Olemme jo jonkin aikaan miettineet hankkia toisen koiran perheeseemme. Dobermanni kiinnostaa ulkonäöllisesti ja luonne myös.
Miten paljon Doobe vaatii toimintaa?viikossa
Mitä kasvattajat yleensä vaativat uudelta kodilta?
Pystyisin kerran viikossa käyttämään koiraa tottelevaisuuskoulutuksessa. Riittääkö tämä Doobelle? Siis tietysti kotona pystyn keksimään tekemistä lisäksi.
Dobberiko meille?
2
620
Vastaukset
- varmasti
riittää kerta viikkoon kentällä...ja jos itse osaa kouluttaa, ei se tarvitse kenttä ollenkaan, ja Koulutuskentältähän haetaan vai neuvoa, kuinka toimitaan JOKA PÄIVÄ. Eli koiraa koulutetaan KOKOAJAN. Ei ainoastaan kentillä. Liikuntaa tarvitsee persoonista riippuen, mutta yleensä senverran mihin määrään totutata. Kunto kasvaa ja tarve myös liikkumalla. Norm. Lenkit ja metsässä vapaana juoksut päivittäin riittää. Pentu se tule olemaan kolme vuotta, joten jos ei riitä hermoja. älä ota d...a.
Kentällä senkin takia, että siellä tapaa muita koiria ja oppii käyttäytymään laumassa. Tämä ns. sosiaalistamisen eräs puoli on juuri käyttökoirille tärkeä. Rohkeasti vain dobberia ottamaan, jos kerran tunnet itsesi koiraihmiseksi ja olet rodusta kiinnostunut ja riittävän jämäkkä.
Meillä on myös uusi kasvamassa, tällä hetkellä 7 kk. On ollut paitsi näiden nykyisten eli basenjien kaverina, myös monien muiden rotujen sekä kissojen. Ei ongelmia; käyttökoirat ovat erinomaisen sopeutuvia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604643Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville734417Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.133536Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1313138- 1882862
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa391837- 721582
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka611526Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211301IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih181205