Minulta on poistettu eturauhanen kokonaan syövän vuoksi.Leikkaus,josta on aikaa n.kolme kuukautta,onnistui hyvin kun kirurgi onnistui säästämään noin puolet ns. sukuhermoista.Syöpä saatiin pois kokonaan eikä ollut levinnyt muualle.Lääkärin mukaan minulla olisi suuri mahdollisuus saada normaali sukupuolinen kanssakäyminen toimimaan,mutta vielä ei ole penikseni jäykistynyt kunnolla vaan vähän sinnepäin vaikka olen kokeillut lääkärin määräämää potenssilääkettä CIALIS 20mg.Nyt herää suuri kysymys,onko joku jolla on ollut samanlainen tilanne? Mikä avuksi?
Harmin paikka
herkkumutteri
1490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kohtalontovereita Sinulle täällä näköjään. Tukee sitä näkemystäni, että suhteellisen pikkuvikaiset (kuten minä itse aikanaan) täällä valittelee murheitaan ja sitä uskaltaako mennä lääkäriin vai ei ;D
Tiedän työni puolesta, että eturauhasen totaalipoiston jälkeen erektio saattaa kyllä onnistua cialiksen tai viagran avulla, mutta oikeastaan useimmiten tarvitaan pistoshoitoa tai virtsaputkeen asennettavaa lääkitystä.
Sinulla on kohta edessä jälkitarkastuksia ja muita käyntejä urologilla, ota asia siellä esiin ja kyllä sieltä sopiva lääke löytyy. Tietysti tablettilääkkeet olisivat helpoimmat, joten kokeile seuraavaksi viagraa jos cialis ei toimi. Noin tuoreen leikkauksen jälkeen lääkärikin on ehkä vielä keskittynyt perussairauden hoitoon ja tuo erektiohäiriön tehokas hoito löytyy kyllä sitten aikanaan. Ja lohdullista tietää, että tällä sektorilla kehitys menee huimaa vauhtia eteenpäin ja uusia lääkkeitä tulee.
Hyvää jatkoa sinulle !
t.Koo