Joka kerta kun aloitan kalaöljyn syömiset, alkaa muutaman päivän kuluttua oudot tuntemukset sydämessä, sydän niinkuin jytkähtää tai muljahtaa, tuntuu rinnassa. Onko tämä vaarallista ja mistä voi johtua? Sama tapahtuu äidilleni ja hänessä tai minussa ei pitäisi olla mitään sydänperäistä vikaa (siis muutoin ei mitään oiretta tai ongelmaa...). Nyt olen taas syönyt kalaöljyä ja sydäntuntemuksia on eivätkä ole kuukaudessa kadonneet. Ne lisääntyvät jos lisään annosta. Syön nyt e-epaa yhden kapselin päivässä.
kalaöljy ja sydämen muljahtelu
44
26487
Vastaukset
- Tuomas
Valitettavasti en osaa neuvoa asian suhteen, mutta voisitte kokeilla vaikka kylmäpuritettua pellavansiemenöljyä ottaa ruokalusikallisen (tai enemmänkin) päivässä. Siitä saatte tarvittavat Omega-3 rasvahapot. Jos se vaikka sopisi paremmin teille.
- Anonyymi
Eiköhän normaali ravinto riitä nykyaikana ihmiselle , ilman että tarvitsee mitään ravintolisiä , usein ovat ainoastaan haitaksi
- Bea
Ehdottomasti kannattaa jättä sellaiset aineet nauttimatta mistä selvästi kokee saavansa epämiellyttäviä vaikutuksia. Voihan ihminen olla allerginenkin mitä ihmeellisimmille aineille, ja minkäpä sille sitten voi: ei voi sitä ainetta syödä vaikka se olisi kuinka hyväksi hyvänsä.
Itselläni on tullut inhottavaa rintapistosta toisinaan syötyäni jotain öljyyn säilöttyä tai öljyllä paistettua. En nyt muista/tiedä onko kyseessä ollut rypsi-, rapsi- vai auringonkukkaöljy, mutta joku yleinen nyt kuitenkin. Sensijaan oliiviöljystä en ole koskaan kokenut mitään epämiellyttävää.
Miksei sitten jollekulle kalaöljykin voisi olla vain haitaksi.
Joku siellä jo kertoikin jonkun toisen tuotteen mistä saa näemmä samat hyödyt.- Anonyymi
Liika on aina liikaa , jos ei lääkäri ole todennut mistään puutetta niin miksi ostellaan kaiken mailman ravintolisiä
- tälllä
Just sama juttu noiden kalakapseleiden kans mulla. Yhtä päivässä kärsii e-epaa ottaa, mutta jos kaks ottaa, alkaa tuo muljahtelu. Siispä syön yksi per päivä. On se epa ainakin mun verenpaineen laskenu, muuta en oo huomannu. Muillakin kalaöljyillä on sama muljauttava vaikutus. Oon mies 39 vee.
- minulla
Sama juttu täällä. Asia korjaantui jostain syystä sillä, että aloin ottamaan kapselit illalla.
Aiemmin otin aamulla, mutta se aiheutti tosiaankin "muljahtelua". Ajattelin ettei se ota jos ei annakkaan niin kokeilen mitä tapahtuu kun otan kapselit illalla. Eipä tullut epämiellyttävää oloa. En kyllä tiedä mistä johtuu, mutta hyvä näin. - kapseleista...
minulla kirjoitti:
Sama juttu täällä. Asia korjaantui jostain syystä sillä, että aloin ottamaan kapselit illalla.
Aiemmin otin aamulla, mutta se aiheutti tosiaankin "muljahtelua". Ajattelin ettei se ota jos ei annakkaan niin kokeilen mitä tapahtuu kun otan kapselit illalla. Eipä tullut epämiellyttävää oloa. En kyllä tiedä mistä johtuu, mutta hyvä näin.Syön itse Omega 3:a 2 tabl/päivä enkä olen kokenut muuta negatiivista kuin kutinan ja lievän ihottuman esim.kasvoissa ja taipeissa.Muuten tosi piristäviä!
Äitini lopetti kapseleiden syönnin juuri noitten rytmihäiriöiden vuoksi.Tervetullut vinkki on tuo iltaan ajoittuva lääkkeen ottaminen.Kerronpa hänelle terveiset että kokeilee sitä konstia.
Muuten kapselit sopivat hänellekin erinomaisesti esim.nivelvaivoihin. - Sydänsairar
kapseleista... kirjoitti:
Syön itse Omega 3:a 2 tabl/päivä enkä olen kokenut muuta negatiivista kuin kutinan ja lievän ihottuman esim.kasvoissa ja taipeissa.Muuten tosi piristäviä!
Äitini lopetti kapseleiden syönnin juuri noitten rytmihäiriöiden vuoksi.Tervetullut vinkki on tuo iltaan ajoittuva lääkkeen ottaminen.Kerronpa hänelle terveiset että kokeilee sitä konstia.
Muuten kapselit sopivat hänellekin erinomaisesti esim.nivelvaivoihin.Minulle taas ei ole minkäänlaisia ongelmia kalaöljystä.
- k
oon jutellut kavereille kun oon ottanut 4-5 päivänä1 kpl per päivä omega3 kapseleita,niin tulee outoja tuntemuksia rintaa,ja kaverit sanno että ei se ole mahdollista,mutta tulihan tähänkin asiaan joku selvyys kun muillakin on saman laisia tuntemuksia..................
- Anonyymi
k kirjoitti:
oon jutellut kavereille kun oon ottanut 4-5 päivänä1 kpl per päivä omega3 kapseleita,niin tulee outoja tuntemuksia rintaa,ja kaverit sanno että ei se ole mahdollista,mutta tulihan tähänkin asiaan joku selvyys kun muillakin on saman laisia tuntemuksia..................
Jos ihminen tarvitsee puutteen vuoksi jotain vitamiinia niin yleensä lääkäri sitä kirjoittaa
Mikä tarve ihmisillä on näihin ns luomulääkkeisiin. Jos ei puutosta ole niin miksi niitä popsitaan ollenkaan
- on tutkittu hyvin
ja niistä on tässä hyvä yhteenveto suomeksi
http://tinyurl.com/98yyc - Jaclie
On se kumma kun kalaöljyä markkinoidaan ihmeaineena josta ei tule mitään sivuvaikutuksia. Olen itse törmännyt useaan otteeseen näihin ihmisten kertomiin sivuvaikutuksiin 1)rytmihäiriöt, sydämen "muljahtelu" ja hypähtely 2) suurentuneet kuukautiskivut 3) ihon rasvoittuminen 4)taiveihottumat
Olisiko aika tehdä tutkimukset niillä henkilöillä joilla sivuvaikutuksia esiintyy? - Kaisa
öklöttävä olo kalaöljystä. Loppui kun lakkasin syömästä. En ole aloittanut uudestaan erimerkkisellä. Närästi, tuli kalanmakuisia röyhtäisyjä ja kuvottavaa oloa.
Sappikivet on leikattu vähän yli 20 vuotta sitten joten ajattelin että josko öljyt ja rasvat eivät sovi sappitautisille.- Olet hapan
Hapan elimistö röyhtäisyttää helpommin kun alkaallinen elimistö. Elimistön emäs-happotasapainoa säädellään emäsylijäämäisellä ravinnolla.
- suomeksi sama
Olet hapan kirjoitti:
Hapan elimistö röyhtäisyttää helpommin kun alkaallinen elimistö. Elimistön emäs-happotasapainoa säädellään emäsylijäämäisellä ravinnolla.
"emäsylijäämäisellä ravinnolla" ???? Eipä tavikselle oikee auennu!
- Olet hapan
suomeksi sama kirjoitti:
"emäsylijäämäisellä ravinnolla" ???? Eipä tavikselle oikee auennu!
Happo-emästasapaino muodostuu siitä, kumpaa ruoka-aine elimistöön jättää sen jälkeen, kun se on ruoansulatusentsyymien sulattamana kulkenut kehon läpi.
Esim. et voi suullasi sitä maistaa. Sitruuna on äärimmäisen hapan kemialliselta reagtioltaan, mutta kun se on kulkenut ruoansulatusjärjestelmän läpi, elimistöön se jättääkin ruhtinaallisen määrän emäsylijäämää. Sitruuna on ruoka-aineista siltä parhaimpia emäsylijäämän jättäjiä.
Kun sen sijaan esim. tuore kurkku ja parsakaalin kukinnot ovat erityisen runsaasti emäsylijäämää jättääviä. Kahvi ja tee puolestaan ovat kovin paljon happoylijäämää jättäviä. Syömme juuri päin vastoin, eli ravintomme on pääsin ellei jopa 90 %:sesti happoylijäämää tuottavaa. Kun suhde pitäisi olla päinvastoin, että mielellään 80 % emäsylijäämää jättäviä.
Kasvikset ovat pääsääntöisesti emäsylijäämäisiä, vaan eivät kaikki.
Liha, vilja taas happoylijäämäisiä, ja sokeri sieltä pahimmasta päästä.
Monet sairaudet reagoivat happamoituneelle keholle oireillen hyvin eritavoin erilaisilla sairauksilla riippuen geneettisistä alttiuksista.
Oma sairauteni reagoi emäsylijäämälle tehokkaammin kuin lääkkeille. Ja kyseessä on ns. kansantauti tuki- ja liikuntaelinten krooninen sairaus johon yleensäkkin lääkkeet heikosti tehoavat.
- samallatavalla
on ilmennyt jonkinlaisia muljahteluja,ajattelin vain että sopiiko kalaöljy ollenkaan jos vaikka on jo ahtautumia sepelvaltimossa.kun on suvussa semmosta vikaa.Kolme viikkoa olen syönyt VITAMAR kapseleita ja jotenkin keljun olon tekevät niin taidanpa jättää ottamatta tai otan vain yhden /päivä.Ajattelin vai että jos on iholle hyväks kun rypytyksiä alkaa tulemaan kun vanha akan kääkkä jo 46 v.
- vuodetNeVierii
Mitä "vanhalle akalle" kuuluu vuonna 2016?
- tietoa
tässä taulukossa
http://tinyurl.com/wv26
Siitä näkee, että esim. Vitamarissa on kovin vähän EPAa. Mitä se muu sitten lieneekin, se voi olla syynä sivuvaikutuksiin. - raivotar
Mulla myös omega 3:sta sydänoireita. En välttämättä sanoisi "muljahteluksi", enemmänkin nopea ja voimakas pulssi, joka tuntuu sekä ranteesta että ihan hurjana sydämentykytyksenä. Tekee olon hankalaksi päivällä ja nukkumisen mahdottomaksi yöllä.
Toinen, vielä ikävämpi, sivuoire on raivoherkkyys. Tulen ihan älyttömän kiukkuiseksi noista omega 3:sta, E-Epa on ihan pahimmasta päästä. En kestä mitään, vaan räjähdän ihan pienimmästäkin asiasta. Pellavaöljystä sama juttu. Olis ihan mielenkiintoista tietää että mitenköhän noi öljyt oikein vaikuttaa meikäläisen välittäjäaineisiin, koska sen käyttöä ei kestä itse eikä lähimmäiset. Eli pakko hoitaa rypyt ym. jollain muilla konsteilla. Ikää 42 v. ja naisihminen olen.., onkohan muilla ollut tällaista??- Veera**
ettei raivarisi johdu hormonaalisista tekijöistä? Itselläni alkoi vaihdevuosioireet juuri tuossa iässä ja oikeastaan vielä vähän aikaisemminkin. Kaikki on niin yksilöllistä. Jos on stressiä työelässä tai muuten vain elämässä niin sekin saattaaa varhaistaa vaihdevuosioireiden alkua ja myös nuo perinnölliset tekijät, eli koska omalla äidillä ovat alkaneet vaihdevuosioireet.
- Raivotar
Veera** kirjoitti:
ettei raivarisi johdu hormonaalisista tekijöistä? Itselläni alkoi vaihdevuosioireet juuri tuossa iässä ja oikeastaan vielä vähän aikaisemminkin. Kaikki on niin yksilöllistä. Jos on stressiä työelässä tai muuten vain elämässä niin sekin saattaaa varhaistaa vaihdevuosioireiden alkua ja myös nuo perinnölliset tekijät, eli koska omalla äidillä ovat alkaneet vaihdevuosioireet.
Tarkoitin siis juuri sitä että tuon kalaöljyn yhteydessä alkaa hermot mennä. Vaihdevuosioireet varmaan näkyy muinakin ajankohtina. Tai jos noi omegat sitten jotenkin aktivoi/aikaistaa vaihdevuosia - en tiedä. Mutta muuten olen ihan ok, kunhan jätän öljyt syömättä.
- Anonyymi
Raivotar kirjoitti:
Tarkoitin siis juuri sitä että tuon kalaöljyn yhteydessä alkaa hermot mennä. Vaihdevuosioireet varmaan näkyy muinakin ajankohtina. Tai jos noi omegat sitten jotenkin aktivoi/aikaistaa vaihdevuosia - en tiedä. Mutta muuten olen ihan ok, kunhan jätän öljyt syömättä.
Kos ei lääkäri ole määrännyt mitään kalaöljykapseleita niin miksi niitä ailloin syöt, vaimuskotko näihin luomujuttuihin aina vaan ,
- kokeillut
En ole kokeillut kalaöljyä mutta saan rytmihäiriöitä mm. kromista, kalkki-magnesiumista ym. Olen 3 eri kertaa kokeillut kromia makeannälän poistoon ja joka kerta sama juttu. Työkaverini sanoi että hän luuli päiviensä päättyvän kun kokeili jotain luontaistuotetta. Itse turvaudun vain luonnon antimiin nykyään enkä minä ainakaan suosittele kenellekkään mitään "luontaistuotteita".
- Anonyymi
Ihan niin , minun tuttuni maksa arvot olivat hyvin pahanlaatuiset ja lääkäri sanoi että on lopetettava alkoholi kokonaan . Mutta hän ei edes ollut koskaa juonut tippaakaan alkoholia. joten huomattiin; että oli syönyt luomulääkkeitä , että muka hiukset vahvistaisivat ja ne tekivät sitten maksavaurioita hänelle. En ymmärrä että aina vaan ihmiset ostelee näitä ravintolisiä ja makselevat kovat hinnat että saavat kaiken mailman vaivoja
Esim rasvaliukoiset vitamiinit ??? Pitää ottaa selville miten ne toimivat kehossa .
Jos ei lääkäri totea mitään puutetta mistään niin miksi ihmeessä näitä ravintolisiä syödään
- mmmmmmmmm
Itse olen sydänoireista kärsinyt jonkin aikaa...muljahtelua tai sitten tykytystä joka jumpsahtaa täysillä ja kovaa tuntuen kamalalta.
Eilen jouduin soittamaan ambulanssin kun ei rytmi rauhoittunut ja tuntui että kuolen.
Ei löytynyt mitään mainittavaa vikaa sydämestä ja aloin ihmettelemään että olen kaappiini hankkinut kalaöljyä ja sattumoisin join sitä eilen aamulla??? olisikohan tuossa jotain perää että öljyt ei kaikille sovi ?- Nimetön
Mulla tulee myös pahoja rytmihäiriöitä kalaöljystä.
kalan syönnistä ei niitä tule.
- myös muljahtelee
Nyt taidan tietää mistä sydämen tykytys ja muljahtelu johtuu.Taitaa olla syy e-epassa otan yhden kapselin päivässä.olen käyttänyt sitä noin kolme viikoa nyt kyllä lopetan ja siirryn takaisin käyttämään ade:tä sisältäviä Möllerin kapseleita joista ei ole ollut mitään sivu vaikutuksia.
- mutta totta
Enpä ikinä olisi uskonut, että oudot sydäntuntemukseni voisivat johtua kalaöljyistä. Nyt minulla on sellaisia muljahduksia ollut ja säikähdin tietysti. Googletin ja tulin tälle sivulle. Muuten en olisi ikinä osannut yhdistää kalaöljyjä ja näitä "muljahduksia". Ilmeisesti täytyy pienentää annosta. Mikseihän missään lue, mistä se johtuu. Aina vain ylistetään miten hyviä öljyt ovat sydämelle.
- kun sitä otetaan sopiva määrä
Ostin uusia 1000 mg kalaöljykapseleita ja muljahtelu sekä ikäväntuntuinen olo kävivät jokapäiväiseksi. Jätin ko. kapselit vähäksi aikaa pois ja huomasin, että oireet hävisivät. Aloin ottaa sen jälkeen illalla 650 mg kapselin eikä oireita tullut.
- On tämä vaikeaa
kun sitä otetaan sopiva määrä kirjoitti:
Ostin uusia 1000 mg kalaöljykapseleita ja muljahtelu sekä ikäväntuntuinen olo kävivät jokapäiväiseksi. Jätin ko. kapselit vähäksi aikaa pois ja huomasin, että oireet hävisivät. Aloin ottaa sen jälkeen illalla 650 mg kapselin eikä oireita tullut.
Täällä kans yksi naisihminen, joka ihmettelee yhtäkkisiä mielialan muutoksiaan. Vasta aloin syömään 650 mg E-epaa ja tuntuu että raivostun ihan kaikesta ihan kaikille, vaikka odotin päinvastaista vaikutusta... Täytyy pienentää annosta, jos helpottais!? Onko jollakin kokemusta voisiko nämä ns. sivuoireet olla ohimeneviä, jos vaan sinnikkäästi ja säännöllisesti ottais kapselin vaikka alussa tavallaan oireet pahenisivatkin?
- itsekkin tähän ongelmaan
On tämä vaikeaa kirjoitti:
Täällä kans yksi naisihminen, joka ihmettelee yhtäkkisiä mielialan muutoksiaan. Vasta aloin syömään 650 mg E-epaa ja tuntuu että raivostun ihan kaikesta ihan kaikille, vaikka odotin päinvastaista vaikutusta... Täytyy pienentää annosta, jos helpottais!? Onko jollakin kokemusta voisiko nämä ns. sivuoireet olla ohimeneviä, jos vaan sinnikkäästi ja säännöllisesti ottais kapselin vaikka alussa tavallaan oireet pahenisivatkin?
Olen syönyt omega 3 kapseleita aiemminkin ilman mitään sen kummempaa "oireilua". Pitkän tauon pidin ja aloitin tuossa viikko sitten syömään kapseleita uudelleen. Muutama päivä myöhemmin havahduin kun tuntui että sydän muljahtelisi tai löisi välillä liian vähän tai liian usein. Pelästyneenä etsiskelin googlesta tietenkin kaikenlaisia sydänvaivoja, rytmihäiriöitä ja osuinkin tähän.
- liikaa oljytty
Joo, sama vika. Kokeilin HI-EPA:ta ja muljahtelua tuli iltapaivasta - ensin tosin kipuakin.
Ja kun googlasin ja loysin taman niin aloin myos selvittamaan mista olisi kysymys.
Lukemattomien superpositiivisten myynti-ilmoitusten lomasta alkoikin loytya myos toinen tarina. Eli tutkimustulokset osoittavat etta kaikille oljyt vaan ei sovi - ei ainakaan niille joilla on tietyntyyppisia rytmihairioita. TAsta johtuen laakarit eivat suosittele oljyja tietyille riskiryhmille.
Tassa linkkeja - englanniksi tosin.
http://health.usnews.com/articles/health/healthday/2008/12/24/fish-oils-benefits-remain-elusive.html
http://www.wisegeek.com/can-fish-oil-cause-heart-problems.htm
http://health.dailynewscentral.com/content/view/1061/0 - .,
Yleensä vaaraton muljahtelu johtuu......... 16.kysymys
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Usein_kysytty_maitohappobakteereista.html
Epa, sun muut kannattaa lopettaa heti jos niistä tulee ongelmia! - kuluihuhu
Sama juttu tällä eli muljahtelee. Olen selvästi löytänyt syy yhteyden. Lopetan toistaiseksi kalaöljyn käytön.
- leo04
Sama täällä, luulin aluksi muljahtelun johtuvan flunssasta, kävin lääkärissäkin... Mutta flunssa meni jo kuukausi sitten ohi mutta muljahtelu tuntemukset jäi
- omegatpois
Niinpä, itsekkin kokenut vuosia muljahteluja/rytmihäiriö tuntemuksia olen syönyt aktiivisesti omega 3 on otettu ekg ym.muljahduksia todettu paljon on ollut hankala olla. nyt olen ollut syömättä näitä omega kapseleita ja muljahukset ovat loppuneet jokin perä taitaa olla asiassa. v-42 m
- nykyterve
Käytätte vääriä lääkkeitä. Paljon parempia ovat ubikinoni, helokkiöljy ja käärmesalva. Itse olen kokeillut, tykytykset ja muljahtelut loppuivat.Nyt juoksen maratoonia!!!
- Avunsaanut
Tuosta kalaöljy jutusta en tiedä, mutta täytyy seurata muuten itsekin asiaa. Mulla auttaa sydämmen ikävän tuntuiseen "tykytykseen" magnesium. Tykytys rauhoittuu noin 10-15 min. Magnesiumeissakin on muuten sitten eroja, nähtävästi mikä kellekin käy. Sanovat että magnesiumsitraatti muotoinen olisi paras imeytyvyydeltään, mutta kai se on tärkein mikä tehoaa parhaiten. Kannattaa googlata miten magnesium auttaa sydämeen. -M40
- Paniikkioireita
Minä saan vahvasta kalaöljystä paniikkikohtauksia, joita ei normaalisti ole. Kolme kertaa olen yrittänyt niitä syödä ja joka kerta sama juttu.
- Anonyymi
Mulle tulee rypsiöljystä, vehnänalkioöljystä ja oliiviöljystä sydämen muljahtelua. Rypsiöljyä laitoin äsken leivän päälle, kun kovia rasvoja pitää välttää en siis ntyt tiedä mitä sitä leivän päälle laittaisi, pelkkää juustoa ,jota saa todella vähän käyttää rasvan takia.
- Anonyymi
Jos vaan lopettaisit niiden ns ravintolisiin syönnin ja keskittyisit saamaan tarvitsevasi ravinnon monipuolisesta ruuasta.
Ihmetyttää kovasti kun ihmiset laittavat uskonsa tuotteisiin joista ei ole mitään terveysvoittoa kenellekkään . Ja usein jos syö jotain lääkärin määräämää lääkettä niin ei ole varma että on terveydelle hyväksi sekoittaa ns luonnon lääkkeitä saman aikaisesti . - Anonyymi
Tästä löytyy yksi syy aloittajan ongelmiin
https://www.youtube.com/watch?v=ADZvNKuj_nQ - Anonyymi
Ittellä EPA-kalaöljykapselit ohensi verta ja minulla se aiheutti pelottavia sydänoireita ja lopetin sen takia niiden käytön. Sydänoireet ilmeni muljahduksina ja toisinaan sydän alkoi ilman mitään syytä kiihdyttelemään sykettä niin, että luulin sairastuneeni paniikkihäiriöön. Kuitenkin noi oireet katosi kun lopetin EPA:n käytön. Lisäksi tuo kalaöljy ainakin itselläni aiheutti refluksin pahenemista, joka itsessään voi noita sydänoireita aiheuttaa kun pahaksi pääsee. Itsellä todettiin keskivaikea refluksitauti ja tehtiin kaikki mahdolliset sydäntutkimukset.
Toi veren oheneminen ilmeni myös mustelmaherkkyytenä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569