Pennulla hilsettä??

mulla on n. 8viikon ikäinen koiranpentu jolla on turkissa valkoisia hilseen näköisiä "palleroita"
onko tämä mahd. hilsettä? miten sen saa pois?
57640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos pentu myös raapii itseään voi kyseessä olla hilsepunkki, johon tarvitaan loishäätö. Oma pentumme tuli pientilalta, jossa oli ollut lampaiden kanssa, joten sillä oli silloin hilsepunkki.

Kyseessä voi myös olla ruoka-allergia, esim. vehnäallergia, joka näkyy iho-oireina. Oletteko vaihtaneet ruokamerkkiä?

Tai sitten iho on ehkä vain kuiva, jolloin ruokaan voi lisätä öljyä. Tavallinen rypsiöljykin käy ihan hyvin, samoin raaka kanamunankeltuainen.

Äänestä
  • ei pentu raavi itseään... ihan tavallisesti se on..

    Äänestä

  • "
    HILSEPUNKKI (0,4 mm)



    Hilsettä näkyy parhaiten hännän seudulla ja seläntakaosassa, leviten sieltä kohti päätä. Aikuiset koirat voivat olla oireettomia, eikä välttämättä kutia. Pennut saavat aikuisilta koirilta tartunnan. Hilsepunkit tarttuvat suorassa kosketuksessa helposti. Hilsepunkki voi aiheuttaa ihmiselle kutinaa ja punottavia näppylöitä. Punkki elää ihon keratiinikerroksessa ja syö ihon pintakerrosta sekä kudosnestettä. Punkin elinkierto on kolme viikkoa ja se elää vain isäntäeläimessä (ulkopuolella 2-3 pv). Koiraa voi kammata tiheällä kammalla ja seurata käveleekö hilse mustalla paperilla/pinnalla.



    Koiran alustat ja tilat pestään. Koirille tarkoitettu ulkoloisshampoo Desintan (on lopetettu) ja Ektosid. Koiran siis voi pestä Ektosidillä (värjää valkoiset koirat keltaiseksi). Ulkoisesti paras on Frontline, jota suihkutetaan vastakarvaan ohjeiden mukaan, mm. suojattava itsensä hyvin ja varottava koirien silmiä. Huomioitavaa ettei Frontlinea suihkuteta pikkupennuille, imettäville eikä kantaville nartuille. Frontline suojaa noin kolmeksi viikoksi. Sisäisesti voidaan antaa Interceptor tabletteja viikon välein 4 viikkoa tai Ivomec loispiikki (jota ei ole koirille rekisteröity). Ulkoisesti on myös liuoksena sään kohdalle laitettava Strong Hold, mitä on eri vahvuuksia erikokoisille koirille.



    Lääkkeitä löytyy, mutta varsinkin aikuisten koirien oireettomuus aiheuttaa sen että hilsepunkin häätäminen on hankalaa. Aikuiset koirat ovat oireettomia ja luulet hilsepunkin kadonneen, kunnes pennulla huomaat ”ylimääräistä” hilsettä. Siksi olisikin toivottavaa, että kaikki koirien omistajat ottaisivat sisä- ja ulkoloiset vakavasti ja hoitaisivat ne pois omilta koirilta eikä tartuttaisi muihin koiriin.
    "

    Äänestä

Toisilla koirilla hilsettä voi esiintyä ihan ilman sen suurempaa syytäkin, myös pennuilla. Alla linkki hyvälle eläinlääkärisivulle ja pieni lainaus heiltä hilseongelmasta:

http://www.hut.fi/~tsaikkon/elainlaakarinet/koira_03.html

Hilse

Koiran ihon hilseily on luonnollista kuten ihmisilläkin. Toisilla koirilla hilseily on häiritsevää. Kannattaa kokeilla koiran pesua miedolla shampoolla. Lemmikin harjaaminen voi myös auttaa. Koiranomistaja voi kokeilla myös hilseshampoota. Lääkeshampoita myydään hyvinvarustetuissa lemmikkieläinliikkeissä ja eläinlääkäriasemilla.

Hilseily voi johtua ruokinnasta, joka ei täytä kaikkia koiran ravintoainevaatimuksia. On siis syytä kiinnittää huomiota koiran ruokaan. Parempaan valmisruokaan tai monipuolisempaan kotiruokaan siirtyminen voi parantaa koiran turkin kuntoa. Myös öljyjen anto voi auttaa. Pieni määrä kalanmaksaöljyä ruoan kanssa saattaa olla avuksi. Huomaa, että kalanmaksaöljyä ei tulisi yliannostella. Koiralle voi kokeilla myös välttämättömiä rasvahappoja sisältävää lisäravinnetta.

Hilseily voi johtua myös sairauksista, ja jos kotikonstit ei näytä tepsivän, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Hilseilyn taustalla voi olla esimerkiksi allergia, loiset tai sisäiset sairaudet. Varoittavia merkkejä hilseilyn lisäksi ovat rupeumat, kovettumat tai kutina.

Äänestä

Meijän koiralla oli hilseongelma,ja sen aiheutti kun sillä on vehnäallergia!!eli jos vaikuttaa jotenkin allergialta...niin kannattaa käydä tutkimuksissa.....!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


linda kirjoitti:

mulla on n. 8viikon ikäinen koiranpentu jolla on turkissa valkoisia hilseen näköisiä "palleroita"
onko tämä mahd. hilsettä? miten sen saa pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu