Voitin Myllylän Mikon Turku kartingissa satkulla nyt nousee pattiin !!!!!!
Voitin
Cmoney
654415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
ÄÄLIÖ!!!!
Ennen hävisin-keskustelut eivät kelvanneet ja nyt edes täysin päinvastainenkaan ei kelpaa. Vali vali vali jne. Oppisit ymmärtämään ottamaan osaa vain keskusteluihin joihin sinulla on järkevää sanottavaa. Tosin alan olla vakuuttunut ettei sellaisia olekaan. Juku tuo curling vaatii tarkkuutta. tottakai tähtäämisessä, mutta ennen kaikkea myös oikealla vauhdilla kiven lähettämisen kohti pesää.
Nyt ottaa pattiin ku hävisin satkul, en kehtaa tulla enää ajamaan... :S
Katos, itse Yoshimitsu-Mikko ( http://images.google.fi/images?q=yoshimitsu&hl=fi&lr=&sa=N&tab=ii&oi=imagest ). Inhimillisesti liki täydellisten ajolinjojen hallitsija, ns. haamukuski jota vastaan on aina haasteellista ajaa kilpaa, hallissa, ulkoradalla, sateella, rinteessä, lumella, keilaradalla...
Niinpä XD
Sillä on kuusi marsua.
Titi ei osannut kuin virnistää.
Oli oikeastaan sattumaa, että Emma oli edes kiinnostunut koirista. Niin siinä vaan oli seitsemän vuotta takaperin se oli tylsyyksissään selannut läpi toisen Titin koirakirjoista (Hänen kuusivuotissynttäreistään lähtien oli ostanut hänelle yhden kirjan joka vuosi) ja sen jälkeen se oli vakaasti päättänyt omistaa elämänsä koirille.
‘Elämä on yhtä sattumaa’, tapasi ukki sanoa. ‘Koskaan ei tiedä, mitä se tielle heittää.’
elävä todiste siitä että "ahvenanmaalaiset on naineet hylkeitä"
:) Kovin on alkeelliset todistevälineet siellä päässä :D
Hanki kavereita, noin niin kuin livenä.....
hamsteri , hiiri tai hyttynen kaveriks , ihan mikä vaan kun pysyt poissa
Ja miksi sellainen pitäisi minut poissa täältä? Sinunlaisesi valittaja kuitenkin pakottaa minut takaisin tänne.
Näin aloitan jokaisen työpuheluni.
Kyllä - olen tutkimushaastattelija ja työlläni ansaitsen leivän pöytääni ja asuntolainan lyhennykseen tarvittavat eurot.
En kiusallani soita vieraille ihmisille iltaisin ja viikonloppuisin, myös normaaleina sunnuntaipäivinä, vaan kyseessä on työni, jota joudun tekemään sellaisiin aikoihin, kun muut ihmiset ovat normaalisti kotonaan.
Olisihan kivaa olla työssä maanantaista perjantaihin ja kahdeksasta neljään, mutta tuolloin palkka olisi aivan olematon, koska tuohon aikaan työikäiset ovat pääsääntöisesti työssä ja kuitenkin he ovat suurin kohderyhmä, jota tavoittelemme.
Palkkakin on verrannollinen tehtyjen haastattelujen määrään, ellei suoraan - on täysin provisiopohjaisia projekteja, jolloin loppuun tehtyjen haastattelujen lukumäärä määrää palkan, niin sitten välillisesti, jolloin työvuoroihin pääsevät tehokkaimmat haastattelijat eli ne, jotka onnistuvat saamaan eniten haastatteluja.
Kun tunnissa saa toistakymmentä luuria korvaan tai todella töykeitä panetteluja osakseen, ei mieliala jaksa enää olla kovinkaan korkea.
En myy mitään, en pakota ketään tutkimuksiin mukaan, miksei haastattelusta voida kohteliaasti kieltäytyä, jos on mahdotonta viettää 5-10 minuuttia puhelimessa vastaillen kysymyksiin.
Koittaisitte ihmiset muistaa, että siellä langan toisessakin päässä on ihminen, joka yrittää ansaita elantoaan.
Enempää en toivo.
Kiitos ajastanne ja kuulemiin.
Juurikin näin. Ei saisi olla töykeä työtään tekevälle, itsekin välillä suostun vastaamaan muutamaan kysymykseen, välillä taas "nyt ei olisi aikaa".
Curling ja puhelinkyselyt ei liity kartingiin. Painele muualle täältä tyhmine juttuinesi.
Enpä ole painelemassa:) Joku muu aloitti puhelinkyselyjutun (sinä) mutta et häntä käske painumaan muualle (koska se olit sinä).
sekoilet ,
Päättelin kun olit hiljaa kuin hiiren pieru sille joka aloitti puhelinkyselystä puhumaan.
ei siinä mitään , ihan asiallinen se oli ,muttei liity tähän aiheeseen mitenkään
No, palataanko asiaan? Kauanko olet ajellut kartingia kilpaa?
poika ajelee , itse olen pöristellyt sisällä
(haukottelee)
pellemani pysy täällä, kaikilla mukavampaa tuolla muualla
Ahaa, käänteistä psykologiaa. En silläkään lähde täältä. Olet kova poju nimittelemään.
c muni "millaista siellä...."palstalle on tullu viesti ,kipikapi vastaamaan.
Tulen muuten myöhemmin taas katsomaan, mitä olet itse kirjoitellut.
menen halaamaan , pihapuita
, onko niissä oravia
(edelleen haukottelee)
piti vaan kysyy,että mihkä ne varastetut taru-autot oikeen katos,ulkomaille vai linnaan?
- ZAP! -
täällä on ollut ihan asiapitoista tekstiä ilman näitä karhukoplia, toivottavasti pysyvät poissa
- ZAP!-
Tässä toinenkin toivois samaa,mutta pahoin pelkää mitä viikonloppu taas zapatuttaa...
on laskenut äärettömään kahdesti ja siitä ei saa puhua. Mutta kun JK puhuu mitä tykkää, niin siitä ei joku tykkää ja itkee ylläpidolle...Nyt kiinnostaa tää autolikenteen lakko enempi kuin sun kitinäs et terve vaan...
kitisi , ei se mitään kitissy , kysyi vaan et missä se sinun kuuluisa taru-runko menee
taru runko ??????????????????????????
on runko , ei kai se muuten pysy kasassa
Käänteistä psykologiaa, pojulla on tylsää kun täällä hiljeni.
toi lääkitys? puuttuukohan siitä jotain
täällä. pitäis kyl resepti uusia taas. Nyt nylkytän omaa runkoa täällä
pinkistä tabletista , mä en oo semmosii nähnyt ,mut voisko toi manimani vähä valasta mistä niitä saa, vois niitä kokeilla ku manimanikillakin on niistä kokemusta
asti nylkytä , onhan noita taruja
Punakuorisia sieniä se suosittelee enempi. Just niitä missä on niitä sokerihippuja päällä
porukalla sienimetsään, punasia sieniä jossa on hippuja päällä , saadaan cm:n pinkeille tabuille korvike , tota , voisko joku laulaa hoosiannaa kun on syöty?
olette huippuja punaniskoja siinä, ette tiedä työnteosta mitään , no lakon aikana on hyvä heittää vähä kossua
Kommunistit heittäkää ne akt:n jäsen kirjat ojaan lähtekää tekemää töitä!!!!!!!!!!
...oiskos näin tarunpäevänä vaikka joku rinne-auton raato kyseessä? ;=)
se jk:n ajatus sit lähti;=)
minäkin ulostuin kaapista 11 vuotiaana jolloin lempisanani miehelleni olivat "ja siitä"
oikeelle kiitos:=)
tähtää siihen keskelle nallea
jotka pitää kotona kökkimistä parempana kuin asiat, vitsi menkää liikenne-ympyrään pörrään jos ei työ kiinnosta
eikä sen puoleen lakkokaan, kun lakon syy on osa-aikatyöntekijät, niin se ei minua koske pätkän vertaa, varsinkaan kun kyse on bussikuskeista. Mut töihin vaan on pakko huomennakin mennä. AKT:ssa en ole enkä varsinkaan tämän lakon jälkeen edes mene.
Joo et sillee...väliaika! kahvia ja sisämikroautoja...
pistetään lakkoja politiikan vuoksi , hiivatin pellet
Eikö teillä yleensä näihin aikoihin ole jälkipelit käynnis? Vai ollaanko koko porukka porttikiellos mitä?
häviävät aina , nyt ne juuri hakkaa päätä seinään
Ehei, yksi voitti muttemme kerro, kuka. Hauskaa oli ja 6 kaveria 2 kymmenyksen sisällä kierrosajoissa.
Misäs ne pusu perseelle kaverit tänään oli kun ei tänäänkään näkyny? Ajot oli taas niinkuin ammattimiesten käsialaa
merkitystä on jollain säkä kierrosajalla , ainoastaan voittajat hymyilee , ei se kyllä varmaan kukaan koplasta ollut
kieli , oks nope tai noope jotain turun juttui,tai jotai hylkeet on naineet ahvenanmaan poikii , vai mikä lie manymanyn joku oma , vai lähteeks nope jostain saimaan norpasta jota olet käynyt jysäsees
Nooppe:lla tarkoitin samansuuntaista kuin "nope". Ja jokunen on oma sana sullakin.
Oli oli:)
muttei valaissut vieläkään , nope , noope , onks nää jotain hyrrähattu juttuja
Sillä tarkoitan "ei". Enkä ole ainoa:)
viimeisin vähänkään varteenotettava kuski kävi piiiiiitkäääänn tauon jälkeen ajamas eikä siltä tullu edes hipaisua. Niin kuka säästelee potkua jonkun persauksille? Mitäs meinasit sille vauhdilles sit tehdä siitä kun puuttuu puoli sekuntia? Tää on vittuiluprovo
mäkkärikisan
http://eye.myftp.org/~makiauto/videot/lahti_kolari.mpg
haittaa muita harrastuksia. Moottoriton kilpaväline ja liikenteeltä suljettu alue, niin mikä kieltää kännissä laskettelun?