Vähän lisää....

Viides valhe; kaikkialla maailmassa maksetaan tukia maataloudelle.
Todellisuudessa, ei makseta.
Monissa maissa maataloutta harjoitetaan, koko tuotantoketjuineen, yrittäjävetoisesti, siis aidosti. Riskeineen, mutta myös etuineen.
USA ei maksa tukia maanviljelijöilleen lainkaan, ei edes satokorvauksia (kuivuus ja toisinaan sateet ym.).
Ei myöskään Etelä-Amerikassa tunneta ko. tukia. Eikä Australiassa, Uudessa-Seelannissa…
Lisäksi EU: tukiin nähden meillä Suomessa on yksi erityispiirre (ja tätä juuri ihmettelenkin eniten), Muihin EU maihin nähden meillä on ihan ikioma ”verotustaakka”, kansallinen tuki!
Sellaista ei ole missään muussa EU maassa, ei Ruotsissa, Saksassa, Rankassa jne.
Ja tämä tuki (n.1,1 miljardia € Suomalaisesta muusta yhteiskunnasta pois) sitä ei yleensäkään huomioida mitenkään, kun puolustetaan Suomalaista maanviljelijää.
Vaan puhutaan kuten se maanviljelijä Suomessa muka olisi samalla viivalla muiden EU viljelijöiden kanssa.
Kuudes valhe; jos alkutuottaja ”kaatuu”, niin koko Suomalainen elintarvikeketju menee nurin.
Todellisuudessa, kyllä elintarviketeollisuus pysyy siellä, missä elintarvikkeita kulutetaan. Ei sillä mistä raaka-aineet tulevat ole mitään merkitystä. Onhan jo nyt kaupan hyllyillä Brasiliasta, härkää jne.
Lisäksi kun ostat Jalostajan maksalaatikon, oletko tarkistanut, mistä raaka-aine on peräisin?
Seitsemäs valhe; jos Suomalaista maataloutta ei tueta ”kansallisin tuin” niin koko maatalous loppuu Suomesta ja tilalle tulee vain tuontielintarvikkeita, jolloin kriisiaikana ei voida turvata Suomalaista ruokaa kaikille pöytään.
Todellisuudessa, kyllä Suomesta löytyy vielä nykyäänkin maanviljelijöitä, jotka tekevät hommansa! Tilakoko vaan kasvaisi, mutta yrittämisellä ja ”työnpainamisella” isompi tilakokokin hoituisi.
Jo nyt on yhden isännän ja emännän tiloja, jotka pystyvät hoitamaan (toki palkkaamalla väliaikaisia renkejä), nykykoneilla helposti jopa 400-500 hehtaarin tiloja.
Kahdeksas valhe; Suomalainen työntekijä ja verojenmaksaja haluaa koko ajan kärjistää tilannetta ja on kaiken aikaa ”kilpajuoksuisilla” maatalousväestön kanssa.
Hamuten samaa verorahaa jakoon itselleen ja tuntien suurta antipatiaa maatalousväestöä kohtaa, koska ei ole saanut samanlaista kohtelua ja etuja kuin maatalousväestö.
Todellisuudessa, näin ei ole.
Kyllä Suomalainen duunari osaa arvostaa maatalouden panosta ja haluaa säilyttää kotimaisen maataloustuotannon.
Se vaan kysyy, miten paljon se voisi maksaa, optimoiden tuotannon ja lisäten tehokkuutta?
Ja se on oppinut kysymään sitä, siksi että monissa yt. ja irtisanomistilanteissa sille on opetettu, että firman pitää tehdä tulosta.
Lisäksi Suomalainen duunari on oppinut, että maatalousväestöä ei voisi vähempää kiinnostaa, kun Leaf Turusta tai mikä tahansa Itikka Pohjanmaalta siirtää tuotantonsa halpamaihin.
Missä te olitte silloin?
Puolustamassa Suomalaista elintarvike teollisuutta vai???
Älkää sitten herjatko Suomalaista duunaria, vaikkapa elintarvikeketjun osana, asian suhteen. Ihmisiä hekin ovat, unelmineen ja toiveineen.
Ja kohtapuoliin lisää asiaa, jotta keskustelu heräisi oikeasti asian tiimoilta. (Yhdeksäs valhe jne.…).
Ei en aio lopettaa kyseenalaistamistani, vaikka nimeäisitte minut miten.
Ja jos vielä haluatte seurata jopa kellonaikaa, koska viestini olen laittanut, niin syynä on puhtaasti se, ettei minulla päiväsaikaan ole kerta kaikkiaan aikaa olla netissä. Onkohan teillä??????J
Niin ja vielä se, etten minä henkilönä ole missään nimessä teitä vastaan, mutta uudistuksia ei vaan saada aikaiseksi, jos kukaan ei kyseenalaista nykyistä.
Lisäksi minulla on jopa yhteyksiä kokoomuspuolueeseen ja aion viedä ( no ei helppoa) koko keskustelun myös sinne, koska tiedän, että varsinkin heillä on suuri tarve kerätä ääniä maatalouden piiristä.
4845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siinäpä niitä valheita kerrakseen, anna tulla lisää vaan!

Äänestä

Toki täällä saa kertoilla mitä tahansa, mutta korjataan tuo fakta-asiat nyt ainakin...

RE: Viides valhe; kaikkialla maailmassa maksetaan tukia maataloudelle.
Todellisuudessa, ei makseta.
Monissa maissa maataloutta harjoitetaan, koko tuotantoketjuineen, yrittäjävetoisesti, siis aidosti. Riskeineen, mutta myös etuineen.
USA ei maksa tukia maanviljelijöilleen lainkaan, ei edes satokorvauksia (kuivuus ja toisinaan sateet ym

Jukka Kola, Helsingin yliopiston proffa kirjoitaa tenttipalautteessan näin:
http://honeybee.helsinki.fi/mmtal/mpol/docs/MPOL1%20tentti1-05%20palaute.doc

"Sen sijaan USA:n maataloustuen kehitys vv. 1998-2001 oli poikkeava, kun maataloudelle myönnettiin huomattavia lisätukia sekä markkinaongelmien (alhaiset hinnat) että heikkojen satojen ja tuotanto-olojen vuoksi (mm. kuivuus). Nämä ”poikkeusteut” jäivät voimaan vuosien 2002-06 maatalouslakiin."

Tuo USAn tuki on luokkaa 25- 40 miljardia euroa, eri lähteistä riippuen. Viljelijöille ehkä se 25 miljardia ja loppu 15 vientitukea firmoille karkeasti.

Bush II teki viime tai toissavuonna lain, että maksimi jenkkiviljelijän tukisumma pudotetaan 1 000 000 taalasta 250 000 taalaan. En ole varma, joko se on voimassa?

EU:n tuki on luokkkaa 40-45 miljardia.
Ranskassa ja Hollannissa CAP-tuki taso on noin 400 e / ha , Suomessa noin 160. Ranska vetää yhteensä noin 10 miljardia EU-tukea.

Toisaalta EUn maatalousbudjetti on vain noin vajaa 1 %EU:n alueen BKT:stä. EUn budjetissa ei ole yhteistä sosiaali- tai terveysosaa ollenkaan. Jokainen valtio hoitaa itse. Suomessa noin sosiaalipuoleen menee noin 36- 40 miljardia e /v.

http://pekkajnykanen.blogspot.com/2005/08/maataloustuki.html

The New York Times kirjoittaa 22.8.05 maataloustuesta
Toisen maailmansodan jälkeen on WTO (World Trade Organization) pyrkinyt purkamaan kaupan esteitä. Tämä kaupan esteiden purkaminen on koskenut teollista tuotantoa, joita harrastetaan kehittyneissä länsimaissa. Sen sijaan alikehittyneiden maiden tekstiili- ja elintarviketuotannon kauppaa edelleen estävät suojatullit. Vaikka neljä vuotta sitten WTO:n kokouksessa Qatarissa Eurooppa, Japani ja USA lupasivat vähentää maatalouden tulleja, ei tämä ole johtanut toimenpiteisiin. Kehittyneet maat ohjaavat tukea miljardi dollaria joka päivä (vuositasolla noin 350 miljardia dollaria) oman maataloutensa tueksi. Köyhien maiden maatalous ei kykene kilpailemaan tämän tuetun maataloustuotannon kanssa edes omassa maassaan. Esimerkiksi amerikkalaiset maanviljelijät pystyvät siksi tuottamaan puuvillaa, vehnää, riisiä, maissia ja muita tuotteita hinnalla, joka on alle tuotantokustannusten.

Uusi Seelanti ei tosiaan maksa paljon tukia, mutta siellä taitaa olla nyt muita ongelmia?
Esim. kansanedustaja Ato Bryggare (sdp) kirjoittaa näin:
http://www.bryggare.net/tyoelama/UuSemalli.htm

"Uuden Seelannin malli on merkinnyt köyhtymistä sietorajan viimeiselle kynnykselle asti, resurssien valumista maasta, kilpailukyvyn lopullista menetystä kansainvälisessä työnjaossa jne. Se on merkinnyt 1800-luvun sosiaalisten epäkohtien palauttamista yhteiskunnalliseksi todellisuudeksi, vääriä lupauksia jne."
Liekö tukien vai niiden poiston syytä....?

Etelä-Amerikassa ei liene tukia, mutta siellä edullinen tuottaminen perustuu osaksi myös alhaiseen työn hinnan tasoon, luokkaa 50-100 euroa/kk maatyöläisellä.

Äänestä

tiesitkö.että kaikki ns.tuki ei ole tuen nimellä.Otetaan vaikkapa verotus ,on maita jossa maatalous alkaa maksaa veroja vasta tietyn tulotason jälkeen.Tilan siirtymisessä sukupolvelta seuraavalle jatkajalle on myös eroja,Suomessahan maksat kaupunkiin lähteville sisaruksille tietyn summan tilan arvosta,jos et niin sitten maksat lahjaveron valtion kassaan.Eräissä maissa tila voidaan siirtää miten vain.Eikö tämäkin ole ns. tukea?
Sanoit,ettei eteläamerikkalaisia tueta.Siellä ei tarvitakaan tukea.Työläiset tukevat plantaasinomistajia työpanoksellaan:siellä on suuret tilat ja työläisillä ei mitään oikeuksia.Palkkana on asunto perheelle ja ruoka ei mitään muuta.Koko perhe pois ,jos työnteko ei kiinnosta.Eikö tämäkin ole tukea?
Työturvallisuus,Euroopassa on alettu vaatia jo yli 3500 kg painaviin kylvökoneisiin jarruja,aikamoinen kustannuserä ruoan tuotantoon,varsinkin jos koneella ajetaan vain omalla pellolla.Samaan aikaa Aasiassa ja Brasiliassa näet täpötäyden bussin,jossa ihmiset roikkuvat auton ulkopuolella.Jos näkisit Hesassa minkkiturkkiin pukeutuneen naisen roikkuvan samalla tavalla,taitaisi seuraukset toisenlaiset.
Kuten huomaat,jopa erilaisilla lainsäädännöllä voidaan auttaa viljelijöitä tai lisätä kustannuksia ,ei pelkästään rahalla aina tueta ,pitää katsoa kokonaisuus.Mutta jos sinulla on hyvä omatunto Brasilain maatyöläisten riistämisestä,niin ole hyvä vaan.

Äänestä
  • Lisäisin hiukan, Brasialainen suur maanomistaja ja poliitikko tuomittiin orjien pitämisestä vähän aikaa sitten. tietääkseni orjuus on koko maapallolla laitonta

    Kyseinen maanomistaja sai tuomion vasta korkeimmassa oikeudessa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Misi kirjoitti:

Viides valhe; kaikkialla maailmassa maksetaan tukia maataloudelle.
Todellisuudessa, ei makseta.
Monissa maissa maataloutta harjoitetaan, koko tuotantoketjuineen, yrittäjävetoisesti, siis aidosti. Riskeineen, mutta myös etuineen.
USA ei maksa tukia maanviljelijöilleen lainkaan, ei edes satokorvauksia (kuivuus ja toisinaan sateet ym.).
Ei myöskään Etelä-Amerikassa tunneta ko. tukia. Eikä Australiassa, Uudessa-Seelannissa…
Lisäksi EU: tukiin nähden meillä Suomessa on yksi erityispiirre (ja tätä juuri ihmettelenkin eniten), Muihin EU maihin nähden meillä on ihan ikioma ”verotustaakka”, kansallinen tuki!
Sellaista ei ole missään muussa EU maassa, ei Ruotsissa, Saksassa, Rankassa jne.
Ja tämä tuki (n.1,1 miljardia € Suomalaisesta muusta yhteiskunnasta pois) sitä ei yleensäkään huomioida mitenkään, kun puolustetaan Suomalaista maanviljelijää.
Vaan puhutaan kuten se maanviljelijä Suomessa muka olisi samalla viivalla muiden EU viljelijöiden kanssa.
Kuudes valhe; jos alkutuottaja ”kaatuu”, niin koko Suomalainen elintarvikeketju menee nurin.
Todellisuudessa, kyllä elintarviketeollisuus pysyy siellä, missä elintarvikkeita kulutetaan. Ei sillä mistä raaka-aineet tulevat ole mitään merkitystä. Onhan jo nyt kaupan hyllyillä Brasiliasta, härkää jne.
Lisäksi kun ostat Jalostajan maksalaatikon, oletko tarkistanut, mistä raaka-aine on peräisin?
Seitsemäs valhe; jos Suomalaista maataloutta ei tueta ”kansallisin tuin” niin koko maatalous loppuu Suomesta ja tilalle tulee vain tuontielintarvikkeita, jolloin kriisiaikana ei voida turvata Suomalaista ruokaa kaikille pöytään.
Todellisuudessa, kyllä Suomesta löytyy vielä nykyäänkin maanviljelijöitä, jotka tekevät hommansa! Tilakoko vaan kasvaisi, mutta yrittämisellä ja ”työnpainamisella” isompi tilakokokin hoituisi.
Jo nyt on yhden isännän ja emännän tiloja, jotka pystyvät hoitamaan (toki palkkaamalla väliaikaisia renkejä), nykykoneilla helposti jopa 400-500 hehtaarin tiloja.
Kahdeksas valhe; Suomalainen työntekijä ja verojenmaksaja haluaa koko ajan kärjistää tilannetta ja on kaiken aikaa ”kilpajuoksuisilla” maatalousväestön kanssa.
Hamuten samaa verorahaa jakoon itselleen ja tuntien suurta antipatiaa maatalousväestöä kohtaa, koska ei ole saanut samanlaista kohtelua ja etuja kuin maatalousväestö.
Todellisuudessa, näin ei ole.
Kyllä Suomalainen duunari osaa arvostaa maatalouden panosta ja haluaa säilyttää kotimaisen maataloustuotannon.
Se vaan kysyy, miten paljon se voisi maksaa, optimoiden tuotannon ja lisäten tehokkuutta?
Ja se on oppinut kysymään sitä, siksi että monissa yt. ja irtisanomistilanteissa sille on opetettu, että firman pitää tehdä tulosta.
Lisäksi Suomalainen duunari on oppinut, että maatalousväestöä ei voisi vähempää kiinnostaa, kun Leaf Turusta tai mikä tahansa Itikka Pohjanmaalta siirtää tuotantonsa halpamaihin.
Missä te olitte silloin?
Puolustamassa Suomalaista elintarvike teollisuutta vai???
Älkää sitten herjatko Suomalaista duunaria, vaikkapa elintarvikeketjun osana, asian suhteen. Ihmisiä hekin ovat, unelmineen ja toiveineen.
Ja kohtapuoliin lisää asiaa, jotta keskustelu heräisi oikeasti asian tiimoilta. (Yhdeksäs valhe jne.…).
Ei en aio lopettaa kyseenalaistamistani, vaikka nimeäisitte minut miten.
Ja jos vielä haluatte seurata jopa kellonaikaa, koska viestini olen laittanut, niin syynä on puhtaasti se, ettei minulla päiväsaikaan ole kerta kaikkiaan aikaa olla netissä. Onkohan teillä??????J
Niin ja vielä se, etten minä henkilönä ole missään nimessä teitä vastaan, mutta uudistuksia ei vaan saada aikaiseksi, jos kukaan ei kyseenalaista nykyistä.
Lisäksi minulla on jopa yhteyksiä kokoomuspuolueeseen ja aion viedä ( no ei helppoa) koko keskustelun myös sinne, koska tiedän, että varsinkin heillä on suuri tarve kerätä ääniä maatalouden piiristä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu