Tässä aluksi, että suurin osa kuuluu itse Potterin "äidille".
Nyt se alkaa:
Prologi
Oli vuosi 1980 ja elokuun toinen päivä. Nuori nainen juoksi musta hupullinen viitta päällään myrskyisessä illassa kaatosateessa, huppu tiukasi peittämässä kasvot ja pieni nyytti sylisään. Sade piiskasi pahasti naisen kasvoihin ja peitti tämän kyyneleet. Hän juoksi tummalle ovelle ja kolkutti sitä rajusti pidellen toisella kädellä pientä tyttö vauvaa. Oven avasi vanha pieni nainen.
”Äiti.” , nainen älähti. ”Ota Tuuli. En voi suojella häntä enää, olen liian sairas.”
Nuo sanat sanottuaan nainen lähti kävellen pois ja vanhus hyssytteli itkevää lasta.
Vuodet vierivät ja Tuuli kasvoi isovanhempiensa kovassa kurinpidollisessa, mutta rakastavassa kasvatuksessa. Tuulesta ei kasvanut nöyrää, eikä sellainen millaiseksi hänen isoäitinsä hänestä olisi halunnut. Melkeinpä yksitoista vuotta hänen mummonsa häntä yritti saada seurapiiri neidon, muttei tuottanut tulosta.
Tuulin isoisä kuoli, pitkään sairastettua pahaan keuhkosyöpään. Hänen isoäitinsä murtui täysin ja lopetti syömisen. Tuuli huutien ja itkien yritti saada isoäitinsä syömään, muttei auttanut.
Illalla, kun Tuuli oli juuri lähdössä nukkumaan, joki tarrasi hänen käsistään kiinni.
”Tule katsomaan, kun isoäitisi kuolee.”, sanoi matala ja rahiseva mies ääni saaden Tuulen kiljumaan. Mies vain painoi kätensä, tukahduttaen kiljunnan ja raahasi Tuulta toiseen huoneeseen.
Huoneen ovesta tulvi hyytävää huutoa ja mies heitti Tuulen lattialle. Huone oli verinen ja vanha nainen makasi maassa kurkku auki.
”Se siitä isoäidistäsi ja nyt, sinun vuorosi. NOITA!”
Mies asteli toverinsa luokse ja otti tältä aseen. Laukaus ja korvia huumaava, kiljaisu. Tuuli oli polvillaan, käden rintansa päällä ja pää alhaalla. Luoti oli pysähtynyt juuri ennen kuin osui kohteeseen…
Sanokaa kannattaisiko minun edes jatkaa?
Muutos (HP-ficci, kelmit)
Nalle Pih
1
392
Vastaukset
- volatus de morte
...........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma72530Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne282430Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv602302Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.752101Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k681814Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941727Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel841654- 1321595
- 1051272
Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest81146