sulhasen ex-perheen nimi?

Nimetön

Moi!

Olen menossa naimisiin miehen kanssa jonka kaksi lasta ja ex-vaimo jo käyttävät hänen nimeään (asuvat erillään). Toivoisin toisaalta aloittavani uuden perheen yhteisellä nimellä enkä haluaisi olla samalla sukunimellä kuin entinen perhe ja nimenomaan ex. Miten olette vastaavissa tilanteissa toimineet. Mies ei halua muuttaa nimeään, mutta harkitsee keskustelevansa exänsä kanssa josko hän "luovuttaisi nimen minulle". Toisaalta voin kuvitella ettei exäkään varsinaisesti riemastuisi siitä, että hänen lapsensa olisivat sitten samalla nimellä kuin minä...

8

2754

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olis hirveen

      tärkeetä, että koko perhe kulkisi aviomiehen nimen alla. Juridisesti hankalampi keissi, kylläkin. Mielestäni lähihuoltajalla tulisi olla oikeus päättää lapsen sukunimestä, onpa se sitten isä tai äiti.

      • Nimetön

        Lasten nimiin en halua millään muotoa puuttua, mutta ristiriita on siinä, etten haluaisi että miehellä on kaksi vaimoa kantamassa nimeään (eli minä liittymässä edellisen perheen jatkoksi). Ex on halunnut pitää mieheni nimen, asuu avoliitossa lasten kanssa uuden miehen kanssa. Avomieshän ei voisi ottaa mieheni nimeä vaikka haluaisikin, eivät kai ole sitten menossa naimisiinkaan...


    • on vain elettävä

      entinen perhe on tosiasia.

      Ymmärrän entistäkin vaimoa, sillä en itsekään voisi kuvitella olevani eri niminen kuin lapseni. Eli, jos olisin itse eronnut, pitäisin saman nimen. Jos lapset jo isoja, hankalampi vaihtaa heidän nimiään äidin tyttönimelle.

      • edelliseen

        ainahan voit pitää oman nimesi....


      • Nimetön
        edelliseen kirjoitti:

        ainahan voit pitää oman nimesi....

        mutta kysyin myös mieheltä, kumman hän mieluummin näkisi käyttävän omaa sukunimeään. Oli itsekin sitä mieltä että tulevan vaimonsa mieluummin kuin entisen. Ja lapsia tulisimme todennäköisesti tekemään. Ymmärrän tietty täysin että ex haluaa olla samalla nimellä kun lapsensa, mutta mitä hän ajattelee siitä, että myös minä ottaisin myös miehen nimen. Siis saman kuin exän lapsilla. En tiedä, miten te naiset kokisitte, kellä lapsia ja exän nimi käytössä?


    • näinpä näin

      Muutamia pointteja nousi mieleeni:
      * Jos pidät oman nimesi ja miehen ex pitää nykyisensä saattaisi jostakusta tuntua siltä, että tämä ex on enemmän miehesi vaimo kuin sinä (tai jotakin sinne suuntaan)

      * Toisaalta eihän nimi ole "miehen ex-perheen" vaan sinun miehesi nimi ja mahdollisesti sinunkin uusi nimi!

      *Et kuitenkaan saisi kieltää miehesi entistä elämää, niitä lapsia varsinkaan, joilla kyllä pitää saada olla isänsä nimi

      * "Ex ei riemastuisi, jos sinulla olisi sama nimi kuin hänen lapsillaan"... niin mitä sitten, ne ovat miehesi lapsia ja sinä miehesi vaimo. ei siinä mitään outoa ole :)

    • naista pahenna

      Se, että vaimo pitää eron jälkeen miehensä nimen, on aika vanha käytäntö. Aina on toki ollut myös niitä eronneita, jotka aikaa myöten ovat vaihtaneet takaisin tyttönimelleen tai ottaneet mahdollisen uuden miehensä nimen.

      Älä sotke kahta asiaa. Sinä olet menossa naimisiin ja haluat ottaa miehesi nimen ja hänen nimensä myös mahdollisille lapsillenne. Miehelläsi on edellinen avioliitto, josta hänellä on myös lapsia. Ex-puolisolla on kaikki oikeus pitää avioliitossa ottamansa nimi niin kauan kuin haluaa. Sinun tai tulevan miehesi haluamiset ja mielipiteet eivät muuta asiaa miksikään.

      Koko höpinä, että exän pitäisi jotenkin "luovuttaa nimi uudelle" kielii siitä, että et ole täysin selvittänyt itsellesi asemaasi tulevan miehesi "kuviossa". Haluat varmistella asemaasi olemalla "ainoa rouva X".

      Nyt kannattaa miettiä tarkkaan, kuinka iso asia tämä sinulle todella on. Jos se tuntuu isolta, miksi? Kuten sanottu entisiä ja nykyisiä "rouva X:iä" on aina ollut ja tulee olemaan. Jos teet asiasta nyt niin ison numeron, että olet puhunut siitä tulevan miehesi kanssa ja kenties jopa usuttanut hänet puhumaan asiasta exälleen, kannattaa selvittää ne muut ongelmat, joita sinulla kenties tämän exän suhteen on. Eivät mitkään ongelmat koskaan ole häipyneet sillä, että niitä on ryhdytty kutsumaan jollain muulla nimellä, puhumattakaan tällaisista, joissa mukana on paljon tunteita.

      • Nimetön

        Kiitos hyvistä vinkeistä! Ja noista aiemmistakin näkökulmista yms. Onneksi tässä on vielä kuukausia aikaa miettiä tuota nimiasiaa. Ehkä suureellisesti kuvittelin että esim. exällä tai lapsilla voisi olla joku mielipide nimiasiaani, mutta tässä päivien kuluessa on kypsynyt ajatus myös siitä, että sillä ei ole itseasiassa mitään väliä minulle, eikä saisikaan olla oman päätöksenteon suhteeni. Asioiden hoito exään päin ja lapsiin on täysin mieheni vastuulla eikä minun tarvi siihenkään puuttua. Hän kertoo naimisiin menostamme exälleen jos haluaa ja mitä haluaa. Eikä minun tarvitse tässä asiassa kysellä erityisemmin mielipiteitä. Ja jos tiedotusasiat vaikka olisi jotenkin "huonossa hoidossa" lasten kotiin päin, niin olen vastuusta vapaa...huh, jo helpottaa... Ehkä omissa asenteissa on viilaamista...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1004
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      570
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      635
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe