Taas nähtiin miten hienosti viiden koon kauppias, (neljä koota ja kartano) Retsi hoiti asiat himaan, kun syyteet kaatuivat kuin korttitalo yksi kerrallaan.
Kaupunki sai nolosti pitkän nenän ja veronmaksajien rahaa tuhlattiin lähes 10 000 euroa täysin älyttömään ja ilman muuta täysin tarkoitushakuiseen oikeudenkäytiin.
Syyte oli alunperinkin aivan väärillä perusteilla junailtu. Jo maalaisjärkikin sanoo, että petoksesta pitää sentään jotain hyötyä, mutta koska kauppaa ei saatettu loppuun, niin, niin missä muka oli Retsin hyötynäkökohta?
Perseelleen meni petoksen yrityskin, kuten arvata saattoi.
Isosuokin saisi suksia hevon vittuun kaupungin mainetta munaamasta. Menestyviä yrittäjiä suorastaan vainoava vähälahjainen Untamo, ei sovi päättäviin elimiin lainkaan.
Hämeenlinnassa näyttää olevan todella kateellista porukkaa, kun ahkeruudella ja liikemietaidollaan menestynyttä Retsiäkin aivan selvästi vainotaan.
Tottakai kaupungin pikkupalkkaisia päättäjiä vituttaa, kun tyhjästä Fenix linnun lailla noussut yrittäjä pärjää heitä paremmin joka suhteessa ja etenkin taloudellisesti.
Noh, onhan taas nähty yksi arvoton näytelmä ja jäädään odottelemaan mitä kaupungin herrat seuraavaksi keksivät, että saavat taas kuluttaa veromaksajien rahoja idioottimaisissa henkilöön kohdistuvissa ajojahdeissaan.
Osaavatko nämä syytettä ajaneet moukat edes pyytää anteeksi? Tuskinpa. Toisaalta Retsi ei varmaankaan edes halua sitä, sillä voitto oikeudessa korvasi kaiken monin verroin. Voittajan on varmaankin helppo hymyillä taas kerran:-)))
Kaupunki sai nolosti pitkän nenän ja veronmaksajien rahaa tuhlattiin lähes 10 000 euroa täysin älyttömään ja ilman muuta täysin tarkoitushakuiseen oikeudenkäytiin.
Syyte oli alunperinkin aivan väärillä perusteilla junailtu. Jo maalaisjärkikin sanoo, että petoksesta pitää sentään jotain hyötyä, mutta koska kauppaa ei saatettu loppuun, niin, niin missä muka oli Retsin hyötynäkökohta?
Perseelleen meni petoksen yrityskin, kuten arvata saattoi.
Isosuokin saisi suksia hevon vittuun kaupungin mainetta munaamasta. Menestyviä yrittäjiä suorastaan vainoava vähälahjainen Untamo, ei sovi päättäviin elimiin lainkaan.
Hämeenlinnassa näyttää olevan todella kateellista porukkaa, kun ahkeruudella ja liikemietaidollaan menestynyttä Retsiäkin aivan selvästi vainotaan.
Tottakai kaupungin pikkupalkkaisia päättäjiä vituttaa, kun tyhjästä Fenix linnun lailla noussut yrittäjä pärjää heitä paremmin joka suhteessa ja etenkin taloudellisesti.
Noh, onhan taas nähty yksi arvoton näytelmä ja jäädään odottelemaan mitä kaupungin herrat seuraavaksi keksivät, että saavat taas kuluttaa veromaksajien rahoja idioottimaisissa henkilöön kohdistuvissa ajojahdeissaan.
Osaavatko nämä syytettä ajaneet moukat edes pyytää anteeksi? Tuskinpa. Toisaalta Retsi ei varmaankaan edes halua sitä, sillä voitto oikeudessa korvasi kaiken monin verroin. Voittajan on varmaankin helppo hymyillä taas kerran:-)))
Vastaukset 21
Vanhimmat
Täyttä asiaa!
saattaa olla eri mieltä
pullerihalli on ja tulee aiheutamaan niin paljon vahinkoa että sitä ei vielä ymmärretä kun työttömiä ja eläkelläisiä tulee kuolemaan nälkään kun kaupungin varat menee rosvojen jälkie paikkailuun
Kaupunki tosiaankin rosvoaa veronmaksajia aiheettomilla oikeudenkäynneillään. Sitäkö tarkoita?:-)
Kaupungin toiminta nyt tietty ollut vähän huvittavaa tässä, kun ostivat edes koko hallin, mutta "imagokysymyshän" tuo taisi olla...
Kyseinen myyjä taas kieltämättä, vaikka oltaisiin mitä mieltä hyvänsä, osaa hoitaa hommansa näemmä aika juonisti. Kun kerran jo oikeudessakin näytön puutteeseen kaatuu, SIKÄLI jos edes oli mitään rikollista toimintaa, ilmeisesti edes ei.
No, nyt on "komea" palloiluhalli ja muksujen uimaleirejä ym. jää varmaan tulevanakin kesänä järjestämättä kun rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen:) Huvittavaa kyllä vaan seurata, miten aina kyllä rahaa tällaisiin hankkeisiin löytyy vaikka muuten on sitten joka suuntaan täppi loppu.
Minä tietää,Minä ei puhua.joskus tehdä kirja.
Oikeudessa ei voida julistaa ketään syyttömäksi, ainoastaan voidaan jättää syyte nostamatta. Nämä ovat aivan eri asiat. Tietysti Retsi saa julistaa omassa lehdessään mitä haluaa.
....
ei ole jääviys onkelmaa
Olet väärässä. Oikeudessä päätetään, onko syytetty syyllistynyt siihen rikoseen, josta syyttäjä on nostanut kanteen. Missä luulet syyttömäki toteamisen tapahtuvan. Torikokouksessa , vaiko oikeudessa? Oikeus totesi Retsin syyttömäksi ja asia on sillä sipuli, koska syyttäjä ei valita asiasta.
tänä vuonna sinne on sit pakko saada kaljavestarit! sen verran siihen on meijän rahoja laitettu!
meidän veronmaksajien
Jos luulee, että kaupungin herrat lähti Retsiä jahtaamaan? Poliisi aloitti tutkinnan itsenäisesti kaupungin tai kenenkään sitä pyytämättä ja syyttäjä päätti syyttää tehdyn esitutkinnan pohjalta. Luuletteko ihan oikeasti, että isosuo tai joku kunnallispoliitikko voi vaikuttaa oikeusviranomaisten ratkaisuihin?
Kaupungilla ei ole missään vaiheessa ollut mitään vaatimuksia Retsiä kohtaan, koska huijausyrityksestä ei koitunut vahinkoa. Isosuo olisi kuulemma saanut Retsin nalkkiin jo ajat sitten todistajien läsnäollessa tehdyistä polviinampumisuhkailuista, jos olisi halunnut tai viitsinyt.
Kaupungin eräät hallikaupoissa toimijat ovat kaiken takana, sitä on turha kiistää. Kenen itresseissä luulet olleen kyse ja mikä taho antoi jutun ensin lehdistölle?
Isosuo ja kumppanit eivät tietenkään voi vaikuttaa oikeuden päätöksiin, mutta siitä ei ole edes ollut edes kyse, vaan siitä kuka pani jutun alkuun, ei ainkaan syytetty itse.
Käsittääkseni juttu eteni siten, että Retsin intresseissä oli tutkittuttaa ensin miksi Hämeen sanomat julkaisi hänestä perättömiä vihjailuja em. asian tiimoilta.
Poliisi ei yleensä ala tutkimaan tämän tyyppisiä juttua ilman, että joku tekee tutkintapyynnön, tai rikosilmotuksen. En tiedä kuka jupakan aloitti, mutta aivan järjissään se taho ei ainakaan ollut.
Joku sai KUITEKIN päähänsä, että pannaampa mies kiikkiin. Ei siinä järki päätä pakoittanut, kun kuviteltiin, että Retsi alentuu laittomuuksiin, varsinkin kun tiedetään, että hänen bisneksensä ovat aivan toista kokoluokkaa. Ko. irtaimet mistä kiista syntyi olivat kuitekin ostettu hallin tarpeisiin. Miksi ne olivat muka aivan tarpeettomia, kun hallikauppasta oli päätetty?
Jotain jäynää, taikka kiusaa Isosuo on Retsille kuitenkin ilman muuta tehnyt, sillä ei leppoinen ja mukava mies aivan pikkuasiosta hermostu. Kaupungin herrat eivät tunnetusti muutoinkaan ymmärrä tuon taivaallista kiinteistöbisneksestä, eivät rakennuttamisesta, joten ei ole ihme, että he möhlivät taas kerran.
Miksi alunperin syytettiin täysin väärin, eli petoksesta, vaikka kauppa ei edes toteutunut? Aivan alkeellinen moka sekin. Miksi puhut huijausyrityksestä? Etkö luota oikeuslaitokseen?
Jos kaupungin intresseissä olisi ollut tutkituttaa asia, niin kai heillä olisi ollut vaatimuksiakin asian suhteen. retsi nimenomaan itse teki tutkintapyynnön Hämeen Sanomia vastaan, ja tutkiessaan asiaa poliisi alkoi epäillä häntä itseään rikoksesta. Kyllä poliisi tutkii asioita ihan ilman kenenkään pyyntöjäkin, se kun kuuluu heidän tehtäviinsä.
Hämeen Sanomiin tieto epäilystä Retsin toimia kohtaan tuli, kun he kyselivät poliisilta tutkinnan edistymistä heitä itseään kohtaan. Poliisilla on myös tiedottamisvelvollisuus. Jos joku apulaiskaupunginjohtaja pystyy vaikuttamaan poliisiin ja syyttäjään noin kovasti, niin kai se sitten pystyisi vaikuttamaan tuomioistuimeenkin. Varsinkin kun muistaa Lintumäen ammatin ja aseman. Mutta siitä nyt ei valitettavasti ollut kyse.
Hallin irtaimisto ei ollut ainoastaan tarpeetonta, vaan hinnoiteltu järjettömäksi halliyhtiön kannalta. Niiden osto olisi nyrjäyttänyt nollatuloksella pyörineen hallin tilinpäätöksen kuulemma tasan ostohinnan verran miinukselle ja kassakriisiin. Kaupunki teki Retsille selväksi, että remontin jälkeen hallissa ei tarvita esimerkiksi niitä paskaisia mätiä lattialaattoja, joista suurin osa tälläkin hetkellä lojuu Retsin kartanon takapihalla säiden armoilla - vähän kuin hallin kattopuut aikoinaan.
Eikä myöskään sille ruosteiselle lankkukatsomolle ollut jäämässä remontin jälkeen tilaa. Harva olisi myöskään maksanut tuhansia euroja niistä futismaaleista, joissa oli valmiiksi kaupungilta saadut verkot ja joita HJS:n ihmiset olivat hitsailleet kaupungin kamoilla. Varsinkin kun halliin tarvittiin kokonaan uudet syvyyssuunnassa lyhennetyt maalit. Ja uudet jo yleisten siisteyskäsitystenkin takia. Ne kopit ovat ihan käytännöllisiä seuroille, jotka voivat säilyttää niissä pallojaan. Halliyhtiö niitä ei kuitenkaan tarvitse. Kuten ei FC:n punttejakaan järjettömään ylihintaan. Myös esim. HPK omistaa omat jäähallilla pitämänsä puntit ja vehkeet.
Lisäksi niillä Retsin diileillä yritettiin saada yksinoikeus FC:lle myydä halliin mainoksia 10 vuodeksi. Siis junnuilla ei olisi ollut siihen mahiksia, vaikka seinillä riittää kyllä plakaateille tilaa. Sama juttu koppien kanssa. FC olisi sopimuksella saanut kaksi pukukoppia omaan käyttöösä yksinoikeudella. Niihin ei olisi muut päässyt. Ahdasta tuntuu olevan välillä nytkin, vaikka niillä ei ole kuin yksi koppi lukittuna.
Ja Retsihän se on mestari rakennuttamisessa ja kiinteistöbisneksessä, kuten muutaman vuotta vanhan hallin kunto helvetin hyvin todisti. Ja on muutren tosi leppoinen kaveri, kun syytää ihme uhkauksia virolaisista hitmaneista ihmisten suuntaan, jotka yrittävät vain hoitaa töitään.
Näytät olevan kovin hyvin "perillä" asioista. Mikset mennyt oikeuteen kertomaan kantojasi, kun olet sitä mieltä, että myytiin vain arvotonta romua? "Asiantuntijalausuntosi" olisi saatttanut auttaa syyttäjää:-))
Kerrohan miksi oikeus oli täysin eri mieltä kanssasi ja miksi oikeus totesi syytteet täysin aiheettomiksi?
Siellä taitaa kuitenkin olla pätevämpiä ihmisiä, kuin joku nimim. Sunnuntaipotkija.
Poliisi ei saisi yleensä kommentoida asioita, joiden tutkinta on kesken, kuten nyt tehtiin.
Ihmiset tuomitsevat usein jo sillä perustella, että asiaa ja syytettä levitellään ennen aikojaan. Näin syytetty roikkuu kuin löysässä hirressä ja hänen maineensa kärsii suotta, kuten tässäkin asiassa kävi.
Onneksi oikeus voitti ja Retsin vainoajat saivat pitkän nenän.
Retsi ei ole tietenkään ammattilainen rakennuttamisessa, eikä hän voinut sille mitään, jos alan ammattilaiset tekivät sutta ja sekundaa. Rakennustöitä valvoi tietenkin alan ammattilainen, joten eihän syyllistä kannata etsiä siitä suunnasta.
Miksi kaupunki yleensä maksoi hallista niin paljon, jos se kerran oli mukaasi huonosti rakennettu?
Uhkauksista en tiedä mitään, mutta tuskin niitä on sentään tarkoitettu muuksi kuin huulen heitoksi.
Elossa näyttävät olevat uhkailun kohteetkin, kunnes kuolevat vanhuuttaan, tai sairauteen:-))
Kyllä olisin mennyt, jos olisi haastettu :) Ehkä syyttäjä ei ollut tehtäviensä tasalla (tämä on ironiaa)?
Ei oikeus ottanut kantaa mihinkään muuhun kuin siihen, että petosta ei tapahtunut. Kaupat olivat oikeuden silmissä ihan laillisia, ei siitä ole kysymys. Kaikille oli varmaan yllätys, että asiasta syyte ylipäätään nostettiin, kun kaupunki ei irtaimistokaupoista vahinkoa kärsinyt. Retsille ilmoitettiin, että kaupunki ei tule ostamaan romuja ja Retsi päätti, että halliyhtiö ostaa ne ennen osakekauppoja ja tekee FC:n kannalta edullisia sopimuksia pitkälle tulevaisuuteen. Ilmeisesti Retsi ajatteli, että ei ne tyhmät kuitenkaan tajua kaikkia papereita lukea. Ja melkein onnistuikin...
Kyse ei ole siis siitä, että ajattelisin Retsin tehneen jotain rikollista kaupoissa. Se yritti vain huijata kaupunkia ja ajaa omaa ja seuransa etua veronmaksajien kustannuksella, kutebn niin usein ennenkin. Mutta siihenhän aika monet meistä pyrkiikin. Oma etu on aina tärkein - toisilla keinot ovat vain vähän "kehittyneempiä" kuin toisilla.
Retsi on mies, jolle ei todellakaan kannata kääntää selkäänsä. Ja myös sen uhkaukset kannattaa ottaa todesta. Jos se olisi saanut tuomion ja saanut myös Keskolta kenkää, jonkun ovelta olisi voinut ihan hyvin löytyä niitä virolaisia.
Miksiköhän muuten kaupunki on aina idiootti, jos sen rakennusprojektit - jotka on yksityisten ammattilaisten toteuttamia - kusevat, mutta esim. Retsi ei? Siitä olen samaa mieltä, että hallista ei olisi pitänyt maksaa läheskään niin paljo9n kuin siitä maksettiin. Siinä kohtaa Retsin kusetus veronmaksajia kohtaan onnistui.
"Kyse ei ole siis siitä, että ajattelisin Retsin tehneen jotain rikollista kaupoissa. Se yritti vain huijata kaupunkia ja ajaa omaa ja seuransa etua veronmaksajien kustannuksella, kutebn niin usein ennenkin. Mutta siihenhän aika monet meistä pyrkiikin. Oma etu on aina tärkein - toisilla keinot ovat vain vähän "kehittyneempiä" kuin toisilla".
Retsi ei yrittänyt edes huijata kaupunkia, sillä syyte kaatui siltäkin osin. Laintuntemuksesi ei ole kovinkaan kehuttavaa, kun sorrut jatkuvasti niissäkin asioissa.
"Kuten ennenkin" sanot? Mitä Retsi on tehnyt ennen? Voisitko valaista asiaa?
Sinua ei siis pyydetty todistamaan? Koska tunnut kovasti olevan Retsiä vastaan, niin eikö sinulle tullut mieleenkään mennä vapaaehtoisesti syyttäjän puheille, niin olisit päässyt kertomaan "totuuksiasi" myös oikeudessa. Olisit ollut siten myös veronmaksajien asialla.
Mitä tulee hallin kauppahintaan, niin myyjä voi pyytää mitä haluaa ja ostajalla on mahdollisuus ostaa, taikka jätttää ostamatta. Busines on sellaista, etteivät molemmat välttämättä voita samassa kaupassa.
Kaupungilla on tapana hävitä ja Retsillä on tapana voittaa, koska hän on taitava businesmies ja kaupungilla on vastassa vain vähälahjaisia ja epäpäteviä päättäjiä. Hämeenlinnan päättäjissä ei ole yhtään ihmistä, joka on täysin perillä kiinteistökaupoista, taikka rakennuttamisesta.
Mitä tulee FC:hen bisneksenä, niin sitä se ei ole Retsille koskaan ollut, vaan aivan päin vastoin. Retsi on toiminut vain ja pelkästään rakkaudesta lajiin, eikä mistään muusta syystä.
Ilman Retsiä Hämeenlinnassa ei olisi vieläkään hallia, jossa lapset, nuoret ja aikuiset voivat harrastaa kohtuuhinnalla.
Retsi miehenä todella rehti aina tiukasti sanansa pitävä ja myös lojaali muita vastaavia ihmisiä kohtaan.
Yllättävää kyllä hän on sisimmältään myös herkkä, eikä aina voi pidättää edes kyyneliäänkään. Et taida tietää tätäkään Retsistä, mutta useat hänen ystävänsä voivat tämänkin puolen hänestä vahvistaa.
Summa summarun. Haukut nyt aivan suotta miestä, joka ei todellakaan ole sitä ansainnut.
Jos joku myy minulle auton siinä kunnossa kuin se ostohetkellä on, ja seuraavalla viikolla menee kaasupoljin pohjasta läpi, se ei liene laitonta. Mitäs en itse tarkistanut pohjaa. Silti kokisin ehkä itseni huijatuksi, jos olen ollut siinä uskossa, että auto varusteineen on ihan ok.
No, nyt kaupunki tarkisti lisävarusteetkin viime hetkellä, eikä vahinkoa päässyt syntymään. Ei tällä ole mitään tekemistä ´minun laintuntemukseni kanssa. Sinun ja varmaan monen muun silmissä Retsi olisi entistä kovempi bisnesmies, jos se olisi saanut solmittua potkupalloseuransa kannalta erittäin edulliset kaupat ja sopimukset kunnallisen ythtiön kanssa. Minun mielestäni huijari.
Retsin muista vyön alle iskuista tulee ensimmäisenä mieleen lunastusvaade Palloiluhallin arvottomista kannatusosakkeista. Toki voi sanoa, että vaade tuli Viljaselta, mutta minä lasken sen puhtaasti Retsin lakeijaksi. Jotain kertoo sekin, että kun Jasu rakentaa talon Retsin maille, niin parveke on Retsin kartanoon päin, eikä esimerkiksi järvimaisemaan :)
Samaa tasoa on ollut kanssakäyminen Kaurialan stadionin suhteen. Joku voi kutsua sitä myäs liikemiestaidoksi, mutta tulokset puhukoon puolestaan.
Minun mielestäni kaupungilla ei myöskään ole ollut laajemmin tapana hävitä ketään vastaan. Palloiluhallin ostohinta oli mielestäni virhe, mutta päättäjät halusivat turvata ne junnujen harrastusmahdollisuudet, joita se itse asiassa on rahoittanut pääasiassa alusta asti (kaupunki maksaa ja on maksanut vastikkeet päivätunneista, jotka ovat hallin merkittävin tulonlähde). Oikeusjutun nostamisen kanssa kaupungilla ei ollut mitään tekemistä edelleenkään, joten sitä tuskin voi kutsua häviäjäksi.
Retsi sen sijaan nerokkailla vedoillaan on aiheuttanut sen, että Hämeenmaa on noussut alueen ehdottomaksi markkinajohtajaksi ja sittarin myynti laskee kuin lehmänhäntä. Kun osaa tehdä yhteistyötä ja pystyy herättämään luottamusta toiminnallaan, saa varmasti kaava-asiatkin luistmaan ihan eri tavalla. Esim. FC on ajanut itsensä sellaiseen rakoon, että sillä tuskin ikinä voi olla luottamuksellista suhdetta tärkeimpään yhteistyökumppaniinsa, kaupunkiin päin.
Retsi voi olla herkkä ja lojaali nuoleskelijoitaan kohtaan, mutta miehen moraali muun kuin oman subjektiivisen ja mustavalkoisen katsantokannan ulkopuolelta on syvältä. Koitapa olla vaikka sinäkin joskus eri mieltä hänen kanssaan...
Joka tapauksessa, mies joka kohtelee ja käyttäytyy joitakin työntekijöitään, naisia ja muita ihmisiä kohtaan kuten hän, ei ansaitse ainakaan minun kunnioitustani.
että tämä aihe on kaluttu