lapseni huostaanotettiin kiusantekotarkoituksessa, useita nimettömiä lastensuojeluilmoituksia, muutama häiriintynyt valehtelija, helppoa saada lapsi huostaan, jos joku haluaa neuvoja miten saada vihamieheltä lapset pois ei ole vaikeaa. Myös sossujen lapset lähtee, luottamuksella. Lastensuojelun ei tarvi lseitellä tekemisisään, heihin luotetaan aukottomasti, joten voivat valehdella kuten haluavat. Ja tämä oli totta eikä valhetta kuten heidän omat juttunsa. Ikävä sanoa mutta en voi enää vaieta tästä.Lastensuojelun nimissä on tehty aikamoisia ilkitekoja. olen itse entinen sossu joten tiedän asian vähän liiankin hyvin.
oma lapseni
bioäiskä
9805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luulen että suurin osa huostaanotoista on perusteltuja.
Se ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta siltä, että varmasti tapahtuu huostaanottoja väärinkin perustein tai liian löyhästi.
tämän päivän Iltalehden juttu,
jossa kerrotiin joulun alla tulleesta uudesta lastensuojelun
"rahan teko" lakimuutoksesta.
Kunnille ja jokaiselle lapsen huostaanottoon osallistuvalle taholle,
lapsen huostaantosta tulee
IHAN OIKEAA JA TODELLISTA LAPSIBISNESTÄ.
Kärsijöiksi ja "rahantekovälineeksi"
jäävät tässä
sosiaalivirkailijan pyörittämässä
lapsibisneksessä
(lapsen edun nimissä)
lastensuojelun asiakkaaksi
joutunut/päässyt lapsen perhe.
Tänä päivän resurssit ovat niin pienet, että monet lapset jäävät ottamatta huostaan vaikka tarve olisi kova. 3-vuotias on jo niin iso, että saa ruuan jääkaapista, vaikka vanhemmat ovat sammuneita. Tiedän tapauksen, jossa narkkariäiti sai lapsensa takaisin, vaikkei ollut näyttönä ollut yhtään selvää päivää laitoksen ulkopuolella.
Jos perustettomia huostaanottoja oikeasti tapahtuu, olen hyvin hämmästynyt.
saat kyllä ajanmukaisen tiedon sosiaalivirkailijoiden todellisesta ammattitaidosta;
sellaisilla perheillä
joilla on avun ja tuen tarve; sossu ei halua, huvita, viitsi, ilkeä, jaksa tai jostain muusta syystä EHDI auttamaan lapsi perhettä.
ja
sellaiset perheet joissa mennään tavalliseen suomalaiseen tyyliin ja pärjätään omillaankin ,
no sinnehän se sosiaalitäti riemumiellä rientää; puhtaita, hyväkuntoisia, hyvin hoidettuja ja suloisia perheen lapsia tarjolla sijaishuoltoon.
Ammattilaisia, mutta minkähän alan.
Ja resurssit kuluvat juuri juoksemalla näiden turhien ja aiheettomien ilmoitusten perässä;
no saahan siinäkin sosiaalitäti
aikansa kulumaan.
Onhan se varsinainen haaste jo sosiaalivirkailijallekin , että saa tavallisen pulliasperheen näyttämään soiaalitapaukselta, vau!
Valtio maksaa koko huostaanotto lystin,
kun oikein hyvin osaa valtion tasauslain lukea....
ei kait sitä nyt tarvi lastensuojelulakia sossunkaan tietää ja tuntea
saati sitten muuta viranomaislainsäädäntöä.
>Ja resurssit kuluvat juuri juoksemalla näiden turhien ja aiheettomien ilmoitusten perässä;
no saahan siinäkin sosiaalitäti
aikansa kulumaan. <
Mistä sosiaalitäti voi etukäteen tietää onko kyseessä aiheeton ja turha ilmoitus?
Vittu mistä teitäkin sikiää...
yhtään mitään
mistään tietää.
Kyllä sosiaalitäti osaa muuten (ehkä) lukea
onko ilmoitus aiheeton vai aiheellinen;
kyllä varmaan jotain jo opiskeluaikana
saattoi päähän jäädä, että ymmärtää, missä asiassa tarvitaan mahdollisesti
lapselle ja perheelle apua ja tukea
ja missä tapauksessa ei.
Kai jonkilaista ammattitaitoa myös
lukemisen ja ymmärtämisen suhteen heilläkin on.
Asia erikseen, jos markkinoidaan, että ilmoittakaa ihmiset kaikesta epäilyttävästä. Siellähän suurin piirtein alkaa olla ilmoituksia kissan kus..sista lähtien.
Kuka Sinut kiroilemaan opetti?
Etkö satu tietämään, että ei sossuille yksi juoksu yhtä ilmoitusta kohden riitä. Vainoharhaisina juoksevat yhden ilmoituksen perässä joskus lukemattomiakin kertoja, kunnes vakuuttuvat että heitä ei ko paikassa tosiaan tarvita.
Pahimmassa tapauksessa eivät vakuutukaan, vaan lapsi viedään joka tapauksessa. Sehän on lapsen etu tässä yhteiskunnassa.
pöpön
>Etkö satu tietämään, että ei sossuille yksi juoksu yhtä ilmoitusta kohden riitä. Vainoharhaisina juoksevat yhden ilmoituksen perässä joskus lukemattomiakin kertoja
näköjään myöntää, että musta on musta
ja valkoinen on valkoinen