Saimme häälahjaksi virkatun päiväpeiton. Siitä on jo vuosia, ja nyt peitto tekisi mieli pestä. Onko jollain kokemusta, miten sellainen pestään? Hienopesuaineella ammeessa ja kuivamaan vaakatasossa telineen päälle moninkerroin taiteltuna?
Vastaukset 6
- pesulaa
Virkkauksen pitää olla todella tiukkaa, jotta kudos ei alkaisi lipsahdella ja muuttaa muotoaan vedessä. Kuivaaminenkin on ongelmallista, jos peittoa täytyy taitella - moni on kasvattanut hyvät homeet siinä hommassa. Minä veisin peiton suosiolla pesulaan.
- riippuu tosin langoista
Kuivaaminen on hankalaa. Tasokuivaustilaa on hankala järjestää noin isolle työlle. Olen kuivannut omani saunanlauteilla, aina välillä käännellen.
- ohjelmalla ja
linkous täysillä. Tosin peite on virkattu hyvin kierteisestä kalalangasta ja hyvin tiukkaan. Kuivaan sen yleensä sisätioissa oven päälle huiskaistuna. Pesen aina myös muuta pyykkiä peitteen kera jottei joudu liian kovaan ryöpytykseen. Vahvasti tehty peitto kestää kyllä pesuja. Peite on ollut minulla noin kymmenen vuotta ja pesen sen kolme, neljä kertaa per vuosi, ja se on edelleen uuden veroinen.
- Päivi
Kiitos kaikille vastauksista! Pitää miettiä teidän kaikkien kokemusten pohjalta.
- Anonyymi
Olen pessy taloyhtiön isossa pesukoneessa muun pyykin seassa, usein pyyhkeiden, ja taloyhtiön kuivatustiloissa levittänyt pyykkinarujen päälle, on onnistunut, en pese usein
- Anonyymi
Ihan tavallisella 6kg kotikoneella pessyt ilman ongelmia ja kuivaus taitettuna oven päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46552
- 45498
- 47485