että ihminen pelkää itseään ja ei uskalla heittäytyä tunteiden vietäviksi,vaikka huomaisikin jonkun kiinnostuksen.Sitä varmaan suojelee itseään väärällä tavalla.
Onkohan se niin
ZZZZZZZZZZZ
383178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
heittäytyä täysin rinnoin tunteiden viemäksi. Sitä pelkää, että kohtalo saattaa olla lähinnä tuulen viemää..Toisaalta olisihan ihana tuntea se mahtava intohimon aalto, joka pyyhkäisee vieden mukanaan, kun kiinnostuksen kohteen tapaa..
heittäytyminen tunteiden vietäviksi...se on kyllä kauheaa! Mistäköhän se oikein johtuu?
kerros rakkaani se mulle?
samanimimerkki olikin meillä, mutta eri kokoiset kirjaimet ja mulla oli tuossa nyt pienempi z kuin sulla...voisiko se vaikuttaa asiaan jotenkin?
rakkaani,et vastannut kysymykseen vieläkään.Sulta ei ikinä vastauksia saa,vain arvoituksia taas..............................................................................................taas,rakkaani.
tuo on jo liikaa! Raivostuttavaa!
ihan mitä haluat minun olevan.Samassa veneessä ollaan,rakkaani.Ei riidellä,eihän.........
Huomaatkos kuinka kaunista rakkautemme on,
suorastaan sopusuhtaista!
voi olla huomaamattakaan:)Laidasta laitaan mennään ja yhteen tullaan...hymy sulle.
:))).
mutta - tunteiden
epävarmuutta.
Pelkoa siitä, että tulee
hylätyksi - se on varmaan
se suurin varsinainen
pelko.
Ellei sen tunteen vietäväksi
ole valmis, niin silloin
on se pelko päälimmäisenä.
Kun olet varma,
silloin myös antaudut sille -
ja annat rakkauden viedä.
Anna tilaa sille ja sydämellesi,
aja se pelko pois.
Mene keskustelupalstalle kun et osaa aloittaa runolla! Turha laittaa lauseita eri riveille,kikkailu ei poista sitä tosiasiaa, että täällä jotkut yrittävät ilmaista itseään runojen kautta.
onkaan,heheheheheee.Aika hyvä,mä haluun lisääääääää.
ALOITUS on runolla,kommentoinnit eivät tietenkään ole runojatai sitten ovat nekin.
Mutta kun tämä on Rakkausrunot-palsta, niin ehkä tässä nyt harjoitetaan runon tutkimusta, kysehän on olennaisesta kysymyksestä, tai sitten rakkausrunot ei ehkä olekaan rakkausrunoilua? Luultavasti suurin osa tämän palstan kirjoittajista itseni mukaan lukien ei ole koskaan oppinut todella rakkausrunoilemaan.
Ehkä joku kirjoittaa ainoastaan omassa angstissaan rypien ilman että on koskaan tosissaan ymmärtänyt rakkaudesta mitään? Mutta jos angst on hänen tapansa kokea rakkaus, kait hänelläkin on oikeus kirjoittaa Rakkausrunot-palstalle. Entä sitten ne jotka vuodattaa sadistisia ja pervoja runoversioitaan Markiisi de Saden psykedeelisistä seikkailuista, puberteetti-ikäisen hekuma-addiktioon juuttuneet egoistit? Saako he kirjoittaa Rakkausrunot-palstalla?
On ehkä totta että tuollainen keskustelu pitäisi käydä jossain muualla, vaikkapa ihmissuhdepalstalla.
Mutta kun täällä nyt kuitenkin on jokaisella tilaa ilmaista itseään runoilemalla vaikka joku tuollaisen aloituksen tänne laittaisikin, niin eihän se kovin paha asia ole, kun ei ryhdy niitä tehtailemaan?
Itse olen sitä mieltä että jos kirjoitukseni ("Vaikein matka on mennä itseensä") poistetaan koska se ei ole runo, niin poisto on kyllä ihan oikein. Otinpa nyt kuitenkin kantaa koska nämä on oleellisia kysymyksiä rakkaudessa ja rakkausrunoilussakin, jos nimittäin rakkausrunoilu on osa elämää eikä pelkkä kirjallinen pakomatka, rakastamisen ja siihen kuuluvan vastuullisuuden pakenemista "rakkausrunoihin".
Kaikkea hyvää. So long -
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Kirjat & novellit > Rakkausrunot
Ei saa kinata
saa keskustella
ja runojakin
rustailla
että pääsen
lukemaan !:)
Tuomasi näkökohta on varmaan asian toinen puoli tai yksi. Mutta voi olla myös niin että suojelee itseään oikealla tavalla.
Joku laittoi tuonne uskontofoorumille helluntailaisuus-palstalle jokin aika sitten aloituksen missä sanoi ettei varmasti koskaan tule ymmärtämään miehen ajatusten kulkua ja kirjoitti:
> Miksi miehen täytyy olla niin
kovasti realisti, ettei pysty
osoittamaan tunteitaan
vaan kuittaa kaiken
" jalat maassa olollaan "
naisen ja miehen kanssakäyminen
olisi paljon vapaampaa
ja siinä olisi enemmän
tilaa avoimuudelle toisiaan kohtaan
jos mies, voisi osoittaa tunteitaan. <
Olen 100% samaa mieltä.
Mutta saman voisi kääntää muotoon:
Miksi naisen pitää niin ehdottomasti tarkastella kaikki asiat pelkästään tunteiden kautta, että ei pysty ajattelemaan asioita realistisesti? Miksi nainen kuittaa kaiken järjellisen ajattelun tunnekylmyydeksi ja tunteiden pakenemiseksi?
Miehen ja naisen kanssakäyminen olisi paljon vapaampaa ja siinä olisi enemmän tilaa avoimuudelle kun nainenkin suostuisi ottamaan huomioon realistiset tosiasiat, eikä pakenisi realiteettien kohtaamista tunnelmointiin jossa mies ajattelevana ja järkevänä persoonana kokee tulevansa mitätöidyksi.
Jos mahdollista olen 200% sitä mieltä että kumpikin on oikeassa.
Ja sitten olen vielä sitä mieltä etteivät näkökohdat edes yhdessä ole koko totuus...
Minkä mies leimaa pilvien päällä haahuilevaksi ja realiteettipakoiseksi tunnehömpötykseksi ei varmasti läheskään aina ole sitä, ja minkä nainen leimaa tunnekylmyydeksi tai tunnepakoisuudeksi, ja että mies väärällä tavalla suojelee itseään herkkyydeltä ja avoimuudelta, ei varmasti läheskään aina ole sitä.
Vaikka usein varmaan onkin, puolin ja toisin juuri noin, ei aina. Ja silloinkin kun on tuollaisesta kyse täytyy ottaa huomioon että on monia asioita jotka on siihen johtaneet.
Kuinka sitten löytyy sopu että kumpikin voi kasvaa näkemään oman yksipuolisuutensa ja turvallisessa luottamuksessa oppia ymmärtämään toisiaan ja itsekin parantua kokonaisvaltaisempaan elämiseen joka ei ole järjetöntä eikä tunteetonta?
Ehkä avain voisi olla - omaan itseensä meneminen?
Itsensä ja ajatustensa kohtaaminen ilman että pakenee oman rajallisuutensa ja rajoittuneisuutensa tunnistamista toisen syyttämiseen.
Ei siis "miksi miehen täytyy olla niin kovasti realisti" eikä "miksi naisen täytyy paeta realiteetteja tunnehömpötyksiinsä" vaan -
NAINEN:
Tämä mies painottaa kovasti järjellistä ajattelua ja minusta tuntuu että niin tehdessään hän pelkää kohdata omia tunteitaan eikä uskalla heittäytyä aitoon avoimuuteen. Pahinta on että koen naisellisuuteni loukatuksi. Olen alkanut epäillä omaa viehätystäni ja sisimpääni on tullut katkeruutta, kuinka rakastava mies (jos hän siis rakastaa minua) voi laiminlyödä oikeutettuja tarpeitani näin. Olen tullut vain yhteen johtopäätökseen: hän ei rakasta.
Miksi ajattelen näin? Mitkä kaikki asiat ovat johtaneet katkeruuteni syntyyn? Olenko huomannut oman henkilöhistoriani ja aikaisempien kokemusteni vaikutuksen näiden tilanteiden tulkintaan? Vääristääkö katkeruuteni asioiden näkemistä? Onko sisälläni jo valmiiksi epäluuloa ettei minua kuitenkaan aidosti ja vilpittömästi rakasteta ja epäluuloni laittaa minut riippumaan toisessa kiinni ja tulkitsemaan kaikki hänen menemisensä hylkäämiseksi?
Joinain hetkinä koen vihaavani häntä ja yksinäisinä öinä, kun hän juoksee ystäviensä kanssa omissa riennoissaan, vihaan itseäni rakkauteni ja kiintymykseni tähden. Olisi niin paljon helpompaa kun ei rakastaisi.
Vai olisiko sittenkään?
Onko ehkä niin, että itse pakenen realiteetteja tunteellisuuteen?
Olenko ottanut huomioon että mies, jonka kanssa seurustelen, järkisyiden tähden ehkä lopettaa suhteemme. Pitäisin sellaista suhteen lopettamista tunteettomana ja tiedän että jos hän tekee niin, tulen syyttämään häntä rakkaudettomuudesta. Mutta ehkä hänen tapansa rakastaa ja suhtautua rakkauteen vain on erilainen kuin omani?
Ehkä todellakin on järkisyitä joita en ole ottanut huomioon. Ja vaikka ne eivät olisikaan riittäviä järkisyitä minun mielestäni, ehkä mies kuitenkin kokee ne sellaisina, vaikka rakastaakin.
Nyt teen päätöksen että tahdon kohdata itseäni ja opetella ymmärtämään myös häntä, hyväksyen että olemme erilaisia ja emme aina ajattele asioista samoin. Kerron hänelle mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu, mutta yritän samalla kuunnella häntä ja ymmärtää hänen ajatuksiaan.
Joka tapauksessa tahdon hyväksyä hänet silloinkin kun en ymmärrä. Ja silloinkin kun hän ei uskalla, syystä tai toisesta, avautua. Ja silloinkin kun hänen puhumattomuutensa tai menemisensä sietämättömästi sattuu minuun ja saa minut omien haavojeni ja epäluulojeni tähden kokemaan hylätyksitulemisen tunnetta.
MIES:
Tämä nainen painottaa kovasti tunteita ja tunteellisuutta ja se kiusaa minua, minulle tulee sellainen olo että hän yrittää ohittaa realistiset tosiasiat.
Hän sivuuttaa kaiken sen mitä pidän tärkeänä ja mistä haluaisin keskustella.
Koen että en tule kuulluksi, en ymmärretyksi enkä kohdatuksi, viestini menevät ohi. Sen vuoksi olen jo kauan sitten päättänyt olla hiljaa. Ei hän kuitenkaan ymmärtäisi.
Mutta miltä puhumattomuuteni tuntuu hänestä? Olisiko ehkä sittenkin järkevää opetella viestintää ja tunteiden osoittamista?
Olen ajatellut että tämä on miehen osa. Nainen ei yksinkertaisesti ymmärrä miestä ja miehen pitää vain hyväksyä että niin on. On parempi kun pysyy reilusti ja tunteilematta miehenä ja pitää omista asioistaan ja oikeuksistaan kiinni yrittämättäkään keskustella ja tulla ymmärretyksi.
Ehkä roolimallini ei kuitenkaan ole oikea?
Ehkä voisin enemmän huomioida häntä ja luottaa että hänkin oppii hyväksymään menojani paremmin, kun selitän hänelle että ne ovat minulle ja identiteetilleni tärkeitä eivätkä tarkoita hänen väheksymistään tai että en rakastaisi häntä?
Kun en ole yhtä tunteellisesti asioihin suhtautuva kuin hän, hän pitää minua tunteettomana, mikä on mielestäni väärin ja loukkaa ja satuttaa minua!
Miksi minusta tuntuu tällaiselta? Miksi tunnen oloni niin kiusaantuneeksi ja vaivaantuneeksi? Olisiko hänen sanoissaan osittain ehkä perääkin? Onko niin että sisälläni on haavoja ja pelkoja jotka estävät minua olemasta avoin?
Onko minulla väärä kuva miehisyydestä ja pelkään tulevani naismaiseksi lällyksi jos annan luvan sisälläni olevalle herkkyydelle?
Nyt päätän että tahdon kohdata itseni ja suostua näkemään myös virheeni. Ja tahdon oppia ymmärtämään häntä. Yritän kertoa hänelle ajatuksistani ja tuntemuksistani, pyydän häntä ymmärtämään että puhuminen on minulle vaikeaa ja että toivon että hän antaisi minulle aikaa ilmaista itseäni, sillä tunteista puhuminen vaatii minulta opettelua ja kaikki painostaminen ja syyttely vain saa minua tiukemmin pakenemaan vanhaan, yksipuoliseen ajatteluuni. Yritän kertoa hänelle tämän.
En ymmärrä häntä mutta tahdon hyväksyä hänet. Ja tahdon hyväksyä hänet silloinkin kun minua suunnattomasti ärsyttää hänen epärealistinen tunteilunsa ja epäkunnioittava, kahlitseva käyttäytymisensä.
MIES JA NAINEN YHDESSÄ:
Ymmärrys ei saa olla tie toisen hyväksymiseen.
Meidän on hyväksyttävä toisemme silloinkin kun emme ymmärrä.
Usein on käytännössä sitten niin että kun uskallan hyväksyä toisen erilaisena ja erillisenä, jota en voi enkä saa manipuloida haluamaani muottiin, alan vapautua katsomaan omien ehdollistumieni ja lukkiutumieni ohi niin, etteivät ne enää määrää kaikkea näkemistäni.
Hyväksyntä siis johtaa ymmärtämiseen eikä toisinpäin.
En tiedä. Tämä vaan reunahuomautuksena käytyyn keskusteluun...
Henkilökohtaisesti mamabeard on vakaasti sitä mieltä että mies ja nainen ovat erilaisia ja niin kuuluukin olla. En kuitenkaan kannata perinteistä rooliajattelua, ainakaan sen tiukimmassa muodossa, jossa nainen on hempeä Kotiäiti ja mies tehtaalla rehkivä ja illalla tv:n edessä röhkivä Uros. Jokainen niin nainen kuin mies on yksilö. Joku tunteellisempi ja herkempi kuin toinen, joku enemmän älykkö ja realiteetteja painottava. Ja kaikki jossain kohtaa rikki ja vinksahtaneita. Mutta jokainen äärimmäisen tärkeä ja ainutlaatuinen. Arvokas.
että luin pitkän tekstisi ja se kosketti,hyvin paljon.Antoi ajattelun aihetta todellakin.Mutta kun sain jo palautetta,että tämä ei ole keskustelupalsta ja kehotuksen siirtyä sinne,en muuta nyt sano.Kiitos sinulle kuitenkin.
LOPUKSI SITTEN RUNO:
Kaunein runo syntyy,
kun ihminen on lähellä ihmistä,
kun hellyys,
yksinkertainen ja rajaton,
vailla kysymyksiä
virtaa toisesta toiseen.
Luin kirjoituksesi ja tästä olen erityisesti samaa mieltä - eli kun hyväksyy asiat joita ei voi muuttaa, niin oppii ymmärtämään niitä.
Maailmassa on asioita, joita ei voi muuttaa, mutta suhtautumistamme asioihin me voimme muuttaa.
Ajatuksen virta
on vapaa ja sanat vain keino ilmaista se virta.
on tärkeää muistaa kaikessa.
Olen nainen, mutta minusta tuntuu että
ajattelen monista asioista todella samaan
tapaan kuin tämän perusteella, miehet.
Minä en ole rakkaudessa noussut sitten teinivuosien niihin pilviin,
realiteetit mielessä,vaikka kielipeleillä kikkailenkin omaksi ja muiden iloksi ;)
Tunteita tulee ja menee, mutta oma itse,varmuus itsestä säilyy.
että mikään ei ärsytä enemmän kuin se
kun yritetään tehdä "rakastunutta hupsua,
nainen tunteiden sumussa",
väärä tulkinta!!!!
Rakastunut, mutta ei sumussa eikä pilvissä,
ei koskaan!
???
tämä "joku" joka laittoi viestin
sinne palstalle, ei ole sinulle joku
tuntematon, vaan niinkuin tiedät jopa realisesti
että se olen minä, joka rakastan sinua.
UPS
"sivusta" kommentoin.
minulle rakas????
uups, onko tosiaan näin??
minähän se
joka lapsena
niin mielelläni
keräsin sylini täyteen
kukkaniittyjen kauneimpia kukkasia
ja asettelin niitä
hartaana ja ajatuksella
kesähuvilan maljakoihin
ja vieläkin
tunnen sen tuoksun
kun keltaiset kullerot
kurottivat taivasta kohti
olen onnellinen!
pitkästä aikaa
sillä nyt
vapaus rakastaa
on todella totta
T: eloveenakaupassa ( ei hyllyssäsi ) vielä
oikea blondi! WoW!
En tarkoittanutkaan että kaikki naiset ajattelevat kyseisellä tavalla
tai että kaikki miehet ajattelevat kyseisellä tavalla.
Kuten kirjoituksen lopussa viittasin tällaiset asiat ovat erittäin
yksilöllisiä.
Jokin tapa kuitenkin oli valittava kuinka ajatustani selostan ja
uskon että kyseisen sepustuksen kautta asian pointti tuli selväksi
ollaan sitten miehinä tai naisina persoonallisuudeltamme ja
ajattelultamme millaisia tahansa.
Yksilöllisyys, kuten sanot.
1.
YKSILÖLLISYYS
Se on aina myös toisen yksilöllisyyden kohtaamista.
Ja sen kautta syvempää ymmärrystä itsestäni ja henkilökohtaisista
kipukohdistani.
Joku onkin sanonut, että kun kohtaamme uuden ihmisen emme
oikeastaan ensin kohtaa häntä vaan ne tunteet ja mielikuvat, joita
hän meissä itsessämme herättää. Kun tämän tiedostan ja pyrin
rakkaudellisella asenteella elämän todellisuudessa (en siis tarkoita
jotakin nami nami pusi pusi rakkaudellisuutta) kohtaamaan sen toisen
omien mielikuvieni läpi niiden sitomatta ajatteluani, antaen hänelle
tilaa olla juuri hän, koska tiedän hänen joka tapauksessa olevan
paljon enemmän ja ainutlaatuisempi kuin minun kuvani ja
asenteelliset määritelmäni hänestä, opin toisen kautta peilaamaan
myös omia tuntemuksiani ja niissä itseäni uudella tavalla.
Kun joku ihminen heti ensisilmäyksellä tuntuu minusta mäntiltä
onko välttämättä kyse hyvästä ihmistuntemuksestani?
Miksi hän tuntuu minusta mäntiltä? Millaisia tuntemuksia siihen
sisältyy? Miksi juuri tämäntyyppiset ihmiset tuntuvat minusta
mänteiltä?
Ei siis ole niinkään kyse siitä toisesta vaan minusta.
Se johtaa seuraavaan kysymykseen:
Kuinka suhtaudun niihin ihmisiin jotka mielestäni ovat mänttejä?
Asennoidunko heihin niin että tuntemukseni määrittelee koko
heidän ihmisyytensä enkä edes tahdo antaa heille arvoa tai
oppia ymmärtämään heidän elämäänsä ja käyttäytymisensä
motiiveja?
Ja entä jos minä olen jonkun mielestä mäntti. Kykenenkö
lähestymään minua arvostelevaa ja halveksivaa ihmistä,
näkemään myös hänet arvokkaana ja rakastettavana,
rakkauden arvoisena ihmisenä?
Yksilöllisyys ei siis ole ainoastaan sitä että "minä nyt olen tämä
joka olen ja minulla on oikeus olla juuri tällainen, yksilönä tulen
pitämään oikeuksistani kiinni" joka äärimmillään johtaa "täältä
tullaan, väistykää toiset minä en väisty"-asenteeseen ja egoistiseen
uhmaan. Yksilöllisyys on oman yksilöllisen rajoittuneisuutensa,
näkökulmiensa puutteellisuuden ja raadollisuutensa tunnistamista
myös.
Tältä pohjalta yhteiselämä ja kanssakäyminen yksilöiden välillä tulee
siedettävämmäksi ja jopa mielekkääksi. Siis silloinkin kun kyse on
aivan erilaisista, jopa vastenmielisyyttä toisiaan kohtaan tuntevista
yksilöistä. Se toinen on vähintään yhtä arvokas ja ainutlaatuinen
ja tärkeä kuin minä - vastenmielisyydentuntemukseni ovat minun
tuntemuksiani joihin minulla on oikeus, mutta ne ovat minussa, en
voi ulottaa niitä mitätöimään toisen ihmisyyttä ja sitä mitä hän
itsessään on.
2.
RAKASTAVA HYVÄKSYNTÄ -
rakkaus ihmiseen silloinkin, kun teot ovat vihattavia
Toisen ihmisen, hänen persoonansa hyväksyminen ei tietenkään
tarkoita kaikkien niiden tekojen hyväksymistä joita hän tekee.
Vaikeinta lieneekin oppia suhtautumaan toiseen hyväksyvästi ja
rakastavasti silloin kun hänen tekonsa herättävät oikeutettua
suuttumusta ja jopa vihaa, ja nyt saatan ärsyttää jotakuta
nostaessaeni esiin ääriesimerkkejä: pedofiilit, raiskaajat, murhaajat.
Siis MITÄ?
Pitääkö näihinkin suhtautua rakastavasti???
Jätän harkintaan. Jos oma lapsi tai läheinen tai itse on joutunut
äärimmäisen pahuuden uhriksi vaatimus on varmasti kohtuuton.
Rakkaus kuitenkaan ei ole täysin mahdotonta niissäkään tilanteissa.
En tosin voi vaatia keneltäkään sellaista mutta totean että siihen
on mahdollisuus.
Vaikka vihaan toisen tekoja ja niiden myötä tunnen vihaa häntä
itseäänkin kohtaan, kuitenkin voin vihastani huolimatta nähdä hänet
arvokkaana olemassaolonsa perusteella.
Vaatimukset ja viha ei muuta ketään eikä mitään. Paitsi ehkä minua
itseäni. Huonompaan suuntaan. Ja voi olla että sitä toistakin,
huonompaan suuntaan myös.
Vihallani vain sidon tämän ihmisen lujemmin siihen mistä häntä
vihaan. Saadakseni vihata häntä enemmän?
Monasti juuri rakkaus (joka ei siis ole pahuuden hyväksymistä) on
ollut avain omille teoille ja niiden seurauksille sokeutuneen,
itsekkyydessään julman ja toisia hyväksikäyttävän ihmisen
muuttumiseen. Että nähdessään itsensä toisen katseessa
rakastettuna ja arvokkaana hän on pysähtynyt miettimään
millaisena itse näen toiset, kuinka olen heitä kohtaan oikeasti
käyttäytynyt ja miksi.
Kun huonolle ihmiselle ehkä ensimmäistä kertaa elämässään tulee
tunne että hänkin mänttiydestään huolimatta on jonkun hyväksymä
ja rakkauden arvoinen, se tunne voi vapauttaa näkemään oman
raadollisuuden sitä puolustelematta, tuntemaan aitoa häpeää ja
syyllisyyttä, ottamaan vastuuta teoistaan ja näin laukaista
muuttumisen prosessin.
Tiedän tällaisia tapauksia useitakin joten en ihan hatusta vedä asiaa.
Ja vaikka mäntti ei muuttuisikaan, ainakin oma suhtautumistapa ja
näkemys hänestä muuttuu – silloin oikeastaan muuttuu toinenkin, siis
siinä mielessä että pidämme toista sellaisena jollaiseksi hänet
näemme.
Mutta huomaan että kirjoitukseni lähti jälleen rönsyilemään. Huono
juttu. Pitkiä sepustuksia ei moni jaksa lukea.
3.
TUNNEHUUMA JA REALISMI
Tuohon otsikkooni.
Tunnehuuma ja realismi eivät sulje toisiaan pois.
Esimerkiksi minä nimimerkin mamabeard takana piileskelevä mieshenkilö
olen erittäinkin herkkä ja voimakkaasti tunteellinen.
Mutta yhden asian olen oppinut elämän koulussa. En suhtaudu
todellisuuteen ja sen realiteetteihin tunteideni mukaan.
Tunnehuuma ei välttämättä ole huono asia ja jossakin määrin se kait
kuuluu rakastamiseen tai ainakin rakastumiseen, sen alkuvaiheiseen
ainakin, ihastumiseen ja ensimmäisiin kosketuksiin. Ah!
Eikä rakastuminen suinkaan ole ainoa voimakas tunne. On monenlaisia
tarpeita, kaipauksia ja toiveita joihin liittyy joskus voimakkaitakin
tunteita, emotionaalisia sykäyksiä.
Jos nyt puhun henkilökohtaisesti itsestäni:
En tahdo tukahduttaa tunteitani enkä kieltää niitä - minulla sitä paitsi
on sellainen käsitys että väkivalloin tukahdutetut tunteet eivät
lakkaa olemasta, ne vain muuntuvat ja tulevat esiin vääristyminä ja
lukkiutuvat sisimpään, koteloituen ja ilmaisten itseään oireiluna -
mutta minun ei tarvitse myöskään elää tunteideni mukaan eikä
heittäytyä pyörteilevän virran vietäväksi.
Tunteet ovat olemassa ja ne ovat tärkeitä mutta en suhtaudu
todellisuuteen tunteideni kautta ikäänkuin todellisuuden täytyisi
palvella tunteitani ja täyttää kaikki haaveeni ja kaipaukseni. Sitä
todellisuus ei nimittäin tee. Ei ainakaan aito todellisuus.
Valhetodellisuus ehkä kyllä, mutta illuusioissa elämisellä on
hintansa.
Voi siis kokea tunnehuumaa, jopa nousta pilviin kuin teinivuosinaan
(oh, kuinka häkellyttävän hupsua), mutta se ei ole itsetarkoitus eikä
rakastamisen mittari, rakastaa voi yhtä aidosti (ja joskus ehkä
aidomminkin) ilman pilviin nostavia huumauksen huminoita, jotka
tulevat ja menevät.
Korostan että silloinkin kun on tunnehuumassa olisi hyvä erottaa
tunteet ja realismi, esimerkiksi: jos rakastumisen kohde on
avioliitossa oleva mies tai nainen! Tunnehuumassa realistisuuden
tajun ja sen myötä moraalisen selkärankaisuuden kadottanut henkilö
kuvittelee että hänellä nyt on oikeus viedä tuo toinen avioliitostaan,
vietellä hänet ja sitoa hänet minuun, koska RAKKAUS on niin
voimakas. Rakkaudessa itsessään on ikäänkuin oikeutus kaikkeen,
kuin se olisi jumalallinen kohtaloita säätelevä mahti. Tällöin on
sekoitettu toisiinsa ja samaistettu kaksi asiaa jotka eivät ole identtiset:
rakkaus ja tunnehuuma.
Todellinen rakkaus on valmis realismin tähden myös luopumaan
toisesta, koska "rakkaus ei etsi omaansa".
Rakkauteen siis kuuluu voimakkaita tunteita mutta tunnehuumainen
rakastaminen ilman realismia johtaa haahuiluun jossa rakkaus
tuhoaa itsensä. Se mitä tavoitellaan rikotaan juuri tällä
tavoittelulla, koska keinot päämäärän saavuttamiseen eivät ole
todellisuuden mukaiset. Tunne voi vaatia tekemään mitä tahansa -
mutta todellisuus ei suostu muokkautumaan tunteidemme mukaiseksi.
Kuinka paljon onkaan rikkinäisiä avioliittoja, hylättyjä lapsia ja
kärsiviä, vapisevia sieluja - minkä tähden, vihan tähdenkö? Ei, vaan
rakkauden tähden. Rakkauden tähden joka oli epärealistista
rakastumisen tunnetta sokeine ja hillittömine tekoineen ilman
todellisen, uhrautuvan rakastamisen realismia.
Jos olisimme avioliitossa, minä ja sinä, tahtoisin opetella ymmärtämään
että jostain syystä et ole yhtä tunteellinen kuin minä mutta se ei
tarkoita ettet välitä, ajattelet enemmän järjellä ja ehkä et ole
valmis sellaisiin hempeisiin ilmauksiin kuin minä.
;-)
Ja vaikka en ymmärtäisikään miksi et käsitä tunteellisuuttani ja miksi
pidät tarpeitani epärealistisena vouhotuksena, miksi mieluummin lähdet
tyttöjen kanssa kuntonyrkkeilemään kun haluaisin että jäät
silittämään hiuksiani, silti päättäisin hyväksyä sinut.
En toki tiedä kuinka se onnistusi. Mutta siinä tilanteessa ei enää
olisi muuta mahdollisuutta kuin yrittää.
4.
ILOISTA ELÄMÄÄ - KIPUJENKIN KESKELLÄ - TOIVOTTAA
runoileva Parta
Niin. Yksilöllisyys. Mies ja nainen ovat erilaisia sukupuolten erilaisuuden
tähden, mutta ei ole keskenään kahta samanlaista miestä eikä
keskenään kahta samanlaista naista, koska ihmiset myös yksilöinä ovat
erilaisia, joku tunteellisempi ja joku enemmän järkeä ja analyyttistä
ajattelua painottava.
Arkitodellisuus ja realismi ei ole kuivakiskoista! Jos tahdomme rakastaa
ja kasvaa hyväksymisen prosessissa se juuri on mielenkiintoista ja
palkitsevaa. Todellisuus - ei jokin tunnehuuma - tuo elämään syvän
mielekkyyden ja hersyvän ilon.
Keep going on.
Ei anneta periksi, ystävät. Rakastetaan kaikesta huolimatta.
Tai paremmin sanottuna: kaiken tähden.
Tiedät että yleensä kun kirjoitan kirjoitan yleisellä tasolla.
Kun kirjoituksessani esitin nuo naisen ja miehen ajatuskuviot en siinä kuvannut ketään naista erityisesti tai ketään miestä erityisesti. Kyse oli sitä paitsi kokoelmasta ajatuksia. Naisen kohdalla esimerkiksi oli paikoitellen kysymys naisesta joka on jo avioliitossa ja kokee tulleensa miehensä väheksymäksi ja paikoitellen naisesta joka vasta seurustelee eikä saata ymmärtää että mies järkisyihin vedoten lopettaisi heidän suhteensa jos kerran rakastaa.
Kyse oli yleisluontoisesta pohdiskelusta ja pyrkimyksestä raottaa ovea parisuhteen väärinymmärrysten problematiikkaan, ei piirtää näköispatsasta nais- tai miessukupuolesta tai jostakin tuntemastani naisesta tai miehestä yksilönä.
Tällä tasolla sinäkin olet, myönnät sen tai et, ainoastaan joku.
Olet joku lady shave joka rakastaa jotakin mamabeardia. Mitä se sanoo tämän keskustelun lukijoille? Niille jotka pohtivat omia ihmissuhteitaan? Eipä kovin paljon.
Se että olet ainoastaan joku ei silti vähennä arvoasi, sillä jokainen joku on omassa elämänympäristössään äärettömän ainutlaatuinen ja arvokas.
Siinä elämänympäristössä jossa en enää ole mamabeard etkä sinä lady shave. Se onkin sitten asia erikseen.
Se on sitä todellisuutta jossa emme ainoastaan pohdiskele tekstissä esittämiäni ajatuksia vaan elämämme niitä. Kuka mitenkin.
:-)
TÖKS TÖKS
arvasin ettet kestä
rakkauden tunnustustani
näin yleisesti
haluathan pysyä
vain sinä jokuna
joka rakastaa sitä jotain
joka on fiktiossa
kainalokarvojesi juuressa
mut
eip mitään - pulpklup
kokoelma ajatuksista
tulee usein todellisesta
eletystä elämästä
kokemuksista
ja pettymyksistä
toivottavasti
myös toiveista?
ja kun kirjoitin sinulle ainoastaan
yleisesti kokonaan
syvimmän tunteeni
eli rakkauden
se on liian henkilökohtaista
ja mielestäsi brutaalin ärsyttävää
kaikille nähtäväksi
näin luulen
en tiedä
mutta miten vaan
HALI
monista asioista olen kanssasi samaa mieltä.
Noista ennakko-odotuksista, itse olen ulkonäöltäni voi sanoa perinaisellinen, mutta todellakin menisin mieluummin sinne nyrkkeilyyn;))))olen elämäni varrella törmännyt näihin miehiin joilla on tietty käsitys naisista, "ole heikko söpö höpsö pikkukulta..."ajoittain meneehän se:)) mutta jumaliste kun minä olen minä. Minä olen jo hyvin nuorella iällä joutunut todella kasvamaan niin isoihin saappaisiin ,pakosta, että siinä varmaan jäi se "hui hupsua- vaihe" kokematta.
Kyllä minä rakastun ja usein olen ollut,
mutta realismi mukana. Sama kaikissa ihmissuhteissa, vaalin vapauttani.
Kun joku minut hyväksyy tällaisena, niin olen mitä rakastettavin, pysyn läsnä.Kyse ei tässä ole itsekkyydestä, kunnioitan myös toisen ihmisen tarpeita ja toista yksilönä, omana itsenään.
Tuosta tunnehuuma ja realismi olen kanssasi lähes täysin samaa mieltä.Huvittavaa:)))) Sattumoisin näitä asioita olen mielessäni taas kelaillut edestakaisin,joten kirjoituksesi osuivat hyvään ajankohtaan, kiitos!
Hyvin kirjoitit.
Rakastetaan!
Jospa teillä on sielujen sympatiaa
kun sattumoisin toisenne kohtasitte
näin lähellä ruutujen takana
*virn*
jäin sulattelemaan tätä lumipalloa suussani
ennenkuin sylkäisen sen vessanpyttyyn
että: vaikka puhut täällä yleisluontoisesti
( ja hyvä niin ) koska puhut hyvää asiaa!
niin silti minä joku
olen kuitenkin MINÄ
jonka SINÄ joku
kyllä tunnet ja tiedät
myös näinkin
kilometrien matkan päästä
fyysisesti läsnä
ei ehkä enää koskaan
Hyväksyn ja myönnän
että monelle tuntemattomalle
olen vain "joku"
mutta sinulle
sinulle -
toivoisin
olevani se "jokin"
muih (*;*)
Palstan kuvauksessa sanotaan
"Jaa kauneimmat säkeesi tällä palstalla tai KESKUSTELE lyyrikoiden tuotannosta."
(caps lock mamabeard)
Olen edelleen samaa mieltä oonan kanssa että kyllä tämä on runopalsta.
Mutta täytyy olla tilaa myös rakkausrunoista keskustelemiseen. Aloituksesi oli mielestäni ihan ok liittyen niiden "lyyrikoiden" tuotantoon jotka täällä(kin) ahkerasti kirjoittelee.
Itsensä suojaaminen ja pelko rakastaa kuuluvat rakkausrunojen tematiikkaan, se on aihealue jota joko käsitellään tai joka muuten tulee näkyviin monessa kohtaa.
* * *
Hmm. Kirjoitanpa proosarunon:
Me jotka rakastamme olemme ihmisiä. Ihminen pelkää ja on rikki. Kuinka monta kertaa onkaan niin että tahtoisi, mutta ei osaa - ja toinen sanoo että et edes tahdo. Ja pelottavinta on ajatella että joku osaa, vaikka ei todella tahdokaan.
Kun rakkaus paljastuu peliksi ja valhenaamiot putoavat on jälleen seurauksena rikkinäinen ihminen. Uskaltaako sitten enää? Niin. Me jotka olemme ihmisiä olemme monin tavoin rikki.
Mutta vain ihminen voi rakastaa.
Ehjiä ei ole.
Mutta rehellisyyttä on opeteltava, rakkaudessakin. Me jotka rakastamme olemme ihmisiä. Ihminen pelkää ja on rikki.
Sama ruotsiksi:
Kuinka monta kertaa onkaan niin
että tahtoisi,
mutta ei osaa - ja toinen sanoo
että et edes tahdo.
Pelottavinta ajatella -
että joku osaa,
vaikka ei todella tahdokaan.
Kun rakkaus paljastuu peliksi
ja valhenaamiot putoavat
on jälleen seurauksena
rikkinäinen ihminen.
Uskaltaako sitten enää?
Niin. Me jotka olemme ihmisiä olemme
monin tavoin rikki.
Mutta vain ihminen voi rakastaa -
Ehjiä ei ole.
Rehellisyyttä on opeteltava.
Rakkaudessakin!
* * *
Halaukset kaikille.
Jatketaan matkaa, ei aina parrasvaloissa, mutta -
Ihmisinä.
... mutta en ymmärrä miten joku anonyymi voi viestiketjussa vastata toiselle anonyymille kuin rakkaalleen? Itse en voisi.
Usein naiset vielä kirjoittavat toisilleen.
käytännössä?
istun nyt tässä
tämän teekupin verran
ja oikeastaan
olen niin kiitollinen
Elämän Lahjasta
ja vielä enemmänkin
Lahjan Antajasta!
Varjellus käy edellämme
jo ennen tunteitamme
kun suostumme
antamaan
kaiken Hänen hyvään ja rakastavaan
johdatukseen
turha pelko tekee paulan
joka kietoo ihmisen verkkoon
ja sieltä on omin voimin
mahdotonta päästä irti
kohtaamalla kaikki pelot
Turvallisilla Käsivarsilla
ne väistyvät
sillä RAKKAUS
on voima
joka ylläpitää
koko elämän
*
kuppini on tyhjä ( joten sen voi taas täyttää )
sleep well!
menetettyjä tilaisuuksia. Sitä teki sen mihin oli valmis. Muusta ei olisi tullut mitään. Toivoen parempaa. Minäkin olen ihminen. Päätökset jotka teen ovat hyväksi minulle.