylösnousemuksen kokemuksista, kun siirryitte viidenteen ulottuvuuteen. Te siirrytte jälleen, valiten uuden tason ja niinpä koette tästä muutoksesta johtuvia oireita.

Näihin energioihin sisältyy seuraavaa:

Outoja tuntemuksia kehossa, sähköisiä värähtelyjä ja virtauksia, myös ajoittain energian liikettä kehon läpi. Sinitähtilasten sähkönsininen energia tulee tuntumaan teistä usein oudolta. Teidän kehojenne on sopeuduttava tähän uuteen energiaan.

Pahoinvointia ja huimausta ja outoja pyörretuntemuksia solar plexuksen alueella. Tähän voi liittyä ahdistuneisuutta. Tämä johtuu teidän hermostonne reagoinnista uusiin energioihin.
Voimakkaita emootioita ja tunteita. Nämä voivat olla positiivisia ja rakastavia, voitte kokea syvää rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ne voivat olla myös hyvin negatiivisia, vihaa, surua ja masennusta. Ne tulevat menemään ohi, kyse on vain "vanhoista jutuista" jotka nousevat pintaan puhdistuakseen.

Kummallisia unia ja paljon unia. Näillä ei tule olemaan paljonkaan todellista merkitystä ja usein ne heijastavat vanhoja aiheita, joiden tulee vapautua, erityisesti ne liittyvät heikkoon itsetuntoon ja vanhoihin arvojärjestelmiin. Tämä on teidän psyykenne tapa tehdä suursiivous valmistautuessaan uusia energioita varten.

Uupumusta ja tarvetta levätä ja nukkua paljon. Kehonne käy läpi muutoksia... kuunnelkaa mitä se haluaa.

Ruokavalion muutos tai halu syödä vähemmän. Kehonne tarpeet jalostuvat jälleen kerran.
Kokiessanne näitä tunteita sallikaa itsenne tuntea täydellistä luottamusta siihen, että kaikki on hyvin. Oireet tulevat menemään ohi!"

Henkilokohtaisesti minulla on ollut KAIKKI edellamainitut "oireet". (Lukekaa esim. alempaa se jattamani viesti "Sahkovirtaa saaressa"...)
242239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin, entä Nesara...?

Äänestä
  • (Siis jos sinua TODELLA kiinnostaa...?)

    Voit lukea paljonkin Nesarasta New Age -palstalta.

    Äänestä

>Pahoinvointia ja huimausta... ahdistuneisuutta.

Voimakkaita emootioita ja tunteita. ...vihaa, surua ja masennusta.<

Tuossahan on oikein elämäni tarina balttiarallaa puolen vuoden ajalta.

Ruokavaliotakin olen joutunut rukkailemaan ainakin toistaiseksi.

Taannoin seikkailin unessani hyvin laajassa rakennuskompleksissa missä oli sekä moderneja että vuosisatojen takaisia huoneita erilaisine kalustoineen. Erään käytävän seinästä kaivoin esiin ruskeaihoisen kaljupäisen naisen joka oli huomattavasti minua pienempi. Naiseksi hänet mielsi siinä missä vaikkapa barbinuken: muodot summittaisesti viittasivat sinnepäin, mutta mitään yksityiskohtia ei erottunut kuin kasvoista. Hän oli huvittuneen oloinen, kiva toveri jossa ei ollut minkäänlaista vilppiä ja kieroutta, se jotenkin ei tuntunut hänelle mahdolliselta.

Ja unissani lähes kaikki oudommat olennot ovat aina olleet epäluotettavia tähän asti.

Hassu juttu että tapasin piirtää tuon naisen aina silloin tällöin kun parikymppisenä harrastelin piirtelyä.

Niin että kyllä kai tässä muutoksia on luvassa, vaikka ei itsensä arkkienkula niitä tulisikaan tuomaan... :)

Äänestä
  • Turha näitä ennustuksia on turhan vakavasti ottaa, vastaavia on nähty aina maailmanlopun ennustuksista lähtien, osa osunut oikeaan mutta varmaan suurin osa mennyt ihan metsään. Toivottavasti Noita-Nainen ei pety vaikka hänen ennustuksensa ei toteutuisikaan.

    Äänestä

  • psyke kirjoitti:

    Turha näitä ennustuksia on turhan vakavasti ottaa, vastaavia on nähty aina maailmanlopun ennustuksista lähtien, osa osunut oikeaan mutta varmaan suurin osa mennyt ihan metsään. Toivottavasti Noita-Nainen ei pety vaikka hänen ennustuksensa ei toteutuisikaan.

    En todellakaan pety, koske EI OLE TARVETTA pettya!:)

    Mina TUNNEN muutoksen, mina ELAN muutosta ja niin ELAA moni muukin!:)

    Tasta se vaan vauhti paranee, usko pois!:)

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    En todellakaan pety, koske EI OLE TARVETTA pettya!:)

    Mina TUNNEN muutoksen, mina ELAN muutosta ja niin ELAA moni muukin!:)

    Tasta se vaan vauhti paranee, usko pois!:)

    Toivottavasti olet oikeassa :)

    Äänestä

  • psyke kirjoitti:

    Toivottavasti olet oikeassa :)

    Olen oikeassa.:)

    Koko "homma" tahtaa siihen, etta maapallon varahtelytaso muuttaa muotoaan ja saa helpommin yhteyden "korkean varahtelytason olentoihin", kuten enkeleihin.

    Tarkoituksena on puhdistaa maapallon energioita ja tuoda ihmiset korkeampaan tietoisuuteen.

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    Olen oikeassa.:)

    Koko "homma" tahtaa siihen, etta maapallon varahtelytaso muuttaa muotoaan ja saa helpommin yhteyden "korkean varahtelytason olentoihin", kuten enkeleihin.

    Tarkoituksena on puhdistaa maapallon energioita ja tuoda ihmiset korkeampaan tietoisuuteen.

    Mitäpä kummaa ovat sitten likaiset energiat,
    kun niitä pitää puhdistella? Miten energia
    tulee likaiseksi? Minusta on hieman arveluttavaa
    arvottaa kyseistä käsitettä näin epämääräisin
    termein.

    Äänestä

  • Pora kirjoitti:

    Mitäpä kummaa ovat sitten likaiset energiat,
    kun niitä pitää puhdistella? Miten energia
    tulee likaiseksi? Minusta on hieman arveluttavaa
    arvottaa kyseistä käsitettä näin epämääräisin
    termein.

    "Mitäpä kummaa ovat sitten likaiset energiat,
    kun niitä pitää puhdistella? Miten energia
    tulee likaiseksi? Minusta on hieman arveluttavaa
    arvottaa kyseistä käsitettä näin epämääräisin
    termein."

    Likaiset energiat = negatiiviset energiat

    Puhtaat energiat = positiiviset energiat

    Noin simppelia se en.

    Äänestä

  • Pora kirjoitti:

    Mitäpä kummaa ovat sitten likaiset energiat,
    kun niitä pitää puhdistella? Miten energia
    tulee likaiseksi? Minusta on hieman arveluttavaa
    arvottaa kyseistä käsitettä näin epämääräisin
    termein.

    Totta! Täysin epämääräisiä pilipali termejä energiasta. Tarvii varmaan pestä likainen energia pesukoneessa puhdasenergisten jalokivieni kanssa.

    Äänestä

Minusta nuo ovat pikemminkin tavallisia stressioireita, jotka johtuvat hektisestä kilpailuyhteiskunnan maailmanmenosta ja hyvinvoinnin alasajosta. Ei niistä kannata enkeleitä "kiittää". Tämä on samaa kehitystä jossa yleisen kroonisen stressin kasvun vuoksi skitsofrenia, masennus, työuupumus, allergiat ja epämääräiset kivut yleistyvät. Todellisia arkkienkeleitämme ovat ahneet kapitalistisiat, sekä sellaiset teknofriikit kuten Jorma Ollila, joka haluavat kaikille jonkin kirotun multimediavempaimen korvaan surisemaan.

Äänestä
  • No kiitos kommentista, mutta olen eri mielta kanssasi. ("valitan"...;))

    Tunnistan kylla "normaalit stressioireet" itsessani versus jotain "muuta".

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    No kiitos kommentista, mutta olen eri mielta kanssasi. ("valitan"...;))

    Tunnistan kylla "normaalit stressioireet" itsessani versus jotain "muuta".

    Oletatko ko. muutosten olevan todella tulossa, koska tunnistat "oireet" itsessäsi? Huohhh... Kunpa maailma muuttuisikin "paremmaksi", vaikka sitten jonkun ulkopuolisen tekijän avustuksella. Kuitenkin, mitä muuta meillä ihan oikeasti on, kuin subjektiiviset todellisuutemme? Jos on jotain objektiivista, niin minulla on samat mahdollisuudet tiedostaa se kuin sinullakin.

    En tunne värähtelytason olevan nousemassa.

    Äänestä

  • GrainOfFaith kirjoitti:

    Minun taytyy "valitettavasti" kertoa, etta tama prosessi, kuten niin moni muukin prosessi, saa alkunsa tietyista "avainhenkiloista".

    Asia ei siis sinansa ole "valitettava", mutta jos et tunnista tiettyja oireita itsessasi tai saa tiettyja "merkkeja", et ainakaan viela ole ns. "avainhenkilo".

    Se ei silti tarkoita, etteiko tama muutos ennemmin tai myohemmin koskettaisi sinuakin.

    Siis pidät itseäsi avainhenkilönä jossain astraalisen mittakaavan asiassa?
    No ei ainakaan itsekehua puutu.

    ps. kevät se on mikä täällä on tulossa ja aiheuttaa oireita jos aiheuttaa.

    Äänestä

>>Monet teistä tulevat kokemaan oireita, jotka voivat muistuttaa teitä aikaisemmista ylösnousemuksen kokemuksista, kun siirryitte viidenteen ulottuvuuteen. >>

Vai että viidenteen..missähän välissä olemme sinne siirtyneet, kyllä tässä vielä kolmannessa kökötetään. Kovin näyttää kehoni vielä sillä värähtelytaajuudella ilmenevän.

>>Te siirrytte jälleen, valiten uuden tason ja niinpä koette tästä muutoksesta johtuvia oireita.>>

Eli me kaikki kuolemme? Nimittäin vain kuolemassamme valitsemme uuden ulottuvuuden ja olomuotomme.

>>Sinitähtilasten sähkönsininen energia tulee tuntumaan teistä usein oudolta. Teidän kehojenne on sopeuduttava tähän uuteen energiaan...Pahoinvointia ja huimausta ja outoja pyörretuntemuksia solar plexuksen alueella. Tähän voi liittyä ahdistuneisuutta.>>

Pahoinvointia ja ahdistuneisuutta on tullut koettua, mutta ei taatusti johdu mistään sähkönsinisistä energioista. Ahdistunut olen ollut koko ikäni, kukapa ei olisi tällä kuppaisella planeetalla tässä ulottuvuudessa kaikkien lammas-ajattelijoiden joukossa. "Even in the moon I wouldn`t feel so alone as I am in the Earth - with all these people."

>>Voimakkaita emootioita ja tunteita. Kummallisia unia ja paljon unia. Uupumusta ja tarvetta levätä ja nukkua paljon.>>

Ollut aina.

Äänestä
  • Esim. sähköiset tuntemukset ovat lähiaikoina olleet minulle tuttuja. Ihmettelin yksi päivä; olin kävelyllä ja rupesin kuuntelemaan musiikkia korvalapuilla. Päätäni rupesivat yht´äkkiä pistelemään oudot sähkönpurkaukset. Pitivät sellaista sähköistä "rätinää" ja kävivät niin koviksi, että minun oli pakko lopettaa kuuntelu.
    Ihmettelin todella tapahtunutta.

    Mitään tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Tapaus ei jäänyt kovasti mietityttämään, mutta nousi nyt uudestaan tietoisuuteen, kun luin kuvauksesi.

    Kaverini on kertonut, että hän on ihmetellyt sitä, että on viime aikoina nähnyt erityisen paljon outoja unia. Nyt voin kertoa hänelle, mistä ne johtuvat :)

    Kiitos kuvauksestasi :) Selvisi noiden sähköpurkausten syyt; outo kokemus, tosiaan.

    Äänestä

  • Crimson_Sorrow kirjoitti:

    Esim. sähköiset tuntemukset ovat lähiaikoina olleet minulle tuttuja. Ihmettelin yksi päivä; olin kävelyllä ja rupesin kuuntelemaan musiikkia korvalapuilla. Päätäni rupesivat yht´äkkiä pistelemään oudot sähkönpurkaukset. Pitivät sellaista sähköistä "rätinää" ja kävivät niin koviksi, että minun oli pakko lopettaa kuuntelu.
    Ihmettelin todella tapahtunutta.

    Mitään tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Tapaus ei jäänyt kovasti mietityttämään, mutta nousi nyt uudestaan tietoisuuteen, kun luin kuvauksesi.

    Kaverini on kertonut, että hän on ihmetellyt sitä, että on viime aikoina nähnyt erityisen paljon outoja unia. Nyt voin kertoa hänelle, mistä ne johtuvat :)

    Kiitos kuvauksestasi :) Selvisi noiden sähköpurkausten syyt; outo kokemus, tosiaan.

    Tervetuloa meidän "valittujen" klubiin. Tiedän, että tämä kuulostaa "suuruudenhullulta", mutta kuulut nyt siihen joukkoon, jonka "sähköisiä energioita herätellään" toimimaan oikealla tavalla pystyäkseen vastaanottamaan sähkömagneettisia viestejä ja sähkömagneettista energiaa.

    Kyse on HYVÄSTÄ asiasta. Joten tapahtui mitä kummallista tahansa, älä hermostu.:)

    Tämä kaikki tähtää maapallon värähtelytason nousemiseen ja jostakin on aloitettava, eli ns. "avainhenkilöistä".

    Äänestä

Meiän äitillä alkoi eilen tuo kuvailemasi pahoinvointi ja huimaus, sekä oudot pyörretuntemukset solar plexuksen alueella.

Jos en olisi lukenut kuvaustasi, olisin peloissani, koska hänellä ei kuulemma ikinä ennen ole ollut vastaavaa olotilaa..

Kerroin tekstistäsi äidille; hän teilasi sen puhtaana materialistina (hän on horoskoopiltaan maanläheinen härkä) joten kintaalla viittaaminen ei tullut minulle yllätyksenä ;)

Minulle itselleni kuvauksesi toi sisäistä rauhaa ja monia vastauksia, kiitos siitä :)

ps. Olen siivoojana vanhainkodissa; myös siellä eräs mummo valitti outoa vatsakipua, jolle ei ollut mitään selitystä.

Äänestä
  • Haluatko vaihtaa email-osoitteita?

    Minulla on sinulle lisää kerrottavaa.:)

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    Haluatko vaihtaa email-osoitteita?

    Minulla on sinulle lisää kerrottavaa.:)

    Monet noitanaisen ilmiöistä liittyy olennaisesti talveen: sähköisyys, unentarve jne. Maaliskuuhun taas vähentynyt ruuansyönti koska aurinko alkaa paistaa ja keväällä ruoka maistuu vähemmän. Ja vanhainkodissa mummoilla on vatsa usein kroonisesti pahalla päällä. :P En oikein usko näitä kanavavointeja. Eihän niissä ole mitään järkeä, kun joka päivä tuhannet saavat näitä viestejä, jotka ovat sisällöltään hyvin samanlaisia...Omaan elämään ne varmaan sisältöä tuovat..Hohhoijaa..

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    Haluatko vaihtaa email-osoitteita?

    Minulla on sinulle lisää kerrottavaa.:)

    Tässä on mun osoite: [email protected]

    Äänestä

  • Crimson_Sorrow kirjoitti:

    Tässä on mun osoite: [email protected]

    Sait juuri mailia.

    Äänestä

Mistäs olet tuoolaista tietoa saanut. Kuulostaa normaalin krapulan oireilta. Noh vitsi vitsinä.

Kuinka sattuikin että taas muka on ties mitkä energiat radikaalisti muuttuneet. Onko yhtään sukupolvea tai aikakautta jolloin ei jotain muutosta tapahtuisi.

ps. toivottavasti uusi ruokavalio ei tuo yhtään lisää läskiä tähän antiikkiseen vartalooni mikä jo nyt ylensyönti on runnellut:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Noita-Nainen kirjoitti:

ON MUUTOKSEN AIKA! (Seuraava viesti on arkkienkeli Mikaelilta):

"Rakkaimmat valotyöntekijät, energiat ovat muuttuneet! Tulemme kertomaan tästä enemmän tulevan kuukauden aikana. Uudet energiat ovat tulleet Sinitähtilasten myötä ja äskettäin tapahtunut valokehojenne uudelleenkalibrointi luo merkittäviä muutoksia teidän järjestelmässänne. Maa, kuten tekin, olette siirtymässä eteenpäin ylösnousemuksen matkallanne. Monet teistä tulevat kokemaan oireita, jotka voivat muistuttaa teitä aikaisemmista ylösnousemuksen kokemuksista, kun siirryitte viidenteen ulottuvuuteen. Te siirrytte jälleen, valiten uuden tason ja niinpä koette tästä muutoksesta johtuvia oireita.

Näihin energioihin sisältyy seuraavaa:

Outoja tuntemuksia kehossa, sähköisiä värähtelyjä ja virtauksia, myös ajoittain energian liikettä kehon läpi. Sinitähtilasten sähkönsininen energia tulee tuntumaan teistä usein oudolta. Teidän kehojenne on sopeuduttava tähän uuteen energiaan.

Pahoinvointia ja huimausta ja outoja pyörretuntemuksia solar plexuksen alueella. Tähän voi liittyä ahdistuneisuutta. Tämä johtuu teidän hermostonne reagoinnista uusiin energioihin.
Voimakkaita emootioita ja tunteita. Nämä voivat olla positiivisia ja rakastavia, voitte kokea syvää rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ne voivat olla myös hyvin negatiivisia, vihaa, surua ja masennusta. Ne tulevat menemään ohi, kyse on vain "vanhoista jutuista" jotka nousevat pintaan puhdistuakseen.

Kummallisia unia ja paljon unia. Näillä ei tule olemaan paljonkaan todellista merkitystä ja usein ne heijastavat vanhoja aiheita, joiden tulee vapautua, erityisesti ne liittyvät heikkoon itsetuntoon ja vanhoihin arvojärjestelmiin. Tämä on teidän psyykenne tapa tehdä suursiivous valmistautuessaan uusia energioita varten.

Uupumusta ja tarvetta levätä ja nukkua paljon. Kehonne käy läpi muutoksia... kuunnelkaa mitä se haluaa.

Ruokavalion muutos tai halu syödä vähemmän. Kehonne tarpeet jalostuvat jälleen kerran.
Kokiessanne näitä tunteita sallikaa itsenne tuntea täydellistä luottamusta siihen, että kaikki on hyvin. Oireet tulevat menemään ohi!"

Henkilokohtaisesti minulla on ollut KAIKKI edellamainitut "oireet". (Lukekaa esim. alempaa se jattamani viesti "Sahkovirtaa saaressa"...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu