mulla on kaksi tyttömarsua. Asunut samassa (isossa)taikakuutiohäkissä reilu kuukauden. TYtöt ei todellakaan ole mitään parhaita kavereita, mutta ei sinänsä riitekään. Ne kyllä köhnöttää ja lepää välillä vierekkäin, mutta muuten tykkäävät olla omillansa. Jonkin verran ne nostavat nokkaa pystyyn toisilleen ja uikuttavat. onko normaalia? onko ne nyt sukukypsyysiässä ja sen takia vähän kinaa välillä,koska olen ymmärtänyt että varsinkin naarasmarsut usein ovat suunnilleen "bestiksiä"? kiitos vastauksista paremmin tietäville:)
hei!
marjo....
2251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos marsut ovat asuneet yhdessä vasta kuukauden, voi olla, että ne vielä ns. koittavat päättää, missä asemassa kumpikin on. Mielestäni melko normaalia välien selvittelyä, mikä on yleistä oikeastaan kaikilla eläimillä. "Paikan pomo" täytyy olla selvillä.
Mutta toiselle kuikuttaminen on ihan normaalia marsujen jutustelua, elleivät ne sitten näyttele toisilleen hampaita, minkä voi tulkita uhitteluksi.
Samaan tapaan hekin häkissään kuikuttelevat ja nostavat kuonojaan toisiaan kohden. Hampaitaan eivät näyttele, vaan ovat tulleet erinomaisesti toimeen keskenään. Pienempi juoksee isomman perässä ja tekee kaikenlaista samaa, mitä isompikin (matkimista). :) Tuo kuullostaa mielestäni ihan normaalilta eläinten käytökseltä. Ne vain katsovat, kumpi heistä on ylemässä asemassa, eli "pomo" :)