Tämän vuoden alusta kun syö sakkoja niin päivässä vierähtää kolme päiväsakkoa, viime vuoden loppuun päivässä kului kaksi päivää.
Aikaisemmin eri pykälien muuttuessa on voitu edellisenä vuonna soveltaa uutta, lievempää pykälää, miksi ei myös nyt.
Läksin hakemaan eräälle mukavalle likalle sukkahousuja kaupasta, koska minulla työttömänä oli vähän rahaa yritin ne ritsata, sain 12 päiväsakkoa.
Oikeudessa sakko muunnettiin vankeudeksi, valitin Vaasan hovioikeuteen, miksi siellä tehtiin päätös 29.12.2005, kuusi päivää, miksi ei pari päivää myöhemmin? 4 päivää?
Tämä menee jo kiusaamiseksi, johan asiasta olisi säädettävä kohtuullistamislaki, viime vuonnakin muunnetut sakot uuden, kolmen päivän taksan mukaan.
Mauno Voutilainen

Vastaukset 10
Vanhimmat
tapauksessasi on päättynyt viime vuoden puolella.
Hallituksen esitys 76/2005 sivu 25: "Tilanteessa, jossa sakon muuntorangaistus olisi tuomittu käräjäoikeudessa vanhan lain voimassaoloaikana, tuomittu voisi oikeudenkäymiskaaren 25 luvussa säädettynä aikana muutosta hakemalla saada muuntorangaistuksensa muuntosuhdetta lievennetyksi sekä myös pidemmäksi kuin 60 päiväksi tuomitun muuntorangaistuksensa lyhennetyksi."
Sitä paitsi tämä laki on vahvistettu vasta 9.12.2005.
Kyllä valitin, pyysin myös lievennystä, niinpähän Vaasan HO:n päätöksessä lukee kuusi päivää eikä neljä päivää.
Jos hallituksen esityksessä oli lievennys mutta ei lakiin tullut?
Luen kirjastossa valkoisista pienistä vihoista säännöllisesti uudet pykälät, täytyy taas käydä.
Mauno Voutilainen
pykälissä ole lausuttukaan, vaan nimenomaan he:ssä, samassa kohtaa missä kertoillaan voimaantulosta ja taannehtivuudesta. Ei sen pitäisikään olla itse pykälissä. Lievennys on tullut niiden muunnettujen eduksi, joissa on lain voimaantullessa ollut vielä valitusaika auki eli käytännössä jos on ihan joulukuun alkupäivinä muunnettu ja joista on ajoissa ilmoitettu tyytymättömyyttä.
Se on näköjään Maunokin siirtynyt internet-aikaan...
Minkä rikoksen teit.
perusteella näyttäisi olleen näpistys.
Köyhäkin tarvitsee ruokaa ja monenlaista tavaraa.
Mauno Voutilainen
Veitkö naapurikaupasta myös hamekangasta....
Toki useammatkin valmiit hameet olen kivoille likoille shopannut, samoin meikkejä, puseroita yms.
Mauno Voutilainen
Vittu mikä pummi:( Siperiaan tommoset.