Meillä on ollut jo muutaman vuoden sijaislapsi, mutta raskasta on yrittää ymmärtää ja jaksaa nähdä rakastettava lapsi tämän murjottavan, uhmakkaan ja kätisevän lapsen sisällä. Osaatteko auttaa???Miten jaksaa tämän lapsen kanssa jolta ei saa mitään takaisin, ilkeilyä vaan!! Onko teillä muilla kokemusta kuinka kauan lapsi oireilee ja mitä avuksi???Lapsemme on kokenut mm.hylkäämisiä alkoholistivanhemmiltaa ja ilm. myös insestiä. Tuleeko tämä lapsi koskaan toipumaan kokemistaan vääryyksistään. Toivottavasti jollakin teistä on jotakin järkevää sanottavaa joka auttaa meitä jaksamaan, voimat on loppu ja motivaatiota lapsen pitämiseen ei enään ole, koko perhe voi nykyään jo pahoin!!!Olemma miettineet jopa lapsen palauttamista takaisin lastenkotiin, ajatus tuntuu pahalta mutta miten jaksaa tätä päivästä- viikosta toiseen???
väsynyt?
sijari3+1
81095
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Millaista tukea lapsi ja perheenne saa ?
Kuvaamasi lapsi varmasti tarvitsee terapiaa ja te vanhemmat tiiviin yhteydenpidon sosiaalityöntekijän kanssa, työnohjausta ja vertaisryhmää, sekä koko perheenne "vapaata" vaikeasti oireilevasta sijaislapsesta (esim. lapselle vakituisen lomaperheen) - jos edes joku em. tukimuodoista puuttuu, niin on ymmärrettävää, että olette jaksamisenne rajoilla.
Henkilökohtaista kokemusta minulla ei ole tällaisen lapsen oireilun kestosta, mutta mitä olen muilta kuullut, niin ilman kunnon terapiaa ei kuvailemasi lapsi tule toipumaan, pitkäkestoinen terapiakaan ei ole tae kuntoutumisesta, mutta antaa mahdollisuuden eheytymiselle.
luulisin olevan myös teilläkin.
Huolehtikaa että saatte tukiperheen sijaislapselle kerran kuukaudessa.
Mahdollisesti myös vaaditte kaiken terapian lapselle ja itsellenne sekä työohjausta pätevältä henkilöltä. meillä on esim. erikois koulutettu henkilö joka tapaa meitä joka toinen viikko.
Meillä lapsi 14 vuotias ja hyvin vaikea sekä moniongelmainen.
Olen siitä joskus täällä kertnutkin vaikkakin huonoin palauttein ne hyvät palauttee ja tuki hukkui loan heittoon päin pläsiä.
Voin kirjoitelle tuonnempana lissä jos näen sen mielekkääksi.
.."helvettiä" on meilläkin. Välillä tuntuu ettei jaksa enää minuuttiakaan, mutta niin se elämä vaan menee eteenpäin. Me ollaan nyt lapsen kanssa psyk.tutkimuksissa, terapioita ilmeisesti tulossa. Mitään kummempaa apua ei olla saatu, sossut ku ei ymmärrä ellei ihan suoraan sano että "kohta toi muksu lentää jorpakkoon!" Mutta, jaksamista teille!!!!
kolme vuotta helvettiä ja nyt puolentoista vuoden koppaterapian jälkeen alkaa päivänpaistetta.
koettakaa saada itsellenne tukea perheneuvolasta, pääkaupunkiseudulla (ja vähän kauemmillekin jos ajaa viitsii) on tosi hyvä psykodraamaryhmä sijaisvanhemmille ( [email protected]).
sillä apua tarvitsette te jaksamaan ja apua tarvitsee myös lapsi päästäkseen sinuksi itsensä kanssa.
lapsiparka: haastaa teitä hylkäämään itsensä niinkuin on aina tähänkin asti hylätyksi tullut. ja imee itseensä kaiken voiman teistä ja siirtää omaa tuskaansa kannetavaksenne.
selvitäksenne te tarvitsette paikan, jossa sen hädän saa aidosti tuoda julki ilman tuomiota. tämä palsta ei ole paraspaikka. pyytäkää omalta sos.tädiltänne maksusitoumus työnohjaukseen ja tukeen.
lapsen takia koettakaa päästä läpi tämänkin vaiheen. kokemuksesta sanon, että mustan ja pimeän kuilun jälkeen alkoi meilläkin valo sarastaa ja nyt on ihan eri lapsi perheessä kuin kolmevuotta sitten mustimmassa vaiheessa.
teille asiallisista viesteistä, pelkäsin saavani vaikka mitä loan heittoa!!!!
Tällä hetkellä meillä ei ole menossa mitään tukitoimia, aikaisemmin oli työnohjaus ja vertaisryhmä, mutta emme mielestämme saaneet niistä paljoakaan apua.
Tukiperhe on haussa ja terapiakin pitäisi aloittaa, tietoa on mutta oma ja perheen jaksaminen on vaakalaudalla. Meillä on jo huoli omien lasten voinnista, olemme menettäneet uskomme lapsen "normaalistumiseen". Kun lähdimme aikoinamme tähän, uskoimme vahvasti jaksavamme ja pystyvämme auttamaan lasta, mutta nykyään emme enään jaksa nähdä valoa tunnelin päässä, päivät ovat yhtä tahkoamista. Lasta ei kiinnosta mikään, yhtä murjottamista, kärttyilyä, ilkeilyä...Mihinkään lapsen puheeseen ei voi luottaa, ei ole oikeaa eikä väärää, on vai tilanteeseen sopiva vastaus, vastuuta ei kanna mistään tekemästään eikä tekemättä jättämisistään! Rajoja testataan kokoajan, poliisina pitää olla koko ajan.Arki on mennyt todella raskaaksi ja tympeäksi! Ei tässä ole mitään mieltä!!!
pahinta on huomata ilon kaikkoavan perheestä!
kun ei enää mikään naurata yhdessä. ei ole vitsailua eikä spontaania iloa.
te olette loppuun palamassa. ja tarvitsette perheenäkin apua, mutta tärkeintä olisi saada lapselle terapia käyntiin. ja itselle siihen HYVÄ työnohjaus mukaan. joko sen terapian kautta tai muuten.
meillä hesa tuli vakavasti apuun vasta, kun oltiin jo luopumassa ja heittämässä lasta pesuveden mukana pois. ja minulle apu tuli psykodraamarymästä tuli, vaikka hulluna pidinkin koko touhua aloittaessani.
Hänen taipumuksensa viittavat sosiaalityöntekijäksi.
Meillä on ollut vastaavalla tavalla rankaa. Sanomme näitä horrorikohtauksia näätä-kohtauksiksi: poika repii naamaa, kätisee, vinkuu, vankuu ja pahinta on se, että kaikki on häntä vastaan tai juuri kääntymässä hänen tuhokseen. Pettymysrakenne on aivoissa tosi syvällä.
Meillä auttoi perheneuvolan psykologi - tai auttaa.
Hän soitti sijoittavaan kuntaan, ja sanoi, että tarvitsemme rajusti tukitoimia, jos sijoitusta halutaan jatkaa. Olin ihan katkeamispisteessä. Kuka jaksaa 24/7 negaationiagaraa?
Meillä syy löytyy huonosti hoidetusta siirtymävaiheesta. Laitos, missä tämä 3-v poika on viettänyt puolet elämästään ja kokee paikan kodiksi, katkaisi yhteydet kertaheitolla. Syyttivät kovastikin biovanhempia välinpitämättömyydestä, mutta tekivät itse saman.
Meillä viha kohdistunut omaan biolapseen ja tämän esineisiin.
Nyt on sitten neuvotteluvaihe menossa, loppuuko sijoitus. Meillä ei aina ihan riitä nämä tavallisen perheen osaamismenetelmät kaverin kanssa. Vaikeaksi asian tekee myös se, että hän kiintyy vain miehiin. Minä, joka hoidan poikaa kotona, olen auktoriteettina transparentti: minua ei ole. Tämä johtuu vauva-ajasta. Vain isä pystyi hoitamaan poikaa.
TÄRKEINTÄ on lopettaa jaksaminen. Sinulla on myös oikeus omaan terveeseen elämään. Hae apua. Hae tukitoimia. Hae psykologin lausunto. Siitä se lähtee!