Olipa kerran semmoinen pieni koiranpentu, joka oli juuri syntynyt. Se syntyi isoon koirapentueeseen ja koiraemo nuoli sen puhtaaksi kun se syntyi. Sitten se pääsi imemään emon tissistä maitoa. Samaan pentueeseen syntyi myös viisi muuta pentua. Tämä pentu, josta tässä kerrotaan, on tyttökoira, pitkäkarvainen ja rodultaan welsh corgi pembroke(HUOM! Corgit voivat olla myös pitkäkarvaisia). Koiranpentu oli kolmivärinen eli tricolour. Siinä oli valkoista, mustaa ja vähän oranssia väriä. Muut pennut olivat myös tricoloureita ja joukossa oli myös yksi oranssi pentu. Ihan pienenä koiranpennut eivät juuri muuta tehneet kuin söivät ja nukkuivat. Niillä oli silmät vielä kiinni. Viikot kuluivat a koiranpennut kasvoivat vähän isommiksi ja oppivat ryömimään. Niiltä aukesi myös silmät ja ne oppivat kävelemään ja vipeltämään nukkumalaatikon ulkopuolellekin. Ne olivat tosi suloisia pieniä corgeja.
Eräänä päivänä tuli joku perhe katsomaan koiranpentuja. Siinä perheessä oli isä ja äiti ja kymmenvuotias Mauno-poika. Mauno oli jo kauan halunnut koiraa ja vanhemmat olivat suostuneet koiran hankintaan ja lupasivat Maunolle koiran. Mauno katseli koiranpentuja ja näki sen pienen koiranpennun josta tässä kerrotaan. Se oli Maunon mielestä kaikista suloisin koira. Mauno otti koiranpennun syliinsä ja koiranpentu nuoli Maunoa. Sitten koiranpentu vietiin autoon ja lähdettiin kotiin. Autossa koiranpentu vinkui ja haukkui. Kun oltiin kotona, koiranpentu tutki uteliaana paikkoja. Sille tuli pissihätä ja se teki pissin lattialle. Se ei ollut vielä oppinut sisäsiistiksi. Mutta siihen oli vielä aikaa että se sen taidon oppisi. Koiran nimeksi tuli Minttu.
Kun Minttu oli kotiutunut uuteen perheeseensä, siitä tuli varsin vilkas ja utelias pieni corgi. Minttu vimmasi ja juoksenteli ja välillä oli myös pahanteossa järsimässä huonekaluja. Mauno leikki paljon Mintun kanssa ja yhdessä isänsä ja äitinsä kanssa opetti Mintulle talon tapoja. Minttu vietiin ulos aina, kun se oli syönyt tai nukkunut ja kun se teki ulos tarpeensa, sitä kehuttiin siitä. Pian Minttu oppi, että tarpeet tehdään ulos eikä sisälle. Mutta silti tuli pentuaikana vielä vähän vahinkoja sisällekin. Minttu oli erittäin leikkisä ja ihmisystävällinen. Minttu totutettiin myös talutushihnaan, vietiin eläinlääkärille rokotettavaksi ja sitten myös koirakouluun. Koirakoulussa ja myös kotona harjoiteltiin peruskäskyt, jotka olivat istu maahan ja paikka. Myös oma nimi opetettiin Mintulle.
Aika kului ja Minttu kasvoi. Mintun turkkikin kasvoi ja se oli pitkä ja kiiltävä turkki. Sitä piti säännöllisesti harjata. Mintusta tuli perheelle ja erityisesti Maunolle rakas lemmikki. Minttu eli mukana perheen arjessa ja oli kaikille suureksi iloksi. Mikään ei voittanut sitä iloa mikä tuli Mintulle siitä kun perheenjäsenet tulivat töistä ja koulusta kotiin. Minttu säntäsi iloisena ja häntä heiluen ovelle vastaan. Minttu oli myös valpas vahtikoira. Se vahti tarkkaan taloa aina kun oli yksin kotona. Kun Minttu oli vuoden ikäinen, yhtenä yönä tuli murtovarkaita sisään. Kaikki nukkuivat. Minttu huomasi tilanteen heti ja alkoi haukkua ja murista rosvoille. Rosvot eivät ehtineet viedä mitään ja säikähtivät Minttua ja lähtivät pakoon. Kun isäntäväki heräsi Mintun haukuntaan ja huomasi mitä oli tapahtunut, he kehuivat Minttua siitä kun Minttu oli ollut hyvä koira ja puolustanut kotia. Palkinnoksi Minttu sai siitä ison luun jota se tyytyväisenä nakerteli.
Minttu oli innokas lenkkikaveri ja aina innoissaan menossa omistajien kanssa pitkällekin lenkille. Minttu jaksoi kävellä hyvinkin pitkiä matkoja. Se oli nuori ja elinvoimainen täynnä energiaa. Mauno-poika sai Mintusta hyvän kaverin pihalle palloa potkimaan. Minttu juoksi aina pallon perään ja näytti olevan ihan hulluna palloihin. Minttu oli iloinen koira. Minttu eli perheessä onnellista koiranelämää monta vuotta. Nuorena koirana Minttu oli vilkas ja energinen, mutta vanhemmiten Minttu tuli rauhalliseksi ja lempeäksi. Minttu oli kaikille rakas. Minttua siliteltiin ja rapsuteltiin joka päivä ja joskus se sai luun tai siankorvia joita se iloisena nakerteli. Koiraharrastuksissakin sitä käytettiin. Minttu tykkäsi erityisesti agilitysta. Minttu oli nopea oppimaan kaikenlaisia temppuja.
Vuodet kuluivat. Mintusta tuli lopulta vanha koira. Vanhana se ei enää jaksanut temppuja niin paljon tehdä yhtä paljon kuin nuorempana, mutta oli silti uskollinen ystävä ja rakas lemmikki. Se oli mukana joka asiassa mitä kotona tehtiin. Syksyisin Minttu oli mukana marjametsässä ja kun marjoja kerättiin, Minttu söi puolukoita ja mustikoita metsässä. Jouluna kun joulukuusi oli koristeltu, Minttu makaili kuusen alla ja nautti joulusta. Jouluna Minttu sai myös oman paketin, jossa oli koirankeksejä tai siankorvia. Kesällä mökillä Minttu meni järveen uimaan ja siellä se tykkäsi polskutella. Oman isäntäväen lisäksi myös vieraat tykkäsivät Mintusta. Minttu otti vieraat vastaan iloisena ja häntäänsä heiluttaen ja tykkäsi olla kaikkien rapsuteltavana.
Eräänä päivänä Minttu ei jaksanut enää paljon mitään. Se oli tullut hyvin vanhaksi ja se vain makaili sängyllään eikä edes syönyt mitään. Minttu vietiin eläinlääkäriin ja eläinlääkäri sanoi, että Minttu on hyvin vanha ja elää viimeisiä päiviään. Minttu sai olla kotona viimeiset päivänsä kotiväen kanssa. Minttu oli hyvin heikko ja vanha. Ja eräänä aamuna Minttu nukkui pois. Kotiväelle oli iso suru kun Minttu kuoli. Tuntui tyhjältä kaikkien mielestä kun enää ei ollut iloista koiraa ovella vastassa kun töistä tultiin. Kaikki olivat tosi surullisia, mutta suru helpotti aikanaan ja surun tilalle tuli kauniita muistoja rakkaasta lemmikistä. He ottivat jonkun ajan kuluttua uuden koiran, mutta silti Mintulla oli aina erityinen paikka heidän sydämessään. Minttu oli hieno koira, niin lempeä, niin ystävällinen. Nyt heillä on oinen samaa rotua oleva koira nimeltä Möttönen. Myös Möttönen on heille oikein rakas ja tärkeä koira. Möttösen tarinan kerron myöhemmin.
Eräänä päivänä tuli joku perhe katsomaan koiranpentuja. Siinä perheessä oli isä ja äiti ja kymmenvuotias Mauno-poika. Mauno oli jo kauan halunnut koiraa ja vanhemmat olivat suostuneet koiran hankintaan ja lupasivat Maunolle koiran. Mauno katseli koiranpentuja ja näki sen pienen koiranpennun josta tässä kerrotaan. Se oli Maunon mielestä kaikista suloisin koira. Mauno otti koiranpennun syliinsä ja koiranpentu nuoli Maunoa. Sitten koiranpentu vietiin autoon ja lähdettiin kotiin. Autossa koiranpentu vinkui ja haukkui. Kun oltiin kotona, koiranpentu tutki uteliaana paikkoja. Sille tuli pissihätä ja se teki pissin lattialle. Se ei ollut vielä oppinut sisäsiistiksi. Mutta siihen oli vielä aikaa että se sen taidon oppisi. Koiran nimeksi tuli Minttu.
Kun Minttu oli kotiutunut uuteen perheeseensä, siitä tuli varsin vilkas ja utelias pieni corgi. Minttu vimmasi ja juoksenteli ja välillä oli myös pahanteossa järsimässä huonekaluja. Mauno leikki paljon Mintun kanssa ja yhdessä isänsä ja äitinsä kanssa opetti Mintulle talon tapoja. Minttu vietiin ulos aina, kun se oli syönyt tai nukkunut ja kun se teki ulos tarpeensa, sitä kehuttiin siitä. Pian Minttu oppi, että tarpeet tehdään ulos eikä sisälle. Mutta silti tuli pentuaikana vielä vähän vahinkoja sisällekin. Minttu oli erittäin leikkisä ja ihmisystävällinen. Minttu totutettiin myös talutushihnaan, vietiin eläinlääkärille rokotettavaksi ja sitten myös koirakouluun. Koirakoulussa ja myös kotona harjoiteltiin peruskäskyt, jotka olivat istu maahan ja paikka. Myös oma nimi opetettiin Mintulle.
Aika kului ja Minttu kasvoi. Mintun turkkikin kasvoi ja se oli pitkä ja kiiltävä turkki. Sitä piti säännöllisesti harjata. Mintusta tuli perheelle ja erityisesti Maunolle rakas lemmikki. Minttu eli mukana perheen arjessa ja oli kaikille suureksi iloksi. Mikään ei voittanut sitä iloa mikä tuli Mintulle siitä kun perheenjäsenet tulivat töistä ja koulusta kotiin. Minttu säntäsi iloisena ja häntä heiluen ovelle vastaan. Minttu oli myös valpas vahtikoira. Se vahti tarkkaan taloa aina kun oli yksin kotona. Kun Minttu oli vuoden ikäinen, yhtenä yönä tuli murtovarkaita sisään. Kaikki nukkuivat. Minttu huomasi tilanteen heti ja alkoi haukkua ja murista rosvoille. Rosvot eivät ehtineet viedä mitään ja säikähtivät Minttua ja lähtivät pakoon. Kun isäntäväki heräsi Mintun haukuntaan ja huomasi mitä oli tapahtunut, he kehuivat Minttua siitä kun Minttu oli ollut hyvä koira ja puolustanut kotia. Palkinnoksi Minttu sai siitä ison luun jota se tyytyväisenä nakerteli.
Minttu oli innokas lenkkikaveri ja aina innoissaan menossa omistajien kanssa pitkällekin lenkille. Minttu jaksoi kävellä hyvinkin pitkiä matkoja. Se oli nuori ja elinvoimainen täynnä energiaa. Mauno-poika sai Mintusta hyvän kaverin pihalle palloa potkimaan. Minttu juoksi aina pallon perään ja näytti olevan ihan hulluna palloihin. Minttu oli iloinen koira. Minttu eli perheessä onnellista koiranelämää monta vuotta. Nuorena koirana Minttu oli vilkas ja energinen, mutta vanhemmiten Minttu tuli rauhalliseksi ja lempeäksi. Minttu oli kaikille rakas. Minttua siliteltiin ja rapsuteltiin joka päivä ja joskus se sai luun tai siankorvia joita se iloisena nakerteli. Koiraharrastuksissakin sitä käytettiin. Minttu tykkäsi erityisesti agilitysta. Minttu oli nopea oppimaan kaikenlaisia temppuja.
Vuodet kuluivat. Mintusta tuli lopulta vanha koira. Vanhana se ei enää jaksanut temppuja niin paljon tehdä yhtä paljon kuin nuorempana, mutta oli silti uskollinen ystävä ja rakas lemmikki. Se oli mukana joka asiassa mitä kotona tehtiin. Syksyisin Minttu oli mukana marjametsässä ja kun marjoja kerättiin, Minttu söi puolukoita ja mustikoita metsässä. Jouluna kun joulukuusi oli koristeltu, Minttu makaili kuusen alla ja nautti joulusta. Jouluna Minttu sai myös oman paketin, jossa oli koirankeksejä tai siankorvia. Kesällä mökillä Minttu meni järveen uimaan ja siellä se tykkäsi polskutella. Oman isäntäväen lisäksi myös vieraat tykkäsivät Mintusta. Minttu otti vieraat vastaan iloisena ja häntäänsä heiluttaen ja tykkäsi olla kaikkien rapsuteltavana.
Eräänä päivänä Minttu ei jaksanut enää paljon mitään. Se oli tullut hyvin vanhaksi ja se vain makaili sängyllään eikä edes syönyt mitään. Minttu vietiin eläinlääkäriin ja eläinlääkäri sanoi, että Minttu on hyvin vanha ja elää viimeisiä päiviään. Minttu sai olla kotona viimeiset päivänsä kotiväen kanssa. Minttu oli hyvin heikko ja vanha. Ja eräänä aamuna Minttu nukkui pois. Kotiväelle oli iso suru kun Minttu kuoli. Tuntui tyhjältä kaikkien mielestä kun enää ei ollut iloista koiraa ovella vastassa kun töistä tultiin. Kaikki olivat tosi surullisia, mutta suru helpotti aikanaan ja surun tilalle tuli kauniita muistoja rakkaasta lemmikistä. He ottivat jonkun ajan kuluttua uuden koiran, mutta silti Mintulla oli aina erityinen paikka heidän sydämessään. Minttu oli hieno koira, niin lempeä, niin ystävällinen. Nyt heillä on oinen samaa rotua oleva koira nimeltä Möttönen. Myös Möttönen on heille oikein rakas ja tärkeä koira. Möttösen tarinan kerron myöhemmin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi kun kaikki koirat saisivat elää samanlaisen elämän kuin Minttu ja varmaan Möttönenkin.:)