Onko kallista

Sain tarjouksen maanrakennuksesta ja perustusten teosta. Tarjous sisältää louhinnan, putkikanaalien teon, sadevesi- ja salaojajärjestelmien teon kaivoineen, pihan maansiirrot ja kaiken maa-aineksen, perustusten teon ja täytön sekä perustusten eristämisen ja autotallin pohjatyöt. Hinta 32000 euroa pk-sudulla. Onko kallis?
72440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kohteesta, sanoisin että kuulostaa edulliselta. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää että juuri ennen talopaketin tuloa on mennyt kolmannes budjetista. Talopaketti syö toisen kolmanneksen ja sisä muut työt syövät sen viimeisen kolmanneksen. Ja päälle tietysti sitten ne odottamattomat kulut... ;)

Laskin tässä taannoin keskiarvoa "tavallisten" perustusten maanrakennustöille ja päädyin summaan 12732€. Siinä on kaivuutyötä (talo, talli ja pihatie ojineen ja liittymineen ja täytöt kun perustus on tehty) ja siinä on materiaalit (sorat, putket, kankaat ja kaivot pihalle tuotuna).

Kun sinulla on vielä louhinta ja perustustenteko siinä hinnassa, sanoisin että edullista on.

Äänestä

ja katso poikkeeaako ja kumpaan suuntaan, sivullisen vaikea ottaa kantaa puoleen tai toiseen. Eihän edes tiedetä onko pohja 90 vai 180 neliötä.

Ja valvo että lattiapinta tulee tarpeeksi ylös, montussa on ikävä asua.

Äänestä
  • Lisäksi voi todeta että 99,8 % varmuudella poikkeaa ja ylöspäin. Eihän perustukset ja maatyöt koskaan rakentamista suunniteltaessa maksa kuin muutaman tonnin ;D Niin ainakin naapurin Rane sanoi.

    Äänestä

Tietämättä arvioitua louhintanne määrää, niin paha arvioida teidän tarjoustanne. Louheen määrä(arvio) on todellakin 'aika' tärkeä kustannusten arviointikriteeri.

Meille on pintavaaituksen ja maaperätutkimuksen perusteella arvioitu yli 500 m3 louhittavaa.

Saamamme kiinteät tarjoukset olivat käsittämättömän suuria, suorastaan kiskontaa. Valitsimme sitten sellaisen urakoitsijan, joka ensin kuorii pintamaan pois jonka jälkeen suoritetaan pintavaaitus ja lasketaan paljonko tulee louhetta ja siitä määräytyy louhintaosuuden hinta - taitaa olla aika yleinen käytäntö. Kuljetukset erikseen tuntien mukaan, arviolta 60 ( -10) kuorma-autollista. Urakan sisältö on muilta osin suurin piirtein sama kuin teilläkin. En usko aivan am. hintaanne pääsevämme ja yllätyksiä voi tulla kallion määrässä, joko hyviä tai huonoja yllätyksiä.

Jos todellakin saitte noin edullisen kiinteän tarjouksen ja louheen määrä on lähellekään meidän määräämme, niin pidän tuota verrattain edullisena - seitsemän eri louhintatarjouksen kokemuksella.

Äänestä

tartu tarjoukseen

Äänestä

samalla,että auto maksaa 10000,- onko kallis ? ja sitte täällä vielä "ammattilaiset" vastailee viisaasti.- Voi jesus.

Äänestä

missä se "jippo" piilee. Tuo on vaan sen verran halpa hinta että taatusti jossain mättää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakentaja -06 kirjoitti:

Sain tarjouksen maanrakennuksesta ja perustusten teosta. Tarjous sisältää louhinnan, putkikanaalien teon, sadevesi- ja salaojajärjestelmien teon kaivoineen, pihan maansiirrot ja kaiken maa-aineksen, perustusten teon ja täytön sekä perustusten eristämisen ja autotallin pohjatyöt. Hinta 32000 euroa pk-sudulla. Onko kallis?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu